Miten voi hyväksyä itsensä jos kukaan muu ei hyväksy?

Tai kääntäen; kuinka kukaan voisi hyväksyä ihmistä joka ei hyväksy edes itseään?

No? Pitäisikö olla tyytyväinen itseensä huolimatta siitä, että en ole kenenkään muun mielestä riittävän hyvä omana itsenäni? Aina olisi jotain kehitettävää, parantamista tai murehtimista.

Vierailija kirjoitti:

Tai kääntäen; kuinka kukaan voisi hyväksyä ihmistä joka ei hyväksy edes itseään?

Eli jos olen normaalipainoinen ja mielestäni ok-ihminen alkujaan, enkä ole tehnyt noista asioista numeroa niin se on hyväksyttävää ystävältä kertoa, että minun kannattaisi laihduttaa ja muuntaa persoonallisuuttani?

Vaikeaa se on. Toivottavasti edes äiti arvostaa, on arvostanut. Rakentuu itseluottamus ja voi arvostaa itseään.

On vain pakko lakata välittämästä muiden mielipiteistä, ei ole muuta keinoa. Se on vaikaa mutta sen voi oppia. Toki voi sitten vinkkejä ympäristön reaktioista ottaa mutta päätäntävalta itsellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tai kääntäen; kuinka kukaan voisi hyväksyä ihmistä joka ei hyväksy edes itseään?

Eli jos olen normaalipainoinen ja mielestäni ok-ihminen alkujaan, enkä ole tehnyt noista asioista numeroa niin se on hyväksyttävää ystävältä kertoa, että minun kannattaisi laihduttaa ja muuntaa persoonallisuuttani?

En nyt oikein ymmärrä ajatuksenkulkuasi. Mutta olen sitä mieltä että ihmiset jotka hyväksyvät itsensä sellaisena kuin ovat saavat sille usein myös muiden hyväksynnän. Ainakin pidän tätä lähtökohtana.

Aina tietysti löytyy tapauksia jossa toista yritetään saada muuttumaan suuntaan tai toiseen. Joskus siinäkin on ihan hyväksyttäviä tarkoitusperiä (esim. epäterveet elämäntavat voi hyväksyä toisen elämäntapana, mutta ei se mielestäni estä ystävän neuvoja paremmista).

Kaikki ei tässä maailmassa ole niin mustavalkoista ja ehdotonta.

Mun kokemus on että itsetunto nousee huomattavasti kun on pitempään yksin, jos muut eivät hyväksy.

Tsempit ap:lle.  Ihan sama pohjavire täällä. Miltä tuntuu kun on negatiivinen pärstäkerroin joka paikassa? Kyllä se vaikuttaa. Sitä vaan ei ymmärrä ne, joihin aina suhtaudutaan avoimen hyväksyvästi. Se on sellainen kierre. Ja älkää positiivisuusintoiset väittäkö, että hymyily tai muu vastaava vaikuttaa. Meikäläinen hymyilee niin sanovat vaan, että mitäs irvistelet siinä. Tasan ei käy nallekarkit. Olisit sitten kuinka tahansa "aito" oma itsesi niin p*ka osuu tuulettimeen. Ja joka kerta!

Tiedän tunteen... kun tuntee itsensä porukassa aina jotenkin erilaiseksi. Nauraa eri asioille kuin muut. Puhuu liikaa asian vierestä tai sitten ei saa suutaan auki ollenkaan. Tarvisi samanhenkistä seuraa jotta voisi paremmin hyväksyä itsensä, mutta sitä seuraa on vaikeaa löytää.

up

Itsetunto lähtee nousuun kun väittelee niitä ihmisiä jotka eivät arvosta sinua

Oman itsensä hyväksyminen tarkoittaa, että ei häpeä itseään ja olemassaoloaan. Kun arvostat itseäsi niin se alkaa heijastua myös ulospäin. Maailma ei ole niin inhottava kuin joskus tuntuu. Jos tuntuu ettei sovi porukkaan niin pitää keksiä itse missä viihtyy, eikä yrittää väkisin ryhmään, joka ei ole sitä missä oikeasti viihtyy.

Koska itse en ole ollut tervetullut mihinkään ryhmään niin olen löytänyt harrastukset ja viihtyvyyteni omista mielenkiinnoista. Minun ei tarvitse olla kaunis tai viisas tai mikään ihmeammattilainen, riittää kun olen ihminen ja en aiheuta kenellekään harmia. Tasapaino muun maailman kanssa on hyvä asia. Minun on lupa olla IHMINEN.