Lue keskustelun säännöt.
Vanhempi sisareni oli se "päälapsi" - miten päästä katkeruudesta?
27.03.2016 |
Hänellä oli uudet vaatteet, minä sain vain hänen vanhojaan ja kuluneita ja usein rikkinäisiä. Hänen lapsuuden synttäreitään vietettiin hienosti vierain, kakuin ym., minun ei ollenkaan. Hänelle järjestettiin hienot rippi- ja yo-juhlat, minulle ei ollenkaan. Hänen uransa ja lapsensa olivat ne päälapsenlapset, minun lapseni eivät kiinnostaneet.
Miten pääsen eroon katkeruudesta? Tunnen sitä vain vanhempiani kohtaan, en siskoani. Minkä siskoni sille voi, mutta vanhempani tekivät hyvin väärin. He eivät ole enää elossa, mutta katkeruuteni on jäänyt.
Kommentit (25)
Törkeää, ei tuollaista voi ymmärtää, vaikka paljonhan sitä tuntuu olevan. T. Kolmen äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valitin serkuille pari vuotta sitten samaa asiaa ja nämä ihmettelivät, että miksi ihmeessä olen kokenut noin. Heidän muistoissaan sain vanhemmilta aina parempia lahjoja kuin siskoni, kakut ja tarjoilut oli parempia ja rippijuhliini satsattiin enemmän kuin siskolla. Väittivät, että haluan kokea olleeni syrjitty, vaikka olin kuulemma oikea lellipentu.
Aika iso ero on sillä, kokeeko saaneensa huonommat rippijuhlat tai synttärit kuin että niitä ei ole ollut ollenkaan.
Etpä asialle enää mitään voi joten anna olla ei katkeruus saa oloasi paremmaksi
Vierailija kirjoitti:
Etpä asialle enää mitään voi joten anna olla ei katkeruus saa oloasi paremmaksi
Anna olla? Tämäkö on neuvosi? Saatana, saisit palaa helvetissä. Olen ainoa lapsi, mutta tuo lause on saatan kätyrin suusta tuo "anna olla", jos on tapahtunut vääryys.
En tiedä mikä auttaisi mutta sinuna en todellakaan antaisi olla vaan hakisin oikeutta tuntemuksilleni, joka ei todellakaan tarkoita kenenkään häiritsemistä. Vai millähän lailla tämä annetaan olla? Lobotomia aloittajalle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Etpä asialle enää mitään voi joten anna olla ei katkeruus saa oloasi paremmaksi
Otetaanko sulle väkivaltainen puskaraiskaaja työpaikan takahuoneeseen? Sitten kun hän on tekonsa tehnyt ja vaikkapa jäänyt junan alle, niin sanotaan sullekin, että anna olla ja sillä siisti. Saat valtiolta 2000 euroa korvausta terapiaan, kai se korvaa menetyksen? Sen jälkeen annat olla, etkä mieti moista tyhmää munapäätä ollenkaan. Noin. Helpottiko?
Vierailija kirjoitti:
Aika iso ero on sillä, kokeeko saaneensa huonommat rippijuhlat tai synttärit kuin että niitä ei ole ollut ollenkaan.
Niin. On se eri asia.
Aika outo asia on se, etten pienenä, enkä oikeastaan koskaan kotona asuessani edes "uskaltanut ajatella asiaa", olin kuin sitä ei olisi olemassakaan. Se oli jotain liian kamalaa edes ajateltavaksi. Elin lapsuuteni ihan kuin en olisi edes huomannut mitään. Nyt aikuisenakin tapanani reagoida loukkauksiin on kuin en olisi ollut mitään huomannutkaan.
Aikuisena en pystynyt ottamaan asiaa puheeksi vanhempieni kanssa, koska vanhempani eivät sietäneet minulta koskaan mitään vastaanpanemista. Suunnittelin joskus asian ottamista puheeksi, mutten uskaltanutkaan. Nyt se on myöhäistä. En tiedä, miksi tein tämän avauksen. Ehkä että joku saisi tietää tarinani.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko siskosi ymmärtänyt miten eri tavalla vanhempanne teitä kohtelivat ja miten hän on siihen reagoinut? Onhan tuollainen ihan kamalaa, vanhemmat kohtelevat ikäänkuin et olisi heidän lapsi. Itse olisin varmasti ollut niin vihainen että olisin paukauttanut suorat sanat ja katkaissut välit kokonaan. Jos asiaa ei mitenkään käsitelty silloin kun vanhempasi olivat elossa niin ymmärrän että sinua kaivertaa, olet jäänyt tunteidesi kanssa aivan yksin. Nyt kun vanhempasi ovat kuolleet et enää ikinä voi heille kertoa tunteistasi vaan ne on jäänyt käsittelemättä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etpä asialle enää mitään voi joten anna olla ei katkeruus saa oloasi paremmaksi
Otetaanko sulle väkivaltainen puskaraiskaaja työpaikan takahuoneeseen? Sitten kun hän on tekonsa tehnyt ja vaikkapa jäänyt junan alle, niin sanotaan sullekin, että anna olla ja sillä siisti. Saat valtiolta 2000 euroa korvausta terapiaan, kai se korvaa menetyksen? Sen jälkeen annat olla, etkä mieti moista tyhmää munapäätä ollenkaan. Noin. Helpottiko?
Se että sun vanhemmat on laiminlyöneet sua lapsena ja raiskatuksi tuleminen on sun mielestä sama asia? Ok.
Tarkoitan vaan että mennyttä ei takaisin saa eikä tolle asialle voi kukaan yhtään mitään enää. Ei apn vanhemmat voi mitenkään enää hyvittää sitä mielipahaa jonka ovat saaneet aikaan. Vaikka he nyt alkaisivatkin apn pyynnöstä huomioimaan häntä enemmän ei se poista sitä pahaa oloa jota on kannettu vuosia. Eikä se edes tuntuisi varmasti hyvältä koska huomioiminen ei olisi aitoa.
Siksi parempi vaan antaa olla kun mitään ei enää ole tehtävissä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Millä tavalla lähiympäristö reagoi siihen että sinulla ei ollut koskaan synttäreitä, rippijuhlia tai mitään? Luulisi että muu sukukin jo kommentoisi tuollaista syrjintää, vai oliko tämä kuvio peräti sellainen, että muukin suku oli kiinnostunut lähinnä vain esikoisesta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etpä asialle enää mitään voi joten anna olla ei katkeruus saa oloasi paremmaksi
Otetaanko sulle väkivaltainen puskaraiskaaja työpaikan takahuoneeseen? Sitten kun hän on tekonsa tehnyt ja vaikkapa jäänyt junan alle, niin sanotaan sullekin, että anna olla ja sillä siisti. Saat valtiolta 2000 euroa korvausta terapiaan, kai se korvaa menetyksen? Sen jälkeen annat olla, etkä mieti moista tyhmää munapäätä ollenkaan. Noin. Helpottiko?
Se että sun vanhemmat on laiminlyöneet sua lapsena ja raiskatuksi tuleminen on sun mielestä sama asia? Ok.
Tarkoitan vaan että mennyttä ei takaisin saa eikä tolle asialle voi kukaan yhtään mitään enää. Ei apn vanhemmat voi mitenkään enää hyvittää sitä mielipahaa jonka ovat saaneet aikaan. Vaikka he nyt alkaisivatkin apn pyynnöstä huomioimaan häntä enemmän ei se poista sitä pahaa oloa jota on kannettu vuosia. Eikä se edes tuntuisi varmasti hyvältä koska huomioiminen ei olisi aitoa.
Siksi parempi vaan antaa olla kun mitään ei enää ole tehtävissä
Tai siis vaikka olisivatkin elossa ei asialle voisi mitään enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etpä asialle enää mitään voi joten anna olla ei katkeruus saa oloasi paremmaksi
Anna olla? Tämäkö on neuvosi? Saatana, saisit palaa helvetissä. Olen ainoa lapsi, mutta tuo lause on saatan kätyrin suusta tuo "anna olla", jos on tapahtunut vääryys.
En tiedä mikä auttaisi mutta sinuna en todellakaan antaisi olla vaan hakisin oikeutta tuntemuksilleni, joka ei todellakaan tarkoita kenenkään häiritsemistä. Vai millähän lailla tämä annetaan olla? Lobotomia aloittajalle?
No sulla on varmaan sit parempi neuvo? Niinpä! Kerro sitten. Mitäpä asialle enää voi paitsi, jotain terapiaa?
Onko teillä iso ikäero?
En ymmärrä tätä koko juttua...
Iso ikäero voisi selittää jotenkin sen, että vanhemmat käyttäytyvät noin erilailla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta tuota asiaa voi tosiaan käsitellä lähisuvun ja siskon kanssa. Ehkä he tietävät jonkinlaisen syyn, miksi sinua kohdeltiin niin väärin ja voi olla, että myötätunto voi korjata asiaa edes vähän. Minua kiinnostaisi tietää, mitä sisko ajattelee tästä kaikesta. Miltä tuntui saada vuodesta toiseen kaiken, kun sisko ei saa mitään? Ja miksi hän ei edes isompana avannut suutaan asiasta, edes sen verran, että olisi sanonut, että tuo on epäreilua?
Ei se epäreilu kohtelu ole siskon vikaa, mutta hänen vikaansa on se, ettei hän ole tarjonnut sinulle edes nyt aikuisena myötätuntoa.
Vierailija kirjoitti:
Onko teillä iso ikäero?
En ymmärrä tätä koko juttua...
Iso ikäero voisi selittää jotenkin sen, että vanhemmat käyttäytyvät noin erilailla.
Mä en ymmärrä että miten se selittäisi asiaa yhtään..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika iso ero on sillä, kokeeko saaneensa huonommat rippijuhlat tai synttärit kuin että niitä ei ole ollut ollenkaan.
Niin. On se eri asia.
Aika outo asia on se, etten pienenä, enkä oikeastaan koskaan kotona asuessani edes "uskaltanut ajatella asiaa", olin kuin sitä ei olisi olemassakaan. Se oli jotain liian kamalaa edes ajateltavaksi. Elin lapsuuteni ihan kuin en olisi edes huomannut mitään. Nyt aikuisenakin tapanani reagoida loukkauksiin on kuin en olisi ollut mitään huomannutkaan.
Aikuisena en pystynyt ottamaan asiaa puheeksi vanhempieni kanssa, koska vanhempani eivät sietäneet minulta koskaan mitään vastaanpanemista. Suunnittelin joskus asian ottamista puheeksi, mutten uskaltanutkaan. Nyt se on myöhäistä. En tiedä, miksi tein tämän avauksen. Ehkä että joku saisi tietää tarinani.
ap
Minullakin on asioita, jotka ovat olleet liian hankalia edes ajateltaviksi. Minullakin ne liittyvät jotenkin oman tahdon sivuun pistämiseen. En tiedä sen tarkemmin, koska enhän ole ajatellut niitä! Sen tiedän vain, että jotain väärin tehtyjä asioita lapsuudessani "on", joita en oikein edes käsitä. Yksi pahimmista on juuri se, että jos isäni toimi väärin minua kohtaan (olen nyt vasta aikuisena tajunnut millaiset jutut olivatkin väärin, eikä niitä olisi pitänyt hyväksyä) niin äitini ei koskaan sanonut, että "kyllä, se oli väärin sinua kohtaan" ja näin osoittanut, että minullakin on jokin arvo, vaan hän aina sanoi, että "no, sellaista se nyt on". Ei helvetti "se", eikä mikään ole sellaista, että omaa lastaan saa huijata!
Mieheni mukaan äitini ei tajunnut, että hän itse oli aikuinen ihminen isäni pyörityksissä kun jos huijasi meitä, mutta minä olin pieni turvaton lapsi, jolla ei ollut oikein äidistäkään arvostavaa turvaa, kun kerran noin suhtautui. Opin ihan vääriä malleja, koska kun minua kusetettiin ja sanottiin, ettei asialle voi mitään, niin mitenkäs minä olisin oikein ymmärtänyt, että en minä voi odottaa "maailman" ymmärtävän minua, jos minäkin toimin samoin toisille.
Ja jos maailmalta tuli noottia niin äiti tietenkin haukkui minua, että olin tehnyt väärin. No daa, kun minullekin sanottiin, että on okei!
Meillä ei ole iso ikäero, pari vuotta vain.
Oma teoriani on, etten ollut ehkä toivottu lapsi. Olin ehkä vahinko?
Muusta suvusta sen verran, etteivät vanhempani olleet kovin sukurakkaita. Sukua nähtiin lähinnä häissä ja hautajaisissa, ja isovanhempani olivat todella iäkkäitä, eikä sellaisia, joiden hoidossa olisi oltu. Serkkuja on, mutta he ovat monta vuotta minua ja siskoani vanhempia. En usko, että suku kovasti huomioi perheemme kuviota. Ehkä jotkut perhetutut huomasivat tilanteen paremmin kuin suku.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etpä asialle enää mitään voi joten anna olla ei katkeruus saa oloasi paremmaksi
Anna olla? Tämäkö on neuvosi? Saatana, saisit palaa helvetissä. Olen ainoa lapsi, mutta tuo lause on saatan kätyrin suusta tuo "anna olla", jos on tapahtunut vääryys.
En tiedä mikä auttaisi mutta sinuna en todellakaan antaisi olla vaan hakisin oikeutta tuntemuksilleni, joka ei todellakaan tarkoita kenenkään häiritsemistä. Vai millähän lailla tämä annetaan olla? Lobotomia aloittajalle?No sulla on varmaan sit parempi neuvo? Niinpä! Kerro sitten. Mitäpä asialle enää voi paitsi, jotain terapiaa?
No edes se, että saa kokemuksen, että valittaminen asiasta on oikeutettua, eikä niin että "ei tolle aun asiallesi enää mitään voi."
Antaa tulla valitusta tänne vaan, kyllä me se kestetään, joilla on ollut reilut vanhemmat!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika iso ero on sillä, kokeeko saaneensa huonommat rippijuhlat tai synttärit kuin että niitä ei ole ollut ollenkaan.
Niin. On se eri asia.
Aika outo asia on se, etten pienenä, enkä oikeastaan koskaan kotona asuessani edes "uskaltanut ajatella asiaa", olin kuin sitä ei olisi olemassakaan. Se oli jotain liian kamalaa edes ajateltavaksi. Elin lapsuuteni ihan kuin en olisi edes huomannut mitään. Nyt aikuisenakin tapanani reagoida loukkauksiin on kuin en olisi ollut mitään huomannutkaan.
Aikuisena en pystynyt ottamaan asiaa puheeksi vanhempieni kanssa, koska vanhempani eivät sietäneet minulta koskaan mitään vastaanpanemista. Suunnittelin joskus asian ottamista puheeksi, mutten uskaltanutkaan. Nyt se on myöhäistä. En tiedä, miksi tein tämän avauksen. Ehkä että joku saisi tietää tarinani.
apMinullakin on asioita, jotka ovat olleet liian hankalia edes ajateltaviksi. Minullakin ne liittyvät jotenkin oman tahdon sivuun pistämiseen. En tiedä sen tarkemmin, koska enhän ole ajatellut niitä! Sen tiedän vain, että jotain väärin tehtyjä asioita lapsuudessani "on", joita en oikein edes käsitä. Yksi pahimmista on juuri se, että jos isäni toimi väärin minua kohtaan (olen nyt vasta aikuisena tajunnut millaiset jutut olivatkin väärin, eikä niitä olisi pitänyt hyväksyä) niin äitini ei koskaan sanonut, että "kyllä, se oli väärin sinua kohtaan" ja näin osoittanut, että minullakin on jokin arvo, vaan hän aina sanoi, että "no, sellaista se nyt on". Ei helvetti "se", eikä mikään ole sellaista, että omaa lastaan saa huijata!
Mieheni mukaan äitini ei tajunnut, että hän itse oli aikuinen ihminen isäni pyörityksissä kun jos huijasi meitä, mutta minä olin pieni turvaton lapsi, jolla ei ollut oikein äidistäkään arvostavaa turvaa, kun kerran noin suhtautui. Opin ihan vääriä malleja, koska kun minua kusetettiin ja sanottiin, ettei asialle voi mitään, niin mitenkäs minä olisin oikein ymmärtänyt, että en minä voi odottaa "maailman" ymmärtävän minua, jos minäkin toimin samoin toisille.
Ja jos maailmalta tuli noottia niin äiti tietenkin haukkui minua, että olin tehnyt väärin. No daa, kun minullekin sanottiin, että on okei!
Minulle tuli oikea myötätunnon aalto sinua kohtaan. Koen ymmärtäväni tunteesi niin hyvin. Kiitos että kerroit.
ap
Korjaus: hänen uransa oli tärkeä ja merkittävä puheenaihe.
ap