Miksi imetyksen vaikeudesta/ongelmista ei puhuta jo odotusaikana!?!
Harmittaa tosi paljon nyt jälkeenpäin kun imetys ei onnistunut, eikä mulla ollut oikeastaan hajuakaan että imettäminen voi olla NIIN vaikeaa! Miksi IHMEESSÄ näistä asioista ei siis puhuta jo raskausaikana!? En voi käsittää.
Meillä homma kaatui pojan rintaraivareihin. Tuonkin sanan kuulin vasta ensimmäisen kerran kun olin jo toivoni heittänyt ja imetys veti aivan viimeisiään. Mä olin pitänyt imetystä oikeestaan ihan itsestäänselvyytenä, mikä siinä nyt voi epäonnistua jos äidiltä vaan maitoa tulee. Tissi vaan vauvan suuhun ja vauva imee, siinä se.
En sitten tiiä että olenko kenties eläny ihan tynnyrissä, kun en ole tuollaisia asioita tietänyt, kuten että vauva voi raivota rinnalla tai niistä monista muista imetyksen ongelmista!
Äitiysneuvolassa niistä ei ainakaan puhuttu, saati äitiysvalmennuksessa tai edes synnärillä. Ei siinä pitkälle pötki vaikka imetysasennot ja otteet oiskin hallinnassa, kun itse imetykseen asti ei edes päästä kun vauva huutaa vaan naama punasena kun tissiä yrittää viedä suuhun.
Siihen mä sitten luovutin, kun en voinu kertakaikkiaan käsittää mistä huutaminen johtuu, kuvittelin että meidän poika on ainoa kuka tuollaista tekee. Kaikki voimat meni asiasta stressaamiseen ja en enää kokenu järkeväks kuluttaa yhtään enempää omia voimavarojani.
Nyt jälkeenpäin tuntuu että luovutin aivan liian helpolla :(
Jos mulla ois silloin siinä tilanteessa ollu puoletkin niistä tiedoista mitä nyt, niin oisin varmasti jaksanu taistella pidempään, ehkä jopa onnistuu täysimetyksessä!
Noh, tuolle nyt ei mitään enää voi ja en ole siitä kyllä pahemmin enää stressannut, enkä tunne huonoa omaatuntoa vaikka korvikelapsi pojastani tulikin, mutta harmittaa vain, koska en usko että ainoa olen tätä lajia... Kuka ei ole käsittänyt miten vaikeaa imetys voi joskus olla.
Kiitos jos joku jaksoi tän stoorin lukea! :D
mAmi.kaSikOlme + pullolapsi 5½kk
Kommentit (46)
En todella tiennyt, että alussa (ensimmäiset viikot) vauva on koko ajan rinnalla eikä nuku kun pienissä pätkissä. Mä kuvittelin, että vauvat nukkuu koko ajan! Mulla oli rinnat kipeät, selkä paskana. Muista, etten voinut yskiä lainkaan ensimmäisen kuukauden aikana kun sattui selkään niin pirusti.
Onneksi mulla oli " imetysmyönteisiä" tukijoita ja meillä imetys onnistui hyvin. Rankkaa oli.
Kakkosen kanssa sitten tiesin, että 2 ekaa kuukautta on yhtä helvettiä. Mutta kun jaksaa sen alun kanssa niin palkintona on helppoa elämää tissitellessä :)
On harmillista, ettei imetyksen vaikeudesta puhuta lainkaan odotusaikana. Vai onko niin, että niillä, joilla imetys onnistuu unohtavat nopsaan ne alkuhankaluudet ja niillä, joilla imetys ei onnistu eivät halua puhua koko asiasta. Mene ja tiedä...
Itselläni oli esikoisen kanssa myös samanlaista, ja imetin 4kk, kaikki lopahti raivareihin ja sitten tissille vaan naureskeltiin tms.
Nyt on toisen kanssa samat kuviot käyty läpi, mutta jotenkin, ne kuuluu enempi asiaan joita osasi odottaa, ja ei tunnu enää niin pahoilta... tosin imetyskin lähti käyntiin ilman lisämaitoja ja pullostakan ei huoli vieläkään ikää 4.5kk.
Myös minulle oli " järkytys" , kun imettäminen ei sujunutkaan helposti. Sillä tavalla vauvat on ruokittua iät ja ajat, niinhän eläimetkin tekevät!
Meillä meni 2 ekaa kuukautta hienosti. Maitoa riitti ja vauva imi hyvin. Sen jälkeen alkoi nukahtelu rinnalle ja vauva nukahti aina, kun näkikin rinnan. Ja pian tämän jälkeen alkoivat kamalat rintaraivarit. Pää tosiaankin punaisena huudettiin vain kun yritettiin tarjota rintaa. Paino ei sitten noussut ja lisämaito oli pakko aloittaa. Täysimetystä meillä siis n. 2 1/2 kk ja imetyksen lopetin kokonaan vauvan ollessa 8 kk. Öisin suostui kuitenkin tisuttelemaan rintaraivareidenkin aikana, joten halusin pitää edes siitä kiinni.
Pitäisi varmaan antaa vaan palautetta neuvolaan ym. tahoille, että näistä asioista pitäisi puhua. Paha mielihän tollaisesta jää, kun on ajatellut imettävänsä täysillä ja pitkään. No, onneksi aika parantaa haavat... kait...
useimmat esikoisen odottajat (minä mukaan lukien!) tuntuvat ärsyyntyvän liiasta neuvomisesta, erityisesti kaikesta " se on sitten tosi vaikeeta ja voi mennä pieleen" . Muistan hyvin odottajien pinoista että monet ovat aika herkkiä kaikenlaisille bessewisser-neuvojille jotka on ikään kuin pahan ilman lintuja. Mielummin puhutaan hyvistä asioista. Odottajat eivät tietenkään voi kuvitella millaista sitten on vauvan kanssa ja itse en ainakaan halua toimia sellaisena paremmin tietävänä.
Kun itse odotin ekaa lastani niin ainoa mihin osasin tähdätä oli että vauva syntyy. Ei sitä jotenkin näe pitemmälle. Minulla oli vauvakirjoja joita luin uskollisesti - siihen asti että vauva on syntynyt. Itse asiassa kirjassa oli imetyksestä vaikka kuinka tietoa mutta en kertaakaan edes vilaissut. Ajattelin vaan että mitä sitä nyt yhdestä maailman luonnollisemmasta asiasta jauhetaan sivukaupalla. Samoin äp:n rinnalla-kirjassa on tosi paljon hyvää tietoa mutta odotusaikana se tuntui aivan kauhean etäiseltä.
Voi toki olla että monelle ei edes tarjota tarpeeksi tietoa mutta itse en olisi varmaan tyhmyyksissäni ottanut tietoa edes vastaan. Ylipäätään synnyttäminen tuntui hirveältä ja siitä olin kyllä saanut kaikenlaista tietoa mikä voi mennä pieleen joten en tosiaan halunnut enää kuulla että kaikki muukin voi mennä pieleen.
Kerran joku jo synnyttänyt oli hyvää tarkottaen odotus-puolelle kirjottanut jotakin mitä hän olisi tehnyt toisin odottaessa ja miten jokin asia olikin ihan erilaista kuin oli kuvitellut. Arvatkaa että hänet haukuttiin maan rakoon juuri besserwisserinä. Tuli kommenttia " jos meillä on jotakin kysyttävää niin me kysytään itse" .
Voisitteko antaa vinkkejä imetykseen?
Meidän neiti syntyi 8.2.2006 rv 36+4 painaen 2370g ja ei osannut oikein imeä rinnasta vaikka sitä hamuilikin. En tiedä johtuuko siitä kun mun nännit ei ole paljoa koholla rinnasta.
Oon pumpannut maitoa ja syöttänyt pullosta. Maitoa siis riittää. Sairaalassa neuvottiin kokeilemaan kerran päivässä rintakumilla ja niin oon tehnyt. Rintakumin avulla tyttö saa imettyä maitoa, mutta ei jaksa imeä itseään täyteen vielä ja sen jälkeen annan loput pullosta.
Vinkkejä miten kannattaa edetä imetyksen kanssa? Täytyis varmaan neuvolan kautta johonkin imetystukiryhmään ottaa yhteyttä, mutta 1kk täytyy pitää tyttöä kotona ennenkuin vie ihmisten ilmoille.
-Simbucca ja tyttö 12 vrk-
juu, meikäläinen oli melko typerä ja naivi eli kuvittelin, että eihän tuossa imettämisessä mitään. tissi suuhun ja homma hoituu.
vaan tosin kävi. maito ei tahtonut nousta, rinnat olivat monta viikkoa ihan kosketusarat, vaavi söi ihan koko ajan ja nukkuin vain minipätkiä jne...
no apua löytyi, kun sitä tajusin tarpeeksi itkien tinkasin, tosin meillä taisi olla mukana vähän onneakin, että vastaan tuli esim. imetyksen ongelmiin erikoistunut kätilö. ilman tätä henkilöä homma olisi loppunut alkuunsa.
raskausaikana lueskelin kyllä hoito-oppaista imetyksestä, mutta jotenkin kaikki lukemani tieto tuntui keskittyvän vain imetyksen hehkutukseen. ainoastaan yhdessä kirjassa käsiteltiin ohimennen imetyksen rankuutta alussa ja imetykseen liittyviä ongelmia ja niiden ratkaisuja.
neuvolassa imetysasiaa ei sivuttu mitenkään ja muistan ikuisesti kuinka synnytysvalmennuksessa imetyksestä todettiin vain, että " imetys on helppo ja EDULLINEN tapa ruokkia vauva" . juu rahanmenohan se tuossa onkin se kriittinen juttu...
kyllä imetystietoutta pitäisi hiukan enemmän neuvolassa jaksaa tai edes todeta, että IMETYS VAATII HARJOITTELUA JA ON ALUSSA RANKKAA + ongelmiin voi saada apua esim. imetystuen www-sivuilta. noistakin tiedoista olisi ollut meikäläiselle iso lohtu ja apu.
nyt esikoistaan odottaville kavereille en ole mitään kauhujuttuja omista kokemuksistani kertonut, mutta olen tosiaan hiukan yrittänyt rohkaista heitä miettimään imetystä + varautumaan siihen, että homma vaatii paljon aikaa ja treeniä, eikä välttämättä siltikään onnistu.
kannattaa varmaan etsiä vinkkejä ensin osoitteesta http://www.imetystukilista.net/
sieltä löytyy myös imetystukipuhelimennumero, jota suosittelen. ainakin minä sain sitä kautta paljon apua ja ennenkaikkea rohkaisua + maalaisjärkeistä ohjausta.
esim. kun maidonnousu kesti todella kauan ja oli kammottavan kivuliasta, niin neuvolan kommentti oli " se nyt vaan on semmoista" mutta imetystukipuhelimesta sain ihanan empaattisen kommentin " ota hyvä ihminen särkylääkettä pahimpaan kipuun, ei se kipuilu maidonnousua edistä... otin särkyläkettä, sain sen avulla nukuttua pitkästä aikaa kunnolla ja avot, maidon tulo lähti rullaamaan :D
Aivan kuin meillä 8 kk sitten. Sama paino ja sama ongelma, eli ei jaksa imeä rintaa vaan nukahtaa.
Ensimmäiset kuusi viikkoa tein juuri noin, imetin ja sitten perään pullosta pumpattua maitoa. Vähitellen aloin jättää pulloa pois ja imetin sitten ihan koko ajan 1,5-2 tunnin välein ja jonkin ajan päästä ei vauva enää pulloa huolinutkaan, vaikka kuinka tyrkytti.
Rintakumi meillä käytössä joka syötöllä edelleen, syöttö vaan ei yksinkertaisesti onnistu ilman sitä.
Oli tosi samantyyppinen ongelma esikoisen aikaan, meillä vaan ei ollu rintaraivareita vaan imetys loppui ihan muista syistä.. Se oli todella kova kolaus!! Meni varmaan puoli vuotta, että pystyin asiasta puhumaan itkemättä! Niin koville se otti!
Tarkkaan yritin analysoida, että mistä se johtui.. tulin siihen johtopäätökseen, että se oli monen asian summa (matalat rinnanpäät, heti sairaalassa poika tottui pulloon,rinnanpäät meni aivan verille, muutto toiselle paikkakunnalle vauvan ollessa alle 2vk ja siitä johtuva stressi Ja ennenkaikkea: en ollut osannut varautua siihen, ettei se onnistuisi!)
Toista lasta odottaessa kävin kaikki mahdolliset imetys jutut läpi ja ajattelin että pirkules, nyt kyllä onnistun!
Ja niin muuten myös tein! Opettelin kaikki mahdolliset imetysasennotkin :) Alku oli hankalaa.. ja lisämaitoa jouduttiin antamaan koska vauvan paino ei aluksi meinannut nousta kunnolla. Mutta parin kuukauden päästä ei enää lisämaitoa tarvittukaan ja poika oli täysimetyksellä n. kuukauden, kunnes aloitettiin kiinteät. Imetin muuten 10kk!
Ja nyt olen tätä kolmatta poikaa (s. 04.04.05) imettänyt reilun 10kk.. (tosin.. kyllä tässäkin alku oli hankalaa.. ja mulla taitaa olla aika herkät rinnat saamaan tulehduksen.. joka kerta on ollu yhden tai useamman kerran rintatulehdus! Nyt tämän imetyksen aikana on ollut jo kolme: kaksi oli kesällä, jolloin vauva oli 3-4kk, ja viimeisin oli muutama viikko sitten, jolloin vauva oli jo yli 9kk!!!)
Muistan hämärästi muuten tuon kentin mainitseman jutun.. oli aika järkkyä minkälaisen vastaanoton se sai.. etenkin, kun mun mielestä se oli aikas asiallinen juttu!!
Ja siitä Rinnalla-opuksesta muuten jää just sellainen mielikuva, että eihän se nyt niiiin vaikeeta voi olla.. että kyllähän nyt kaikki pystyy imettämään.. :(
Mutta.. vaikka se imetys kerran epäonnistuu, niin seuraavalla kerralla se saattaapi jo onnistuakin!! :)
TSEMPIT kaikille, jotka painiskelee tämän ongelman kanssa!!!
Mielestäni apua pitäisi olla saatavilla silloin, kun sitä tarvitsee. Jo odotusaikana kannattaisi jossain määrin tutustua imetysjuttuihin ja ainakin miettiä, mistä sitä apua ja tukea saisi, vaikka se kaukaiselta asialta siinä vaiheessa tuntuukin.
Mulla tärkein tuki oli oma äiti ja siskot. Myös imetystuen sivuja luin ahkeraan, vaikka suhtauduin niihin aluksi vähän ennakkoluuloisesti. Rinnalla-opasta en saanut, kun en ottanut äitiyspakkausta. Ja eka neuvola oli vasta 1,5 kk:n kuluttua synnytyksen jälkeen, koska vauva syntyi keskosena. Sairaalan tarjoama tuki oli vaihtelevaa. Päällimmäiseksi jäi tunne, että henkilökunta ei halunnut puuttua asiaan, jottei äiti olisi kokenut neuvontaa painostavaksi. Apua sai kerjätä. Asenne oli sellainen " voithan sä yrittää, mutta..." . Kun saimme tytön kotiin, imetin häntä lapsentahtisesti ja annoin pullosta keskoskorviketta päälle. Muutamassa viikossa sain tytön rintalapseksi, mutta helppoa se ei ollut. Ristiriitaista ehkä, mutta homma alkoi luonnistua sitten, kun annoin periksi ja päätin, etten stressaa maidon tulosta. Osaimetyskin on jo tosi hieno juttu. Siskojeni tsemppaus oli kovaa, he kehottivat jaksamaan vielä pari päivää, sitten vielä pari jne.
Itseään on turha ruoskia, jos imetys ei jostain syystä onnistu. Jälkeen päin voi tuntua, että on luovuttanut liian helpolla, mutta kun sitä ei siinä vaiheessa voi tietää, kun vauva huutaa pää punaisena nälkäänsä.
Minäkin kuulun siihen ryhmään, että " aina on lapsi ruokittu rintamaidolla" enkä todellakaan edes koskaan kuvtitellut että imetys ei onnistuisi. Meidän esikoinen syntyi 03/01 ja täysimetystä kesti sen 2kk, kunnes alkoivat rintaraivarit, neuvolastakaan en saanut apua, terveyden hoitajan kommentti oli " hyvin on kasvanut, kai se maito kuitenkin on loppumassa, jos vauva ei huoli rintaa" Minä idiootti aloin antamaan pulloa>>>siinä oli meidän imetys, osittaisimetyksellä jatkoin 4kk ikään asti, kunnes vauva lopetti itse. Minä syyllistin itseäni tosi pitkään epäonnistuneesta imetyksestä, poika on kyllä ihan terve reipas miehnalku, silti ajoittain tunnen huonoa omaatuntuoa kun luovutin liian helposti.
Kuopusta odottaessani olin saanut enemmän tietoa, imetys lähti hienosti käyntiin, nyt rintaraivareiden tullessa olin tietoinen niistä ja siitä, ettei maito ole mihinkään loppumassa, tuloksena on 7kk täysimetetty poika. Nyt poika on 9kk ja imetys jatkuu edelleen. Jos imetys ei onnistu ensimmäisellä kerralla se voi onnistua hyvin toisella kerralla
T:Mareila+Pojat 4v11kk ja 9kk
Jos vähän tarkennan niin olen sitä mieltä edelleen että odotusaikana ei vielä kauheasti kannata, ainakaan yksityiskohtasesti, toitottaa kaikkia mahdollisia tulevia ongelmia koska ne luultavasti menevät joko toisesta korvasta ulos tai sitten äiti joutuu ihan paniikkiin.
Minusta ratkaisevaa on synnytyssairaalassa ja heti ekoilla neuvolakerroilla saada kaikki mahdollinen apu. Sairaaloissa pitäisi olla enemmän imetystukihenkilöitä jotka keskittyisivät ainoastaan auttamaan äitejä imetyksen kanssa. Sillon voisi puhua ongelmista ja niiden ratkaisusta ja kaikesta päätä vaivaavasta koska sillon äiti on kaikkein vastaanottavaisimmillaan (onks tollasta sanaa?) ja jo kiinni siinä imetyksessä.
Mulla ei onnistunut esikoisen imetys alussa. Sairaalassa ei kukaan neuvonut! Vähän yrittivät auttaa mutta vauva ei kertaakaan imenyt rintaa, lutusteli vaan vähän kunnes hermostui. Hän sai varmaan kaiken maidon pullosta. Hoitajat katseli vieressä ja kysyivät " joko se imee" , mistäs mä tiesin, ei kukaan ollut ennen rintaa imenyt siihen malliin. Ja sitten " no taitaa se imeä" . Kun lähdin sairaalasta sain viestiksi " kyllä se siitä" ja papereissa lukee " äiti imettää" . Sitten neuvolassa sanoin että pumppaan kaiken maidon ja annan sitten pullosta. Ainoa ohje tähän oli " kannattaa vielä yrittää sitä imetystä, kyllä se yleensä siitä lähtee" .
Meillä oli sitten mieletön tuuri koska äitini painostuksesta päätin että jaksan kuukauden pumpata maidot vauvalle ja sitten " saan" siirtyä korvikkeeseen. Mutta sitten yllättäen vajaan kuukauden vanhana kun kokeilin kerran vauvan ollessa uninen, hän rupesi imemään rintaa. Se oli varmaan yksi elämäni onnellisimmista hetkistä. Sillon tiesin miltä tuntuu kun vauva imee. Meillä siis surkeasta alusta huolimatta onnen kaupalla ja vauvan taidolla esikoisen imetyskin oli loppujen lopuksi onnistunut, täysimetin sen puoli vuotta ja sitten vielä puoli vuotta sen jälkeen. Mutta kaikilla ei käy näin hyvää tuuria, valitettavasti!!
Minäkin olen joutunut antautumaan imetysvaikeuksien edessä. en tosiaankaan voinut kuvitella ennen esikoisen syntymää että imetys voi SATTUA niin kauheasti!! Kun viel' maitoni ei edes ensimmäiseen viikkoon kunnolla noussut (varmaan osaksi sen takia että stressasin jokaista imetystä etukäteen ja imetyksen aikana olin kivusta kireä kuin viulunkieli) ,jouduin TODELLA kivuliaan rintatulehduksen jälkeen heittämään täysimetyshaaveet nurkkaan. Vieläkin se harmittaa. Osittaisimetyksellä ollaan siis menty ja nyt reilun 4 kk ikäinen tyttöni syö rintaa enää vain nukkumaan käydessä ja olen vieläkin kiitollinen jokaisesta tipasta jonka äidinmaitoa hän saa!
Elän tosiaankin toivossa että toisen lapsen kanssa nämä asiat olis helpompia kun lähes kaikki vaikeudet on jo ensimmäisen kanssa läpi käyty! Ehkä se näin on; vain omakohtaisen kokemuksen kautta ne vaikeudet voi kunnolla ymmärtää. Tuskin olisin todesta ottanut jos olisin silloin maha aikana tämänkin kaiken kuullut.
Ja vielä; onko muita joita imetys oppaat ja etenkin imetystuki sivut ahdisti?? Niitä lukiessa tunsin aina huonoutta ja ahdistusta, tuntui että luovutan liian helpolla vaikka näin jälkikäteen arvioituna tuskin tein sillä olin jo ihan loppu tämän imetyksen kanssa, seuraavaksi olisin varmaan joutunut jo hoitoon!
: )
Kentin kanssa kyllä samaa mieltä... eli en mäkään odotusaikana pahemmin noihin imetysjuttuihin vielä osannu syventyy, koska vaikeahan niitä on mitenkään edes omaksua kun ei minkään näköstä kokemusta imetyksestä saati koko vauvaelämästä.
Mutta mun mielestä sekin olisi silti parempi jos sitä tietoa edes YRITETTÄISIIN äitiysneuvolassa, -valmennuksessa tai viimestään synnärillä tarjota. Tuskin siinä mitään hävittävääkään ois, päinvastoin.
Tai edes jossain ed.mainituista MAINITTAS se tosiasia, että imetys ei aina ole itsestäänselvyys vaikka maitoa tulisikin! Koska mä en tiennyt edes tota.
Oli niin täysin luuseriolo, kun aattelin vaan, että pystyyhän tähän muutkin, miksen minä!?? Ja apua en osannu hakea. Oli vähän hävettävääkin, kun en pystyny siihen, eikä tod. tehny mieli sitä asiaa mainostaa.
Jos sillon oisin tienny miten yleistä esim. rintaraivarit on niin oisin uskaltanu asiasta varmasti jollekkin puhuukkin.
No, turha se nyt jossitella enää. Jos toinen lapsi joskus tulee, niin on ainakin lähtökohdat paremmat, koska tiedän asioista niin paljon enemmän! :)
Ihan asiasta puhutte!
Imetyksen vaikeus yllätti kun olimme synnytyssairaalassa(onneks siellä oltiin hyvin imetysmyöteisiä,saanut siitä asiasta jonkilaisen suomen " laatusertifikaatinkin" ) ja vaikeutta tuli myös sitten kun tulimme kotiin ja itekkses jouduit opetteleen asiaa. Ei se niin vaan ollut kirkossa kuulutettua.
Alussa oli toinen rinta niin kipeä että itkeä piti kun sattui.Päätin itsepintaisesti saada sen aukeamaan ja se onnistuikin.
Pumput ja suihkutissit ja liivinsuojukset teettivät. Nyt ovat lähinnä yhtä höttöä mutta kovin poika on viihtynyt. Mitä nyt venyttää ja sehän sattuu kans..
Onneksi oli asiasta tietoisempia kavereita ja sain hyviä neuvoja kuin mitä omasta pikkukylän neuvolasta.
Myös tuosta imetystukilistasta sain paljon apua.
Tähän imetysasiaan pitää ihan oikeasti paneutua. Neuvoloiden ja synnytyssairaaloiden tuet ja neuvot ovat niin erilaiset eri paikkakunnilla.
Jos tuoreet mammat nämä sivut näkee, niin ottakaa oikeasti selvää,
imetyksestä tulee antoisaa kun osaa hoitaa alusta lähtien rintojaan eikä tule muutenkaan hätäiltyä.
olen ihan samaa mieltä kuin esim. Kent.
Imetystietous ei varmaan kauheasti uppoa raskausaikana, mutta voisi tuosta tärkeästä asiasta puhua ja ainakin tehdä selväksi, että jos ongelmia tulee niin usein niihin on löydettävissä myös ratkaisu + aluksi imetys on tosi rankkaa, vaikkei mitään kummempaa ongelmaa olisikaan.
Ehdottomasti synnytysosastoilla ja neuvoloissa pitäisi tähän asiaan panostaa ja paljon.
Itselle tosiaan kohdalle sattui imetykseen perehtynyt kätilö synnytyssairaalassa, mutta esim. tämän palastan perusteella on ihan selvää, että monissa sairaaloissa äidit jäävät vaille minkäänlaista opastusta. Mikä on kauhean surkeeta. Monta itkua ja ahdistuskohtausta voitaisiin välttää, jos hommaan edes vähän perehdyttäisiin synnäreillä.
Itselleni kävi niin hyvä tuuri, että jotenkin " hurahdin" imetysoppaisiin jo raskausaikana. Ja lukemistani kirjoista olikin sitten hyötyä kaikissa ongelmissa, sillä imetys oli tosi hankalaa ensimmäisinä kuukausina. Ja asiaan auttoi myös tiukka päätös; teen kaikkeni, että onnistuisi.
Neuvolassa ei tosiaan sanallakaan mainittu koko imetystä ja synnytyssairaalankin toiminta oli aivan päinvastaista kuin olisi pitänyt olla. Ja monihan ajattelee (niinkuin minäkin ennen asiaan perehtymistäni) että imetys sujuisi itsestään. Toivottavasti mahdollisimman moni odottaja lukisi tämän ketjun niin valmistautuminen imetykseen voisi sujua ilman suurempia yllätyksiä!
nähtäväksi jäisi millaisen vastaanoton saisi. No, voinhan mä laittaa vaikka linkin sinne.
Kent-rohkea...
Hei Austen!
En tiedä menikö mun vastaukset ja sun lainaukset jotenkin sekaisin mutta mun oli pakko kirjoittaa sulle kun tuli omat fiilikset niin elävästi mieleen sun kirjoituksesta. Aikaa on kulunut mulla nyt 4 kk ja pikkuhiljaa olen päässyt noiden sulla nyt päällä olevien ajatusten kanssa sinuiksi.
austen: