Pitävätkö miehetkin jännänaisista enemmän kuin kilteistä?
Tiedän olevani aika sietämätön ihminen. Olen itsekäs, jääräpäinen ja käytän muita ihmisiä hyväkseni. Miehiä minulla on aina riittänyt pilvin pimein. Kaikki olleet kivoja, hyväsydämisiä, lempeitä miehiä, mutta olen käyttänyt heitä hyväksi karmeilla tavoilla. Varastanut rahaa, tavaroita, käyttänyt fyysistä ja henkistä väkivaltaa saadakseni tahtomani läpi. Silti kaikissa pidemmissä suhteissa se olen aina ollut minä, joka on suhteen pistänyt poikki, yleensä silloin kun olen ihastunut johonkin toiseen mieheen ja/tai pettänyt jo tämän kanssa. Olen siis "jännänainen".
Joskus minua harmittaa, että olen tällainen kusipää. Se on kuitenkin aina ollut kiistämätön fakta, että olen aina ollut miesten mielestä tavoiteltava nainen ja pyrkijöitä on aina ollut vähintään puolisen tusinaa. En pysty samaistumaan naisiin, ketkä eivät ole löytäneet miestä.
Minulla on ystävättäriä, jotka ovat kaikin tavoin minua parempia ihmisiä, nätimpiä, mukavampia, hauskempia jne. mutta ovat silti sinkkuja vielä 3-kymppisinä eivätkä ole koskaan olleet sellaisia naisia, kenen perässä miehet juoksevat, toisin kuin minä.
Pitävätkö miehetkin siis jollain tapaa heitä huonosti kohtelevista jännänaisista?
Kommentit (24)
Pitävät.
t. kiltti nainen, joka on seuraillut tuttavapiirissä olevien jännänaisten miestenpyöritystä ihmetyksellä
Miehille ei ole luonteella niin väliä kunhan on hyvä perse ja tissit ja kapea vyötärö.
Joo, on ihan fakta, että ap on jännänainen. Tai ylipäänsä nainen.
Oikeasti se on taas kerran Uli markkinoimassa mielestään ah niin terävää lassssukkaterminologiaansa.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän olevani aika sietämätön ihminen. Olen itsekäs, jääräpäinen ja käytän muita ihmisiä hyväkseni. Miehiä minulla on aina riittänyt pilvin pimein. Kaikki olleet kivoja, hyväsydämisiä, lempeitä miehiä, mutta olen käyttänyt heitä hyväksi karmeilla tavoilla. Varastanut rahaa, tavaroita, käyttänyt fyysistä ja henkistä väkivaltaa saadakseni tahtomani läpi. Silti kaikissa pidemmissä suhteissa se olen aina ollut minä, joka on suhteen pistänyt poikki, yleensä silloin kun olen ihastunut johonkin toiseen mieheen ja/tai pettänyt jo tämän kanssa. Olen siis "jännänainen".
Joskus minua harmittaa, että olen tällainen kusipää. Se on kuitenkin aina ollut kiistämätön fakta, että olen aina ollut miesten mielestä tavoiteltava nainen ja pyrkijöitä on aina ollut vähintään puolisen tusinaa. En pysty samaistumaan naisiin, ketkä eivät ole löytäneet miestä.
Minulla on ystävättäriä, jotka ovat kaikin tavoin minua parempia ihmisiä, nätimpiä, mukavampia, hauskempia jne. mutta ovat silti sinkkuja vielä 3-kymppisinä eivätkä ole koskaan olleet sellaisia naisia, kenen perässä miehet juoksevat, toisin kuin minä.
Pitävätkö miehetkin siis jollain tapaa heitä huonosti kohtelevista jännänaisista?
Eivät pidä. Uskokaa jo että miehet pitävät kilteistä, hyväntahtoisista naisista jotka eivät petä eivätkä jätä eivätkä valehtele yms.
Jännämiehet nyt voivat pitää jännänaisista yhdenyönjuttuina. Mutta parisuhdetta etsivät miehet haluavat kivan ja luotettavan naisen joka ei nalkuta joka asiasta.
Mä olen epävakaa kusipää, jonka kanssa on hankala elää. Pettänyt ja jättänyt jokaisen mieheni. Jokainen on myös itkien anellut takaisin.
Ei pidä, mutta hyvännäköinen nainen saa helpommin anteeksi vittumaisen luonteen. Tästä ei voida kuitenkaan päätellä, että miehet tunteet vetoa hankaliin ja vittumaisiin naisiin, vaan kyse on vain siitä, että miehet tuntee aina ja ikuisesti vetoa hyvännäköisiin naisiin. Ruma tai edes tavallisen näköinen ja hankala nainen saa olla ihan yksin oman vittumaisuutensa kanssa.
Jatkoa edelliseen: voihan myös olla että hyvännäköiset naiset ovat useammin vittumaisia luonteeltaan, koska ovat useammin hemmoteltuja ja saaneet aina tahtonsa läpi.
Pitävät, koska niidenhän toiminnasta miehet jatkuvasti kitisevät. Kaikki naiset heidän mukaansa harrastavat seksiä holtittomasti, panevat alfamiehiä, keskittyvät vain omaan ulkonäköönsä ja someensa... "Kaikki naiset" eli jännänaiset. Harmaavarpuset jäävät huomiotta.

Rumat ja tavallisen näköiset naiset jää huomiotta. Kauniilla naisilla on vientiä.
Vierailija kirjoitti:
Ei pidä, mutta hyvännäköinen nainen saa helpommin anteeksi vittumaisen luonteen. Tästä ei voida kuitenkaan päätellä, että miehet tunteet vetoa hankaliin ja vittumaisiin naisiin, vaan kyse on vain siitä, että miehet tuntee aina ja ikuisesti vetoa hyvännäköisiin naisiin. Ruma tai edes tavallisen näköinen ja hankala nainen saa olla ihan yksin oman vittumaisuutensa kanssa.
Samoin kuin hyvän luonteensa kanssa.
Miehet pitävät naisista joita saavat panna. Jännänaisiin he rakastuvat. Saavat pakkomielteeksi. Haluavat avioon.
Siis pysytäänpä regellisinä, elikkä ap:n kysymys Suomeksi:
Pitävätkö miehet huoraavista naisista?
Kuulostaa siltä, että miehiksi on valikoitunut huonoitsetuntoisia ressukoita, joita voi kohdella miten vain. Itseään arvostava ja fiksu mies ei kauaa katsele itseään jakavaa holtitonta huo raa, vaikka tältä pillua saisikin. Näille miehille on parempaakin tarjolla. Ap kuulostaa mt-ongelmaiselta.
Te tylsät harmaahiirulaiset luulette että tylsä luonteenne ja arkinen ulkonäkönne on syy ettei miehet juokse perässänne, tietenkin sen lisäksi että olette passiivisia kotihiiriä. No oikeassa olette.
Sama juttuhan se on. Narsistit osaavat olla viehättäviä ja manipuloivia. Itse onneksi tunnistan jo nykyään jännänaiset. Tosin kaikki naiset on pikkaisen jänniä.
Vierailija kirjoitti:
Miehille ei ole luonteella niin väliä kunhan on hyvä perse ja tissit ja kapea vyötärö.
Tässähän tämä. Hottis lutka on ... no hottis lutka.
Jännänaisista en tiedä, mutta aika harva ihminen sukupuolesta riippumatta pitää väkivallasta. Varsinkaan, jos se väkivalta kohdistuu itseen. Sen sijaan moni mies pitää "kissa ja hiiri" -leikistä. Joillain tämä tuntuu muuttuvan lähes pakkomielteeksi.
Vakka kantensa valitsee. Siksi ap:n kaltaiset ihmiset keräävät noita lempeitä ympärilleen ja päinvastoin.
En todellakaan. Pthyi. Torjunut sellaisen kauniin bimbon jonka vihan sain tuta sen jälkeen. Vain kiltti nainen on naisellinen nainen.
Kivoja harvemmin tapaa missään rellestäessä.