surettaa lapsettomien puolesta.

Vierailija kirjoitti:

Minua niin säälittää pienten lasten väsyneet, masentuneet ja lössähtäneet äidit, joilla ei ole mitään omaa elämää. Eikä oikeastaan vapautta eikä varaa tehdä yhtään mitään.

Älä turhaan sääli, lapset kasvaa ja äidit palaa pian naisellisiksi naisiksi! Itsekin olin vielä pari vuotta sitten väsynyt ja lössähtänyt. Nyt lapset ei valvota enää ja nautin elämästä ja kukoistan! Seksin maistuu ja omaa aikaakin saa taas, lisänä on ihanat lapset :)

Vierailija kirjoitti:

Velat ne vasta säälittäviä onkin, jotenkin sellaisia katkeria, vittuuntuneita raukkoja.

Johtuu varmaan siitä kun ei kelpaa kellekään. Sehän näkyy naamasta, kun lakkaa saamasta.

Paskaa puhut minkä ehdit olet oikeasti helvetin tyytyväinen ja vahingoniloinen !

Voit silti jatkaa jeesustelemista asiasta ja niin todennäköisesti myös teetkin.

Ain't life a bitch ?

Adoptiota lapsettomille kauppaavat eivät taida olla kovinkaan perillä realiteeteista. Lapsettomuudesta kärsii noin 25% pareista - toki iso osa saa sen biolapsen jollain konstilla. Joka tapauksessa Suomen sisäisiä adoptioita on noin 50-60 vuodessa ja kv-adoptioita alle sata. Adoptio on siis harvojen ja valittujen mahdollisuus. 

Kannattaa myös muistaa, että adoptiolapset ovat monesti traumatisoituneita, heillä saattaa olla kehityshäiriöitä ja muita erityistarpeita ja kiintymyssuhteen muodostaminen voi olla hyvin hankalaa ja raskasta. Lisäksi lapsia joutuu nykyään odottamaan ulkomailta vuosikausia ja käymään läpi kaikenlaisia koulutuksia ja selvityksiä. Kyseessä ei todellakaan ole mikään helppo ja kiva vaihtoehto lapsettomuushoidoille, vaan erittäin tarkasti harkittavaa lastensuojelutyötä, johon ei välttämättä ole enää kovin pitkään mahdollisuutta, ainakin ulkomailta adoptoinnin ennustetaan vaikeutuvan entisestään. 

Lapsettomuus on varmasti kova paikka niille, jotka haluaisivat toteuttaa alkukantaista lisääntymisviettiään. Minulla ei biologinen kello tikittänyt koskaan, joten en sure asioita, joita en osaa kaivata.

Sääli on sairauttaa

Turhaan suret, sillä ihminen ei osaa kaivata sellaista mitä ei ole. Sellainen on ihmismieli.

Ihan samalla voi lapsettomat surkutella sinua.

Vierailija kirjoitti:

Adoptiota lapsettomille kauppaavat eivät taida olla kovinkaan perillä realiteeteista. Lapsettomuudesta kärsii noin 25% pareista - toki iso osa saa sen biolapsen jollain konstilla. Joka tapauksessa Suomen sisäisiä adoptioita on noin 50-60 vuodessa ja kv-adoptioita alle sata. Adoptio on siis harvojen ja valittujen mahdollisuus. 

Kannattaa myös muistaa, että adoptiolapset ovat monesti traumatisoituneita, heillä saattaa olla kehityshäiriöitä ja muita erityistarpeita ja kiintymyssuhteen muodostaminen voi olla hyvin hankalaa ja raskasta. Lisäksi lapsia joutuu nykyään odottamaan ulkomailta vuosikausia ja käymään läpi kaikenlaisia koulutuksia ja selvityksiä. Kyseessä ei todellakaan ole mikään helppo ja kiva vaihtoehto lapsettomuushoidoille, vaan erittäin tarkasti harkittavaa lastensuojelutyötä, johon ei välttämättä ole enää kovin pitkään mahdollisuutta, ainakin ulkomailta adoptoinnin ennustetaan vaikeutuvan entisestään. 

Kiitos tästä. Toivoisin, että lukisitte tämän kirjoituksen.

Olisin lapsettomana rikas, jos saisin euron joka kerta kun meille ehdotetaan "no mutta adoptoikaa"

Adoptio EI OLE lapsettomuushoito. Se on vuosia jatkuva prosessi, jossa laitat kohtalosi jonkun muun käsiin, eikä lopputuloksesta ole varmuutta. Jos olet tarponut 5 vuotta lapsettomuushoidoissa, kuinka monella tällaisella parilla luulet olevan henkisiä, fyysisiä tai taloudellisia paukkuja enää lähteä tällaiseen uuteen raastavaan prosessiin?

Sydämestäni toivoisin, että ihmiset edes yrittäisivät ymmärtää lapsettomuuden tuskaa. Sääliä emme kaipaa, ymmärrystä ja hienotunteisuutta kyllä. Tämä vähintään olisi mukava oletusarvo aikuisilta.

Itsehän en voi edes töissä kertoa pitäväni lukemisesta, kun äiti-kortti viuhuu heti "no sullahan sitä aikaa on". Sen lisäksi, että olen tehnyt mielettömän työn pitääkseni psyykeni kondiksessa tällä tiellä, tulee minun vielä sietää äitien passiivis-aggressiivista ylemmyydentuntoa ja nähdäkseni myös huonoa omaatuntoa siitä, että minulla on harrastuksia -koska jollainhan se aikani täytyy täyttää. Miksen siis tekisi jotain mukavaa?

Vierailija kirjoitti:

Työkaverini, 4 lapsen äiti, on sitä mieltä, että lapsettomille pitäisi maksaa pienempää palkkaa kuin lasten vanhemmille, vaikka lapsilisät on olemassa. On myös kuulemma kauhean väärin, että lapsettomien on helppo tehdä ulkomaanmatkoja eikä suurperhe voi lähteä oikeastaan koskaan mihinkään, kun se tulee niin kauhean kalliiksi. Pitäisi kuulemma myös olla ilmainen lastenhoito viikoksi , että edes vanhemmat voisivat matkustaa kahdestaan ulkomaille. On kuulemma myös epäreilua, että lapsettoman ei tarvitse koskaan murehtia poissaoloja työpaikalta lapsen sairastumisen takia. Suurperheelle kuulemma pitäisi maksaa tukea suuremman auton hankinnan takia. Lapsttomat ihmiset kuulemma pitäisi velvoittaa hoitamaan toisten lapsia maksutta, koska heidän elämänsä on liian helppoa ja stressitöntä. Lapsettomien pitäisi kuulemma määrätä tekemään yövuorot töissä. Lapsettomat eivät kuulemma ymmärrä elämästä yhtään mitään! Vasta lapsia saadessaan kuulemma kuitenkin elämällä on tarkoitus.

Hänen kuullensa lapseton ei voi oikeastaan puhua yhtään mistään, varsinkaan mistään positiivisesta. Hänen mielestään lapsettomat eivät ansaitse yhtään mitään.

Kerro hänelle, että se on valintakysymys. Terv. Vela