Parhaat synttärit ikinä ja järjettömät lahjapyynnöt?
Siis ei hyvänen aika... Toiveina mm. uusi puhelin ja pyörä. Miten jotkut kehtaa? Luuleeko tosiaan joku että juuri hänen muksulleen joku käy kipaisemassa uuden pyörän?
Kommentit (235)
Oon tähän ketjuun jo aiemmin kolmentoinutkin mutta yksi juttu tuli vielä mieleen. Lapsuudenystäväni (edelleen ystävä) perhe oli todella varakas, 80-luvun mittapuun mukaan jopa rikas. Kuitenkin vanhemmat olivat ihan sekopäitä. Oli päihteiden käyttöä, fyysistä väkivaltaa vanhempien välillä, lapsiin kohdistuvaa henkistä väkivaltaa ja henkistä laiminlyöntiä, riitelyä vanhempien välillä, on-off parisuhde, jne. No nämä ystäväni vanhemmat kuitenkin korvasivat huonon vanhemmuudessa rahalla ja materialla. Synttärit olivat aivan hulppeat, samoin joululahjat ja lomilla tämä perhe pisti rahaa menemään hillittömästi. Silti ystäväni oli tosi onneton ja on myöhemmin sanonut, että lahjoilla, matkoilla ei ollut mitään merkitystä. Itse tykkäsin leikkiä esim. kaverini upeilla Lontoosta ostetulla barbeilla ja barbin taloilla (oli mm. hissi) ja avoautolla. Mutta muistan miten ystäväni tuijotti surkeana, ei osallistunut leikkiin ja lopulta kysyi, voitaisiinko mennä meille leikkimään. Silloin jotenkin havahduin hänen tilanteeseensa, vaikka olinkin tosi pieni.
Vierailija kirjoitti:
Kerrostalooni muutti n 8 kk sitten jostain lähi- Idästä nainen, (yh äiti jolla 5v poika) jolla on oikeasti rahasta todella tiukkaa. Olen ollut tekemisissä tämän naisen kanssa jonkun verran, ja oli kuulemma kovasti säästänyt rahaa pojan haluamaan leluun (nainen laihtunut parin kk aikana silminnähtävästi, luulen että raha oli hänen syömisistään pois) Aikoivat viettää pojan synttäreitä pienimuotoisesti ja pyysivät minua liittymään seuraan.
Tein siinä ennen synttäreitä sitten kakun (joku halpispohja johon kermavaahtoa ja suklaapaloja, en ole mikään keittiöihme) ja kun vein sen mukanani tämä äiti kiitteli oikein kovasti ja pari kyyneltäkin sieltä tuli. Ei todellakaan ollut pyytänyt mitään, kiitokseksi koitti tarjota siivousapua jne. Minusta tuntuu että ne jolla asiat ovat oikeasti huonosti harvemmin pyytävät apua. Ainakin tuollainen pleikkareiden kerjääminen on ihan sairasta,kyllä käy noiden lapsia sääliksi.
Sääliksi käy naapurisi rouvaa, mutta toisin kuten näillä kerjäläismammoilla, hänellä on sentään ilmeisesti elämänhallinta ja kyky huolehtia lapsesta tallessa. Plus omanarvontunto.
Katselin tuon sivuston ilmoituksia ei oikein ollut ketään ketä haluaisin auttaa. Monilla näkyi olevan monta lasta. Mieluummin auttaisin oikeasti hädässä olevaa.
Onhan nuo vaatimukset kasvaneet jos muistelen omia synttäreitäni 90luvulla lapsena.
Erikoista miten toiset työttömät, yksinhuoltajatkin saavat rahansa riittämään ja opiskelijat sekä eläkeläiset... Mielestäni todella noloa kerjätä, Suomessa kyllä saa sosiaalitoimistosta apua jos tarvitsee. Kummallista vaan miten itse olen ihan mukavasti elänyt myös työttömänä nuorempana opintojen jälkeen, silloin kun ei ollut edes rahaa juuri säästössä pahan päivän varalle. Ihmisten kannattaisi opetella elämään tulojensa mukaan ja säästää silloin kuin voivat. Käsittääkseni Suomessa kuuluu jäädä nelisensataa käteen elämiseen per henkilö, sen pitäisi riittää kyllä ja jos ei riitä niin itse vain tekee asialle jotakin. Noloa että jotkut alentuvat tuollaiseen hyvinvointivaltiossa jossa kenenkään ei oikeasti tarvitsee pyytää ihmisiltä mitään.
Taitavat olla ihmisiä jotka ovat niitä jotka kehuvat muille miten sossu maksaa ja eivät ole aikeissakaan mennä töihin, pyytelevät muilta aina kaikkea ja odottavat että yhteiskunta kustantaisi saman elintason kuin työssäkäyville. Miksi eivät jaa mainoksia niin saisivat muutaman satasen, tai mene siivoamaan tai mäkkäriin hommiin? Jotenkin järkyttävää jos oikeasti lasten nimiä ja kuvia levitellään, laittaisivat vain omat naamansa ja nimensä ja syyn miksi kerjäävät muilta ihmisiltä, tuo on mielestäni jo lasten jonkinasteista hyväksikäyttöä. Törkeää. Mutta kai se niin menee että ne piirtää joilla on liitua...
Joku halus viedä lapsensa huvipuistoon (Duudsonit-teema). Katsoin just et alle kakskymppiä maksais se lysti, eli ihan varmasti on varaa tuohonkin ilman että jonkun muun täytyy se sponssata.
Huvittavaa kanssa kun yhdessä kuvassa itkettiin rahanpuutetta mutta lapsella oli kädessään tabletti. :D
Omassa lapsuudessani 90 - luvulla synttärit olivat AINA kotona järjestetyt, tehtiin juurikin se edullinen kermakakku itse, pari kaveria kylään ja muutama kiva, edullinen lahja. Kavereille käytiin valitsemassa synttäreiden aikaan lahjaksi Tiimarista hienoja kyniä, vikoja jne. Ei todellakaan mitään mäkkäri/hoplop/huvipuistosynttäreitä kenelläkään. Joku aikoi joskus järjestää synttärit Mäkkärissä ja ne olivat hulppeimmat synttärit mitä siihen aikaan tiedettiin.
Haluaisin auttaa heitä, joilla ei oikeasti ole varaa järjestää noita perussynttäreitä. Heitäkin on, he eivät vain pidä itsestään meteliä. Mistä heidät löytäisi käsiinsä?
Edellinen korjaa: vihkoja Tiimarista, ei vikoja :)
Surrealistista lukea noita juttuja, kun oman 8,5-vuotiaani paras kesämuisto on edelleen se, kun käytiin pari vuotta sitten mustikkametsässä luonnonsuojelualueella. :O
Varmasti sivuston perustajalla ollut hyvä tarkoitus mutta itse kun luen näitä niin tekee vain hallaa omalle auttamishalulleni. Lahjoitan roponi jatkossakin oikeasti tarvitseville. Mulla on kummilapsi eräässä Afrikan valtiossa ja häntä olen käynyt usein tapaamassa ja vienyt esim ilmapalloja, värikyniä, saippuakuplia. Mikä ilo niistä onkaan koko perheen/suvun lapsille.
Suomessa on menty ihan metsään, kaikilla lapsilla pitäisi olla uudet kalliit puhelimet ja muut laitteet, synttärien montasataa euroa maksavat juhlat jossain lintsillä vaikka rahaa ei ole edes peruselämiseen.
Vierailija kirjoitti:
Omassa lapsuudessani 90 - luvulla synttärit olivat AINA kotona järjestetyt, tehtiin juurikin se edullinen kermakakku itse, pari kaveria kylään ja muutama kiva, edullinen lahja. Kavereille käytiin valitsemassa synttäreiden aikaan lahjaksi Tiimarista hienoja kyniä, vikoja jne. Ei todellakaan mitään mäkkäri/hoplop/huvipuistosynttäreitä kenelläkään. Joku aikoi joskus järjestää synttärit Mäkkärissä ja ne olivat hulppeimmat synttärit mitä siihen aikaan tiedettiin.
Haluaisin auttaa heitä, joilla ei oikeasti ole varaa järjestää noita perussynttäreitä. Heitäkin on, he eivät vain pidä itsestään meteliä. Mistä heidät löytäisi käsiinsä?
TÄMÄ. Minun perheeni oli varakas tuohon aikaan ja olin ainoa, jolla oli kerran nuo Mäkkärisynttärit- kumma vaan että vaikka ne ihan hauskat olivatkin, en pitänyt niitä suinkaan parhaimpina kaikista. :) Parhaat synttärit olivat ehdottomasti kotonani järkätyt, joihin sain poikkeuksellisesti kutsua koko luokan tytöt (joo hei, asuttiin kolmiossa!) ja äiti tarjoili kakkujen ym. lisäksi JÄÄTELÖÄ kuin "jäätelöbaarissa". Olin tosi ylpeä kodistani ja perheestäni kun järjestettiin tuollaista LUKSUSTA. :D
Ostin lahjat Tiimarista minäkin, vähän myöhemmin tuli tavaksi ostaa Body Shopista ihanan tuoksuinen palasaippua ja pari kylpykuulaa kaveriksi. Käytännössä kaikki ostivat noita, hintaa tuli ehkä 5€ nykyrahassa laskettuna, ja ne olivat aina yhtä odotettuja lahjoja.
Juuh, tosiaan tuo "rotukissalle takki, kun palelee niin helposti" ja "ulkotrampoliini on myyty, niin sisätrampoliini tarvittais". Mitä helv...?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
''Meillä X:n (lapsi nro 1, jätän nimet pois) ja Y:n (lapsi nro 2) pikkusiskolla Z (lapsi nro 3) 7kk erittäin pahat allergiat, Z:n maito maksaa 75euroaa ja se kestää kaksi päivää eli jokatoinen päivä pitäsi olla rahaa maitoon johon menee tuo 75euroa, onneksi saimme kelan tuen jolloin enään menee 20euroa joka toinen päivä maitoon. taloutemme on Z:n maitoallergian myötä ihan kuralla eikä rahaa enään oo edes elämiseen, joutuu temppuja keksimään että saa edes ruokaan rahat, saati nyt kun synttärit pitää järjestää niin ei tosiaan ole nyt varaa, viimevuonnakin meillä meni synttärit järjestettynä niin että vain mummit ja ukit kutsuttiin ja siinä ne sitten olikin, nyt olis toiveenä järjestää superisot ja ihanat ja ikimuistoiset syntymäpäiväjuhlat''
Mikä maito maksaa 75e ja riittää kaksi päivää?
http://www.yliopistonverkkoapteekki.fi/epages/KYA.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/KYA/Products/TE1982453
Ei tuo kyllä 75 euroa maksa vaan 56 euroa, mutta se riittää vain 2-3 päiväksi. Oli kyllä jotain halvempia ja/tai riittoisempia korvikejauheita maitoallergisille.
Tämä maksaa 44,40€, riittää 4-6 päiväksi ja sopii maitoallergisille. Eli tulee maksamaan noin 7.50e/pv 37,50e sijaan. Ja tuotakin halvempia löytyy.
http://www.yliopistonverkkoapteekki.fi/epages/KYA.sf/fi_FI/?ObjectPath=…
Niin olikin halvempia. Tuo 56 euroa oli vain lähimpänä 75 euroa. Sitä en tiedä, aiheuttaako osa noista kuitenkin vatsaongelmia vauvalle eli olisi pakko käyttää jotain tiettyä merkkiä. Muuten en ymmärrä, miksi kukaan käyttäisi tuota 56 euron korviketta, kun halvempia ja riittoisempia on myynnissä.
Miten ahneet, avuttomat, itsekkäät idiootit ovat tämänkin hyvän asian onnistuneet pilaamaan! Turha toivoa, että tajuaisivat edes hävetä. Joukossa on varmasti oikeasti apua tarvitsevia lapsia, mutta miten heidät tuolta ikinä löytää? Suomessa ei ikinä tule tällaiset ideat onnistumaan aineiden ihmisten takia.
Ja miten kukaan järjissään oleva auttaa näitä selviä kerjuupyyntöjä?
Voi herranjumala noita hakemuksia.
tää on nykyaikaa. Kaikki perheet odottaa ja olettaa että isovanhemmat kustantaa heidän lapsilleen kaiken, pyörät, mopot, sukset ,ja kaiken! Isovanhemmista on tehty lasten huoltajia nykyään! Olen nähnyt omasta suvusta näin. Isovanhemmat maksaa kun aikuinen tytär inahtaa, ei ooo sitä ei oo tätä, osta tuo osta tää ,no senkun säästäst!
Vierailija kirjoitti:
Juuh, tosiaan tuo "rotukissalle takki, kun palelee niin helposti" ja "ulkotrampoliini on myyty, niin sisätrampoliini tarvittais". Mitä helv...?
No, senhän on joku laittanut selkeästi vitsinä :D Ei ole siis aito kerjäysilmoitus.
Sen ainakin huomaa, että vanhemmat eivät koulussa ole täysillä läsnä äidinkielen ja kotitalouden tunneilla, tuskin muillakaan tunneilla. Vai onko kyseessä kilpailu 'Tee mahdollisimman monta kielioppivirhettä'.
Kerrostalooni muutti n 8 kk sitten jostain lähi- Idästä nainen, (yh äiti jolla 5v poika) jolla on oikeasti rahasta todella tiukkaa. Olen ollut tekemisissä tämän naisen kanssa jonkun verran, ja oli kuulemma kovasti säästänyt rahaa pojan haluamaan leluun (nainen laihtunut parin kk aikana silminnähtävästi, luulen että raha oli hänen syömisistään pois) Aikoivat viettää pojan synttäreitä pienimuotoisesti ja pyysivät minua liittymään seuraan.
Tein siinä ennen synttäreitä sitten kakun (joku halpispohja johon kermavaahtoa ja suklaapaloja, en ole mikään keittiöihme) ja kun vein sen mukanani tämä äiti kiitteli oikein kovasti ja pari kyyneltäkin sieltä tuli. Ei todellakaan ollut pyytänyt mitään, kiitokseksi koitti tarjota siivousapua jne. Minusta tuntuu että ne jolla asiat ovat oikeasti huonosti harvemmin pyytävät apua. Ainakin tuollainen pleikkareiden kerjääminen on ihan sairasta, kyllä käy noiden lapsia sääliksi.