Mainitsin sanan itsemurha terapeutille ja se johti lasu-ilmoon
En ole yrittänyt tappaa itseäni mutta olen yksin lasten kanssa. Aikansa tivattuaan murruin ja kerroin itsaritoiveesta niin johan otettiin välittömästi yhteys lastensuojeluun. No opin ainakin sen ettei noista asioista puhuta ääneen ja jos jotain meinaakin tehdä niin siinä on parempi sitten onnistua kerralla. Ja juu avuksi on tarjottu siivousta ja kauppa-apua. Koti nyt on aina sellanen että tänne voi tulla koska vaan kuka vaan. Kauppaankin pääsen yksin. Se mitä kaipaisin on että lasten isä kaivaa päänsä persiistään ja huolehtisi edes lasten tapaamiset sovitusti jotta mulla olisi tauko hengähtää. Mutta kun on ne äidin velvollisuudet ja isän vapaaehtoisuus.
Kommentit (39)
Mä en nyt ymmärrä mitä kitinää on muka kun haluaa lasten olevan ensisijaisesti omalla isällään. Kyllä mulla tukiverkkoa on mutta ja lapset heidän luonaan ovatkin kun makaan sairaalassa. Enkä nyt tarkoita psyk.puolella vaan muista sairauksista. On se henkikulta ollut hiuskarvan varassa ihan riittävästi. Lasten isä lukee noissa tilanteissa tapaamissopimusta. Juu ei käy hoitaa kun ei oo hänen vuoro.
Mä en nyt vaan oo saanu mitään muuta apua kun siivous-ja kauppa-avut. Mutta kun ne ei poista mun sairautta. Tukiperheestä ei ole ollut mitään mainintaa kun viranomaiset olettaa että isän velvollisuus on hoitaa. Jos kuolen niin isä on velvollinen ottamaan lapset. Ja siitä exästä on päästy yli. Ja tässä nämä vuodet on sairaana menneetkin. Ei tässä ole uusia miehiä metsästetty. Eikä metsästetä. Tässä on ihan riittävästi mulle.
Vierailija kirjoitti:
En ole yrittänyt tappaa itseäni mutta olen yksin lasten kanssa. Aikansa tivattuaan murruin ja kerroin itsaritoiveesta niin johan otettiin välittömästi yhteys lastensuojeluun. No opin ainakin sen ettei noista asioista puhuta ääneen ja jos jotain meinaakin tehdä niin siinä on parempi sitten onnistua kerralla.
Tää oli hauska. Kertoo melkoisesta epätoivosta, koska jos siinä epäonnistuisi niin mitä sitten?
Vierailija kirjoitti:
Lastensuojelu tarkoittaa sitä, että niitä lapsia suojellaan! He antavat sinulle ja lapsille ennaltaehkäisevää apua! Päästävät sinut vaikka lenkille tai leffaan. Sitähän sä kaipasit. Eikö? Ei lastensuojelu ole paha.
Aika järeä toimi leffareissun vuoksi!
Olisiko ihan kunnalliset perhetyöntekijät tarpeen, joilta voisi asiantuntijan - esim. ton idiootti-terapeutin- suosituksella itse tilata lastenhoitoapua ilman mitään ilmoituksia.
No tämä yksi lausahdus voi näkyä vuosien päästä jossain, mies löytää naisen, joka ottaa päätehtäväkseen viedä lapset sulta jne. Tuommoinen nainen olisi varmaan sopiva tälle lapsesi isävätykselle. Eli älkää sanoko sanaa itsemurha turhan päiten, mutta jos semmoisia ajatuksia risteilee päässä niin sanokaa, saatte apua.
Lastensuojelu tehtävänä on lapsen oikeuksien turvaaminen sekä vanhempien ja muiden huoltajien tukeminen kasvatustehtävässä. Kaikilla lapsilla on oikeus turvalliseen ja virikkeelliseen kasvuympäristöön, tasapuoliseen ja monipuoliseen kehittymiseen sekä erityiseen suojeluun ja huolenpitoon.
Lastensuojelussa on tarkoitus tukea vanhemmuutta, jakaa vanhemmuutta ja äärimmillään se voi olla vanhemmuuden korvaamista. Ensisijaisesti kuitenkin pyritään siihen, että lapsi/nuori voi kasvaa ja kehittyä omassa kodissaan.
Lastensuojelussa toimitaan perheen kanssa yhteistyössä mahdollisimman hienovaraisesti siten, ettei toimenpiteillä aiheuteta vahinkoa lapsen kehitykselle. Lastensuojelun tarvetta arvioitaessa ja lastensuojelua toteutettaessa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu.
Lastensuojelulla on lakisääteinen (Lsl) velvollisuus toimia, vaikka asiakas ei haluaisi, mutta lapsen etu vaatii puuttumista.
Lastensuojelu jakautuu lastensuojelun avo- ja sijaishuoltoon.
Hoitoapua voi hakea tai voi saada jopa loman ilman lapsia, jos sitä köyhä perhe hakee.
Vierailija kirjoitti:
Lastensuojelu tehtävänä on lapsen oikeuksien turvaaminen sekä vanhempien ja muiden huoltajien tukeminen kasvatustehtävässä. Kaikilla lapsilla on oikeus turvalliseen ja virikkeelliseen kasvuympäristöön, tasapuoliseen ja monipuoliseen kehittymiseen sekä erityiseen suojeluun ja huolenpitoon.
Lastensuojelussa on tarkoitus tukea vanhemmuutta, jakaa vanhemmuutta ja äärimmillään se voi olla vanhemmuuden korvaamista. Ensisijaisesti kuitenkin pyritään siihen, että lapsi/nuori voi kasvaa ja kehittyä omassa kodissaan.
Lastensuojelussa toimitaan perheen kanssa yhteistyössä mahdollisimman hienovaraisesti siten, ettei toimenpiteillä aiheuteta vahinkoa lapsen kehitykselle. Lastensuojelun tarvetta arvioitaessa ja lastensuojelua toteutettaessa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu.
Lastensuojelulla on lakisääteinen (Lsl) velvollisuus toimia, vaikka asiakas ei haluaisi, mutta lapsen etu vaatii puuttumista.
Lastensuojelu jakautuu lastensuojelun avo- ja sijaishuoltoon.
Nää kaikki upeat periaatteet ja velvoitteet on kauniita ba kannatettavia. Mutta niitä ovat tulkitsemassa ja panemassa täyttäntöön IHMISET, jotka ovat erehtyväisiä, voi olla virkamiehen oma jaksaminenkin huonoa, työtaakka liiallinen, ym.
Vierailija kirjoitti:
Viestistäsi saa sellaisen kuvan, että et oikein osaa ottaa vastuuta teoistasi. Terapeutin tivaamisen vika, kun sinä puhuit itsemurhatoiveistasi, miehen vika, kun sinä et jaksa ja yhteiskuntakin vielä vaatii enemmän äideiltä kun isiltä. Ryhdistäydy, nainen.
Ja sinun viestistäsi paistaa läpi, että olet idiootti.
Kaikki ne, olipa mies tai nainen, jotka jättävät lastensa kasvatuksen yksistään ex-puolisolle, ovat ihmissaastaa. Raukkamaisia itsekeskeisiä paskapäitä. Heille pitäisi määrätä viisinkertainen elatusmaksu. Kunhan lapset ovat aikuisia, moinen luuseri; nappi otsaan ja pari metriä multaa päälle!
Ei tässä lenkille olla haluamassa. Katos kun tää sairaus on vaikuttanut siihen liikuntakykyyn. Haluan ehkä sitä että lapsilla on paikka kun olen sairaalassa. Ettei niistä tapella. Haluan sairastaa rauhassa silloin kun on pakko. Ei mun käsittääkseni mun tarvi silloin olla niin vahva että kykenen olemaan normaaliäiti sairaalasta käsin. Siihen edes mun ei tarvi kyetä.
Ja juu olen lapset ollut valmis antamaan isälleen pysyvästi vain siksi ettei niiden tarvii olla huolissaan musta. Mutta lasten isä ei halua. Luikkii karkuun. 22 & ap
Hei, ap.
Sulla on ihan oikeutetusti ajatuksia itsarista. Joskus on niin väsynyt, että ajatus helpottaa. Sehän ei tarkoita, että tekee itsarin. Jos kävisi pahin mahdollinen ja sen tekisit, niin mitä tapahtuisi. Lapset menisivät isälleen ja jäisivät kaipaamaan sinua koko elämäkseen. Jäisi kysymyksiä vailla vastauksia.
Sinä olet vastuullinen ja järkevä äiti. Normaali äiti, joka on väsynyt vastuuseen. Tilanteesi on epäreilu. Terapeuttisi oli epäreilu. Mitenköhän hän aikoo toimia saadakseen luottamuksesi takaisin?
Tuo aiemmin ehdotettu tukiperhe voisi olla ratkaisu.
Vierailija kirjoitti:
Hei, ap.
Sulla on ihan oikeutetusti ajatuksia itsarista. Joskus on niin väsynyt, että ajatus helpottaa. Sehän ei tarkoita, että tekee itsarin. Jos kävisi pahin mahdollinen ja sen tekisit, niin mitä tapahtuisi. Lapset menisivät isälleen ja jäisivät kaipaamaan sinua koko elämäkseen. Jäisi kysymyksiä vailla vastauksia.
Sinä olet vastuullinen ja järkevä äiti. Normaali äiti, joka on väsynyt vastuuseen. Tilanteesi on epäreilu. Terapeuttisi oli epäreilu. Mitenköhän hän aikoo toimia saadakseen luottamuksesi takaisin?
Tuo aiemmin ehdotettu tukiperhe voisi olla ratkaisu.
Terapeutti ja kollegat ehdottivat taukoa. Voin laittaa hänen hairahduksensa kokemattomuuden piikkiin. Voin antaa anteeksi mutten välttämättä kykene puhumaan asioista oikeilla nimillä. Tulen aina miettimään mitä mistäkin seuraa. Miten joku tulkitsee sanomiset. Voiko tilittää aitoja fiiliksiä vai kaunistella niitä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Voi vittu noita terapeutteja ! Mitä itsensä jääväilijöitä ne onkaan! Omaa huolta terapeutti huojensi tolla lasu:lla. Halusi sysätä vastuun pois itseltään. Törkeetä vastuunpakoilua terapeutilla. Se oli virhearvio, ei oo selvästi lastensuojelun tarvetta sun kodissa -vaikka vaikea tilanne muuten varmaan. Ja terapeuttiani myönsi itsekin tehneensä virheen. Ne on kato ihmisiä omine ongelmineen ne terapeutitkin. Ja tolle Psy-alalle vähän valikoituu tietynsorttista porukkaa. Ja toi väärin perustein tehty lasu loukkaa sua, sun kunniaa ja sun vanhemmuutta, eikä todellakaan helpota sun tilannetta.
Perkele, kyllä pitää kauppa/siivousapua saada ilman lastensuojeluperustettakin, jos sitä tarvii. On menny terveydenhuolto ja sosiaalitoimi metsään, ja lasu-ilmoituksen pelon vuoksi eivät uskalla ihmiset todellisia tuntojaan viranomaiselle/hoitavalle taholle kertoa. Sä et ilmeisesti edes näitä tarjottuja apuja tarvii. Lasu-peikko toimii työntekijöiden suojana; kun ei uskalla kertoo, niin työntekijä ei oo sitten ollut tietoinen, jos jotain sattuu...
Tekstisi on muutenkin niin fiksua, analyyttista ja syy-yhteyksiä pohtivaa ja ymmärtävää, etten ole ollenkaan varma, tarviitko terapiaa ollenkaan - ainakaan nykyiseltä terapeutiltasi.
Oon itse lääkäri somattisella alalla, ja moni psykiatrille lähettämäni potilas on voimaantunut tavattuaan vielä itseään sutkeamman, kadoksissa olevan, itseään jääväilevän ja vastuuta pakoilevan psykiatrin. Ja toipumisprosessi onkin lähtenyt käyntiin siitä, kun hylkää hoivaajat, alkaa uskoa ja luottaa itseensä ja kykyynsä toimia. Paska tyyppi toi sun puolisosi. Se on fakta, sitä et voi muuttaa, sen kanssa on elettävä. Mutta itse voit vaikuttaa elämäsi kulkuun, oot ilmiselvästi hyvä ja vastuullinen vanhempi, tunnistat ongelmasi jaksamisessa, hakeuduit hoitoon. Tää on jo tosi paljon, oikeissa tosi isoissa ongelmissa ihmiset on monesti ihan sokeita omalle ja varsinkin lasten tilanteelle. Mutta sulla on hätä ja huoli teistä kaikista. Aika tekee tehtävänsä, lasten omatoimisuus lisääntyy ja ne kasvaa, varmasti jatkossa helpottaa. Ja varmaan, kun muutama v kuluu, niin sä löydät Hyvän parisuhteenkin.
Täälläkö ne ap:n eri sivupersoonat höpöttelevät hassuja keskenään?
Pyydä siltä lasulta tukiperhettä. Sanot ettei isä pidä tapaamisista kiinni ja tukiperhe antaisi sulle vapaan viikonlopun kerran kuukaudessa.
VOisitkö selventää, miksi terapeutti pyysi anteeksi asiaa, joka hänen on virkansa puolesta pakko tehdä? Vai pahoitteliko hän sitä, kuinka kurjalta tilanne sinusta tuntuu. Nämä kun ovat kaksi eri asiaa.
Vierailija kirjoitti:
VOisitkö selventää, miksi terapeutti pyysi anteeksi asiaa, joka hänen on virkansa puolesta pakko tehdä? Vai pahoitteliko hän sitä, kuinka kurjalta tilanne sinusta tuntuu. Nämä kun ovat kaksi eri asiaa.
Se pyysi anteeksi nimenomaan hätiköintiään. Yksi ainut maininta itsemurhasta riitti sille. En ole ollut mitenkään itsetuhoinen eli yrittänyt asiaa. Myönsi että hänen olisi pitänyt seurata tilannetta. Vasta sitten jos puheet jatkuvat niin puuttua siihen. Ja varmaan sille se paha mieli itselle tuli kun sai osakseen kritiikkiä kollegoiltaan. Toki mullekin tuli paha mieli koko hommasta.
Minusta lasu oli asiallinen. Nyt voit saada tukiperheen, jossa lapset ovat viikonlopun/ kuukausi. Eli viranomaiset hoitavat isän hommat kun siitä ei siihen ole. Unohda katkeroituminen exää kohden, mene eteenpäin, ota tukiperhe vastaan ja puhu jatkossakin terapeutillesi, jos sinulle tulee itsemurha-ajatuksia.
37 oli ap
Ei mulla mitään sivupersoonia ole. On ihan tutkittu juttu. Voin pyytää tukiperhettä toki.
"Äidin velvollisuus ja isän vapaaehtoisuus". Juuri näin. Ja hyysääviä tälle sun miehelle löytyy - sekä näistä ammatti-ihmisistä että
muista kanssasisaristamme. Tää on naisen elämää. Sunkaltaisten varassa tää yhteiskunta pyörii ja lapset saa terveen kasvuympäristön. Iso juttu - ei ihme, jos jo ajatuksena uuvuttaa. Mutta hoidat homman kyllä. Toi äijä on vaan unohdettava. Ehkä ajan myötä itse alkaa kaivata lapsiaan.