Lue keskustelun säännöt.
Tätini kertoi oudosta kohtaamisestaan 1980-luvulla
Misty
14.03.2016 |
1980-luvun lopulla tätini, äitini sisko, tuli eräänä kesäpäivänä viettämään iltaa vanhempieni kanssa. Olin utelias tyttö, joten minulla oli tapana salaa kuunnella aikuisten keskusteluja huoneeni ovenraosta, varsinkin, jos vaistosin heidän keskustelevan jostain, mikä ei ollut tarkoitettu lasten korville. Tuona iltana kuulin tätini, joka on aina ollut rehti, käytännön ihminen, kertovan vanhemmilleni jotain hämmästyttävää.
Tätini kertoi käyneensä katsomassa isotätiäni, joka asui vaikean MS-taudin vuoksi hoitokodissa. Hoitokoti sijaitsi toisessa kaupungissa, jonne hänen täytyi matkustaa junalla. Pitkän reissun takia säästeliäs tätini oli ottanut eväät mukaansa. Koska oli lämmin kesäpäivä, hän oli päättänyt syödä eväsleipänsä vierailun jälkeen hoitokodin lähellä olevassa kauniissa puistossa.
Läheisellä penkillä istunut, siististi pukeutunut keski-ikäinen mieshenkilö oli nyökännyt tädilleni kohteliaasti ja jonkin ajan kuluttua tullut kysymään, saisiko hän liittyä seuraan.
Mies oli kertonut nimekseen Into (en ole nimestä aivan varma, mutta sen muistan, että nimessä olivat vokaalit i ja o eikä se ollut mikään tavallinen Ilpo tai Vilho; kutsun miestä tässä nyt Innoksi).
Into oli ollut rauhallisesti keskusteleva, intensiivisesti silmiin katsova herrasmies. Melko pian keskustelun alettua hän oli hämmentänyt tätiäni kysymällä, uskooko tämä vieraiden sivilisaatioiden käyneen maapallolla. Kuten sanoin, tätini on maanläheinen, käytännön ihminen, joten keskustelun saama käänne oli hieman huvittanut häntä.
Tuohon aikaan mediassa käytiin keskustelua UFOista, ja tätini ajatteli, että Into oli vain kiinnostunut ajankohtaisesta, joskin kiistanalaisesta aiheesta.
Kun tätini oli nauraen kieltänyt uskovansa huuhaa-juttuihin, Into oli vakavin kasvoin kertonut henkilökohtaisesta kontaktistaan humanoideihin.
Into kertoi olleensa tekemisissä humanoidien kanssa aina lapsuudestaan saakka (koska hän oli 1980-luvun lopulla viisissä kymmenissä, hänen lapsuutensa oli täytynyt ajoittua aikaisintaan 1940-luvulle). Hän kertoi olleensa lukemattomia kertoja UFOn kyydissä, joka oli liikkunut valon nopeudella. Hän väitti humanoidien opettaneen hänelle taitoja ja tekniikoita, joita ihmiset pitävät "yliluonnollisina". Hän kertoi myös, että humanoidit olivat käyttäneet häntä tulevaisuudessa – tämän kokemuksen humanoidit tarjoavat kuulemma vain erityisen luotettaviksi havaitsemilleen ihmisille.
Into oli katsonut tätiäni kiinteästi silmiin kertoessaan, että hänellä oli hallussaan salaista tietoa tulevista tapahtumista.
Tätini oli kokenut tilanteen epämukavaksi ja huumorin varjolla kielsi Intoa paljastamasta mitään ainakaan hänen omasta tulevaisuudestaan. Tätini kertoi, että mies oli vaikuttanut olevan hyvillään hänen säikähtäneestä reaktiostaan. Tässä vaiheessa tätini oli ollut kypsä poistumaan miehen seurasta: Into oli alkanut puistattaa häntä.
Into oli toivottanut tädilleni hyvää päivän jatkoa ja sanonut arvoituksellisesti: "Ehkä näemme vielä." Hän oli jäänyt puiston penkille istumaan, kun tätini lähti rautatieasemalle.
Tässä kohtaa tätini madalsi ääntään entisestään, koska pelkäsi kai seinänaapureiden – tai minun – kuulevan, mitä hänellä seuraavaksi oli kerrottavanaan.
(jatkuu seuraavassa viestissä)
Kommentit (28)
Ettei vaan olis se astral tvn ufokontakti Kale xD
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tää on jatkoa sille "kotikylässä kaikki ovat avaruusolentojen jälkeläisiä"?
Ootko se sama taas joka tekee näitä ufoaloituksia? Vähän aikaa sitten tuli joku mies (siskon/kaverin) kotiin puhelemaan ufoita...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No miksei? Oliko se Inton kanssa ne humanoidilapsukaiset vääntäny?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tädilläsi ei ole kaikki alienit lentävässä lautasessa.
No olihan tarina :) Saisiko näitä lukea lisää jossain, vai joko on kirja kustantajalla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi täti ei halunnut puhua asiasta? Kysy äidiltäsi?
80-90 -luvulla oli paljon ufohörhöjä liikkeellä. Suomenkin tv:ssä esitettiin harva se viikko ufo-aiheisia dokkareita ja studiokeskusteluja. Jotain niistä on löydettävissä Ylen Elävästä arkistosta ja Youtubesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Into-nimen genetiivi on Inton (ei Innon)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kuulosta joltain 50-luvun fiktiiviseltä tarinalta, jostain fiktiivisiä tarinoita sisältävästä lehdestä.
Näin kerran näyn jossa katossa luki INTO.
Totesin ystävälleni vuosia sitten, että avaruusoliot hahmottivat ihmisten älykkyyden hieman toisin kuin normaalit (?) ihmiset yleensä. Oliot arvostivat eniten mielisairaalassa hoidossa olevia potilaita.
Ystäväni, joka työskenteli ala-asteen opettajana, totesi, että mielisairaita luullaan henkisesti sairaiksi, vaikka oikeasti he ovat niin älykkäitä, että heihin otetaan jopa avaruudesta yhteyttä...
Suhtauduin keskustelun jälkeen ystävääni hieman toisin kuin aiemmin, koska pidin naiivina ihmisenä järkevämpänä valtaosan ihmistä reaktioita tilanteeseen. Ehkä hänetkin oli siepattu kerran tai pari?
(jatkuu)
Oli iltapäivän ruuhka-aika, ja rautatieaseman pihalla oli ollut melko paljon ihmisiä. Kun tätini lähestyi aseman sisäänkäyntiä, hän näki muutaman metrin päässä tutun hahmon: Into seisoi ovien edessä, katsoi tätiäni silmiin ja nyökkäsi kevyesti. Kun tätini oli kävellyt sisäänkäynnin luo ihmisvilinän halki, mies oli kadonnut. Kun hän käännähti ympäri etsien miestä katseellaan, hän näki tämän kävelevän poispäin asemalta, vähintään kymmenen metrin päässä!
Vanhempani alkoivat tässä vaiheessa puuttua tätini kertomukseen ja ehdottivat luonnollisia selityksiä hänen merkillisille havainnoilleen, mutta tätini ei kuunnellut heitä, vaan jatkoi kertomustaan korottaen jälleen hieman ääntään. Nimittäin kun hän oli junamatkan jälkeen astumassa ulos kotikaupunkimme asemarakennuksesta, hän näki lasioven läpi Innon seisomassa pihalla, kuin tämä olisi odottanut tätiäni saapuvaksi! Into oli jälleen hymyillyt arvoituksellisesti ja nyökännyt silmiin katsoen. Kun tätini oli astunut pihalle, mies oli poissa.
Kaikkein hämmästyttävintä oli kuitenkin, että kun tätini oli astunut kotikatunsa varrella ulos taksista – hän asui tuolloin kerrostalolähiössä kaupungin laidalla – Into oli seissyt kadun kulmassa, hieman alle kymmenen metrin päässä, nyökännyt ja kääntynyt saman tien poikittaiselle kadulle, kadoten parkkipaikkaa ympäröivien pensaiden ja autotallirivistön taakse. Tätini kertoi seisseensä hetkisen kadun varressa tyrmistyneenä näkemästään.
Tässä välissä äitini alkoi kysyä, oliko tätini ehkä huomaamattaan tullut paljastaneeksi miehelle, missä asui, mutta tätini kiisti tämän ehdottomasti, miltei loukkaantuneena siitä, että äitini piti mahdollisena moista huolimattomuutta.
Isäni ehdotti, että tätini soittaisi poliisille ja kertoisi vainoojan olevan kannoillaan, mutta tätini kielsi olevansa huolissaan miehen aikeista. Hänestä Into oli eriskummallinen, ei uhkaava. Äitini oli samaa mieltä. Äitini ja tätini tulivat yhdessä siihen tulokseen, että Into halusi todistaa tädilleni, että hänen puheensa UFOista ja humanoideista pitivät paikkaansa, että hänellä oli yliluonnollinen kyky vaihtaa paikkaa ja tietää ennalta asioita, kuten tuntemattomien ihmisten liikkeitä.
On sanomattakin selvää, että lapsen mieltäni salaa kuunneltu tarina kiehtoi tavattomasti. Vanhempani eivät puhuneet koskaan tätini kertomuksesta minun kuulteni.
Muutama vuosi sitten tätini, joka oli sittemmin mennyt naimisiin ja saanut lapsia, oli perheineen kylässä vanhempieni mökillä. Rauhallisella hetkellä, jäätyäni kahden hänen kanssaan, kysyin häneltä varovasti tuosta eriskummallisesta tapauksesta. Tätini korjasi astioita pöydästä ja oli kääntyneenä poispäin minusta, mutta huomasin hänen olemuksensa jähmettyvän. Hän sanoi matalalla, soinnuttomalla äänellä, ettei halua puhua asiasta.