Tätäkö te lapsiperheelle haluatte? Tämäkö on se ihanne??

Mitä enemmän lapsia, sitä vähemmän saa olla apua vailla. Ihan omasta ja lähipiirin kokemuksesta. Kunta mainostaa kotiapua ja mulla oli itselle hammaslääkäriaika, pyysin tuota apua ja yllätys, yllätys, en saanu. Olisin siis tarvinnu apua vajaaksi kahdeksi tunniksi (kahden hampaan väliaikaisten paikkojen purku ja paikkaaminen).. jossain vaiheessa kuulemma saadaan palveluseteleitä, kunhan kunta on asiasta tehny päätökset. Onneksi eräs luotettava ystävä oli tuolloin käytettävissä.. mä oon tuota apua pyytäny ehkä 1x/2kk.. ja saanu ehkä joka neljäs kerta.

Siivousapua en edes halua, pienet kädet ehtii kantaa tavaraa levälleen hämmäsyttävää vauhtia ja kun on sekaista, vieras siivooja luulee, ettei meillä oo niin justiin siivoamisen kanssa, vaikka jokaiselle tavaralle on paikka ja itse siivoan aina myös jääkaapin takaa, sohvien alta, sänkyjen alta jne...

Mutta eniten kaipaan sitä, että joku ymmärtää haasteet, mutta ei arvostele edes selän takana. Mukavalta tuntuu, kun saa palautetta, että lapset on hyvin kasvatettuja ja kilttejä... pääsääntöisesti viihdynkin näiden kanssa tässä kotosalla ja saan siivotuksi jne, mutta silloin kun oikeasti tarvis apua, ni siitä saa tosiaan vain haaveilla

Usein nämä väsähtäneet tuntuvat olevan juuri kolmen lapsen äitejä ja näistä lapsista kuopus ihan vauva. Mistä se johtuu? Eikö raskausaikana vielä sitten uuvuta, kun raskaana olo on niin ihanaa, mutta sitten kun se lapsi on syntynyt, niin konkretisoituu se totuus, että pitkä on tie edessä ennen kuin lapset ovat aikuisia ja itse ei ole enää keskipiste? Eikö tätä tosiaan voi ennakoida jo ennenkuin kolmatta ruvetaan alulle laittamaan, kun kahdessakin lapsessa on yleensä työtä?

Vierailija kirjoitti:

Että yksin saa pärjätä.

Varaa ei ole maksaa avusta, ei lastenhoitoavusta eikä siivousavusta ja molemmat tulisivat tarpeeseen. Kaupungilta ei apua enää saa, ellei ole lastensuojelun asiakas. Isovanhemmat elävät sitä omaa kulta-aikaansa, ja ystäväperheillä on omat menonsa ja juttunsa, ettei oikein kellään ole aikaa auttaa ketään.

Mies tekee pitkää päivää, koska työpaikalla on yt:t ja kukaan ei halua olla se joka potkitaan pois.

Mä olen niin yksin täällä. Olen väsynyt ja kaikki vain itkettää. Ja tuntuu niin pahalta, että täälläkin on ihmisiä joiden mielestä tämä tilanne on ihan oikein. Olen vauvan kanssa täällä ja yritän saada tärkeimmät kotityöt tehtyä. Esikoinen on eskarissa, ja keskimmäinen hoidossa. Kyllä, muuten vain hoidossa. Kohta sekin aika vähenee, mikä ei toisaalta haittaa minua. Mutta toisaalta taas, en voi palata kouluun koska meillä ei ole siihen enää varaa. Eikä minulla ole kunnon ammattia, jolla saisi töitä.

Ei ole mitään odotettavaa oikein. En odota edes kesää. Minä vain olen ja itken.

Jos luotit siihen että voit lösöttää perseelläsi ja kaupunki maksaa sulle siivoukset ja lastenhoitajan vaikka oot koti"äiti", oisit jättänyt ne lapset tekemättä.

Kyllä, juuri tuota haluan lapsiperheille. Jos pitää lisääntyä, pitää myös itse hoitaa lapsensa ja kotinsa.

Palkkaa joku down tai asperger hoitamaan vauvaasi (saattaa hoitaa jopa ilmaiseksi jos on tosi innokas) niin sinä ehdit siivota. :)

Vierailija kirjoitti:

Sinkkumiehenä tätä keskustelua lukiessa ajatuksissa pyörii vain yksi sana, apua. Ovatko nykyajan naiset todella näin kylmiä? Muutama fiksukin onneksi löytyy ja toivottavasti omalle kohdalle ei satu keskiverto negatiivinen vauva-palstailija, hyi v*ttu.

Miksi auttaminen, siivoaminen ja lastenhoito olisi vain naisten tehtävä? Miksi te lämminhenkiset ja auttamishaluiset sinkkumiehet ette perusta vaikka jotain hyväntekeväisyyspalvelua, joka käy siivomassa muiden kodit ja hoitamassa lapset? Kantakaa kortenne kekoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että yksin saa pärjätä.

Varaa ei ole maksaa avusta, ei lastenhoitoavusta eikä siivousavusta ja molemmat tulisivat tarpeeseen. Kaupungilta ei apua enää saa, ellei ole lastensuojelun asiakas. Isovanhemmat elävät sitä omaa kulta-aikaansa, ja ystäväperheillä on omat menonsa ja juttunsa, ettei oikein kellään ole aikaa auttaa ketään.

Mies tekee pitkää päivää, koska työpaikalla on yt:t ja kukaan ei halua olla se joka potkitaan pois.

Mä olen niin yksin täällä. Olen väsynyt ja kaikki vain itkettää. Ja tuntuu niin pahalta, että täälläkin on ihmisiä joiden mielestä tämä tilanne on ihan oikein. Olen vauvan kanssa täällä ja yritän saada tärkeimmät kotityöt tehtyä. Esikoinen on eskarissa, ja keskimmäinen hoidossa. Kyllä, muuten vain hoidossa. Kohta sekin aika vähenee, mikä ei toisaalta haittaa minua. Mutta toisaalta taas, en voi palata kouluun koska meillä ei ole siihen enää varaa. Eikä minulla ole kunnon ammattia, jolla saisi töitä.

Ei ole mitään odotettavaa oikein. En odota edes kesää. Minä vain olen ja itken.

Jos luotit siihen että voit lösöttää perseelläsi ja kaupunki maksaa sulle siivoukset ja lastenhoitajan vaikka oot koti"äiti", oisit jättänyt ne lapset tekemättä.

Kyllä, juuri tuota haluan lapsiperheille. Jos pitää lisääntyä, pitää myös itse hoitaa lapsensa ja kotinsa.

haista vittu

Minä voisin auttaa...liity oman alueesi Hätäkahvit-ryhmään ja kerro tilanteesi.Minulla yksi lapsi joka on taapero, olen työtön Mielelläni auttaisin muita ja tutustuisin muihin äiteihin! Ja vauvat ovat ihania:)Et ole yksin, meitä on muitakin,älä anna periksi.Kyllä sä löydät työpaikan tai kurssin tms kun sen aika on.Nyt ei ole, keskity nyt lapsiisi ja itseesi.

Minun mielestäni lapsiperhearjessa ei sinänsä ne siivoomiset tai ruoanlaitot tai pyykkäämiset ole raskasta, vaan se että se on aina sitä samaa. Aamusta iltaan viikosta toiseen. Lapsiperheet on yleensä köyhiä niin edes mitkään pienet viikonloppulomat ei ole mahdollisia.

On tosi raskasta kun ei ole yhtään omaa aikaa. Vaikka vauva nukkuisi, niin et voi uppoutua omaan harrastukseesi, koska kesken kaiken vauva herää kuitenkin. Juuri kun olet saanut maalipurkit avattua, pensselit kastettua ja ekat vedot vedettyä, niin taas joudut menemään. Lopulta lukemattomien tällaisten kertojen jälkeen äiti on niin passivoitunut että odottaa sohvalla maaten vauvan heräämistä koska ei viitsi aloittaa mitään. Sitä tekee vain ne pakolliset siivoamiset ja elämä on vain sitä.

Ja sitten vielä jos ei ole ketään kuka voisi lapsia joskus hoitaa...

Sitä ei ymmärrä sellaiset jotka pääsevät aamupaskalle ilman että kukaan sillä välin hakkaa vessan ovea, tappelee tai räjäyttää kämppää.

Mutta vaikka nyt tuntuu toivottomalta, niin hetken päästä lapset ovat oikeasti niin isoja että elämän sisältö ei ole vain se pyykkikasa, imuri ja hella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että yksin saa pärjätä.

Varaa ei ole maksaa avusta, ei lastenhoitoavusta eikä siivousavusta ja molemmat tulisivat tarpeeseen. Kaupungilta ei apua enää saa, ellei ole lastensuojelun asiakas. Isovanhemmat elävät sitä omaa kulta-aikaansa, ja ystäväperheillä on omat menonsa ja juttunsa, ettei oikein kellään ole aikaa auttaa ketään.

Mies tekee pitkää päivää, koska työpaikalla on yt:t ja kukaan ei halua olla se joka potkitaan pois.

Mä olen niin yksin täällä. Olen väsynyt ja kaikki vain itkettää. Ja tuntuu niin pahalta, että täälläkin on ihmisiä joiden mielestä tämä tilanne on ihan oikein. Olen vauvan kanssa täällä ja yritän saada tärkeimmät kotityöt tehtyä. Esikoinen on eskarissa, ja keskimmäinen hoidossa. Kyllä, muuten vain hoidossa. Kohta sekin aika vähenee, mikä ei toisaalta haittaa minua. Mutta toisaalta taas, en voi palata kouluun koska meillä ei ole siihen enää varaa. Eikä minulla ole kunnon ammattia, jolla saisi töitä.

Ei ole mitään odotettavaa oikein. En odota edes kesää. Minä vain olen ja itken.

Jos luotit siihen että voit lösöttää perseelläsi ja kaupunki maksaa sulle siivoukset ja lastenhoitajan vaikka oot koti"äiti", oisit jättänyt ne lapset tekemättä.

Kyllä, juuri tuota haluan lapsiperheille. Jos pitää lisääntyä, pitää myös itse hoitaa lapsensa ja kotinsa.

haista vittu

Kävikö tunteisiin? :-D tuntuu nää nykymammat olevan kovin herkkänahkaisia. Liekö niitä joille on kaikki kannettu pienestä asti valmiina nenän eteen, pykätään muutama kiva baby born-nukke ja sitten ahdistutaan kun niitä pitäisi oikeasti hoitaa eikä kämppäkään siistiydy itsekseen

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestäni lapsiperhearjessa ei sinänsä ne siivoomiset tai ruoanlaitot tai pyykkäämiset ole raskasta, vaan se että se on aina sitä samaa. Aamusta iltaan viikosta toiseen. Lapsiperheet on yleensä köyhiä niin edes mitkään pienet viikonloppulomat ei ole mahdollisia.

On tosi raskasta kun ei ole yhtään omaa aikaa. Vaikka vauva nukkuisi, niin et voi uppoutua omaan harrastukseesi, koska kesken kaiken vauva herää kuitenkin. Juuri kun olet saanut maalipurkit avattua, pensselit kastettua ja ekat vedot vedettyä, niin taas joudut menemään. Lopulta lukemattomien tällaisten kertojen jälkeen äiti on niin passivoitunut että odottaa sohvalla maaten vauvan heräämistä koska ei viitsi aloittaa mitään. Sitä tekee vain ne pakolliset siivoamiset ja elämä on vain sitä.

Ja sitten vielä jos ei ole ketään kuka voisi lapsia joskus hoitaa...

Sitä ei ymmärrä sellaiset jotka pääsevät aamupaskalle ilman että kukaan sillä välin hakkaa vessan ovea, tappelee tai räjäyttää kämppää.

Mutta vaikka nyt tuntuu toivottomalta, niin hetken päästä lapset ovat oikeasti niin isoja että elämän sisältö ei ole vain se pyykkikasa, imuri ja hella.

No mutta tämähän on aivan totta mitä kirjoitat! Juuri siksi ihmetyttääkin, että miksi niitä lapsia täytyy hankkia liuta. Kun varmasti jo kahdesta edellisestä on ollut tiedossa, mitä lasten kanssa kotona olo on. Miksi siis hankkiutua tietentahtoen taas uuvuttavaan tilanteeseen!?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä tee niin montaa lasta jossei oöe jaksamista ja rahaa niistä huolehtia. Katosiko tukiverkot kun lapset syntyi, vai oliko jo tehdessä tilanne ettei niitä ollut?

Omia valintoja

Katosivat kahden ensimmäisen aikana, yksi ihan mullan alle, ajattele.

Ja edelleen en itke yhteiskunnan tuen perään, vaan sen tuen mitä niin monella on luonnostaan: suvun ja ystävien. 

Ihanko totta kuvittelet että kaikilla muilla on kaikki tuki "luonnostaan". Isovanhemmat asuvat kaukana, ystävillä on omatkin perheensä ja kiireensä, ja miten kuvittelet yksinhuoltajien veivaavan arkeaan kun on hoidettava KAIKKI yksin. Työ, koti, perhe, kuskaamiset, ruuanlaitto, paperityöt - kaikki. Olet kahdestaan vauvan kanssa kotona. Mies kantaa rahaa taloon. Kaksi lapsista on muualla päivät.

Jos joskus jäät yksin lasten kanssa ja vastaat raha-asioistakin yksin, tajuat miten helppoa sinulla nyt on. Elämä on valintoja ja olet tehnyt lapset ennen opintoja/töitä, sen mukaan elät. Siivoat sen mitä jaksat tai liityt johonkin fb:n lapsiperheryhmään jossa pyydetään/annetaan apua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi auttaminen, siivoaminen ja lastenhoito olisi vain naisten tehtävä? Miksi te lämminhenkiset ja auttamishaluiset sinkkumiehet ette perusta vaikka jotain hyväntekeväisyyspalvelua, joka käy siivomassa muiden kodit ja hoitamassa lapset? Kantakaa kortenne kekoon.

Tää oli kyllä niin hyvä vitsi että nauroin ääneen. 

Kyllä me akat ollaan tyhmiä. Syytellään ja haukutaan toisiamme ja raadetaan hulluna sen perheen eteen, ilmaisena piikana ollaan mulkkupalkalla.

Kyllä nuorilla sinkkumiehillä on ihan muut huvit mielessä kuin kenenkään auttaminen, ne keskittyy pesän jahtaamiseen, bilettämiseen ja oman uran edistämiseen. Eikä ne aviossa ollessakaan kotitöistä rasitu, akkojen hommaahan sellaiset on. 

Kyllä me naiset ollaan tyhmiä. Siis oikeasti tyhmempiä kuin miehet. Ei tältä ajatukselta voi välttyä.

Mistä te tiedätte ap:n taustan? Kuvittelette että toinen on elänyt helpon elämän ja nyt itkee kun se ei sitä ole? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestäni lapsiperhearjessa ei sinänsä ne siivoomiset tai ruoanlaitot tai pyykkäämiset ole raskasta, vaan se että se on aina sitä samaa. Aamusta iltaan viikosta toiseen. Lapsiperheet on yleensä köyhiä niin edes mitkään pienet viikonloppulomat ei ole mahdollisia.

On tosi raskasta kun ei ole yhtään omaa aikaa. Vaikka vauva nukkuisi, niin et voi uppoutua omaan harrastukseesi, koska kesken kaiken vauva herää kuitenkin. Juuri kun olet saanut maalipurkit avattua, pensselit kastettua ja ekat vedot vedettyä, niin taas joudut menemään. Lopulta lukemattomien tällaisten kertojen jälkeen äiti on niin passivoitunut että odottaa sohvalla maaten vauvan heräämistä koska ei viitsi aloittaa mitään. Sitä tekee vain ne pakolliset siivoamiset ja elämä on vain sitä.

Ja sitten vielä jos ei ole ketään kuka voisi lapsia joskus hoitaa...

Sitä ei ymmärrä sellaiset jotka pääsevät aamupaskalle ilman että kukaan sillä välin hakkaa vessan ovea, tappelee tai räjäyttää kämppää.

Mutta vaikka nyt tuntuu toivottomalta, niin hetken päästä lapset ovat oikeasti niin isoja että elämän sisältö ei ole vain se pyykkikasa, imuri ja hella.

No mutta tämähän on aivan totta mitä kirjoitat! Juuri siksi ihmetyttääkin, että miksi niitä lapsia täytyy hankkia liuta. Kun varmasti jo kahdesta edellisestä on ollut tiedossa, mitä lasten kanssa kotona olo on. Miksi siis hankkiutua tietentahtoen taas uuvuttavaan tilanteeseen!?

Jos sulla on lapsia, niin rakastatko niitä vai onko ne tehty vain siksi että yhteiskunta niin odottaa?

Ihminen on aika optimistinen olento. Aiemmat lapset kun kasvavat niin elämä helpottuu. Ei kukaan siinä vaiheessa enää märehdi sitä vauvavaiheen raskautta vaan muistelee kuinka ihanaa aikaa se olikaan. Ei elämä ole mustavalkoista. Ei lasten kanssa oleminen ole mitään negatiivista ilman yhtään hyvää hetkeä. Kolmatta suunnitellessa sitä katsoo luottavaisena tulevaisuuteen ja uskoo taas jaksavansa hyvinkin.

Ja ei tosiaan ole mitenkään tavatonta että pienten lasten vanhemmat ovat väsyneitä. Se on ihan normaalia. Nyky-yhteiskunnassa vain kaikenlainen uupuminen, saati siitä valittaminen on ehdottomasti kiellettyä. Ja nimenomaan toisten, saman kokeneiden taholta. Kai siinä haukkuessa yritetään parantaa omaa oloa kun itselläkin oli kaikki paskaa. Ja sehän vasta kauheaa olisi jos joku pääsisi HELPOMMALLA kuin itse muinoin.

Mutta niinhän sitä sanotaan että pahimpia läskien haukkujia ovat ex-läskit, pahimpia nipottavia raivoraittiita ovat ex-juopot ja rasistisimpia ne jotka ovat itse kokeneet rasismia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet kotiäiti, jolla yksi vauva kotona päivisin ja tarvitsisit mielestäsi siivous- ynnä muuta apua kaupungilta?

Ehkä jos sulkisit nyt tietokoneen ja tarttuisit toimeen, niin vähenisi sinullakin stressi :)

Olen tehnyt vaikka mitä aamu seitsemästä lähtien, välillä vauva kantoliinassa ja välillä sitterissä. Nyt olen lounaalla enkä nosta takapuoltani tästä juuri nyt. 

Tätä olen ihmetellyt, että mitä ihmeen töitä muiden kotona on, kun niihin menee aamuseiskasta iltakasiin?

Olen itse juuri vauvan kanssa kotona. Tänään on herätty kasilta, kaikessa rauhassa juotu aamukahvit ja vauva saanut aamumaidot, sitten suihkuun ja pukemaan, käytiin kaupungilla parissa kaupassa, kotiin ruokakaupan kautta, syöty,  nyt istuskeltu kahdesta asti olkkarin lattialla ja leikitty, minä välillä dataillen kun vauva simahtaa. Kohta pesukone pyörimään ja tiskit pesuun, tähän menee aikaa n. vartti.

Vaikeitakin päiviä toki on silloin kun vauva on kiukkuinen, mutta silloin jätän suosiolla suurimman osan kotitöistä tekemättä (kukaan ei kuole, jos pesukone ei pyöri yhtenä päivänä...).

Ja ylipäätään muuten niitä lapsia kannattaa tehdä vain omien voimavarojen mukaan... Meillä tämä pikkukaveri saattaa jäädä ainokaiseksi, eikä siinä ole mitään väärää. Parempi tunnistaa se oma jaksamisensa, niin elämästä ei tule ihan kauheaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestäni lapsiperhearjessa ei sinänsä ne siivoomiset tai ruoanlaitot tai pyykkäämiset ole raskasta, vaan se että se on aina sitä samaa. Aamusta iltaan viikosta toiseen. Lapsiperheet on yleensä köyhiä niin edes mitkään pienet viikonloppulomat ei ole mahdollisia.

On tosi raskasta kun ei ole yhtään omaa aikaa. Vaikka vauva nukkuisi, niin et voi uppoutua omaan harrastukseesi, koska kesken kaiken vauva herää kuitenkin. Juuri kun olet saanut maalipurkit avattua, pensselit kastettua ja ekat vedot vedettyä, niin taas joudut menemään. Lopulta lukemattomien tällaisten kertojen jälkeen äiti on niin passivoitunut että odottaa sohvalla maaten vauvan heräämistä koska ei viitsi aloittaa mitään. Sitä tekee vain ne pakolliset siivoamiset ja elämä on vain sitä.

Ja sitten vielä jos ei ole ketään kuka voisi lapsia joskus hoitaa...

Sitä ei ymmärrä sellaiset jotka pääsevät aamupaskalle ilman että kukaan sillä välin hakkaa vessan ovea, tappelee tai räjäyttää kämppää.

Mutta vaikka nyt tuntuu toivottomalta, niin hetken päästä lapset ovat oikeasti niin isoja että elämän sisältö ei ole vain se pyykkikasa, imuri ja hella.

No mutta tämähän on aivan totta mitä kirjoitat! Juuri siksi ihmetyttääkin, että miksi niitä lapsia täytyy hankkia liuta. Kun varmasti jo kahdesta edellisestä on ollut tiedossa, mitä lasten kanssa kotona olo on. Miksi siis hankkiutua tietentahtoen taas uuvuttavaan tilanteeseen!?

Jos sulla on lapsia, niin rakastatko niitä vai onko ne tehty vain siksi että yhteiskunta niin odottaa?

Ihminen on aika optimistinen olento. Aiemmat lapset kun kasvavat niin elämä helpottuu. Ei kukaan siinä vaiheessa enää märehdi sitä vauvavaiheen raskautta vaan muistelee kuinka ihanaa aikaa se olikaan. Ei elämä ole mustavalkoista. Ei lasten kanssa oleminen ole mitään negatiivista ilman yhtään hyvää hetkeä. Kolmatta suunnitellessa sitä katsoo luottavaisena tulevaisuuteen ja uskoo taas jaksavansa hyvinkin.

Ja ei tosiaan ole mitenkään tavatonta että pienten lasten vanhemmat ovat väsyneitä. Se on ihan normaalia. Nyky-yhteiskunnassa vain kaikenlainen uupuminen, saati siitä valittaminen on ehdottomasti kiellettyä. Ja nimenomaan toisten, saman kokeneiden taholta. Kai siinä haukkuessa yritetään parantaa omaa oloa kun itselläkin oli kaikki paskaa. Ja sehän vasta kauheaa olisi jos joku pääsisi HELPOMMALLA kuin itse muinoin.

Mutta niinhän sitä sanotaan että pahimpia läskien haukkujia ovat ex-läskit, pahimpia nipottavia raivoraittiita ovat ex-juopot ja rasistisimpia ne jotka ovat itse kokeneet rasismia.

Minulla on kaksi lasta ja olen rakastanut heitä niin paljon, että he kaksi ovat riittäneet, sillä se on määrä, jonka jaksan hoitaa kunnialla. Niin optimistinen EN siis ole ollut, että olisin pykännyt lisää lapsia, kun tiedostin, että lasten kanssa on usein rankkaa ja se asia tuskin muuksi muuttuu kolmannen saati neljännen kohdalla.

Tyhmimmät kommentit koko ketjussa on ne joissa mantran tavoin hoetaan kuinka kannattaisi tehdä vähemmän lapsia. Miten nämä kommentit voi ap:n tilannetta auttaa mitenkään! Sanonpahan vain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet kotiäiti, jolla yksi vauva kotona päivisin ja tarvitsisit mielestäsi siivous- ynnä muuta apua kaupungilta?

Ehkä jos sulkisit nyt tietokoneen ja tarttuisit toimeen, niin vähenisi sinullakin stressi :)

Olen tehnyt vaikka mitä aamu seitsemästä lähtien, välillä vauva kantoliinassa ja välillä sitterissä. Nyt olen lounaalla enkä nosta takapuoltani tästä juuri nyt. 

Tätä olen ihmetellyt, että mitä ihmeen töitä muiden kotona on, kun niihin menee aamuseiskasta iltakasiin?

Olen itse juuri vauvan kanssa kotona. Tänään on herätty kasilta, kaikessa rauhassa juotu aamukahvit ja vauva saanut aamumaidot, sitten suihkuun ja pukemaan, käytiin kaupungilla parissa kaupassa, kotiin ruokakaupan kautta, syöty,  nyt istuskeltu kahdesta asti olkkarin lattialla ja leikitty, minä välillä dataillen kun vauva simahtaa. Kohta pesukone pyörimään ja tiskit pesuun, tähän menee aikaa n. vartti.

Vaikeitakin päiviä toki on silloin kun vauva on kiukkuinen, mutta silloin jätän suosiolla suurimman osan kotitöistä tekemättä (kukaan ei kuole, jos pesukone ei pyöri yhtenä päivänä...).

Ja ylipäätään muuten niitä lapsia kannattaa tehdä vain omien voimavarojen mukaan... Meillä tämä pikkukaveri saattaa jäädä ainokaiseksi, eikä siinä ole mitään väärää. Parempi tunnistaa se oma jaksamisensa, niin elämästä ei tule ihan kauheaa.

yhden lapsen äiti xD

Parin vuoden päästä täällä valittaa ja saa paskaa niskaan että "kyllähän sun nyt piti tietää että ei se helppoo ole kahden lapsen kanssa, itsepähän menit sikiämään vaan lisää vaikket yhdenkään kanssa pärjää"

Vierailija kirjoitti:

Tyhmimmät kommentit koko ketjussa on ne joissa mantran tavoin hoetaan kuinka kannattaisi tehdä vähemmän lapsia. Miten nämä kommentit voi ap:n tilannetta auttaa mitenkään! Sanonpahan vain.

No sillai että ap saattaa tajuta, että turha pidätellä kun on jo housussa. Tuli tehtyä liikaa lapsia ja nyt väsyttää vaikka 2/3 onkin päivät jossain muualla kuin kotona. Voi voi. Ei auta kuin pärjätä, ei niitä lapsia enää voi takaisinkaan tunkea

Vierailija kirjoitti:

Tyhmimmät kommentit koko ketjussa on ne joissa mantran tavoin hoetaan kuinka kannattaisi tehdä vähemmän lapsia. Miten nämä kommentit voi ap:n tilannetta auttaa mitenkään! Sanonpahan vain.

Oon samaa mieltä, siis siitä että tuollaiset kommentit ovat ihan turhia eivätkä auta aloittajaa mitenkään, ja on silkkaa kiusaamista laukoa tuollaisia ihmiselle, jolla on jo valmiiksi paha olla, ja joka ei vanhoja valintojaan peruakaan voi.

Toisaalta taas ymmärrän happamat kommentit siinä mielessä, että jo otsikossa aloittaja tuntuu vyöryttävän syyn tilanteestaan muille ihmisille ja yhteiskunnalle, eihän kukaan hänelle ole tällaista halunnut. Kenellekään ei tällaista haluta, siksi meillä on mahdollisuus koulutukseen, perhesuunnitteluun jne. 

Ap, hanki itsellesi apua. Soita neuvolaan tai lääkäriin. Vaikutat masentuneelta. Lastensuojelun asiakkuuskin voi olla hyvä juttu, jos sitä kautta saa apua, mitä ei muuten saisi. Opiskelu ja töiden saanti ei välttämättä ole helppoa, mutta kun pienin menee hoitoon, varaa aika työkkäriin. Asiat kyllä järjestyy jotenkin. Lapsiperheen kodin ei tarvitse olla tip top, minusta helpoimmalla pääsee kun tekee kotityöt osissa.