äitini valehtelee usein turhista asioista

Kyllä mä varmaan sanoisin kun kertoisi selvästi keksittyä tarinaa, etten usko noin tapahtuneen tai sitten yrittäisin saada puhumaan pussiin ja vaatisin selitystä. On kyllä vaikeampi kun kyseessä äiti eikä vaikka kaveri.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Patologinen_valehtelu

tologinen valehtelu

Patologinen valehtelu, eli mytomania (kreik. mythos tarina + mania) eli pseudologia fantastica (kreik. pseudos väärä + logos puhe, tieto + phantasia mielikuvitus) on sairaalloinen halu valehdella ja keksiä sepitettyjä tarinoita. Mytomaniaa sairastavia kutsutaan mytomaaneiksi, suomeksi yleensä patologisiksi valehtelijoiksi.

Pakonomainen valehtelu ei ole lääketietellinen diagnoosi, vaan se liittyy muihin mielenterveyden ongelmiin oireena.[1]

Jos ihminen hakee valehtelusta hyötyä, se saattaa olla osa narsistista persoonallisuushäiriötä. Käyttäytymismuodosta voi parantua, jos kokee sen itse ongelmaksi, mutta esimerkiksi narsistiseen persoonallisuushäiriöön liittyvää valehtelua ei voi saada parantumaan, sillä henkilö ei itse koe sitä ongelmaksi.[1]

Vankisairaalan vastaavan ylilääkärin Hannu Lauerman mukaan valehtelu menee sairauden puolelle, jos se on ihmiselle pakonomaista tai jos se palvelee hänen sisäistä tasapainoaan niin, että vaihtoehtoja ei ole.[2]

Eräs patologisen valehtelun muoto on paroni von Münchhausenin mukaan nimensä saanut Münchhausen-syndrooma, jossa potilas on tuntevinaan fyysistä kipua ja valittaa siitä saadakseen huomiota.

Jep olen tullut myös tulokseen että on patologinen valehtelija. Mahdoton hänen kanssaan on keskustella oikeasti jostain kun heittää aina keksittyä juttua väliin. -ap

Tosi ikävä tilanne. Oletko veljesi kanssa jutellut tuosta? Miten hän suhtautuu?

Vierailija kirjoitti:

Tosi ikävä tilanne. Oletko veljesi kanssa jutellut tuosta? Miten hän suhtautuu?

Joo olen jutellut mutta selvästi äiti puhuu näitä sepitettyjä juttuja enempi minulle. Veli ei ota asiaa ollenkaan vakavasti. Muistaa kyllä lapsuudesta nuo jutut mutta hänestä se oli vaan äidin tapa puhua. No niin tietty oli muttei se ole normaalia! Itse asiassa yksi viime aikainen valhe paljastui veljen vaimon kautta. Hän on raskaana ja multa sitten kahden kesken tuli kysymään että jäikö mulle hirveät traumat synnytyksestä ja olenko vieläkään toipunut. Häntä kuulemma oli alkanut niin pelottaa synnytys sen jälkeen mitä mulle kävi. Kelailin mielessäni että hetkinen, enhän ole puhunut ihan normaalin hyvin menneestä synnytyksestä veljen vaimolle muuta kun että ihan hyvin ja nopeasti sujui kaikki. Vauva on nyt 6kk. Paljastui että äiti oli kertonut hänelle minun hirveän vaikeasta synnryksestä jossa tuli todella pahat repeämät enkä ehkä koskaan palaa ennalleen. Kuulemma en ole toipunut vieläkään. Suoraan sanottuna raivostuin että noin yksityisiä asioita sepitetään varsinkaan kun näin ei käynyt!! Ja jos olisi käynyt niin kiva tietää että äidistä asiaa voi kertoilla kyllä kaikille muillekin. Veljelle en tästä sanonut koska vaivaannuin jo siitä että vaimonsa "tietää" minun pahoista repeämistä.... Tästä tekee kyllä mieli äidille sanoa kunhan näen hänet

Vierailija kirjoitti:

Jep olen tullut myös tulokseen että on patologinen valehtelija. Mahdoton hänen kanssaan on keskustella oikeasti jostain kun heittää aina keksittyä juttua väliin. -ap

Tuollainen tyyppi on myös työelämästä tuttu. Oli mikä asia tahansa ko ihmisellä on kaikesta joku omakohtainen kokemus ja paras tieto. Joka tilanne menee ko henkilön esitelmätilaisuudeksi ja selväksi juttujen keksimiseksi. Olen pahoillani ap, jos äitisi on tuollainen, tuon työkaverin kanssa ei tarvitse olla tekemisissä kuin työssä. Aika rasittava sekin aika.

Huomasin tämän piirteen koulukaverista... Todella ärsyttävää kuulla tarinoita sen suusta kun tietää ettei näin ole tapahtunut..

Mä teen tota, vanhingossa. Ongelmana on se että mulla mitään muutakaan sanottavaa. Ei sosiaalista elämää, ei mitään.. Pitää keksiä juttuja :( hävettää jälkikäteen.

Mun miehen sisko on täysin samanlainen kuin äitisi. Monesti värittää oikeita tapahtuneita asioita reilusti kertoessaan ne eteenpäin, lisäksi kertoo muiden juttuja ominaan jne.. Olin huomannut tuon aika aikaisessa vaiheessa jo, mutta nyt on mennyt mielestäni pahemmaksi. Kertoi mulle ykspäivä yhtä juttua mikä hänelle joskus kävi kaupungilla ja kyllä leuka tippui siinä vaiheessa kun tajusin että hän kertoo minulle juttua jonka itse olin kertonut hänelle n. puoli vuotta sitten. Eli kertoi minulle tapahtunutta omanaan eikä muistanut että se olin minä jolta oli koko roskan alunperin kuullut. Kiinni jäädessään myös inttää viimeiseen asti, saattaa jopa heittää tyyliin "Miksi minä muka valehtelisin tällaisesta asiasta" tms. No niimpä!!

Kurjaa että muillakin samoja kokemuksia. On kyllä hankalaa kun en halua tietenkään että välit äitiin menee mutta olen myös tosi vihainen että kertoilee minustakin noita juttujaan. -ap

Mulla oli tuollainen kaveri. Kertoi paljon väritettyjä tarinoita, ihan suoranaisia valheitakin. Jos oli joku asia, josta olimme eri mieltä niin hänellä oli aina joku "kummin kaiman serkku" tms. joka on alan asiantuntija ja juuri vähän aikaa sitten olikin sanonut, että asia on niin (mitä kaveri siis väittää).

En vaan ymmärrä näitä, keiden pitää päteä, valehdella, liioitella ja huijata. Ja vielä pokkana myös niille, keitä ystäviksi/kavereiksi kutsuvat. Monesti on niin, että heidän paskapuheet kyllä kaikki huomaa, mutta kukaan ei vaan viitsi sanoa päin naamaa. Samalla tämä reppana luulee, että kaikki menee läpi ja pitää itseään niin upeana tyyppinä.

Minulla on veli, joka puhuu myös kummallisia juttuja ja monta minun kertomaa juttua olen kuullut hänen kertovan ominaan, ja tuo piirre on hänelle tullut vasta ikämiehenä. Lisäksi hän on niin huono jutunkertoja, että tunnen myötähäpeää hänen kertoessaan juttua, jonka kanssa hänellä todellisuudessa ei ole osaa eikä arpaa ja olen varma, että kuulijatkin arvaavat hänen puhuvan palturia.

Valehtelija jää usein myös kiinni siitä, kun

hän selittää saman asian toiselle ihmiselle sillai, että samassa jutussa on esim. eri henkilöt.

Jos valehtelija huomaa,että toinen ihminen on rehellinen (ja juuri siksi huomaa helpommin valehtelun), hän voi yrittää

muuttaa jutun sellaiseksi ,että rehellinen ihminen uskoo tämän.

Todellisuudessa, mitä kauemmin rehellinen ihminen on tuntenut valehtelijan ,sen herkemmin hän huomaa valehtelu yrityksen.

Minulla oli myös lähipiirissä tuollainen tyyppi. Oli kunnon läpätäti ja kertoili juttuja todistetusti omasta päästään, muille tapahtuneita ominaan, juorusi liioitellen/keksien tarinoita muista muille jne. silmät kirkkaina. Tosi sosiaalinen. Minä ja aika moni muu katkaistiin välit häneen koska meni vaan liian pitkälle. Yritin joskus puhuakkin hänelle hänen ongelmasta mutta jotenkin se on mahdotonta, kai jos on vaan sairas niin ei pysty hyväksymään tai tajuamaan sitä ongelmaa. Ehkä se ois heille henkisesti liian raskasta käsitellä, ymmärtää miten oudosti käyttäytyy ja miksi tekee niin. Yritin miettiä että varmasti hän joskus yksin omissa oloissaan miettii mitä tuli taas valehdeltua, mutta luultavammin eivät mieti vaikka tiedostaisivat sen - vaan sulkevat pois ja jos kauan tuota harrastaa niin ei enää pysty erottamaan valheita todesta ja kaikki heille ihan normaalia.

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli myös lähipiirissä tuollainen tyyppi. Oli kunnon läpätäti ja kertoili juttuja todistetusti omasta päästään, muille tapahtuneita ominaan, juorusi liioitellen/keksien tarinoita muista muille jne. silmät kirkkaina. Tosi sosiaalinen. Minä ja aika moni muu katkaistiin välit häneen koska meni vaan liian pitkälle. Yritin joskus puhuakkin hänelle hänen ongelmasta mutta jotenkin se on mahdotonta, kai jos on vaan sairas niin ei pysty hyväksymään tai tajuamaan sitä ongelmaa. Ehkä se ois heille henkisesti liian raskasta käsitellä, ymmärtää miten oudosti käyttäytyy ja miksi tekee niin. Yritin miettiä että varmasti hän joskus yksin omissa oloissaan miettii mitä tuli taas valehdeltua, mutta luultavammin eivät mieti vaikka tiedostaisivat sen - vaan sulkevat pois ja jos kauan tuota harrastaa niin ei enää pysty erottamaan valheita todesta ja kaikki heille ihan normaalia.

Jatkan vielä että tosiaan kertoili myös samoja juttuja aina vaan uudestaan ja uudestaan, se juttu joka oli ekalla kerralla naurattanut jotakin piti kertoa ihan jokaiselle ja tarinaa muutellen kai sen mukaan kenelle kertoi. Vierestä sai tarinan jo kerran tai useamman kerran kuulleena kuunnella silmät pyöreinä myötähäveten.

mä huomasin kans valehtelavi tosi usein. oon pyrkiky aktiivisesti lopettamaan sen, vaikka ihmiset ei sitä huomaiskaan ni itelle tulee sellanen fiilis etten arvosta ko. ihmistä koska valehtelen sille. tulee kurja olo.

Minä ainakin pitäisin äidilleni puhuttelun, jos olisi mennyt valehtelemaan tuollaisia synnytyksestäni. Siinä yhteydessä voit toki sanoa myös siitä, että tiedät hänen usein keksivän omasta päästään asioita ja kertovan niitä totena, hän on harrastanut sitä aina - mutta että nyt hän kyllä meni liian pitkälle.

Kaipa se on oman, todellisen arjen tylsyyttä. Voi olla jotain mentaalipuolen häikkääkin, ja todennäköisesti hän tosiaan osin itse uskoo stoorejaan. Ei ainakaan ymmärrä, että muut huomaavat hänen valehtelevan ja loukkaantuvat siitä.

Ehkä antaisin asian muuten olla, mutta kehota häntä jättämään jatkossa sinua koskevat keksityt jutut väliin. Jos haluaa pitää välinne hyvinä.

Ei, ei hän toki valehtelemista lopeta, koska se on hänen olennainen luonteenpiirteensä. Mutta ehkä voit joskus sanoa suoraan (kun jutut ovat tavallista levottomampia), että "äiti, nyt sulla taas on tarinankeksintä päällä", ehkä se vähän auttaa häntä huomamaan, että sinä huomaat valheet valheiksi.

Oma äitini valehtelee myös, mutta se johtuu siitä että oli jossain vaiheessa aika pohjalla alkoholin käytön kanssa. Välillä lipsuu ja tunnistan heti milloin on oikeasti ollut taas viihteellä. Hän pyysi itse apua meiltä lapsiltaan mutta valehtelee silti menojaan. Todella raskasta.

Voi eikä, oma äitini tekee joskus tuota samaa ja se on todella ärsyttävää.

Eräs tapaus josta äiti jaksoi pitkään valehdella, oli mun korviksien laittaminen.

Homma meni oikeasti näin: Kävin äitini kanssa sepon kullassa laittamassa ekat korvikset kun pääsin ripille. Kaikki meni hyvin, mutta toinen reikä tulehtui pahasti ja äiti antoi mulle oman jonkun ikivanhan pienen kultarenkaan jonka laitoin tulehtuneeseen reikään ja se parani. Puoli vuotta tämän jälkeen käytiin laittamassa toisetkin korvikset. Vasemman korvan uusi reikä oli liian lähellä ensimmäistä korvista, joten annoin sen heti umpeutua ja pistin itse hakaneulalla uuden reiän parempaan kohtaan. Kaikki ok ja ei tulehduksia.

Äitini tarina kaikille sukulaisille ja tuttaville:

En malttanut odottaa että saan ekat korvikset, joten pistin hakaneulalla reiät korviin ja ne tulehtuivat todella todella pahasti että lääkäriinkin joutui menemään. Oli pakko antaa umpeutua ja vasta ripille pääsyn jälkeen käytiin laitattamassa kunnolliset korvikset.

"Tuollaiselle rebel-teinille oli ihan hyvä opetus että itse pistetyt reiät tulehtuivat niin oppi heti kerralla että pitää jaksaa odottaa! :) Voi niitä teinejä!" -Äiti

Hauskaa oli aina kuunnella kun äiti sepitti tuota tarinaa kaikille... mainitsin monesti että "Eikä muuten mennyt noin!" Niin äiti vaan hyssytteli että mitä mä nyt höpötän, teinit on aina vähän kapinallisia! Lopulta luovutin ja annoin vaan sepittää.

Toinen aivan käsittämätön juttu liittyy ensimmäiseen kissaamme. Tää on jo niin naurettava suorastaan että melkeen itkettää :""D

Ensimmäinen kissamme kärsi munuaisten vajaatoiminnasta ja meni nopeasti huonoon kuntoon. Lähin eläinlääkäri oli toisessa kaupungissa pitkän matkan päässä kun oman kaupungin eläinlääkäri oli lomalla silloin. Kissan viimeisenä päivänä äiti soitti toisen kaupungin eläinlääkärille että voisiko tulla lopettamaan kissan. Kissa makasi pedillä lasittunein silmin ja maukui välillä eikä liikkunut mihinkään. Eläinlääkäri oli juuri menossa jotain lehmän synnytystä tarkastelemaan ja ei kerennyt tulla lopettamaan kissaamme.

Rakas kissamme nukkui pois tuskissaan... :( Emme voineet viedä lääkäriin koska jos kissaan koski, niin huuto oli aivan hirvittävä. Olin tuolloin 12v ja itkin koko päivän.

Fb:ssä omalle aikajanalle ilmestyy postauksia mihin omat fb-kaverit kommentoi ja äitini oli johonkin postaukseen korjoittanut tästä kissamme kuolemisesta ja se meni näin:

"Vaikka teidän kissa selvisi ja kaikki sujui lopuksi hyvin, niin se ei tarkoita sitä että kaikki kissat olisivat yhtä onnekkaita. Meidän ensimmäinen kissamme Misse kärsi samoista vaivoista ja eläinlääkärissä rampattiin paljon. Ei päättynyt Missen tarina hyvin.

Missellä oli paha munuaisten vajaatoiminta ja viimeisenä päivänään oli kovissa tuskissa kuten teidänkin kissa. Soitin eläinlääkärille josko voisi tulla lopettamaan mutta ei kerennyt tulemaan. Heräsin tuona aamuna Missen karmivaan ulisemiseen ja tajusin että nyt on Missen poismeno lähellä. Misse oli kovissa tuskissa. Itkien pidin Misseä sylissäni kun kissaparka tuskissaan ulvoi. Lopulta Misse nukkui tuskaisesti pois käsivarsillani. Kyllä lemmikistä luopuminen on kamalaa . Onneksi teidän kissanne kuitenkin selvisi."

Siinä fb-postauksessa käsiteltiin jonkun kissan selviytymistarinaa vuosien kipuilun ja sairastelun jälkeen ja kissan omistaja antoi ymmärtää että vaikka mikä vaivaa niin kissa kyllä aina selviää ennemmin tai myöhemmin oikealla hoidolla/lääkkeillä.

Suu auki luin äitini kirjoitusta ja olin aivan tyrmistynyt. Niin kauhea tapahtuma meidän perheelle ja sitä sitten noin ankaralla kädellä liioiteltiin. Silloin ei tullut kuuloonkaan pitää Misseä sylissä kun kivut olivat niin kovat... ja kivusta ulvoen muka kuoli äitini käsivarsille...? Siis missä maailmassa?

Onhan näitä useampiakin, mutta ekat mitkä tuli mieleen oli nämä. Äidilläni on tapana liioitella joitakin juttuja. Ei onneksi useasti sentään.

Yläasteella oli eräs rinnakkaisluokkalainen joka keksi ja liioitteli juttuja sekä aina hän tiesi jonkun olevan parempi kuin toisen kertoma juttu yms. Se oli todella puuduttavaa kuunneltavaa. Hänen isänsä mm. oli harvinaisen rikas ja hänen isänsä on ollut palomies, kansanedustaja, ulkomailla työskennellyt tv-toimittaja, Urho Kekkosen sukulainen, hän omisti jopa muutaman neliön valkoisesta talosta! Wauuu. Upporikas isä mutta tytär ei kyllä siltä näyttänyt...

Aina jos oli puhetta jostain niin hänen juttunsa tai tietämänsä juttu oli parempi... eikä uskonut vaikka jotkut asiat 100% varmuudella pystyttiin todistamaan palturipuheeksi vaan hän aina intti vastaan että kylläpäs.

Yks hyvä juttu oli kun välitunnilla taivaalla meni helikopteri niin tämä neiti kertoi että se on varmasti hänen isänsä. Hänen isänsä nimittäin omistaa helikopterin ja hän oli kerran yllättänyt tämän tytön hänen synttäripäivänään ja meni helikopterillä heidän kerrostalonsa ympäri ja näytti onnittelulappua sieltä. Khyllä... 4-kerroksinen kerrostalo keskellä kaupunkia. Tosi mahdollista.

Ei kiinnostanut olla hänen kanssaan tekemisissä yhtään, mutta joskus joutui niitä juttuja väkisin kuulemaan välitunneilla kun tämä valehtelija oli parhaan kaverini kaveri... joten joskus seisoskeli samassa porukassa höpisemässä tarinoitaan. Huhhuh.

Ymmärrän kyllä että niitä pikkuisia valheita pääsee monien suusta edes joskus. Mutta on vaikea ymmärtää ihmisiä jotka valehtelee käsittämättömän paljon... :/

Oma äitini on sotkenut sisaeuaten välit värittämällä tapahtumia ja sanomisia. Ja ihan puhtaasti valehtelemalla. Aika jörkytys käsittää, että oma äiti on valehdellut milloin mistäkin ja salannut koko oman perhehistoriankin.. Alkaa vasta käsittämään suhteen sairausen ja ne vammat, mitä on aiheuttanut. Puhuu ties mitä pskaa aelän takana.