Viiskymppiset, mitä teille kuuluu? Millainen elämäntilanteesi

Elämä on perushyvää. On ihana puoliso (omista pikku omituisuuksistaan huolimatta), toimiva parisuhde (myös makuuhuoneessa), enää 1 lapsi kotona. Taloudellisesti selvitään kohtuullisesti vaikka itse en olekaan enää työelämässä. Kaunis velkainen koti, mahdollisuus matkustaa ja perhettä ja ystäviä ympärillä. Opiskelen omaksi iloksi ja ajankuluksi, hoidan myös pientä lastenlastani viikoittain.

Nyt kun itsellä olisi vapautta vaikka asua muutama kuukausi vuodessa ulkomailla lämpimässä huomaan että alan kokemaan ensimmäistä kertaa nuoremman miehen ja teinin hidasteena. Mies on vielä intopiukeana työelämässä ja lasta ei voi jättää kuukausiksi. Eli mun pitää ainakin 4 vuotta olla vielä kotosalla ja odottaa kunnes kuopuskin lähtee kotoa ja voimme miehen kanssa matkustaa milloin haluamme, mies pystyisi kyllä hoitamaan osan aikaa työtänsä etänäkin.

Elämää helpottaisi myös huomattavasti se jos saisimme nykyisen talon myytyä ja rakentaisimme pienemmän tilalle, olisimme velattomia ja rahaa olisi taas reilusti enemmän käytössä. Mutta ei onnistukaan niin vaan...

Juu, ihan mukavasti menee, kiitos kysymästä. Kaikki lapset asuvat jo omillaan, yhteyksissä ollaan päivittäin. Aivan ihanaa on asua vain kaksistaan. Hyvä asunto on maksettu jo muutama vuosi sitten. Matkustellaan paljon ja muutenkin voi tehdä suunnilleen mitä lystää - työ huomioiden tietty, eläkkeellä ei vielä olla. Naaman rypistyminen ja veltostuminen ärsyttää, kroppaa saa pidettyä kasassa liikunnalla ja ruokavaliolla mutta maan vetovoimaan en pysty vastustamaan. 

En haluaisi palata ajassa taaksepäin, mutta en myöskään haluaisi vanheta... eli tässä kohtaa voisi vaikka aika kulua vähän hitaamminkin. Mitään tyhjän pesän syndroomaa ei ole, eikä kyllästymistä puolisoon, päinvastoin. 

Kyllä, elämäni on vähän yli viisikymppisenä sellaista, mihin olen totaalisen tyytyväinen.

Hyvää kuuluu. Toisessa avioliitossa, joka on jotain aivan toista kuin ensimmäinen narsistinen liitto... seksistä puhumattakaan.

 Hieman työt puuduttavat, ja mietin, minkä yrityksen perustaisin rinnalle. Ihaninta on, että lapset kasvavat...

Ei hurraamista. Parisuhteessa ei ole juuri kehumista, mutta on juuri sen rajan yläpuolella, että ei ole tullut hankkiutuneeksi eroon.

Töitä ei ole ja kun jo kerran olen kouluttautunut ja edelleen lisäkouluttautunut uusiin töihin ilman mainittavaa tulosta, ei sekään enä motivoi.

Ainoa valopilkku tässä on se, että lapsilla ei sentään yhtä huonosti mene, vaan on sentään työtä ja muuten mukavampaa elämää.

No jaa, kaikkea ei voi saada: ulkoiset puitteet enemmän kuin hyvin, mutta mitä olisikaan elämä ilman parisuhteen ongelmia?!

Naimisissa oltu pitkään nuoruudesta asti. Lapset maailmalla. Toinen yliopistossa opiskelee hyvää ja arvostettua ammattia, toinen narkomaani ja vankilassa tällä hetkellä. Ollaan töissä ja matkustellaan, eletään normaalia elämää. Olisin onnellinen jos molemmilla lapsilla menisi hyvin.... Haen syytä itsestäni ja siitä mitä on tehty väärin. toisaalta järki sanoo että pitää elää, toisen elämää ei vaan voi muuttaa. Lainaa on vielä mutta pärjäillään. Kuntoilen ja syön terveellisesti ja se auttaa. Olen lähes nuoruuden mitoissa.

Lapset asuvat vielä kotona. Töissä käymme ja elämme kai ihan tavallista elämää. Parisuhteessa kaikki hyvin ja seksi luistaa vallan mainiosti nyt, kun siihen on enemmän mahdollisuutta, kuin ennen.

Kohta jäämme kahdestaan ja se on taas uusi suunta elämässä. Ihan mielenkiinnolla odotan sitäkin. Lapsenlapsia ei varmaan ihan heti ole tulossa, koska aika vanhana teimme lapset.

Tyytyväinen olen elämään. Olen saanut suurin piirtein kaikki, mitä nuorena halusin. Ihanan miehen, lapsia, ihanan talon ja hyvän ja turvallisen työpaikan.

Kremppojakaan ei ole, eikä sairauksia. Olen saanut pidettyä itseni hyvässä kunnossa liikkumalla paljon ja pitämällä kilot kurissa ja muutenkin terveellisillä elämäntavoilla.

Hyvä ikä ja hyvä elämä.

Vesijuoksen, uin ja pyöräilen, koska ne eivät satu. Taaperran hitaasti eteenpäin hetki kerrallaan. En käytä särkylääkkeitä. Syön terveellisesti. Sattuukin enemmän, jos söisin väärin. Saan kivuiltani nukuttua. Aamu lähtee käyntiin voimistellen. En vain pääse etenemään yhtä nopeasti kuin nuorempana. Muuten hoidan työni hyvin ja nopeasti, mutta saatatte luulla laiskaksi, kun näette minun kävelevän verkkaisesti. Käteni ja pääni toimivat hyvin, selkä kestää, mutta jalkoihin sattuu.

Lapset opiskelevat. Nuorin lukiossa ja asuu vielä kotona. Vanhemmat lapset yliopistossa. Miehen kanssa menee hyvin. Olen psyykkisesti tyytyväinen, vaikka kehon kanssa tuottaakin ongelmia. Hoidan itseäni parhaani mukaan.

Viisikymppinen velapariskunta, yhdessä yli 30 vuotta. Ei lapsia, ei lapsenlapsia :) Tehdään töitä, vapaa-ajalla nautiskellaan.

Vierailija kirjoitti:

Elämä on perushyvää. On ihana puoliso (omista pikku omituisuuksistaan huolimatta), toimiva parisuhde (myös makuuhuoneessa), enää 1 lapsi kotona. Taloudellisesti selvitään kohtuullisesti vaikka itse en olekaan enää työelämässä. Kaunis velkainen koti, mahdollisuus matkustaa ja perhettä ja ystäviä ympärillä. Opiskelen omaksi iloksi ja ajankuluksi, hoidan myös pientä lastenlastani viikoittain.

Nyt kun itsellä olisi vapautta vaikka asua muutama kuukausi vuodessa ulkomailla lämpimässä huomaan että alan kokemaan ensimmäistä kertaa nuoremman miehen ja teinin hidasteena. Mies on vielä intopiukeana työelämässä ja lasta ei voi jättää kuukausiksi. Eli mun pitää ainakin 4 vuotta olla vielä kotosalla ja odottaa kunnes kuopuskin lähtee kotoa ja voimme miehen kanssa matkustaa milloin haluamme, mies pystyisi kyllä hoitamaan osan aikaa työtänsä etänäkin.

Elämää helpottaisi myös huomattavasti se jos saisimme nykyisen talon myytyä ja rakentaisimme pienemmän tilalle, olisimme velattomia ja rahaa olisi taas reilusti enemmän käytössä. Mutta ei onnistukaan niin vaan...

Miksi et ole töissä? Saisit velkaakin maksettua..

Yh:na olen. Lapsi lukiossa. Tasaisen tappavaa elämää, turvallista tosin.

Tulin vanhana Äidiksi ja lapseni ovat vasta alle koulu

ikäisiä.

Kaikilla muilla ikäisilläni on isot lapset ja jotkut ovat jo mummoja.

Onneksi minä olen niin helpolla päässyt ettei ole tarvinnut nuoruutta menettää Äitinä olemiseen.

Onneksi minulle löytyi vanhapoika mieheksi. Ja olen yhtä tyytyväinen kuin mieheni, enkö olekkin aika mahtava ihminen?!

Vierailija kirjoitti:

Tulin vanhana Äidiksi ja lapseni ovat vasta alle koulu

ikäisiä.

Kaikilla muilla ikäisilläni on isot lapset ja jotkut ovat jo mummoja.

Onneksi minä olen niin helpolla päässyt ettei ole tarvinnut nuoruutta menettää Äitinä olemiseen.

Onneksi minulle löytyi vanhapoika mieheksi. Ja olen yhtä tyytyväinen kuin mieheni, enkö olekkin aika mahtava ihminen?!

Parhainta Onnea toivotellen teille

T. yli 40.v pienen kahden tytön Äiti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämä on perushyvää. On ihana puoliso (omista pikku omituisuuksistaan huolimatta), toimiva parisuhde (myös makuuhuoneessa), enää 1 lapsi kotona. Taloudellisesti selvitään kohtuullisesti vaikka itse en olekaan enää työelämässä. Kaunis velkainen koti, mahdollisuus matkustaa ja perhettä ja ystäviä ympärillä. Opiskelen omaksi iloksi ja ajankuluksi, hoidan myös pientä lastenlastani viikoittain.

Nyt kun itsellä olisi vapautta vaikka asua muutama kuukausi vuodessa ulkomailla lämpimässä huomaan että alan kokemaan ensimmäistä kertaa nuoremman miehen ja teinin hidasteena. Mies on vielä intopiukeana työelämässä ja lasta ei voi jättää kuukausiksi. Eli mun pitää ainakin 4 vuotta olla vielä kotosalla ja odottaa kunnes kuopuskin lähtee kotoa ja voimme miehen kanssa matkustaa milloin haluamme, mies pystyisi kyllä hoitamaan osan aikaa työtänsä etänäkin.

Elämää helpottaisi myös huomattavasti se jos saisimme nykyisen talon myytyä ja rakentaisimme pienemmän tilalle, olisimme velattomia ja rahaa olisi taas reilusti enemmän käytössä. Mutta ei onnistukaan niin vaan...

Miksi et ole töissä? Saisit velkaakin maksettua..

Kroonisen sairauden takia jouduin pois töistä 54v:nä. Laina lyhenee tonnin kuussa mikä on ihan riittävää, jos tästä luovumme meille jää reilu 400k€ käteen millä kyllä saa sen pikkukämpän kivasti. 

Omaishoitajana äidilläni, no siinä se ainoa asia mitä voi tehdä ja harrastaa aamusta iltaan ja yölläkin muutama herätys. Ei jaksa kiinnostaa pippalot eikä juuri mikään muukaan, kaikki ystävät ja kaverit kaikonneet netti ainoa yhteys kodin ulkopuolelle.

Elän jonkinlaisia ruuhkavuosia, lapsi on 12 v. Töissä on jälleen menossa yt neuvottelut ja jäljelle jääneille siirretään irtisanottujen työtehtäviä. Kuormitus on kova.

Usean sadan kilometrin päässä asuvat äitini ja appivanhemmat asuvat vielä omissa kodeissaan, mutta huoli heistä on läsnä arjessa. Isäni kuoli kaksi vuotta sitten ja ikävä ja haikeus iskee välillä.

Isä tsemppasi vielä viimeisenä päivänään ollaan sitä pahemmistakin paikoista selvitty 😳

Jos yhdellä sanalla pitäisi kuvailla, niin pössis on riehakas. Kuulun niihin onnekkaisiin, jotka ovat aina eläneet kulloisellakin hetkellä elämänsä parasta aikaa. Eikä tämä viiskymppisyys ole poikkeus. 

Erosin lasteni isästä 19 vuotta sitten enkä sen jälkeen ole ottanut kakslahkeista kattoni alle. Viimeiset 3 vuotta on kuitenkin kuvioissa ollut ikäiseni mukava mies, jolle riittää omat kortteerit, omat elämät ja yhdessäolo silloin, kun se kummallekin sopii. Mulle kävi kuten monille ikätovereillenikin eli kun nuorinkin lapsista sulki kotioven perässään, alkoi omaan itseen tutustuminen ja sen miettiminen, miten tämän loppuelämäni haluan käyttää. 

Sosiaalinen elämäni on vilkasta. Ruuhkavuosissa kuivuneet ystävyyssuhteet ovat elpyneet, kun itse kullakin on oma aika lisääntynyt. Uusia ihmisiä tapaan paljon myös harrastusten puitteissa. Toimintakykyä haittaavia kremppojakaan ei ole tullut. Pidän työstäni ja on oikeastaan aika nautinnollista, kun ei tarvitse kytätä kelloa, milloin pitäisi olla tekemässä jollekin ruokaa, kaupassa tai tarkistamassa läksyjä. 

Taloudellisesti tulen toimeen paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Asunto on jo velaton, yli puolet tuloista menee säästöön. Vapaa-aikanani matkustelen aika paljon, käyn ystävien kanssa ravintoloissa syömässä, erilaisissa kulttuuririennoissa, harrastuksissa jne. Tai vaan laiskottelen kotona kirjaa lukien, telkkaria katsellen tai netissä roikkuen. 

Olen onnellinen ja elämäni on juuri sellaista kuin toivoisinkin sen olevan. 

Ihan mukavasti menee, lapset ovat lentäneet pesästä, ei lapsenlapsia, miehen kanssa ihana olla, seksi sujuu. Töissä käydään, talous on tiukoilla ajoittain, asuntolainaa vielä jäljellä, ja miehen yritystoiminnasta jääneet velat ulosotossa, mutta pärjäillään, joskus ne nekin on maksettu.Jalat ja selkä vaivaavat, mutta en jaksa valittaa, positiivisuudella pärjää paremmin. Omat ja appivanhemmat jo saatettu rajan taa.