Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko kenestäkään muusta Nopoloiden lastenkirjoissa jollain tavalla "tunnekylmä" maailma?
10.03.2016 |
En oikein löydä oikeaa sanaa kuvaamaan sitä kokemusta, joka mulla niistä on, mutta jostain syystä en ole tullut niitä lapselle lainanneeksi. Jokusen olen lukenut, mutta vaikka esikoiseni olisi nyt parhaassa Heinähattu ja Vilttitossu -iässä, ei tee mieli niitä lukea. Ihmettelen itsekin, arvostan Nopolan siskoksia ja tykkäsin niistä Eila ja Rampe -jutuista kyllä.
Kommentit (52)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, ja mun mielestä H&V-kirjat eivät ole realistisia, kuten Mintut, Ainot ja Tompat!
Ap
Pitäisikö lastenkirjojen olla realistisia? Eikö se olisi aika tylsää?
Ei, enhän mä sanonut, että pitäisi olla, sanoin vain, etteivät H&V-kirjat ole realistisia. JOku nimittäin vertasi niitä Louhen ja Harjanteen realistiseen lastenkirjaperinteeseen, ja tästä olen eri mieltä!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luulen että noissa on tarkoituksella tuollainen asetelma, että lapsi saa niistä sellaisia kokemuksia että hän voi itsekkin selvitä monenlaisista tilanteista. Samaa linjaa on esimerkiksi Peppi Pitkätossu. Lapset rakastaa tuollaisia hahmoja, joita ei ole joku koko aikaa holhoamassa, koska silloin tapahtuu jänniä asioita.
Näin mäkin olen ajatellut :)
Vierailija kirjoitti:
no mun mielestä kaikesta hassuudestaan myös aika realistinen. Siis että vaikka on hauskaa ja hassua, niin lapsia ei aliarvioida: lapset tosi elämässäkin elävät maailmassa, jossa isä on omissa ajatuksissaan, äiti haaveilee kurahousujen keskellä omasta työurasta, naapurin Marjatalla on liikaa aikaa ja surua naurun alla, koska sillä ei ole omaa perhettä jne. Lapset kyllä ymmärtävät nämä asiat. Ja isonapa on liian läski ja silti se taas ahmii Berliinin-munkkia, ihan kuin oma pappa oikeassa elämässä...
Risto Räppääjän äitiä ei kiinnosta oma lapsi vaan mieluummin vaikka Marokkolaisen lehmän lypsyrytmit, Rauha-täti on köyhä ja Risto joutuu rummuttamaan jollain keittiökapustoilla, vaikka taaperoikä meni jo 10-vuotta sitten. Tämä maailma on lapsille tuttu, koska 90% ei elä oikeaa elämää satulinnassa ja pumpulissa. Silti kirjoissa on positiivinen vire, että sen surun keskellä on myös paljon iloa ja hassuttelua ja virheistä huolimatta elämä on täyttä.
Kirjat ovat olleet lapsilleni todella tärkeitä ikävälillä 5-7, juuri sen ikäisiin uppoavia. Ja ehkä älyävät niistä vielä jotain muutakin mitä itseltä jää pimentoon.
Niin, toi voi juuri olla se puoli, joka tekee niistä kirjoista myös niin suosittuja!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Räppääjistä tykkään, mutta H&V ei. Kaipaan juoneen, kieleen ja kuvaukseen monipuolisuutta ja mielenkiintoa, rikkautta. Astrid Lindgrenin kirjoissa, Räppääjissä ja Onneli & Anneleissa on tarpeeksi tarttumapintaa. Luulen tunnekylmyyden tunne johtuu ohuista hahmoista. Arvostan Nopoloita, makuasioitahan nämä ovat. Ja jos lastenkirjailija ei saa odottaa palkkaa työstään mistä sitten? Vastine tuohon pöhköön rahastus-kommenttiin.
Nimenomaan, makuasioita. Mä olen lukenut jonkun Räppääjän, ja siitä tykkäsin kyllä enemmän.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ja esimerkiksi Risto Räppääjiä (leffoja, kirjoissa on enemmän muutakin kuin kesäelämää) kun alkaa miettiä niin
-lapsi on lempattu jollekin tädille. Äiti tai isä ei kuulu elämään mitenkään.
-Nelli lempataan aina kesäksi naapurin Rauha-tädille Riston kaveriksi.
-kaikki aikuiset on täysin vastuuttomia, hömelöitä tai sitten tiukkiksia.
No mutta toihan just latenssi-ikäisiä lapsia just viehättääkin; aikuiset on vässyköitä ja lapset ovat aikuisia nokkelampia ja pärjäävämpiä. Lapsilla on vapaus tehdä niinkuin parhaaksi näkevät ja aikuiset on avuttomia sivustaseuraajia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No aika usein lasten- tai nuortenkirjoissa on juuri tuollainen "tunnekylmä" maailma. Ihan siksi, että jos äiti ja isä häilyisivät koko ajan tarinassa paapomassa ja curlaamassa esteitä jälkikasvunsa tieltä, eivät lapset koskaan päätyisi seikkailuihin tai ristiriitatilanteisiin, joista se tarinankin jännite ja vetävyys syntyy.
Eivät lapset mieti asioita siltä kannalta, että voi kun tolla on vaan joku tyly täti eikä kunnollisia rakastavia vanhempia.
Astrid Lindgren:
Ronja - seikkailu vie mennessään, äiti ja isä silti lämpimiä henkilöitä
Eemeli - metkuista isä rankaisee, mutta kuitenkin sisältä pehmeä, vaikka yrittää pitää perheen pään roolia
Katto-Kassinen - vanhemmat suhtautuvat Kassiseen lämmöllä, vaikka onkin vähän erikoislaatusempi tapaus
Peppi - äiti enkeli, isä neekerikuningas (miten se muuten on uusissa painoksissa suomennettu?), mutta Pepin mielessä rakastavia ja ihania
Että kyllä näihin hahmoihin verrattuina nuo Nopoloiden kirjojen aikuiset ovat tunnekylmiä.Heh, sanoisinko, että noihin verrattuna Hanna ja Matti edustavat modernimpaa vanhempityyppiä. Vanhempia, jotka ovat todella paljon läsnä, välillä vain omissa ajatuksissaan. Esim. mainitsemassasi Peppi Pitkätossussa nimenomaan taustalla on se, että Peppi on maailmassa yksin, ja sen pitää olla niin vahva sen takia, että jaksaa kantaa vaikka hevosen. Sillä ei ole maailmassa ketään, joka kantaisi hevoset sen puolesta. Mielessään se luo myyttiä isästään, joka todellisuudessa on vain poissaoleva kakkakasa. Tai näin minä ymmärsin sadun jo lapsena.
Mullekkin Pepin elämä näyttäytyi lapsena sellaisena, että isä on juoppo ja jossain merillä ja äiti on haudassa. Yksin täytyy pärjätä. En koskaan oikein lämmennyt Peppi-kirjoihin. Se yksin pärjääminen oli niissä jotenkin niin alleviivattua, että se ei ollut enää kivaa.
Meidän lapset juuri tykkäävät Heinähatusta ja Vilttitossusta kun ovat niin topakoita ja itsenäisiä. Varmaan ovat vähän kateellisia kun eivät itse saa olla yhtä vapaasti.
Eikä meillä kyllä oikeassa elämässä olla ihan 100% läsnä lapsille ihan joka hetki, vaan niitä omia hommia on ja juttuja pyörii mielessä. Varmaan lapset tunnistavat sitäkin ja pitävät ihan normaalina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse lapsena kuunnellut ja lukenut viimeksi H&V -kirjoja. Voin kyllä yhtyä täysin ap:n mielipiteeseen, kirjat aina jättivät tietyn melankolisen olon. Silti pidin paljon kirjojen maailmasta.
Onko Heinähattu ja Vilttitossu hyvin samankaltainen kuin Onneli ja Anneli? Mä olen vain sen ekan OA elokuvan nähnyt ja se oli jotenkin outo kun ne lapset oli ihan heitteillä. Ei se varmaan lapsen silmiin niin ahdistavalta tunnu, mutta minua aikuista ahdisti niin etten koko leffasta muista kuin sen tunteen :D
Kirjoja en näitä ole lukenut, elokuva tuli katsottua siskontytön kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis nehäb kertoo lasten maailmasta, jossa aikuiset on statisteja. Sama kuin Peppi Pitkätossu. Ei aikuisia satumaailmassa tarvita, siellä lapset ovat sankareita.
Ainakin Heinähattu ja vilttitossu kirjoissa perheen äitistä on tehty jotenkin tyhmä, ei aja autoa koska eksyy heti ym. Itse näin puista joka viidennellä sivulla kun äidistä oli tehty täysin avuton henkilö. Onneksi lapsi ei tykännyt kirjoista myöskään.
Risto Räppääjät ovat taas ihan kivoja, vaikka niissäkin Rauha täti on aika tumpelo.
Alue: Aihe vapaa
Olen samaa mieltä kanssasi!
-
Mutta Nopoloiden kirjat ovat tosi suosittuja, joten uskon kyllä, että monet muut lukijat löytävät sieltä jotain sellaista, jota minä en, siis kokevat sen kirjan maailman omakseen.
Ap