Pitävätkö miehetkin jännänaisista enemmän kuin kilteistä?
Tiedän olevani aika sietämätön ihminen. Olen itsekäs, jääräpäinen ja käytän muita ihmisiä hyväkseni. Miehiä minulla on aina riittänyt pilvin pimein. Kaikki olleet kivoja, hyväsydämisiä, lempeitä miehiä, mutta olen käyttänyt heitä hyväksi karmeilla tavoilla. Varastanut rahaa, tavaroita, käyttänyt fyysistä ja henkistä väkivaltaa saadakseni tahtomani läpi. Silti kaikissa pidemmissä suhteissa se olen aina ollut minä, joka on suhteen pistänyt poikki, yleensä silloin kun olen ihastunut johonkin toiseen mieheen ja/tai pettänyt jo tämän kanssa. Olen siis "jännänainen".
Joskus minua harmittaa, että olen tällainen kusipää. Se on kuitenkin aina ollut kiistämätön fakta, että olen aina ollut miesten mielestä tavoiteltava nainen ja pyrkijöitä on aina ollut vähintään puolisen tusinaa. En pysty samaistumaan naisiin, ketkä eivät ole löytäneet miestä.
Minulla on ystävättäriä, jotka ovat kaikin tavoin minua parempia ihmisiä, nätimpiä, mukavampia, hauskempia jne. mutta ovat silti sinkkuja vielä 3-kymppisinä eivätkä ole koskaan olleet sellaisia naisia, kenen perässä miehet juoksevat, toisin kuin minä.
Pitävätkö miehetkin siis jollain tapaa heitä huonosti kohtelevista jännänaisista?
Kommentit (24)
Vierailija kirjoitti:
Pitävät, koska niidenhän toiminnasta miehet jatkuvasti kitisevät. Kaikki naiset heidän mukaansa harrastavat seksiä holtittomasti, panevat alfamiehiä, keskittyvät vain omaan ulkonäköönsä ja someensa... "Kaikki naiset" eli jännänaiset. Harmaavarpuset jäävät huomiotta.
Ei niille harmaavarpusille kelpaa vaatimattomampi mies, vaan nekin haluaa pelkkiä alfoja.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen epävakaa kusipää, jonka kanssa on hankala elää. Pettänyt ja jättänyt jokaisen mieheni. Jokainen on myös itkien anellut takaisin.
Kuvottava lutka. Juuri tuon vuoksi perheväkivalta pitäisi jättää ihmisten yksityisasiaksi sillä joskus lutka ansaitsee mustat silmänsä ja harventuneen hammasrivin. Jossakin Jemenissä sinut olisi kivitetty.
Kouluaikoina ainakin niillä ryyppäävillä ja draamailevilla röökimimmeillä joita ei koulunkäynti kauheasti kiinnostanut oli enemmän vientiä kuin rauhallisemmilla tapauksilla. Toisaalta heistä kiinnostuneet pojat olivat samanlaisia, eli ei mikään menetys kiltimpien tyttöjen kannalta.
Tiedän kyllä ap:n tyypin. Kilttimies voi pysyä tuollaisen kanssa suhteessa seksin vuoksi ja parantaakseen markkina arvoaan kunhan vaatimukset eivät kasva kohtuuttomiksi. Itsekeskeisyydessäään nuo naiset eivät kuitenkaan huomaa sitä. Vakavaan suhteeseen ei tuollaisen lutkan kanssa kuitenkaan kukaan ryhdy.