Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Jätin masentuneen vaimoni, teinkö jotain väärää?
13.03.2016 |
Jätin vaimoni kahdeksan vuoden yhteiselon jälkeen. Vaimoni oli keskivaikeasti (?) masentunut, häneltä ei onnistunut työnteko, kotityöt eikä aina henkilökohtainen hygieniakaan. Masennuksen vakavuus oli kausittaista.
Monta vuotta jaksoin kaikenlaista paskaa kun luulin ja uskoin hölmönä, että kyllä asiat tästä parantuisivat ajan myötä. Olin väärässä. Kun erosta ilmoitin vaimolle taas rankemman vaiheen alkaessa, vaimo kehtasi sanoa että minun pitäisi nyt vaan tukea häntä. Olen kyllä tukenut, pitkään ja hartaasti monen monta vuotta, mutta ei sitä vaan pysty loputtomiin. Liittomme loppuvaiheessa vaimon masennus alkoi tarttua minuun. Siinä vaiheessa jo ymmärsi ettei kannata omaa elämää pilata tällä tavalla.
Vaimo ilmoitti että olen paska mies, kun kehtaan jättää hänet näin vaikealla hetkellä. Nyt elämä hymyilee ja tunnen itseni onnellisemmaksi kuin moneen vuoteen. Kysyn teiltä, teinkö nyt väärin kun jätin vaimoni? Kuinka pitkään sitten pitäisi tukea, kun ei ole vielä kahdeksaan vuoteen näkynyt mitään huomattavaa parannusta?
Kommentit (36)
Muista tarkkailla omaa vointiasi ja ole valmis hakemaan apua myös itsellesi. Itse olin yhden hullun (mukana myös masennusta) omaishoitajana yli kymmenen vuotta enkä neljän vuodenkaan terapian jälkeen vielä ole päässyt kunnolla kuiville.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaimosi ei välttämättä edes halunnut parantua kun kerran kaikki toimi. Kahdeksan vuotta on pitkä aika ja elämä ei olisi välttämättä muuttunut paremmaksi vaikka olisitte olleet yhdessä 20 vuotta. Sinä jatkat omaa elämääsi ja vaimo omaansa, mitä se sitten onkaan, mutta ehkä hän nyt joutuu ottamaan elämänsä omiin kätösiinsä. Vaimo on vieras ihminen, kaikkia ei voi pelastaa.
Ei se Saturday Night Liven sketsi ihan tuulesta temmattu ilmeisesti ole. Mitä ne vihkilupauslätinät oikein tarkoittaa jos ne kuitenkin rikotaan. Olisko avioliitto, niinkuin joku joskus jossain ehdotti, syytä määritellä määräaikaiseksi. Silloin kai tulisi mietittyä suhteen tilaa paremmin.
Eipä toi vaimokaan ole lupausta pitänyt, petti lupauksen tukea miestään. Jos näin toimii, sitten sillä on seurauksia
Oletko koskaan kuullut viisautta. "Älä lyö lyötyä." Sen sinä teit jättäessäsi vaimosi. OIlisi eri asia, jos päätös olisi ollut yhteinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän ap:tä todella hyvin. Ihmiselle tulee omat rajansa jossain vaiheessa vastaan. Kun koko ajan yrittää kannatella toista ihmistä, jää oma hyvinvointi syrjään. Mitä tapahtuu, kun on vastuussa yksin toisen ihmisen ja itsensä hyvinvoinnista? Ei sitä kukaan jaksa pitkään, ei edes nämä hurskastelijat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etkös muista mitä alttarilla ollessa luvataan? Myötä ja vastoinkäymisissä aina kuolemaan saakka.
Kaikkihan eivät mene kirkossa naimisiin. Maistraatissa ei tuollaisesta puhuttu.
Eikä mielestäni kirkossakaan enää ole vihkivaloissa "kunnes kuolema meidät erottaa".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etkös muista mitä alttarilla ollessa luvataan? Myötä ja vastoinkäymisissä aina kuolemaan saakka.
Kaikkihan eivät mene kirkossa naimisiin. Maistraatissa ei tuollaisesta puhuttu.
Mitä varten naimisiin sitten mennään, jos ei haluta sitoutua?
Onko avioliitto joku rangaistus? Miksi pahoinpitelevästä puolisosta saa erota, mutta mielenterveysongelmaisesta ei?
Avioliitossa tuetaan ja jaetaan, mutta joku kohtuus siinäkin tulee olla, eikö?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos oma elämä, oma onni ja oma napa ja minäminäminä on tärkeintä niin miksi edes mennä naimisiin? Mulle ainakin puoliso on kaikkein rakkain ja tärkein, eikä sellaista sairautta olekaan minkä takia hylkäisin hänet.
Sanot nyt, kun kaikki on hyvin, mutta kerro uudestaan sitten kun olet vuosia joutunut taistelemaan.
Jätin myös miehen lähinnä masennuksen takia. Se tuntui tarttuvan minuun, tuli tarve pelastaa edes itsensä jo lapsen takia.
Uskon, että kaikki voivat nyt paremmin. Parisuhde voi olla taakka masentuneelle itselleenkin, ainakin hän sai sen tuntumaan siltä, että me muut olemme rasite.
Muita puolia masennuksessa oli mm. seksin, hellyyden ja erotiikan puute vuosia (miehen takia, en tiedä mikä osa masennuksella ja lääkkeillä), puhumattomuus ja yksin jääminen monissa asioissa avoliitosta huolimatta. Oma elämänhalu voitti, vaikka itsetunto katosi vuosien mittaan ja miehen masennus veti mukanaan.
Yksi pointti myös, että mies salasi pitkään masennuksensa vaikeuden ja kroonisuuden: antoi ymmärtää, että vaikeudet johtuvat töistä ja stressistä ym. ja ovat väliaikaisia. Muuten ajattelin, että toinen kelpaa sellaisenaan, ei aina niin iloisena ja että vaikeudet voitetaan yhdessä.
Ei se niin mene! Tuli uusia vaikeuksia, jäin niissä yksin ja miehen masennukseen ei auttanut seura, tuki eikä lääkkeet. Parempia aikoja ei tullut vuosiin. Oliun aivan loppu jatkuvasta tukemisesta, ymmärtämisestä ja kaikessa yksin jäämisessä, kukaan ei huomioinut minua vuosiin. Kun tajusin ettei mikään muutu, piti miettiä mikä on paras ratkaisu. Lähdin heti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jaa että masentunut vaan jätetään kuin joku roska. Hieno ajatusmaailma taas täällä ihmisillä.
Ap : lla ei ilmeisesti ole lapsia. Jos on niin kai hän on ottanut nämä hoitaakseen.
Itse olen kasvanut perheessä jossa äiti oli masentunut ja ilmeisesti myös persoonallisuushäiriöinen.
Voin vakuuttaa että oli suurimmaksi osaksi yhtä helvettiä.
Vanhempani eivät eronneet , mutta isäni kuoli sairauteen aika nuorena.
Ja kas kummaa, äiti pärjäsikin todella hyvin, vihdoinkin otti vastuuta itsestään ja elämästään.
Ei hänestä tervettä tullut mutta parempaan suuntaan kuitenkin.
Eikä hän toki tahallaan vaikea ollut mutta olen ehdottomasti sitä mieltä että ap teki oikein.
Ei kenenkään tarvitse uhrata omaa elämää varsinkaan kun siitä ei ole välttämättä edes hyötyä.
Ei pummeja loputtomiin kannata elättää, joku tolkku tohonkin hommaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisi kyllä pitänyt tukea myötä- ja vastoinkäymisissä.
Äitini on vakavasti masentunut. Ollut sitä jo 30 vuotta. Isäni on onneksi jaksanut tukea. Se olisi ollut kauhea taakka minulle lapselle, jos jos isäni olisi hänet hylännyt itsekkäästi.
En näe teossasi mitään väärää. Kaikilla meillä ei ole riittävästi tietoa ja voimia psyykkisesti sairaiden ihmisten auttamiseen.
Alue: Aihe vapaa
Teit oikein. Ei sinulla ole velvollisuutta pilata omaa elämääsi toisen ihmisen masennuksen takia. Toivottavasti hän kuitenkin saa tarvitsemansa avun.