Huomasitko syöpään kuolleessa tuttavassasi muutosta ennen syövän paljastumista?

Muistiongelma, puhe pätki ja kirjoitus liitutaululle (oli opettaja) muuttui epäselväksi ja sanoja puuttui tosi paljon kirjoituksestakin.

Kuoli ja haudattiin.

Tuttavani (nuori nainen) sai yllättäen tajuttomuuskohtauksen. Tutkimuksissa paljastui aivoihin levinnyt kasvain. Suoraan saattohoitoon, muuttui omaisten silmien edessä hiljalleen kasviksi ja todettiin menehtyneeksi 3 kuukauden kuluttua tajuttomuuskohtauksesta.

Muutos oli aika helppo havaita. Iho muuttui aluksi entistäkin harmahtavammaksi ja myöhemmin alkoi kellastumaan. Siinä vaiheessa kun kellastui vinkkasin, että kannattaisi mennä tutkimuksiin. Levinnyt keuhkosyöpä. Hoikka tupakoitseva alle 50 v mies kyseessä, jolla ei ollut kovin pahaa tupakkayskääkään. Suremaan jäivät vaimo ja kaksi lasta. Tosin kuulin myöhemmin, että miehellä oli ollut vuosi huono kunto, kävi vain töissä ja muuten poltteli ja meni niin paljon rahaa tupakkaan, että vaimo koki kuoleman jopa helpotuksena.

Tapasin pitkästä aikaa ja ihan sattumalta keski-ikäisen sukulaiseni kotikaupungissani (josta tämä sukulainen oli muuttanut pari vuosikymmentä sitten ulkomaille). Aiemmin hyvinkin varautunut ja pitäytyväinen tyyppi halasi minua minuuttikaupalla tippa linssissä ja totesi, miten oli ihanaa nähdä. Oltiin kuitenkin aina oltu ihan säännöllisesti yhteydessä ja nähtykin aina välillä. Parin viikon kuluttua minulle soitettiin, että hän oli kuollut nukkuessaan. Myöhemmin selvisi, että sukulaisella oli ollut täysin oireeton, mutta pitkälle edennyt aivosyöpä. Minusta siis jotenkin "tiesi" ettei nähtäisi enää vaikkei tiennytkään olevansa sairas.

Isäni kuoli keuhkosyöpään joka lopussa ehti levitä aivoihin, mahdollisesti muuallekin. Ennen diagnoosia huomasin että hänestä oli yhtäkkiä tullut vanha pappa; isäni oli kyllä jo 70-vuotias mutta entisen virkeyden ja elinvoiman hupenemisen todella huomasi. Lisäksi hänen ominaistuoksunsa muuttui pistäväksi vanhuksen hajuksi. Luonteensa puolesta hänestä tuli merkillisen ystävällinen ja rauhallinen, kaikki entiset kotidiktaattorin piirteet katosivat ja hän halusi yhtäkkiä viettää paljon aikaa lastensa kanssa ja oli lempeä ja ystävällinen. Hän myös laihtui kymmenisen kiloa parissa kuukaudessa ja poskilla paloivat punaiset läikät. Ääni myös muuttui käheäksi syövän kasvaessa. Hän kuoli kuuden kuukauden päästä diagnoosista. Hetken jo näytti paremmalta mutta leikkausta viivyteltiin ja sillä aikaa kunto romahti, ja sitten olikin jo liian myöhäistä.

Annan suurimmat sympatiani kaikille jotka ovat menettäneet jonkun läheisensä syövälle. Se on hirvittävä, julma tauti joka vie hyviä ihmisiä aivan turhan takia.

Tuttavani laihtui. Oli onnellinen, kun viimein sai puuttuvat kilot lähtemään. Syöpähän se sitten oli :( Ei nelikymppinen nainen yleensä laihdu muuten vain. Ei kyllä tullut itsellä mieleeen tuo vaihtoehto :( Onneksi hän on kuitenkin selviämässä sairaudesta.

Mulla vähän samantapainen kokemus kuin aiempi. Tosin toki yli 9-kymppinen mummoni varmaan tiesi kuolevansa jossain vaiheessa. Ennen oli lähinnä vitsinä heittänyt, mutta yks kaunis päivä tokaisi minulle jotenkin hirveän vakuuttavan oloisesti, että kyllä hän nyt lähtee hänen "Erkin" (ensimmäinen miehensä joka kaatui talvisodassa) luokse. Oli siis ihan perusterve siinä vaiheessa ja pää pelasi hyvin, ei dementiaoireita. Kuukauden päästä pääsi sitten "Erkkiä" tapaamaan.

Eräs tuttavani laihtui ilman laihduttamista ja kärsi flunssasta useammin kuin ennen. Kuoli 2kk diagnoosin jälkeen alle 35-vuotiaana.

Hyväkuntoinen kolmekymppinen kaverini liikkui paljon ja söi terveellisesti, mutta yhtäkkiä hän alkoi väsymään arjen askareissa. Esim. tiskaaminen, kauppakassin kantaminen, portaiden nouseminen jne. alkoivat hengästyttää ihan suunnattomasti. Parin kuukauden päästä löydettiinkin sitten leukemia.

Elämä ei ole itsestään selvyys :( kirjoitti:

Tuttavani (nuori nainen) sai yllättäen tajuttomuuskohtauksen. Tutkimuksissa paljastui aivoihin levinnyt kasvain. Suoraan saattohoitoon, muuttui omaisten silmien edessä hiljalleen kasviksi ja todettiin menehtyneeksi 3 kuukauden kuluttua tajuttomuuskohtauksesta.

--

Mulla vähän samantapainen kokemus kuin aiempi. Tosin toki yli 9-kymppinen mummoni varmaan tiesi kuolevansa jossain vaiheessa. Ennen oli lähinnä vitsinä heittänyt, mutta yks kaunis päivä tokaisi minulle jotenkin hirveän vakuuttavan oloisesti, että kyllä hän nyt lähtee hänen "Erkin" (ensimmäinen miehensä joka kaatui talvisodassa) luokse. Oli siis ihan perusterve siinä vaiheessa ja pää pelasi hyvin, ei dementiaoireita. Kuukauden päästä pääsi sitten "Erkkiä" tapaamaan.

Kyllä sen itse tuntee kun aika on ohi...

Nykyään ikävää kun sairaseläkkeelle ei pääse...

Pitäkää huolta että voitte haistattaa pitkät KELAlle.

t. m55 ex-nettomaksaja

Isä vanheni kasvoista parin viimeisen vuoden aikana, laihtui ja oli väsynyt. Teki talonkorjaustöitä viimeisenä kesänään.

Ennen joulua todettiin aivosyöpä ja kuoli 5 kuukautta diagnoosin jälkeen.

Väsymystä, sellaista ettei hereillä pysy ja aina väsytti. Välillä ripulia ja ulosteen löysyyttä pitkän aikaan. Kävi tutkimuksissa monta kertaa usean kuukauden aikana.  Ei löydetty mitään. Liukastui, otettiin pään TT, huomattiin syöpä aivoissa. Kuoli 7 viikkoa diagnoosista.

Flunssa, joka johti keuhkokuumeeseen ja sen yhteydessä röntgenissä löydös. Kuoli vähän yli 2 viikkoa diagnoosista, joka siis keuhkosyöpä. Ei tupakoinut.

Kaveristani tuli hyvin väsynyt ja oli poissa koulusta paljon. Romahti eräänä päivänä niin pahasti, että piti kiidättää ambulanssilla sairaalaan ja matkan aikana myös sydän pysähtyi. Hemoglobiini oli 24 ja syyksi paljastui akuutti lymfaattinen leukemia. Kuoli valitettavasti vajaan 9 kk päästä diagnoosista, luuydinsiirto ei pelastanut. 

Muutenkin säälittää tämän tytön kohtalo, hänellä oli kamala lapsuus.

Kaksi tuttavaa, molemmat naisia. Toinen oli vuosia sellainen turvonnut lihapulla ja punakka. Oikein naiseuden kuolema, jos voi näin rumasti sanoa. En tiedä tarkemmin, mutta kuoli syöpään 5-kymppisenä.

Toinen lihava akka kuoli leukemiaan juuri ennen eläkeikää!

Turvoksissa kasvoja myöten, lievää ylipainoa. Kiukkuinen ja ei harrastanut liikuntaa.

Näköjään voimakkaan väsymyksen takana voi olla pitkälle edennyt syöpä. :( Myös laihtuminen on huolestuttava merkki - suomalaistenhan pitäisi normaalisti vai lihoa ja lihoa vanhetessaan (pl. aasialaiset geenit omaavat naiset).

Ne syöpään kuolleet jotka tunnen olivat enemmän tai vähemmän ylipainoisia. He söivät itselle syövän.

En ole 100% varma liittyikö syöpään, mutta reipas, vanhaksi elänyt isoäiti alkoi noin vuosi ennen löydöstä valittelemaan kasvavia ruuansulatusvaivoja. Kivisti usein vatsaa, tai sitten oli ilmavaivoja, hän epäili laktoosi-intoleranssia ja vältteli maitotuotteita.

Noin vuoden kuluttua tuli sitten diagnoosi: haimassa syöpäkasvain, joka painoi sappirakkoa.

Vierailija kirjoitti:

Mikä syöpä lihottaa? Ihan mielenkiinnosta kysyn kun itse olen lihonut paljon kohtuullisilla syömisillä ja paino ei tipu. Just sellanen turvonnut olemus. Käyn endokrinologilla ja on kuvattu haimaa/ylävatsaa, päätä, otettu paljon verikokeita sillä minulla on kohonnut riski kasvaimiin. Mitään ei toistaiseksi löytynyt.

Eikö laihtuminen ole yleisimmin syövän merkki?

Löytykö sulle syy?

T. Itsellä tutkitaan myöskin, miksi on tullut 20kg painoo vaikken syö, (sitä ei monet usko) Esim. Verikokeiden mukaan minun pitäisi olla anorektisen laiha, aneeminen ja vitamiineja puuttuu mutta toisaalta verikokeet myös sanoo ettäbmulla on hemoglobiini 170 eli kumoaa toisensa

Elämä ei ole itsestään selvyys :( kirjoitti:

Tuttavani (nuori nainen) sai yllättäen tajuttomuuskohtauksen. Tutkimuksissa paljastui aivoihin levinnyt kasvain. Suoraan saattohoitoon, muuttui omaisten silmien edessä hiljalleen kasviksi ja todettiin menehtyneeksi 3 kuukauden kuluttua tajuttomuuskohtauksesta.

Järkyttävää.. ei löydy sanoja