Naapuri ei ikinä lenkitä koiraansa
Ottaa päähän. En ole siis mikään kyylä mutta monesti nähnyt kun kusettaa sen vaan nurkan takana ja tuo takas sisälle. Lisäksi viettää kotonaan aika paljon aikaa (kolina sun muu kuuluu meille hyvin) ja koiraparka joutuu makoilla sisällä. Kehtaako tuosta mennä sanomaan?
Kommentit (81)
Kyllä!
Itse ilmoitin eläinsuojeluun tyypin jonka koira majaili vaan partsilla. Koira läks!
Siis kyyläät naapuria 24/7 kun tiedät ettei koskaan lenkitä?
Kai tiedät että koira täytyy käyttää kusella usean kerran päivässä. Pitempi lenkki riittää kerran päivässä, rodusta riippuen.
Valitettavan tavallista.
Otetaan koira ilman, että ymmärretään mitä sen pito vaatii. Asun kerrostaloalueella ja minulla on koira. Olen huomannut, että osa naapuruston koirista saa viiden minuutin käynnit kaksi kertaa päivässä. Joukossa myös isoja koiria.
Ap onko meillä sama naapuri Tampereelta? Se vie koiraansa aina minuutin töiden jälkeen ja iltaisin ulos ja takaisin (kuulen kun kolistelee ovia ja olen myös usein nähnyt). Lisäksi koira on koko päivän yksin kotona ja myös viikonloppuisin, kun naapuri lähtee bailaamaan.
Meilläkin oli naapuri, joka kusetti koiransa takapihalle. Näin varmaan kaksi kertaa kuljettavan koiraa ulkona, silloin heillä oli vieraita myös mukana. En ole naapuri kyttääjä, mutta kesällä pihalta kuului, että yövieraita oli talossa. Silloin koira pääsi lenkille.
Meidän naapurilla sama paitsi koira on ulkohäkissä. Kun ilmat lämpenee, meinaan kysyä josko voin ottaa sen lenkille mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Siis kyyläät naapuria 24/7 kun tiedät ettei koskaan lenkitä?
Kai tiedät että koira täytyy käyttää kusella usean kerran päivässä. Pitempi lenkki riittää kerran päivässä, rodusta riippuen.
Riittää mihin?
Totta kai koiralle riittää vaikka vain ne kusetuslenkit, jos ihminen niin päättää. Itse lenkitän kunnolla tunnin verran kaksi kertaa päivässä. Lisäksi saa pissatukset kaksi kertaa tämän lisäksi.
Eli mistä tempaiset tämän "riittää"? Varsinkin nuoren koiran on minun mielestäni päästävä kunnolla ulos useamman kerran päivässä.
Todellakin kehtaa. Jos ei viesti mee perille nii sit ilmotus eläinsuojeluun.
Jospa ihan ekana kyyläämällä selvittäisit taustat. Koirallahan voi olla esim. nivelrikko (omalla koirallani on ja lenkkimme ovat lyhyitä ja usein sekä käymme uimassa kesät talvet) tai muu liikkumista haittaava sairaus tai sairaudesta toipuminen ja on tarkoituskin pitää koira vähällä liikunnalla. Tällöin koiralle saatetaan tarjota kotona muita virikkeitä, kun ollaan paljon kotona.
Ootko sä nyt ihan varma, että se naapuri ei käytä sitä koiraa ulkona muulloinkin kuin silloin kun sä olet näkemässä? Monet käyttää lisäksi just tuollaisilla pikapissoilla niiden oikeiden lenkkien välissä.
Toisekseen ootko sä itse kotona 24/7 vai mistä sä noin hyvin tiedät naapurisi tekemiset ja kolistelut?
Taas tämä sama. Mistä voit tietää, ettei kerran päivässä käy vaikka sitä tunnin lenkkiä. Itse pissatan vanhaa koiraani pikaisesti useamman kerran päivällä käskyllä "pissaa". Rakko kun ei meinaa enää vanhalla kestää. Mutta joka ikinen päivä vien sen tunnin lenkille, kunnon mukaan kovemmalla sykkeellä tai sitten hiljaisemmin. Tuntuu, että aina tulee naapurit vastaan vain pissityshetkellä eikä koskaan silloin, kuk lenkkivaatteet päällä painan koiran kanssa ulkoilemaan pitkäksi aikaa.
No mä en tarkalleen tiedä eikä mieskään että kuinka monta kertaa kusettaa koiraansa, ilmeisesti vaan kerran aamulla ja ehkä kerran illalla mutta lenkille ei vie vaikka kauniit säät ollu ulkona ja muuta.. Ja kerran olin tässä n. Viikon hirveässä flunssassa joten makoilin kotona ja valitettavasti kuulin aina kun tyyppi lähtee ja tulee. Nuori nainen kyseessä ja ei taida edes töissä käydä tai opiskella.. Koska on kotona lähes koko ajan. Pistää vihaksi, voisi sen ajan käyttää siihen koiran lenkkeilyyn. Ja miten paljon koirat tarvii ja nauttii ulkoilusta. Ap
Vierailija kirjoitti:
Ootko sä nyt ihan varma, että se naapuri ei käytä sitä koiraa ulkona muulloinkin kuin silloin kun sä olet näkemässä? Monet käyttää lisäksi just tuollaisilla pikapissoilla niiden oikeiden lenkkien välissä.
Toisekseen ootko sä itse kotona 24/7 vai mistä sä noin hyvin tiedät naapurisi tekemiset ja kolistelut?
Kumpikaan meistä ei ole kotona 24/7 mutta joskus joutuu kipeänä kotona makaamaan ja silloin kyllä kuulee. Ja mies tekee välillä etänä duunia. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kyyläät naapuria 24/7 kun tiedät ettei koskaan lenkitä?
Kai tiedät että koira täytyy käyttää kusella usean kerran päivässä. Pitempi lenkki riittää kerran päivässä, rodusta riippuen.Riittää mihin?
Totta kai koiralle riittää vaikka vain ne kusetuslenkit, jos ihminen niin päättää. Itse lenkitän kunnolla tunnin verran kaksi kertaa päivässä. Lisäksi saa pissatukset kaksi kertaa tämän lisäksi.
Eli mistä tempaiset tämän "riittää"? Varsinkin nuoren koiran on minun mielestäni päästävä kunnolla ulos useamman kerran päivässä.
Ai että esim. 8-17 työtä tekevän tulisi joka päivä käyttää koira 2 kertaa tunnin lenkillä? Ei riitä se yksi tunnin lenkki, 2-3 pissitystä ja leikki?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootko sä nyt ihan varma, että se naapuri ei käytä sitä koiraa ulkona muulloinkin kuin silloin kun sä olet näkemässä? Monet käyttää lisäksi just tuollaisilla pikapissoilla niiden oikeiden lenkkien välissä.
Toisekseen ootko sä itse kotona 24/7 vai mistä sä noin hyvin tiedät naapurisi tekemiset ja kolistelut?
Kumpikaan meistä ei ole kotona 24/7 mutta joskus joutuu kipeänä kotona makaamaan ja silloin kyllä kuulee. Ja mies tekee välillä etänä duunia. Ap
Ehkä se nainenkin oli kipeänä kotona. Ja oletko itse kauniilla ilmalla vain sisällä katsomassa viekö koiraa?
Ethän sä voi olla 24/7 ikkunassa kyyläämässä milloin naapurisi käy lenkeillä. Mekin käydään koirieni kanssa vain pissatuksilla päivällä töiden jälkeen, mutta sitten illalla 21-23 maissa mennään pitkälle lenkille, koska me tykätään liikkua enemmän silloin kun ei ole koko kaupungin koirakot, lenkkeilijät ja pyöräilijät liikenteessä.
Vierailija kirjoitti:
Taas tämä sama. Mistä voit tietää, ettei kerran päivässä käy vaikka sitä tunnin lenkkiä. Itse pissatan vanhaa koiraani pikaisesti useamman kerran päivällä käskyllä "pissaa". Rakko kun ei meinaa enää vanhalla kestää. Mutta joka ikinen päivä vien sen tunnin lenkille, kunnon mukaan kovemmalla sykkeellä tai sitten hiljaisemmin. Tuntuu, että aina tulee naapurit vastaan vain pissityshetkellä eikä koskaan silloin, kuk lenkkivaatteet päällä painan koiran kanssa ulkoilemaan pitkäksi aikaa.
Mikä ihmeen sama? Tämä on ensimmäinen aloitukseni asiasta. Toi koira ei ole mikään vanha eikä nilkuta jalkaa, on aina iloinen kun pääsee ulos mutta jo minuutin päästä tuo omistaja takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Ap onko meillä sama naapuri Tampereelta? Se vie koiraansa aina minuutin töiden jälkeen ja iltaisin ulos ja takaisin (kuulen kun kolistelee ovia ja olen myös usein nähnyt). Lisäksi koira on koko päivän yksin kotona ja myös viikonloppuisin, kun naapuri lähtee bailaamaan.
Minäkin vien koirani töiden jälkeen ensin pikapissille. Sen jälkeen syön, vaihdan työvaatteet lenkkivaatteisiin ja lähden pitkälle lenkille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas tämä sama. Mistä voit tietää, ettei kerran päivässä käy vaikka sitä tunnin lenkkiä. Itse pissatan vanhaa koiraani pikaisesti useamman kerran päivällä käskyllä "pissaa". Rakko kun ei meinaa enää vanhalla kestää. Mutta joka ikinen päivä vien sen tunnin lenkille, kunnon mukaan kovemmalla sykkeellä tai sitten hiljaisemmin. Tuntuu, että aina tulee naapurit vastaan vain pissityshetkellä eikä koskaan silloin, kuk lenkkivaatteet päällä painan koiran kanssa ulkoilemaan pitkäksi aikaa.
Mikä ihmeen sama? Tämä on ensimmäinen aloitukseni asiasta. Toi koira ei ole mikään vanha eikä nilkuta jalkaa, on aina iloinen kun pääsee ulos mutta jo minuutin päästä tuo omistaja takaisin.
Samasta asiasta usein aloituksia av:lla.
Kehtaa ja pitää sanoa.