Muun muassa tästä syystä mies jää yksin
Yritetäänpäs uudestaan. Täällä on todella karikatyyrisiä ja provosoivia aloituksia sekä miehistä että naisista käytöksineen, joten ihmettelen miksen saa keskustella teoriastani ääneen.
Naiset eivät huomio x prosenttia miehistä. Naiset eivät arvosta miehiä parisuhteessa. Naiseton mies on tuhon oma. Näitä keskusteluja on viimeaikoina ollut paljon esillä. Tämä on kuitenkin ristiriidassa sen kanssa, mitä miehet puhuvat, tekevät ja sanovat.
Seksifantasiakeskustelussa tuli ilmi tutkimus, jossa miehet haluavat fantasioidensa toteutuvan kun taas naisille fantasiat olivat vain kuvitelmaa. Miehet fantasioivat mm. ryhmäsessioista, kahdesta naisesta ja monesta muusta asiasta jotka näette mainitsemaani keskusteluun linkatusta tutkimuksesta. Lisäksi tutkimuksessa miehet ajattelivat toisia naisia huomattavasti useammin. Voimme jo oikeastaan tästä päätellä, että nainen on jo perustavanlaatuisesti sitotuneempi mieheen kuin mies naiseen.
Tästä pääsemme siihen, miksi naiset ovat kyllästyneet miehiin. Miehillä ei yksinkertaisesti ole yksiavioiseen suhteeseen tarvittavaa kykyä tai motivaatiota. Onko tämä miesvihaa? En usko, koska miehet ovat itsekin myöntäneet nämä piirteet ja puhuneet useasti niiden puolesta.
Olen itse kultainen, täydellisesti läheisiini sitoutunut ja heille vannoutunut ihminen - vilpittömästi. Miten voisin ottaa lähelleni kumppanin, jonka lähtökohdat suhteeseen ovat ihan erilaiset? Miksi haluaisin ihmisen, jonka fantasiat - joiden hän vieläpä haluaa toteutuvan - loukkaisivat minua.
Niin kauan kun mies ei pysty täyttämään sitoutuneen suhteen kriteereitä, on hänen turha haikailla itselleen siveää kotivaimoa tai uskollista kumppania. Naisia ei keskimäärin arvosteta luonnontieteilijöinä, koska heillä ei ole luonnontieteen saavutuksia. Miehiä ei arvosteta perheyksiköissä tai kumppaneina, koska heillä ei ole siihen tarvittavaa moraalia tai pitkäjänteisyyttä. Miehet vaativat yksinkertaisesti naiselta asioita joihin eivät itse pysty - vieläpä sellaisissa asioissa joissa tarvitaan molempien panosta.
Mies on historian aikana käyttänyt feminiinistä roolia räikeästi hyväksi ja pitänyt naista heikompanaan. Siksikin on ymmärrettävää, että näin vapaana ajanjaksona naiset ovat hämillään ja nauttivat vapaudesta - jostain mikä on uutta naiselle. Miesten on katsottava peiliin ja kehitettävä itseään perheenjäseninä ja kumppaneina. Myönnän, että tässä oli yleistystä, mutta niinhän kaikissa suhteita käsittelevissä teksteissä.
Kommentit (37)
Vierailija kirjoitti:
Yritetäänpäs uudestaan. Täällä on todella karikatyyrisiä ja provosoivia aloituksia sekä miehistä että naisista käytöksineen, joten ihmettelen miksen saa keskustella teoriastani ääneen.
Naiset eivät huomio x prosenttia miehistä. Naiset eivät arvosta miehiä parisuhteessa. Naiseton mies on tuhon oma. Näitä keskusteluja on viimeaikoina ollut paljon esillä. Tämä on kuitenkin ristiriidassa sen kanssa, mitä miehet puhuvat, tekevät ja sanovat.Seksifantasiakeskustelussa tuli ilmi tutkimus, jossa miehet haluavat fantasioidensa toteutuvan kun taas naisille fantasiat olivat vain kuvitelmaa. Miehet fantasioivat mm. ryhmäsessioista, kahdesta naisesta ja monesta muusta asiasta jotka näette mainitsemaani keskusteluun linkatusta tutkimuksesta. Lisäksi tutkimuksessa miehet ajattelivat toisia naisia huomattavasti useammin. Voimme jo oikeastaan tästä päätellä, että nainen on jo perustavanlaatuisesti sitotuneempi mieheen kuin mies naiseen.

No jo oli sovinistista kuraa.
Käytän esimerkkinä omaa aviomiestäni, koska se nyt on minulle tutuin rajapinta parisuhteeseen:
Mieheni tuskin haluaisi siveää vaimoa, mutta uskollinen vaimo hänellä on. Mieheni ei ole täydellinen, mutta en ole minäkään. Siinä, missä en nalkuta, enkä painosta, en myöskään suostu joustamaan tietyissä asioissa.
Mieheni on lisäksi hyvä kumppani, jolla on virheensä. Hän varmasti haluaisi sänkyymme myös toisen naisen yhtä aikaa, mutta ei se vähennä sitä, että hän on minuun sitoutunut. Hän halusi mennä naimisiin, hän halusi muuttaa yhteen, hän halusi minulle edullisen avioehdon. Hän sitoutui omilla eväillään, enkä voi enempää vaatia.
Hän antaa minulle minkä hän pystyy, minä annan hänelle minkä minä pystyn. Kumpikin omasta halustaan. Pettäminen ei lähtökohtaisesti tarkoita, että ei ole sitoutunut suhteeseen. Yksiavioisuus ei kaikilta onnistu. Miehiltä, eikä naisilta. Kaikilla on omat taakkansa ja plussansa, jotka tuodaan suhteeseen. Minä tuon pöytään eri asiat, kuin mies.
Jotkut miehet pettävät, mutta samoin kuin uskollisia naisia, on olemassa myös uskollisia miehiä.
Nyt tuli paha mieli ap:n puolesta, kun olen täällä katkeruuspäissäni haukkunut naisia, niin en ole tajunnut että tuollaiset yksinäiset naiset niitä lukee ja saa lisää syitä miespelolleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viittasit tutkimukseen jossa tutkittiin seksifantasioita ja siinä sanottiin että miehet useammin haluaa toteuttaa fantasiansa kuin naiset. Siinä ei puhuttu sanallakaan miesten pettämisestä. Että se siitä sun tutkimuksesta.
Mulla saattaa olla tulkinta tähän. Miehet siis haaveilee, ja ehkä myös toteuttaa seksiä useammin muiden naisten kanssa. Mutta, kun sepä ei miehen mielestä olekaan mitenkään ristiriitaista sen parisuhteen kannalta. Mies haluaa parisuhteen, ja sitten vielä lisäksi pillua muilta naisilta -jos saa. Jännämies usein saa. (Okei, myönnän että toi on ääliömäinen sana, mutta käytän nyt sitä kuitenkin).
Mies siis voi pettää, eikä hän näe tätä ongelmana. Miehelle parisuhde ja kertakäyttöpillu eivät ole millään tavalla poisensa poissulkevia asioita. Vaimoon pettävä mies voi rakastaa häntä syvästi eikä missään tapauksesa halua erota. Tätä naiset eivät yleensä tajua -eivät ainakaan ne "toiset naiset", jotka luulevat miehen jättävän vaimonsa heidän vuokseen.
Nainen taas rakastuu kokonaisvaltaisemmin, kuten ap kirjoituksessaan kuvasi. Nainen on siis yksiavioinen, mies taas... noh... yksiavioinen, mutta ottaa mielellään siihen side orderiksi myös sen kertakäyttöpillun. kanssa.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Näin on. Eikä ne miehet oikeasti edes ole naista/ihmistä vailla, vaan ainoastaan haluavat saada laueta johonkin. Tekopimpero ajaisi saman asian näiden kohdalla. Eihän ne koskaan ole ihmistä vailla vaan sitä pillua. pillu ei ole ihminen, se on vain yksi pieni osa toista sukupuolta, mutta nämä miehet vinkuu vain sitä. Eivät sitä ihmistä . Jos nainen valittaa,että hänellä ei ole miestä, hän minenomaan puhuu miehestä, eikä kyrvästä jota hänellä ei ole. Tämä on suuri ero, joka on selvästi nähtävissä naisten suhtautumisessa mieheen ja miehen suhtautumisessa naiseen. Ei ihme ,ettei miehet saa naisia.
"Naisen povi tarjoaa suloisen unohduksen surulliselle miehelle."
Näin ei kuitenkaan ulissut lassukka, vaan kirjoitti kuuluisa kirjailija Mika Waltari.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikamoista yleistystä miehistä ja naisista sekä yksilöiden omien kokemusten vähättelyä
Jäikös viimeinen lause lukematta?
Se että tekstin kirjoittaja myöntää yleistävänsä ei tee siitä sen parempaa.
Samaa mieltä. Sosiaalisista suhteista keskusteltaessa se tekee tekstistä yksinkertaisesti turhan. Ihmisen persoonan yleistäminen pelkkään sukupuoleen on kutakuinkin yhtä järkevää touhua kuin hiekan siivilöiminen uimarenkaalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sitten naiset on eniten ottamassa avioeroa?
Täh? No juuri siksi etteivät miehet panosta suhteeseen ja perheyksikköön lojaaliudella. Nainen voi nykyään poistua kun mies perseilee, ennen ei voinut.
Ad hoc selitys. Et sinä voi puhua kaikkien naisten puolesta. Eikö kukaan nainen muka eroa muusta syystä kuin siksi että miehet on paskoja? Eikö esim. siksi että pikkuvaimolla alkoi vapaus kutkuttaa tai löytyi toinen jännempi mies?
omien lasten äiti lähti nimenomaan jännämiehen matkaan. kotona tavallista lapsiperhe-elämää ilman mitään erikoisuuksia. Ei riittänyt hänelle joten nykyään saa tehdä mitä tahtoo kun ei tarvi lapsistaankaan enää huolehtia. Minä lasten kanssa ja hän "toteuttamassa itseään"
Mitä ainutlaatuisempi ja parempi mies on, sitä varmemmin hän jää yksin. Ja kyllä, viittaan nyt itseeni.
Kieltämättä sinkkuna eniten pelotti se, että jos löydän miehen, se pettää jossain vaiheessa. Mistään ulkopuolisesta seikasta kun ei voi nähdä onko mies (tai nainen) taipuvainen sellaiseen.
Luojan kiitos tuo teksti on todella karkea yleistys ja moni haluaa panostaa parisuhteeseen.

Valitettavasti tämä yleistys pätee moniin miehiin ja ilmiö on näkyvä.
Kovaa on se, kun pitää koko maailma ratkaissa omassa päässään.
Ällömiesten ei ole tarkoituskaan pariutua, näin on luontoäiti viisaudessaan päättänyt. En siten näe tässä ällömiesten yksin jäämisessä minkäänlaista ongelmaa, hui hai.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kieltämättä sinkkuna eniten pelotti se, että jos löydän miehen, se pettää jossain vaiheessa. Mistään ulkopuolisesta seikasta kun ei voi nähdä onko mies (tai nainen) taipuvainen sellaiseen.
Luojan kiitos tuo teksti on todella karkea yleistys ja moni haluaa panostaa parisuhteeseen.
Valitettavasti tämä yleistys pätee moniin miehiin ja ilmiö on näkyvä.
Myös naisiin, joten on aika helppo tapa tarkastaa, onko maailmassa vielä uskollisia ihmisiä - katso peiliin. Minun peilissäni ainakin on, ja en takuulla ole ainoa. Miehet ja naiset pettää käytännössä saman verran, joten oletettavasti on myös saman verran niitä uskollisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikamoista yleistystä miehistä ja naisista sekä yksilöiden omien kokemusten vähättelyä
Jäikös viimeinen lause lukematta?
eli myönnät kirjoittavasi paskaa. Ja jos muka kaikki naiset haluavat tietynlaista kohtelua niin kerro se naisten yleinen tahto
Oliskos vaikka miehen uskollisuus ja panostus - muutenkin kuin taloudellisesti.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ainutlaatuisempi ja parempi mies on, sitä varmemmin hän jää yksin. Ja kyllä, viittaan nyt itseeni.
Kaikki me ainutlaatuisia ollaan.
Niin totta, sanoisinko että valitettavasti.
Vierailija kirjoitti:
Yritetäänpäs uudestaan. Täällä on todella karikatyyrisiä ja provosoivia aloituksia sekä miehistä että naisista käytöksineen, joten ihmettelen miksen saa keskustella teoriastani ääneen.
Naiset eivät huomio x prosenttia miehistä. Naiset eivät arvosta miehiä parisuhteessa. Naiseton mies on tuhon oma. Näitä keskusteluja on viimeaikoina ollut paljon esillä. Tämä on kuitenkin ristiriidassa sen kanssa, mitä miehet puhuvat, tekevät ja sanovat.Seksifantasiakeskustelussa tuli ilmi tutkimus, jossa miehet haluavat fantasioidensa toteutuvan kun taas naisille fantasiat olivat vain kuvitelmaa. Miehet fantasioivat mm. ryhmäsessioista, kahdesta naisesta ja monesta muusta asiasta jotka näette mainitsemaani keskusteluun linkatusta tutkimuksesta. Lisäksi tutkimuksessa miehet ajattelivat toisia naisia huomattavasti useammin. Voimme jo oikeastaan tästä päätellä, että nainen on jo perustavanlaatuisesti sitotuneempi mieheen kuin mies naiseen.
Tästä pääsemme siihen, miksi naiset ovat kyllästyneet miehiin. Miehillä ei yksinkertaisesti ole yksiavioiseen suhteeseen tarvittavaa kykyä tai motivaatiota. Onko tämä miesvihaa? En usko, koska miehet ovat itsekin myöntäneet nämä piirteet ja puhuneet useasti niiden puolesta.
Olen itse kultainen, täydellisesti läheisiini sitoutunut ja heille vannoutunut ihminen - vilpittömästi. Miten voisin ottaa lähelleni kumppanin, jonka lähtökohdat suhteeseen ovat ihan erilaiset? Miksi haluaisin ihmisen, jonka fantasiat - joiden hän vieläpä haluaa toteutuvan - loukkaisivat minua.
Niin kauan kun mies ei pysty täyttämään sitoutuneen suhteen kriteereitä, on hänen turha haikailla itselleen siveää kotivaimoa tai uskollista kumppania. Naisia ei keskimäärin arvosteta luonnontieteilijöinä, koska heillä ei ole luonnontieteen saavutuksia. Miehiä ei arvosteta perheyksiköissä tai kumppaneina, koska heillä ei ole siihen tarvittavaa moraalia tai pitkäjänteisyyttä. Miehet vaativat yksinkertaisesti naiselta asioita joihin eivät itse pysty - vieläpä sellaisissa asioissa joissa tarvitaan molempien panosta.
Mies on historian aikana käyttänyt feminiinistä roolia räikeästi hyväksi ja pitänyt naista heikompanaan. Siksikin on ymmärrettävää, että näin vapaana ajanjaksona naiset ovat hämillään ja nauttivat vapaudesta - jostain mikä on uutta naiselle. Miesten on katsottava peiliin ja kehitettävä itseään perheenjäseninä ja kumppaneina. Myönnän, että tässä oli yleistystä, mutta niinhän kaikissa suhteita käsittelevissä teksteissä.
Ihan oikeissa tilastoissa miehet ja naiset pettävät kylläkin saman verran. Kyseessähän on sama, ei-yksiavioinen eläinlaji, niin ei se mitenkään yllättävää tietysti olekaan. Se että miehet ajattelevat naisia enemmän kuin naiset miehiä johtuu siitä, että se on osa miehen seksuaalisuutta. Naisen seksuaalisuus ikään kuin aktivoituu siinä vaiheessa, kun mies tekee aloitteen. Miehen seksuaalisuus taas on jatkuvasti aktiivinen.
Aloituksen otsikko on oikeasti "Muun muassa tästä syystä minä olen jäänyt ilman miestä" ja syy tulee ilmi kirjoituksessa, eli se että ap pelkää miehiä ja pelkää että miehet pettää ja siksi välttelee miehiä ja suhdetta.