Sinä kirkosta eronnut ateisti...
Kommentit (47)
On. Sekä koko Raamattu että pelkkä uusi testamentti. Virsikirjojakin on pari. Miksi kysyt?
On. Miehelläkin on omansa, meillä on vihkiraamattumme, lapsilla on omat lasten Raamatut ja lisäksi minulla on vielä pari jostain 1800-luvulta peräisin olevaa perintöraamattua.
On tietenkin, mielenkiintoinen satu. Pidän fantasiakirjallisuudesta.
Ei ole. Alakoulussa jaettu UT lienee jäänyt lapsuudenkotiin. Olen kyllä lukenut Raamatun kokonaan.
Kannattaa liittyä ortodoksiseen kirkkoon jos kristinusko kiinnostaa mutta haluatte että uskontoa ei muuteta poliitikkojen toimesta milloin mitenkin, vaan uskonto pysyy muuttumattomana. Itselläni harkinnassa. Toki sinne ei vaan liitytä ihan tuosta vaan vaan liittyminen on perusteltava papille ja hänen on hyväksyttävä sinut.
Ei ole Raamattua, mutta Koraani löytyy. Rippikoulusta sain Raamatun, joka on varmaan vanhempieni luona jossain. Armeijassa saamani Raamatun heitin roskiin päästessäni reserviin.
Joo, on vielä vihkiraamattu aiemmasta avioliitostani ja perintönä saamani raamattu, uusi-testamentti ja katekismus sekä virsikirjoja muutama eri ajoilta, osa niistä perittyjä ja osa ajalta kun olin vielä kirkon jäsen.
Hyllyssäni on myös myös (bilinqual arabia/englanti) The Noble Qur'an ts. Koraani, pyhä virallinen versio The Holy Qur'an on vain arabiaksi.
Olen lukenut raamatun ja koraanin molemmat viimeksi joskus noin kymmenen vuotta sitten. Ne on kirjoja muiden joukossa, joita olen lukenut. En tuntenut mitään erityistä niitä lukiessani, tosin en odottanutkaan tuntevani. Luin ne lähinnä historiallisina teoksina ja ymmärtääkseni paremmin sitä mitä kukin uskonto pitää totena ja pyhänä, sekä historiallista kontekstia jossa ne ovat vaikuttaneet.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa liittyä ortodoksiseen kirkkoon jos kristinusko kiinnostaa mutta haluatte että uskontoa ei muuteta poliitikkojen toimesta milloin mitenkin, vaan uskonto pysyy muuttumattomana. Itselläni harkinnassa. Toki sinne ei vaan liitytä ihan tuosta vaan vaan liittyminen on perusteltava papille ja hänen on hyväksyttävä sinut.
Ateisteja tuskin kiinnostaa.
Totta kai on - samoin Koraani, Taru Sormusten Herrasta, Kalevala, Odysseia sekä Illiad, Kalevpoeg jne. Kaikki suuret satukirjat.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen kirkosta eronnut uskovainen. Eikö vähän jännä?
Mielestäni se olisi ainoa rehellinen tapa olla uskovainen. Kirkko on ylimääräistä humpuukia siinä hommassa. Ei Jeesus mitään kirkkoja käskenyt käsittääkseni rakentamaan tai arvostanut pappeja, vähän sen takiahan se vedettiin kylmäksi.
Jotenkin järjetön ajatus, että kirkko rakennuksena olisi joku pyhä antenni Jumalan kuumalle linjalle tai että koulusta papiksi valmistumalla olisi joku maaginen valta siunata ihmisiä tai olisi jotenkin paremmissa yhteyksissä yläkerran ukon kanssa.
(Tosiasiahan tietysti on se, että täkäläisen kristinuskon osalta kyseessä on vuonna 367 valikoitu kokoelma 50-150 vuotta oletettujen tapahtumien jälkeen nimettömien henkilöiden kuulopuheiden pohjalta kirjoittamista tarinoista, joihin sataa vuotta myöhemmin päätettiin keksiä nimet keiden kirjoittamina mikäkin osio esitetään. Mutta saa siihen silti uskoa, ilman yliluonnollista osuutta raamatun filosofiahan on erinomainen koston kierteen katkaisemisineen. Presidentti Thomas Jeffersonhan siitä aikoinaan leikkelikin itselleen sellaisen version, josta kaikki hokkuspokkus oli poistettu.)
On, 3. Rippiraamattu, miehen rippiraamattu ja äidin ja isän vihkiraamattu.
Ei ole eikä ole koskaan ollutkaan.
Aloittaja tässä. Ei mun tarkoitus ollut ehdotella mitään uskoon tulemisista :D
Mietin vaan, että kuinka yleistä niiden säästäminen on. Satuin löytämään vanhan rippiraamatun tässä muuton yhteydessä pakatessani ja vähän tekisi mieli heittää se pois. Periaatteessa tykkäisin säästää sen koska tärkeä kirjahan se on historiallisesti.Toisaalta haluaisin eroon kaikesta turhasta, enkä tota ole lukenut sitten rippikoulun.
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja tässä. Ei mun tarkoitus ollut ehdotella mitään uskoon tulemisista :D
Mietin vaan, että kuinka yleistä niiden säästäminen on. Satuin löytämään vanhan rippiraamatun tässä muuton yhteydessä pakatessani ja vähän tekisi mieli heittää se pois. Periaatteessa tykkäisin säästää sen koska tärkeä kirjahan se on historiallisesti.Toisaalta haluaisin eroon kaikesta turhasta, enkä tota ole lukenut sitten rippikoulun.
Ei minulla mitään rippiraamattua ole. Olen eronnut kirkosta 3kk vanhana. Ostin omani ihan kirjakaupasta muiden klassikoiden joukoksi.
Tottakai, sehän kuuluu yleissivistykseen. Tarkoitus on lukea lähipäivinä opiskeluiden vuoksi.
Erosin kirkosta 18-vuotiaana, eikä minulla ole koskaan ollut omaa raamattua. En ole käynyt rippikoulua, käynyt armeijaa tai mennyt naimisiin. Raamattua olen tarpeen tullen lukenut netistä.
Kirkosta olen eronnut, mutta en ole ateisti.Rippiraamattu löytyy jostain kirjahyllyn kätköistä.
Kuulun kirkkoon, muttei ole raamattua. En ole käynyt rippikoulua.
Lahjaksi saatu musta raamattu löytyy, lasketaanko se?