Miten pärjäsit taloudellisesti eron jälkeen?

Noo, lapsettoman vastaus tulee tässä: pärjään nyt paremmin, kuin ollessani parisuhteessa. Olen aina pitänyt huolen siitä, etten ole riippuvainen kenenkään muun rahoista ja omaisuudesta. Olen aina säästänyt omia rahojani itselleni ja opetellut aina oman rahan käyttöä. Tällöin ei ole merkitystä rahan kannalta, lähteekö se toinen puolisko pois.

Todella toivon, ettei yksikään suomalainen nainen vastaa tähän, ettei pärjäisi taloudellisesti ilman miestä.

Paljon paremmin ja ei lapsia.

M37

Paremmin.Ruokaan menee varmaan 20% siitä,Mitä meni exän kanssa.On myös helpompi säästää isompia hankintoja ja matkoja varten kun pihistely koskee vain itseäni.Miehelläni oli hyvät tulot,yli 5000 e/kk,mutta silti nyt on taloudellisesti rennompaa.

Tottakai jouduin taloudellisesti hyvinkin ahtaalle, kun erosin. Lapsi oli vain vuoden silloin, mutta mies alkoi juoda ja kävi väkivaltaiseksi, joten ero oli ainoa ratkaisu. Pelkällä kotihoidontuella ja lapsilisällä mentiin pitkään, enkä turvakotiin lähtiessä saanut juuri mitään entisestä kodista mukaani. Sitten aloin opiskella uutta tutkintoa, joten tulot pysyivät edelleen pieninä. Olen kuitenkin onnellisin siitä, että sain lähihuoltajuuden itselleni, raha on siinä toissijainen juttu.

Huonosti pärjäisin. Netto 1600€, brutto 2400€. En saisi bruttotulojeni takia edes asumitukea, teinin kanssa olisi kuitenkin pakko asua kolmiossa, jotta jotain intiimiyttä edes olisi. Ei ole ero kyllä mielessäkään näillä spekseillä, ennen kuin lapsi on omillaan, tuskin sittenkään. Mies tienaa reilut 6000€/kk, joten olen tottunut muutenkin ihan ok elintasoon. Tradenomi, N40.

Vierailija kirjoitti:

Tottakai jouduin taloudellisesti hyvinkin ahtaalle, kun erosin. Lapsi oli vain vuoden silloin, mutta mies alkoi juoda ja kävi väkivaltaiseksi, joten ero oli ainoa ratkaisu. Pelkällä kotihoidontuella ja lapsilisällä mentiin pitkään, enkä turvakotiin lähtiessä saanut juuri mitään entisestä kodista mukaani. Sitten aloin opiskella uutta tutkintoa, joten tulot pysyivät edelleen pieninä. Olen kuitenkin onnellisin siitä, että sain lähihuoltajuuden itselleni, raha on siinä toissijainen juttu.

Mutta enpä siltä äijältä mitään taloudellista tukea aiemminkaan saanut, että se siitä. Taloudellinen negatiivinen vaikutus on kuitenkin myös sitä, että yh:na on vaikeampi työllistyä, koska ei voi esim. tehdä ilta- ja vklopputöitä. Aina on mietittävä myös työpaikan etäisyys päiväkotiin, että ehdit ainoana vanhempana viedä ja hakea. Tämä rajaa työmahdollisuuksia, varsinkin kun autoa ei ole. Sinä yksin kuskaat lasta lääkäriin, harrastuksiin jne. ylipäätään hoidat kaiken yksin, ja näitä jatkuvia joustoja ja poissaoloja ei työnantaja välttämättä hyvällä katso.

Kaksi lasta, yhteishuoltajuus viikko-viikko, ei elareita kumpaankaan suuntaan.

Pärjään aivan hyvin taloudellisesti, mutta tokihan ero on vaikuttanut tilanteeseen. Olen muuttanut paljon pienempään asuntoon, jossa mm. minulla ei ole omaa makuuhuonetta vaan sänky olohuoneessa (lapsilla on omat huoneet, vaikka kyllä pienet). Viihdyn silti täällä tosi hyvin, ja olen joka päivä iloinen siitä että tämä on MINUN kotini eikä enää yhteinen. Myös mies on tahollaan joutunut muuttamaan pienempään, kummallakaan ei ollut enää varaa vanhaan kotiimme yksin.

Minulla on muutosta huolimatta myös vähemmän käteen jäävää rahaa kuussa, mutta ei niin vähän että se olisi ongelma. Eron myötä katosi myös osa menoista, joten vaikka tämä ahtaampikin asuminen tulee kalliimmaksi kuin puolet vanhasta asumisesta niin ei se koko erotus jää ylimääräiseksi.

Ei olla erottu eikä eroamassa. Mutta mulla tulot (netto) 2200e. Vuokra 850e sis. Veden. Lapsia 2.

Luulen, että pärjöttäisiin ihan hyvin. Mieshän maksaisi elarit tai vastaavasti lapset olisi puolet ajasta isällään joten heistä ei olisi muita kuluja.

Pärjäisin paremmin, jos tahtoisin. Lapset (2kpl) jättäisin toki miehelle ja maksaisin niistä elatusmaksua, pienintä mahdollista. Loput rahat jäisivät mulle!

En kuitenkaan tahtois että lasteni elintaso laskisi, tai että joutuisivat muuttamaan kodistaan pois, joten jotenkin se pitäisi sumplia, että mies ja lapset pystyisi jäämään puoliksi omistamaani taloon ja rahat riittäis. (mies on työtön).

Pärjään paremmin eron jälkeen (avoliitto, ei lapsia). Yhdessä ollessa maksoin suunnilleen kaiken yksin, asunnon, laskut ja yli puolet ruuasta. Maksoin myös miehen perintälaskuja ja hänen pakollisia menojaan. Mies ihan PA opiskelija, jonka rahankäyttö oli aivan holtotonta. Äijä mäkeen ja kiitos nyt pärjään oikein hyvin, rahaa jää paljon säästöönkin.

Taloudellisesti olen pärjännyt paremmin tai ainakin olen voinut tehdä hankintoja joita avioliitossa ei ollut mahdollisuutta tehdä. Kahden koululaisen yh. Miehen kanssa rahat oli aina loppu ja mihinkään ei ollut varaa. Nyt budjetti on tasapainossa ja voin itse päättää mihin satsaan ja missä pihistelen. Olen pienipalkkainen mutta elintasoni on mielestäni hyvinkin mukava. Ollaan matkusteltu, olen ostanut auton, asumme hyvällä alueella, syömme hyvin ja lapsilla on aina kauniit vaatteet. Pihistän kampaajasta, en harrasta mitään maksullista, en käy viihteellä, työmatkat kävelen.

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että pärjöttäisiin ihan hyvin. Mieshän maksaisi elarit tai vastaavasti lapset olisi puolet ajasta isällään joten heistä ei olisi muita kuluja.

Monelle meistähän tulee lisäkuluja asumisesta, jos se on ennen maksettu puoliksi. Jos esim. kahden vanhemman ja kahden lapsen perheessä on ollut kolmen makuuhuoneen asunto, niin toisen aikuisen poistuminen vuokraa/lyhennystä ja vastiketta maksamasta ei sinänsä poista yhdenkään huoneen tarvetta. Asumiskulut helposti tuplaantuvat, vaikka olisikin viikko-viikko.

paljon paremmin pärjään yksin kuin pari suhteessa. Pari suhteessa oli rahat kokoajan tiukalla, kun mies tuhlasi oman tilinsä vajaassa kahdessa viikossa ja sitten mentiin mun rahoilla. Aina oli viikko ilman rahaa ennen seuraavaa tiliä. 

Nyt yksin ollessa jää rahaa säästöön ja ihana rennosti saa olla, kun ei tarvitse enää murehtia. 

Liiton aikana olin miehestäni taloudellisesti riippuvainen. Eron jälkeinen helpotus oli valtava. Tiesin omat tuloni ja sain mainiosti suunniteltua menoni siihen sopivaksi. Kyllä luovuin aika paljosta ts. hetkellisesti elintaso romahti valtavasti, mutta olin onnellinen alennushaukka. Ja kyllä se siitä on taas helpottanutkin. 

Pärjään oikein hyvin. Meillä mies oli se joka tuhlaili rahoja turhuuksiin ja söi hirveitä määriä ja kalliisti. Itse en sisäfilepihveistä välitä eikä autoa, kännykkää ja tietokonetta yms. tarvitse jatkuvasti vaihtaa uuteen. Mulla on budjettilaskelmat tehty, paljonko menee laskuihin, ruokaan, säästöön ja paljonko on varaa ylimääräiseen "luksukseen"

Vierailija kirjoitti:

Pärjään oikein hyvin. Meillä mies oli se joka tuhlaili rahoja turhuuksiin ja söi hirveitä määriä ja kalliisti. Itse en sisäfilepihveistä välitä eikä autoa, kännykkää ja tietokonetta yms. tarvitse jatkuvasti vaihtaa uuteen. Mulla on budjettilaskelmat tehty, paljonko menee laskuihin, ruokaan, säästöön ja paljonko on varaa ylimääräiseen "luksukseen"

Mulla on ihan sama. Jostakusta varmaan näyttää siltä että olen joutunut hirveästi tinkimään kaikesta eron jälkeen, mutta kun ne kalliit autot ja kilon pihvit ja koko ajan lisääntyvä kodinelektroniikka jne. eivät koskaan olleet sitä mitä mä koin tarvitsevani, niin siitä luopuminen ei ole tuntunut käytännössä ollenkaan luopumiselta.

Hyvin. Toki oli tiukkaa mutta niin oli ollut exänkin kanssa. Hän törsäsi kummallisiin asioihin ja mitään ei olisi saanut ostaa käytettynä, minä taasen ostan käytettynä esim. huonekaluja. Kolme lasta joista yhden lukioon meni isot summat. Mutta sain säästettyä kuitenkin, lapset harrastivat ja autonkin pystyin pitämään ja tukemaan kotoa pois muuttaneita opiskelijoita. Kolmen vuoden päästä erosta päästiin etelään viikoksi ja nyt kuuden vuoden jälkeen rahahuolia ei ole enää.

Up