onko tosiaan niin, että suhteilla saadaan valtaosa töistä?

Riippuu paljon paikkakunnasta. Mitä pienemmät piirit, sitä enemmän piiri pieni pyörii. Itse olin naiivi ja kuvittelin, että vika on minussa tai hakemuksissani tai osaamisessani, kun en edes haastatteluihin pääse. Sitten valkeni, kun tuttuni pääsi kymmenen kotiäitiysvuoden jälkeen heti useampaan haastatteluun. Ihmettelin tätä hänelle, jolloin myönsi päässeensä joka haastatteluun suhteilla.

Mutta entäs jos suhteita ei vaan ole?

Vierailija kirjoitti:

Juurihan julkaistiin joku tutkimus että alle 10% työllistyy työkkärin kautta. Koko roskan voisi ihan hyvin lakkauttaa ja käyttää siihen kuluvat rahat työttömien työllistämiseen mutta totta kai nuo kusipäät puolustavat omaa byrokratialaitostaan ettei suojatyöpaikka mene alta.

Sitten ei olisi mitään virastoa, joka valvoisi työttömiä ja pyrkisi estämään lusmuilun työttömyystukien varassa.

Työskentelen esimiehenä julkisella sekstorilla ja valitsen määräaikaiset työntekijät usein "suhteilla". Verkostoituminen ja se, että luotettu kollega suosittelee hyvää työntekijää, on kuitenkin hiukka eri asia kuin sukulaisten ja rakastajattarien suosiminen. Tuntemattomalla hakijalla pitää olla erityisen hyvät paperit, niitä valituista ehkä kolmannes.

Eiköhän se noin just mee. En o koskaan tuntenu ketään ja tuskin töitäkään tulen enää koskaan tekemään.

Kerran kun putoaa Oy Suomi Ab:n kelkasta niin se oli sitten siinä.

-M32-

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja sitten ne syyllistää työtöntä että ei ole lähetetty riittävästi hakemuksia ja karenssit paukkuu jos ei lähetä täysin turhaa hakemusta johonkin avoimeen paikkaan.

Käytännössä jokainen pidempään työttömänä ollut on tuon nähnyt jo kauan ennen kuin se virallisesti huomattiin tutkimuksella. 

Olen ollut työttömänä vuodesta 2009. En todellakaan huomaa tuollaista, ja olen satavarma, että noin ei ole. Osa töistä saadaan suhteilla, mutta suurinta osaa ei.

Olet satavarma koska sinä et huomaa.

Siinä se ongelma. Et edes näe oman näköalasi rajallisuutta tai ymmärrä että se johtaa väkisinkin huonoon päättelyn lopputulokseen.

Itse asiasta sen verran että just julkaistiin tutkimus jonka mukaan noin 25% työn saaneista oli saanut sen hakemalla normaalisti avoimeen paikkaan, yli 50% oli palkattu joko suhteilla tai muuten kuin suorahakuna ja muistaakseni alle 5% työvoimatoimiston kautta.

Uutinen ei kertonut että mites ne loput noin 20%, ehkä reittä pitkin kipuamalla? :)

Joka tapauksessa siis oma satavarma näkemyksesi on väärässä. Varmin tapa saada työtä suomessa on tuntea joku joka sinut suosittelee siihen työhön ohi normaalin hakuprosessin. Se, että asiantuntijahommiinkin on satoja hakemuksia per paikka luulisi antavan jotain vinkkiä siitä mikä on todellisuus.

"Suhteilla" työllistyminen ei todellakaan tarkoita, että ollaan pomon kavereita vaan sitä, että on verkostoja. Esimerkiksi meiltä lähti äskettäin yksi työkaveri uuteen paikkaan töihin, joten siinä vaiheessa kun oma määräaikaisuuteni päättyy ja tiedän, että heillä voisi olla samankaltaisia tehtäviä, olen häneen yhteydessä LinkedInin kautta ja kysyn häneltä onko heillä avautumassa mitään. Hän puolestaan voi suositella minua tai periaatteessa voi käydä niin päin, että heillä avautuu paikka ja hän ehdottaa, että minut kutsuttaisiin haastatteluun.

Verkostot eivät korvaa osaamista, yhdelläkään työnantajalla ei ole varaa harrastaa sosiaalista hyväntekeväisyyttä, mutta tieto avautuvista työpaikoista kulkee nykyisin usein vain verkostojen sisällä, koska avoimeen hakuun laitetut paikat saavat niin julmetusti hakemuksia ja osa niistä ei vastaa ollenkaan vaatimuksia.

Vierailija kirjoitti:

Mä itse olen saanut ison osan työpaikoistani ihan omalla osaamisellani enkä suhteilla, vaikka niitäkin paikkoja on toki osunut kohdalle, joissa olen ollut tuttu ennestään. 

Kunnallisella puolella töissä olleena pakko kommentoida vielä tuohon "julkiseen pakkohakuun". Ei se ihan aina mene niin kuin ihmiset luulee. Itsekin olen saanut paikan ilman julkista hakua, koska olen tuttu (en tosin vakituista) ja yksi tuli ihan vakipaikkaan toisesta kaupungista ilman julkista hakua. Toisaalta taas tiedän useita sellaisia, joissa on otettu muualta ihan tuntematon hakija, vaikka talon sisältä on ollut hakijoita tai muita ennestään tuttuja. 

Minäkin olen kuntapuolella, ollut toistakymmentä vuotta. Moukan tuurilla tulin papereilla suoraan vakipaikkaan tuntematta ketään ja tekemättä päivääkään sijaisuuksia. Syykin paljastui myöhemmin: muutama vuosi sitten rekrytoinnista vastaava henkilö paljasti, että tuntemattomia palkataan vakivirkoihin siksi, että hyviä sijaisia on miltei mahdoton löytää ja siksi ne tutut, hyvät sijaiset pidetään sijaisina. Selittänee osaltaan sitä, miksi toisilla on määräaikaisuuksia toistensa perään.

Meidän firmassa saa bonuksen, jos suosittelee uutta tyyppiä ja hän saa paikan. Se on halvempi tapa rekrytoida ja firmalla on omasta takaa luotettava suosittelija.

Suhteilla ja suhteilla on eroa. On törppöä ja työpaikkaansa kohtaan epälojaalia käytöstä, jos esimies palkkaa epäpätevän ja tumpelon sukulaisensa töihin pätevämpien nenien edestä.

Verkostoituminen ja sitä kautta työpaikan saaminen sen sijaan on tätä päivää ja minun mielestäni moraalisesti hyväksyttävää. Työnantaja saa siinä pätevän työntekijän vähemmällä vaivalla ja vähemmin kustannuksin. Siinä häviävät ne, jotka eivät osaa hoitaa suhdetoimintaa tai sellaiset, joilla on vaan niin huono tuuri, ettei ole ollut mahdollista luoda omia suhdeverkostoja. Ne verkostotkaan eivät kyllä auta, jos itse ei ole mukava (=yhteistyökykyinen) ihminen ja hyvä työssään. Jos ajattelen omia työkavereitani, niin ehkä neljäs- tai viidesosa on ollut niin hyviä, että voisin kehujen kera suositella heitä vakituiseksi mihin vaan meidän alan työpaikkaan. Muita voisin ehdottaa pelkästään sijaisiksi, jos minulta asiasta kysyttäisiin. Omaa mainettani en suostuisi tahrimaan enkä kehumaan ketään syyttä vaan kertoisin niin kuin asia on eli esim. "Hän on mukava ihminen ja luotettava työntekijä, mutta tukeutuu herkästi muihin päätöksentekotilanteissa". Vastuu jäisi silloin valinnan tekijälle. Silloin kun puhutaan että johonkin työpaikkaan on vaikka 150 hakijaa, kuinka monen heistä uskotte oikeasti olevan varteenotettavia ehdokkaita? Minä veikkaan että joukossa on paljon aivan eri alan koulutuksen saaneita, täysin epäpäteviä, sellaisia jotka työkkäri pakottaa hakemaan paikkaa tai muuten sellaisia, joiden hakemukset lentävät suoraan roskikseen. Olisi tosi kiinnostavaa tietää noita prosentteja. Tilanne ei ole välttämättä ollenkaan niin huono pätevien ja asiallisten hakijoiden kohdalla kuin voisi luulla. Minä haluaisin ainakin uskoa, että hyvät työntekijät löytävät lopulta töitä, ei välttämättä heti, mutta jossain vaiheessa.

Oma työhistoriani on sellainen, että sain ensimmäisen vakituisen työpaikkani sitä kautta, että olin ensin ko. paikassa kesäsijaisena opiskeluaikoinani (paikan sain ilman suhteita). Aloitin pohjalta eli tein kaikista epämieluisimpia töitä aluksi ja otin ties kuinka lyhyitä sairauslomapätkiä. Otin kaikki sijaisuudet mitä tarjottiin, vaikka jäin välillä taloudellisesti tappiolle siinä, kun entiseen aikaan soviteltu päiväraha toimi sillä lailla, että päivärahan määrä saattoi pienentyä enemmän kuin mikä pätkätyöstä saatu palkka oli. Minut vakinaistettiin vuosikausien pätkätöiden jälkeen mieluisiin tehtäviin. Siellä vierähti melkein kaksi vuosikymmentä kunnes minun mieheni työpaikka siirtyi viime vuonna toiselle puolelle Suomea ja minä irtisanouduin. Uuden vakituisen työpaikan sain kolmen kuukauden työttömyyden jälkeen, ilman suhteita ja ilman työkkäriä. Hakijoita oli 125, mutta arvostivat kuulemma minun kokeneisuuttani. Ehkä arvostivat myös sitä, että en ole enää lastentekoiässä, tiedä häntä... Olin alkanut myös jo verkostoitua. Minulla sattuu olemaan tässä kaupungissa yksi tuttu, joka on suuressa paikassa töissä. Lämmittelin suhdettani häneen ja sain häneltä kutsun vaatekutsuille. Siellä oli paikalla useita ihmisiä tuttavani työpaikan eri osastoilta. Jos oltaisiin vähän enemmänkin törmäilty, noista suhteista olisi ehkä voinut olla hyötyä sijaisuuksien saamisessa siitä paikasta. Mieheni työ on niin eri alalta, että siitä ei olisi voinut mitään hyötyä minulle, mutta ehkäpä tutustumalla hänen työkavereidensa vaimoihin olisi voinut joku ovi aueta jonnekin päin? No, nyt on turha enää miettiä noita ja olen oikein tyytyväinen että työllistyin ihan omin avuin (sain kyllä loistavan työtodistuksen entisestä työpaikastani ja tarvittaessa lupautuivat suosittelemaan minua, en tiedä lasketaanko sitä) :)

Kannattaa myös muistaa, että yleensä niillä oikeasti pätevillä tekijöillä myös on kertynyt matkan varrella erilaisia kontakteja, eli sitä verkostoa. Sitä kautta saattaa sitten saada esim. vinkin mielenkiintoisesta avoimesta duunipaikasta. Vielä saattaa löytyä se tuttu suosittelija työntekijää hakevan firman sisältä.

Näin voidaan sitten tulkita, että paikka on saatu "suhteilla", mutta tämä ei todellakaan automaattisesti tarkoita, että valittu henkilö olisi epäpätevä.

Yksikään mun kavereista ei ole saanut ilman suhteita sitä ns. ensimmäistä oman alansa hanttihommaa. Aina on ollut suhteita.

Nyt yksikin tuttu sai kesätöitä palkanlaskijan sijaisena. Hän ei ole kuitenkaa ole opiskellut alaa ja paikkaa on hakenut varmasti sata pätevämpää merkonomia ja tradenomi-/ekonomiopiskelijaa.

Käytännössä nämä aloituspaikat on ainakin sellaisia, että tekemällä hommat oppii muutamassa viikossa. Ja siinä vaiheessa kun sun esimiehen esimieheltä tulee viestiä, että mun lapsi tarvitsis töitä, niin minkäs teet?

Isomman vaativuustason tehtävissä uskon suhteiden myös vaikuttavan. Jos on kaksi yhtä pätevää hakijaa, tunnetumpi palkataan. Voi myös olla, ettei paikka tule koskaan avoimeen hakuun vaan piiri pyörii.

Johtaviin paikkoihin monestikin haetaan ihmistä headhuntereiden avulla. Noillahan on kontaktit useisiin ihmisiin, tuntevat ja tietävät ja testaavat persoonaa ja sitten ehdottavat eteenpäin kun sopiva paikka auki tulee. Onko tuo suhteita vai verkostoitumista ja oman osaamisen markkinointia? Ainakaan toimitusjohtajia harvemmin mollissa haetaan. Omalta alalta tiedän, että tiukat osaamiset ja koulutusvaateet on se ykkönen, mutta kun on monta hyää rivissä. niin siinä valinnassa varmasti se persoona ja ammattihistoria painaa. Ei niin, että kenen kanssa on yhdessä harrastanut, vaan kuinka työnsä hoitanut ja minkälaisena persoonana työyhteisössä on pidetty. Siksi olen itse yrittänyt pitää korkeaa profiilia ja hyvää asennetta kaikissa töissäni, kun nuo entiset jutut näyttävät aina jostain kautta eteen tulevan, ja kun ne on hyvin hoidettu, on aina jotain uutta kiinnostavaa vastaan tullut ja tarjottu. Hyvin monissa työpaikoissa rekryissä soitetaan aiemmille työnantajille, omaan maineeseen voi itse vaikuttaa.