Tätäkö te lapsiperheelle haluatte? Tämäkö on se ihanne??

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet kotiäiti, jolla yksi vauva kotona päivisin ja tarvitsisit mielestäsi siivous- ynnä muuta apua kaupungilta?

Ehkä jos sulkisit nyt tietokoneen ja tarttuisit toimeen, niin vähenisi sinullakin stressi :)

Olen tehnyt vaikka mitä aamu seitsemästä lähtien, välillä vauva kantoliinassa ja välillä sitterissä. Nyt olen lounaalla enkä nosta takapuoltani tästä juuri nyt. 

Hienoa ap :) luulisi kyllä että tuolla tahdilla ei kaupungin siivousavulle jäisi enää mitään tehtävää? Kuka teillä oikein ehtii sotkea noin kovasti?

Kyse ei ole pelkästä siivoamisesta ja kyllä, meillä sairastellaan. En maininnut sitä aloituksessa, kun ei sillä ole mitään merkitystä.

Vierailija kirjoitti:

Sulla on kolme alle kouluikäistä lasta, se on kova paikka kenelle tahansa. Ota vastaan kaikki tuki mitä voit saada. Voisitte saada tukiperheen tai kodinhoitoapua. Kysy neuvolasta. Älä välitä näistä lällättelijöistä täällä.

Ei saada kumpaakaan, olen kysynyt jo. 

En sitten varmaan ikinä lakkaa hämmästelemästä näitä, jotka tekevät liudan mukuloita ja sitten istuvat kotona valittamassa etteivät jaksa. Miksi ihmeessä täytyy tehdä niin monta lasta? Miksi? Itse tein kaksi lasta ja minulle on täysin selvää, etten enempää jaksaisi. Enempää ei siis tule. Ne kaksikin ovat jo lähellä aikuisuutta. Minua eivät ole isovanhemmat auttaneet ja mies yrittäjä. Asumme maalla kaukana kaikesta. Silti en ole kitissyt yhteiskunnan apua vaan tajunnut, että kun lapset kerran itse halusin ja tein, niin heistä myös itse vastaan. Uskomatonta käninää itse aiheutetusta asiantilasta!

Minunko vika se sitten on, että sinulla on kolme lasta?

Nyt menet jonkun aikaa sieltä mistä aita on matalin. Älä vaadi itseltäsi liikoja. Anna voimavarojen latautua.

On se kumma, kun lapsia tehdään ja yhteiskunnan pitäisi niitä hoitaa. Miten voi olla henkisesti niin raskasta hoitaa omia lapsiaan? Tätä en ole koskaan ymmärtänyt. Jos haluat töihin, niin mene ja lapset hoitoon. Jos haluat olla kotona niin ole ja nauti lapsistasi. Ihan itse aiheutettua rutinaa, että pitkään kotona ollessa ei saa töitä enää, no mitäs olit? Elämä on valintoja. Omat mummisi ja mammasi eivät olleet koskaan töissä ja ei mitään tukia yhteiskunnalta. Kummasti heidän elämäntyönsä oli se perheen hoitaminen, tee sinäkin niin ja ole onnellinen lapsistasi.

En ymmärrä kantaasi ollenkaan.

Älä tee niin montaa lasta jossei oöe jaksamista ja rahaa niistä huolehtia. Katosiko tukiverkot kun lapset syntyi, vai oliko jo tehdessä tilanne ettei niitä ollut?

Omia valintoja

Minusta pikkulapsi-aika oli mahtavaa! Kolme alle kouluikäistä, kaikki kotihoidossa,ylimääräinen apu kaukana. Päivät menivät arkea pyörittäessä iloineen ja suruineen. Siivous ei ollut niin tärkeää, ei harmita yhtään näin jälkikäteen ne sotkut mitkä silloin olivat. En voi varmaksi sanoa suojasiko kotihoito meillä esim. sairasteluilta,se olisi voinut viedä voimia,lasten sairastelukierre.

Ei .Ehkä sinulla tosiaan on masennusta, hae rohkeasti apua.

Vierailija kirjoitti:

Älä tee niin montaa lasta jossei oöe jaksamista ja rahaa niistä huolehtia. Katosiko tukiverkot kun lapset syntyi, vai oliko jo tehdessä tilanne ettei niitä ollut?

Omia valintoja

Katosivat kahden ensimmäisen aikana, yksi ihan mullan alle, ajattele.

Ja edelleen en itke yhteiskunnan tuen perään, vaan sen tuen mitä niin monella on luonnostaan: suvun ja ystävien. 

Olen yleensä sitä mieltä, että jokaisen tulisi ennen lapsia miettiä kykyjään vanhempana. Taloudellisia resursseja ja omaa jaksamista. Monessa lapsiperheessä ollaan liian ahtaalla - ja omien valintojen seurauksena.

Silti mulla tuli pahamieli AP:n tilanteesta. Oletko katsonut Facebookin arjen apurit -ryhmiä tai SPR:n yms. ystäväpalveluita? Sieltä saattaisi löytyä isovanhempi, varamummo, perheenne tueksi.

Saan energiaa kotitöihin vaihtelusta. Vaihtelua tuovat vieraat ja harrastukset. Harmitusta tuo, että moni huolii valmista, mutta ei itse huomioi toisten tekemää työtä. Rauhalliseen tahtiin auttelen ystävääni ja hän minua. Tämä on paras suhteeni toiseen lapsiperheelliseen! Voimme yhdistää huvin ja hyödyn ja samalla keventää toistemme arkea!

Mutta moni lastemme kaveri saa meiltä sisältöä elämäänsä ilman, että vanhemmat huomioisivat meitä lainkaan. Parempi näinkin, kuin niin, että sosiaalinen elämä kuolisi kokonaan.

Pikkulapsiaikana tuli paljon pettymyksiä, kun voimat olivat muutenkin vähissä. Ne olivat sellaisia, että hoidin toisten lapsia meillä, kun vanhemmat ovelasti sen niin osasivat suunnitella. Kiitokseksi sain vain naurahduksen päälle, että heillä "isovahemmat ottavat seuraavaksi lapset kylään, me nautimme kahdenkeskeisestä ajasta emmekä kaipaa uusia lapsivieraita". Ei, ei heillä ollut aikaa tehdä pientä palvelusta minulle! Koska minulla ei ollut toimivaa tukiverkostoa, niin minua sopi näpäyttää tästä ja koin vain tulleeni hyväksikäytetyksi. Olin ylittänyt voimavarani, kun kutsuin heidän lapsen meille. Ilmeisesti heidän kotiinsa ei kutsuttu samalla tavalla kuin meille, pienillä lapsilla jo oli harrastukset ja kaverikyläilykutsut hyväksyttiin ja synttärit vaan pidettiin. Mummola lähellä ja vanhemmat vapaita.

2.

En kanssa ymmärrä asennetta, että ensin PÄÄTETÄÄN tehdä lapsia ja sitten kitistään, että miksei kukaan nyt tule niitä hoitamaan. Tukiverkot ovat tärkeitä, mutta niiden olemassaolo riippuu täysin omasta panostuksesta. Enkä puhu nyt vanhemmistasi, jotka ovat ilmeisesti jo edesmenneitä. Tukiverkostoja luodaan muualtakin kuin perheen sisältä. Sinä ap ilmeisesti et ole siihen kyennyt, syystä tai toisesta.

Juuri tätä me haluamme, että jokainen kantaa sen vastuun omista henkilökohtaisista arvovalinnoistaan. Tervetuloa aikuisuuteen! Aikuisuuteen, jossa joutuu sitä todellista vastuuta ottamaan. Enää emme voi omassa elämänkerrassamme kirjoittaa itsestämme sitä sankaria ja kaikista muista syypäitä kaikkiin omiin ongelmiin! Nyt on sen todellisen vastuunottamisen aika.

Onhan ap:lla lastenhoitoapua, eskari ja hoitopaikka kahdella vanhemmalla lapsella. Niiden merkitystä ei voi vähätellä. Ymmärrän kyllä tukiverkkojen puutteen, koska itselläkään ei ole niitä ollut. Nyt on kaksi koululaista ja yksi eskarilainen niin kyllä elämä on paljon helpompaa. Muistan silti elävästi näköalattoman masennuksen, kun tuntui ettei jaksa ja ei ollut ketään joka auttaa. Eli jos muu ei auta niin aika auttaa... Vaatii itseltään vain sen mitä jaksaa ja muutaman vuoden päästä helpottaa.

Mieti mitkä ovat asioita mitkä on pakko tehdä päivän aikana. Omani ovat:

-Lapset on hoidettava ja leikittävä heidän kanssa

-Tiskit, pyykit ja keittiön tasot.

-Opiskeltava on

-Omaa aikaa edes vähän

-Tavarat paikoilleen

Muita asioita teen sitten kun kerkeän.

Et sitten ajatellut asioita yhtään ennen kuin teit noin monta lasta? Itse opiskelin ensin, kävin töissä monta vuotta ja säästin rahaa, sitten tein yhden lapsen. Nyt lapsi on 4-v ja harkitsen toista, kun olen ehtinyt taas olla töissä välissä ja säästää rahaa. Apua en odota keneltäkään (paitsi lapsen isältä tietenkin!). Yhteiskunnan tarjoamista palveluista (neuvola, päivähoito) olen enemmän kuin kiitollinen, ei tulis mieleenkään valittaa ettei enempää apua tarvita. Sitä voi jokainen ostaa lisää omalla rahalla, jos ei ole avuliaita mummoja tms.

...siis tarjota

(edellinen)

Vinkki: Mistä tunnet sä ystävän?

Unohda  hyvinvoivan näköiset vanhemmat ja mene juttelemaan sille väsähtäneelle. Hyvinvoivat vähät välittävät sinusta, koska heillä on kaikki jo liiankin hyvää ja valmiiksi annettua.

2:)

Lisään vielä, että on täysin ymmärrettävää, että voimat loppuvat ja tukea tarvitaan perheessä runsaastikin, jos perhettä kohtaa joku tragedia kuten vaikkapa toisen vanhemmat vakava sairastuminen tai onnettomuus tms. Mutta en kyllä yhtään kykene sympatisoimaan, jos tehtaillaan suurperhe ja sitten huomataan, että tavan arki puuduttaa ja kyllästyttää ja sitä on edessä vielä vuosikymmenet, kun nuorinkin on vasta vauva. Ja kun koulutustakaan ei ole, niin tulevaisuuskaan ei näytä hääviltä vaan samaa kotona jököttämistä. Juupatijuu.

23

Tuolla on tavaton määrä eritukitoimia lapsiperheille eri instansien järjestäminä. Oletko riittävän kattavasti ottanut niistä selvää vai oletko vain päättänyt, että yhteiskunta, seurakunnat ja lukuisat hyväntekeväisyysjärjestöt on ihan yhtä tyhjän kanssa, kun he eivät ole sinun ovikelloa tulleet soittamaan, että tarvitaanko täällä apua.

Entä ystävät, naapuruston vanhemmat, yhtä kelvottomia avun tarjoamisen suhteen?