Voiko perusnätti/kaunis ihminen luulla olevansa hirviömäisen ruma?
Kommentit (20)
Voi toki. Tiedän yhden rankasti koulukiusatun ja huonosta kodista olevan naisen joka vielä yli kolmekymppisenäkin tappelee todella huonon itsetunnon kanssa.
Helppo vastata: kaikki jotka meikkaavat, kuvittelevat olevansa rumia. Eli 99,9% naisista menee otsikon kategoriaan.
Toki.
T. ex-läski, ex-koulukiusattu, joka ei tunnista itseään valokuvista tai vielä vähemmän muiden kehuista.
Kyllä, mutta ihan tavallinen itsestään huolehtinut normaali kokoinen ja näköinen on paras.
Muistan useamman vuoden takaa Oprah-shown jakson, jossa käsiteltiin tällaista omaan ulkonäköön liittyvää harhaisuutta. Vieraana oli mm. aivan jumalaisen komea nuorukainen, joka olisi voinut vaikka työskennellä mallina. Hän istui masentuneen näköisenä ja puhui siitä, miten rumana hän itsensä näkee. Muiden vakuuttelut eivät tuntuneet tehoavan. Ensimmäistä kertaa tällaiseen ilmiöön törmäsin ja se oli aika järkyttävää. Mikähän tuollaisen harhan aiheuttaa?
Kyllä voi. Olen itse ollut nuorempana todella kaunis nainen ja kuulin sitä silloin myös, mutta näin itseni peilistä täytenä suohirviönä. En ikinä uskaltanut seurustella, koska kuvittelin, ettei kukaan voisi pitää niin hirveän rumasta ihmisestä. Häpesin liikkua ulkona ja häpesin kaikkien ihmisten seurassa, kun pidin itseäni niin ala-arvoisena kaikkiin muihin nähden.
Nyt olen katsonut vanhoja valokuvia aivan ihmeissäni, olen aina kuvitellut olleeni aivan erinäköinen. En tiedä olisiko elämäni ollut onnellisempaa jos olisin tiennyt miltä oikeasti näytin, varmaankaan ei. Pintaahan se vain on, ongelmani olivat ihan muualla ja ne olisivat sitten vain tulleet esiin eri tavalla.
Mutta vastaus kysymykseen on siis ehdoton iso KYLLÄ.
"Voiko perusnätti/kaunis ihminen luulla olevansa hirviömäisen ruma?"
- Varmasti voi. Jos itsetunto ja terveys on pielessä, niin ihminen on voitu kruunata vaikka Miss universumiksi, niin hän ei välttämättä koe itseään olenkaan kauniiksi, jollain toisella hetkellä tai aikana. Tai nuori nainen tai miksei mieskin joka vertaa omaa kuvaansa juuri niihin kuviin jotka juuri nyt ovat pinnalla mediassa, tai jotka ovat valikoituneet omiski idoleiksi ja ihanteiksi... jotka kuitenkin ovat vain pieni osa kaikista maailman kauneista ja komeista ihmisistä....
Vierailija kirjoitti:
Muistan useamman vuoden takaa Oprah-shown jakson, jossa käsiteltiin tällaista omaan ulkonäköön liittyvää harhaisuutta. Vieraana oli mm. aivan jumalaisen komea nuorukainen, joka olisi voinut vaikka työskennellä mallina. Hän istui masentuneen näköisenä ja puhui siitä, miten rumana hän itsensä näkee. Muiden vakuuttelut eivät tuntuneet tehoavan. Ensimmäistä kertaa tällaiseen ilmiöön törmäsin ja se oli aika järkyttävää. Mikähän tuollaisen harhan aiheuttaa?
Sille on nimikin, dysmorfinen ruumiinkuvan häiriö.
Mulla on varmaan käänteinen ongelma, kun näen itseni kauniina, vaikka en varmaankaan edusta klassista kauneutta.
Uskon, että voi. Pidän itseäni jopa epämuodostuneena tai harvinaisen rumana. Tämä johtuu siitä, että äitini huomautteli rumuudestani koko kasvuikäni. Kaikki seurustelukumppanini ovat olleet 190 cm pitkiä urheilevia komeita miehiä. Nykyinen miehenikin on tällainen. Olen aina selittänyt asian itselleni siten, että olen niin mukava. Mutta ehkä mukavuus ei riitä. Joskus olen katsonut joistakin valokuvista kivan näköistä naista, ja hämmästynyt, kun olen huomannut, että se olen minä. Selitän asian hyvällä valokuvaajalla. En tiedä. Vakaasti uskon olevani epämuodostunut.
" Kerro ,kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin" ,kerro se Vauva- palstalla...
Voi. Oma paras ystäväni on tällainen. Minun ja monen muun silmissä on niin kaunis, viattoman näköinen. Osaa korostaa omia piirteitä sievästi. Ei ole klassisen kaunis, mutta kokonaisuus on upea.
Mutta, hän näkee itsestään vain ne yksittäiset "rumat" piirteet ja elää sen mukaan. Monet eivät tiedän hänen ruumiinkuvan häiriöstä, ja jos saavat tietää niin monet pitävät huomionhakuna. Hänen äitinsä on aina arvioinut hänen ulkonäköään ja se oli se mihin äiti kannusti panostamaan. Lisäksi ystävääni kiusattiin koulussa todella rankasti mm. nenästä, isoista huulista vaikka oli jo silloin kokonaisuutena upea. Kateus ajaa kalatkin vedestä.
Lisäksi hän ei jostain syystä saa kauheasti miesten huomiota. En tiedä yhtään mistä se johtuu. Itse olen paljon vaatimattomampi tapaus ja minulla on aina mies joka menisi paremmin yksiin kaverini kanssa. Oisko sit pituus (kaveri 170 vrt minä 160) tai itsevarmuuden puute se ratkaiseva juttu.
Tunnen parikin tuollaista naista omasta kaveripiiristä. En vain ymmärrä, miksi he ovat niin kriittisiä itsejään kohtaan, kun minun mielestä he ovat todella kauniita ja ihania.
M25
Kyllä voi.
Vasta jälkeenpäin tajusin kuvista, että olin ennen anoreksiaa nätti, urheilullinen ja hoikka. Näin ihan jotain muuta ja kuvittelin. Nyt olen aika lailla samanlainen hoikka kuin ennen anoreksiaa, en kauhean laiha ja nyt sen näen ja pidän itsestäni. Mutta kun viimeksi olin tän kokoinen (175/58) kuvittelin että olen kammottavan iso ja kömpelö. Mieli voi tehdä tepposet siis.
t: ex-anorektikko
Miksi aina jauhetaan jostain klassisesta kauneudesta kun sitä kauneustyyppiä ei edusta edes julkkikset? 50-luvulla oli klassisen kauniita naisia ja komeita miehiä. Miksi sitä ihannetta käytetään vertailukohteena kun ei sitä tyyppiä edusta kuin aniharvat? Kyllä kaunis ja hyvännäköinen voi olla vaikka ei olisi klassiset piirteet. Katsopa vaikka malleja tai näitä nykyisiä Miss Universum voittajia, heillä on ei-klassiset piirteet mutta ovat silti viehättävän näköisiä ja näyttäviä.
main-concern kirjoitti:
" Kerro ,kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin" ,kerro se Vauva- palstalla...
...siis :kerro se JOKA päivä Vauva-palstalla
Onhan täälläkin näitä jotka haukkuu ihan kaikki missitkin hiton rumiksi. Jos joku lapsesta lähtien opetetaan pitämään itseään rumana niin kyllä kai sen ulkonäkönsä inhoamisen aikuisena jo hallitsee.
Mä ainakin näen itseni rumana, huomaan kasvoissani vain ja ainoastaan ne "huonot" piirteet enkä osaa katsoa kokonaisuutta ulkopuolisen silmin. En muutenkaan pidä naamani kokonaiskuvasta; näytän jotenkin kolhon surulliselta ja hämmästyneeltä aina, en miltään viettelevältä kaunottarelta tai sellaiselta söpikseltä. Silti mua ovat miehet lähestyneet, jos olen ollut yksin jossain tapahtumassa. Mua myös on pyydetty joskus malliksi yhteen valokuvaprojektiin, mutta en pystynyt katsomaan omia kuviani itkemättä ja pyysinkin, että niitä ei julkaistaisi missään.
Tämä ongelma varmasti juontaa koulukiusaamiseen (olin poikien mielestä oksettava, mun äänestettiin luokan rumimmaksi tytöksi jne.) ja siihen, että aviomiehenikään ei kauheasti enää ole kiinnostunut musta seksuaalisessa mielessä.
Voi. Minua sanotaan kyllä kauniiksi sekä miesten että naisten toimesta, mutta en oikein usko sitä, koska minulla ei ole koskaan ollut poikaystävää kun taas kaikilla kavereilla on jono miehiä perässä.