Tätini kertoi oudosta kohtaamisestaan 1980-luvulla

1980-luvun lopulla tätini, äitini sisko, tuli eräänä kesäpäivänä viettämään iltaa vanhempieni kanssa. Olin utelias tyttö, joten minulla oli tapana salaa kuunnella aikuisten keskusteluja huoneeni ovenraosta, varsinkin, jos vaistosin heidän keskustelevan jostain, mikä ei ollut tarkoitettu lasten korville. Tuona iltana kuulin tätini, joka on aina ollut rehti, käytännön ihminen, kertovan vanhemmilleni jotain hämmästyttävää.

Tätini kertoi käyneensä katsomassa isotätiäni, joka asui vaikean MS-taudin vuoksi hoitokodissa. Hoitokoti sijaitsi toisessa kaupungissa, jonne hänen täytyi matkustaa junalla. Pitkän reissun takia säästeliäs tätini oli ottanut eväät mukaansa. Koska oli lämmin kesäpäivä, hän oli päättänyt syödä eväsleipänsä vierailun jälkeen hoitokodin lähellä olevassa kauniissa puistossa.

Läheisellä penkillä istunut, siististi pukeutunut keski-ikäinen mieshenkilö oli nyökännyt tädilleni kohteliaasti ja jonkin ajan kuluttua tullut kysymään, saisiko hän liittyä seuraan.

Mies oli kertonut nimekseen Into (en ole nimestä aivan varma, mutta sen muistan, että nimessä olivat vokaalit i ja o eikä se ollut mikään tavallinen Ilpo tai Vilho; kutsun miestä tässä nyt Innoksi).

Into oli ollut rauhallisesti keskusteleva, intensiivisesti silmiin katsova herrasmies. Melko pian keskustelun alettua hän oli hämmentänyt tätiäni kysymällä, uskooko tämä vieraiden sivilisaatioiden käyneen maapallolla. Kuten sanoin, tätini on maanläheinen, käytännön ihminen, joten keskustelun saama käänne oli hieman huvittanut häntä.

Tuohon aikaan mediassa käytiin keskustelua UFOista, ja tätini ajatteli, että Into oli vain kiinnostunut ajankohtaisesta, joskin kiistanalaisesta aiheesta.

Kun tätini oli nauraen kieltänyt uskovansa huuhaa-juttuihin, Into oli vakavin kasvoin kertonut henkilökohtaisesta kontaktistaan humanoideihin.

Into kertoi olleensa tekemisissä humanoidien kanssa aina lapsuudestaan saakka (koska hän oli 1980-luvun lopulla viisissä kymmenissä, hänen lapsuutensa oli täytynyt ajoittua aikaisintaan 1940-luvulle). Hän kertoi olleensa lukemattomia kertoja UFOn kyydissä, joka oli liikkunut valon nopeudella. Hän väitti humanoidien opettaneen hänelle taitoja ja tekniikoita, joita ihmiset pitävät "yliluonnollisina". Hän kertoi myös, että humanoidit olivat käyttäneet häntä tulevaisuudessa – tämän kokemuksen humanoidit tarjoavat kuulemma vain erityisen luotettaviksi havaitsemilleen ihmisille.

Into oli katsonut tätiäni kiinteästi silmiin kertoessaan, että hänellä oli hallussaan salaista tietoa tulevista tapahtumista.

Tätini oli kokenut tilanteen epämukavaksi ja huumorin varjolla kielsi Intoa paljastamasta mitään ainakaan hänen omasta tulevaisuudestaan. Tätini kertoi, että mies oli vaikuttanut olevan hyvillään hänen säikähtäneestä reaktiostaan. Tässä vaiheessa tätini oli ollut kypsä poistumaan miehen seurasta: Into oli alkanut puistattaa häntä.

Into oli toivottanut tädilleni hyvää päivän jatkoa ja sanonut arvoituksellisesti: "Ehkä näemme vielä." Hän oli jäänyt puiston penkille istumaan, kun tätini lähti rautatieasemalle.

Tässä kohtaa tätini madalsi ääntään entisestään, koska pelkäsi kai seinänaapureiden – tai minun – kuulevan, mitä hänellä seuraavaksi oli kerrottavanaan.

(jatkuu seuraavassa viestissä)