Teenkö virheen jos menen naimisiin rahasta?

On se ihan ok. 

Ei ne suhteet muutenkaan kestä ja yleensä ne juuri loppuukin siihen rahattomuuteen. Ehkä teillä on mahdollisuus onnistua. 

Mikäs vika miehen vanhassa perheessä on? Lapset jo aikuisia? Mietin vain mahdollisia "sudenkuoppia".

Äitini toimi suunnilleen noin ja katkeroitui kun isästä paljastui ikäviä puolia. Rakkaus olisi saattanut ne kestää, koska ei isä mikään rikollinen ollut, vain vajaa ihminen. Mutta koska rakkautta ei ollut äiti otti eron ja pitkään paasasi siitä, miten isä ei ollut kuten piti.

Äitiä alkoi myös ahdistaa se, että tavallaan kaikki sananvalta asioihin on sillä rikkaammalla. Kun siis ei ollekaan samaa mieltä.

Ollekaan = ollakaan

2

Sun elämä.

Itse löysin sielunkumppanini "ihan ok" suhteen jälkeen, jonka kuvittelin riittävän minulle. Vasta nykyisen mieheni tavattuani ymmärsin, miten mahtavaa elämä on, kun sen jakaa oikeasti rakastamansa ihmisen kanssa.

Ja kyllä sinulle se rakkauskin tulee. Noin 40-vuotiaana tapaat jonkun (ikäisesi), joka vie jalat alta ja se on menoa sitten. Luultavasti olet tuossa iässä seksuaalisesti kiihkeimmilläsi ja nykyinen miehesi on väistämättä väsähtänyt.  Rahahuolet ovat ikäviä, joten anna nyt vain palaa. Mutta huolehdi, että lastesi tulevaisuus on turvattu.

Miten paljon vanhempi miehesi oikein on? Muuten tuo kuulostaa mielestäni ihan "järkevältä" sopimukselta, mutta sitä vielä miettisin että miltä tuntuisi suhteenne siinä vaiheessa kun sinä olet nelikymppinen. Jos miehesi on siinä vaiheessa viittä vaille vanhus, niin se voi olla aikamoinen taakka kantaa siinä vaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Mikäs vika miehen vanhassa perheessä on? Lapset jo aikuisia? Mietin vain mahdollisia "sudenkuoppia".

Äitini toimi suunnilleen noin ja katkeroitui kun isästä paljastui ikäviä puolia. Rakkaus olisi saattanut ne kestää, koska ei isä mikään rikollinen ollut, vain vajaa ihminen. Mutta koska rakkautta ei ollut äiti otti eron ja pitkään paasasi siitä, miten isä ei ollut kuten piti.

Äitiä alkoi myös ahdistaa se, että tavallaan kaikki sananvalta asioihin on sillä rikkaammalla. Kun siis ei ollekaan samaa mieltä.

Mies erosi jo vuosia sitten ja yhteiselo entisen vaimon kanssa vaan päättyi erimielisyyksiin. Mies teki virheitä, mutta tiedostaa ne itsekin ja on avoin entisen suhteen yksityiskohdista. 

Ja mitä ensimmäinen kommentoija sanoikin, ei ne suhteet ikuisesti kestä. Meidän suhde on toisaalta kovin tasapainoinen, koska (ainakaan minun puoleltani) ei ole niin vahvoja tunteita että ne saisi käyttäytymään irrationaalisesti, olemaan esimerkiksi tosi omistushaluinen. Meillä on yhdessä kivaa ja voimme tehdä ja kokea tosi hienoa asioita yhdessä. -ap

Ei se ole oikein että elämästä tulee kärsimysnäytelmä. Niin moni kärsii rahanpuutteesta ja on nytkin itsemurhan partaalla. Kyllä se niin on että raha rauhoittaa ja helpottaa elämää. Iske kiinni nyt kun sinulla on siihen mahdollisuus. 

"Toisaalta järki sanoo, että tavallaanhan olen ajautunut lottovoitto -tyyppiseen tilanteeseen. Elämä on huoletonta ja hyvää, voin harrastaa ja kehittää itseäni ja olen melko stressitön ja elämä on turvattua. Suurta intohimoa ja rakkautta ei ole, mutta muita positiivisia puolia, etuja ja hyötyjä senkin edestä. Asioita, joista moni vain haaveilee ja unelmoi."

Tämä on lottovoitto jos mies ei muutu tai et itse rakastu oikeasti. Kehtaatko ottaa eron, jos rakastut, siis luuletko, että miehesi hyväksyy tai ymmärtää jos eroat, vaikkei teidän suhteessanne olisi edelleenkään muuta vikaa kuin että tunteet "puuttuu"?

Jos eläisimme maassa, jossa muillakaan ei olisi rakkausavioliittoja ei omankaan liiton puuttuva intohimo haittaisi, mutta kun aina kuulee muiden rakkauksista... Niin JOS vielä itse rakastutkin joskus niin tuo tilanne EI tule tyydyttämään sinua.

Kunnioitus, lempeys ja toisen huomioiminen ovat rakkautta. Intohimon puutteesta en olisi huolissani, koska se ehtii hiipua ja syttyä pitkissä suhteissa monta kertaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikäs vika miehen vanhassa perheessä on? Lapset jo aikuisia? Mietin vain mahdollisia "sudenkuoppia".

Äitini toimi suunnilleen noin ja katkeroitui kun isästä paljastui ikäviä puolia. Rakkaus olisi saattanut ne kestää, koska ei isä mikään rikollinen ollut, vain vajaa ihminen. Mutta koska rakkautta ei ollut äiti otti eron ja pitkään paasasi siitä, miten isä ei ollut kuten piti.

Äitiä alkoi myös ahdistaa se, että tavallaan kaikki sananvalta asioihin on sillä rikkaammalla. Kun siis ei ollekaan samaa mieltä.

Mies erosi jo vuosia sitten ja yhteiselo entisen vaimon kanssa vaan päättyi erimielisyyksiin. Mies teki virheitä, mutta tiedostaa ne itsekin ja on avoin entisen suhteen yksityiskohdista. 

Ja mitä ensimmäinen kommentoija sanoikin, ei ne suhteet ikuisesti kestä. Meidän suhde on toisaalta kovin tasapainoinen, koska (ainakaan minun puoleltani) ei ole niin vahvoja tunteita että ne saisi käyttäytymään irrationaalisesti, olemaan esimerkiksi tosi omistushaluinen. Meillä on yhdessä kivaa ja voimme tehdä ja kokea tosi hienoa asioita yhdessä. -ap

No sitten asia on täysin selvä. Olette hyvällä pohjalla kun olette jo keskustelleet asioista noinkin syvältä. Tiedätkö, on ihmisiä jotka eivät ikinä keskustele niistä. Hyvällä pohjalla tuo on. Iske nyt vaan kiinni ja pyydä meidät sinne häihin:)

Minä en voisi elää noin. Haluan rakkautta ja tasavertaisen suhteen ja ikäiseni tai hieman nuoremman miehen.

Tehkää sopimus siitä, että mies maksaa sinulle ollessasi kotona tietyn summan "palkkaa" ja kerryttää eläkevakuutukseesi rahaa. Säästät rahat tulevaisuuttasi varten mm. sijoittamalla osakkeisiin.

Ymmärrän, ettet halua miehen omaisuutta, mutta sinun ei todellakaan kannata jäädä tyhjän päälle tilanteessa, jossa mies voi valita vielä nuoremman puolison jossain vaiheessa.

Mies voi haluta eron ja putoat jälleen lähtötilanteeseesi, mutta vanhempana ja mahdollisesti useamman lapsen yksinhuoltajana.  

Vierailija kirjoitti:

Olen nuori, päälle parikymppinen nainen. Menossa naimisiin miehen kanssa, joka on minua huomattavasti vanhempi - ja varakkaampi. Suhteemme perustuu osin puhtaasti ja avoimesti ns. käytännön syille. Mies halusi löytää nuoren naisen, jonka kanssa perustaa perhe uudestaan, ja joka asettuu perinteiseen naisen rooliin. Minä olen täysin ok sen kanssa että laitan miehelle illallisen ja pidän kodin siistinä ja itseni nättinä ja miehen tyytyväisenä. Mieheni on karismaattinen, lempeä ja kohtelee minua hyvin. Minun ei tarvitse huolehtia taloudesta, vaan voin keskittyä opintoihini. Yhdessä harrastamme ja matkustelemme. Viihdymme toistemme seurassa.

Minulla on kaikkea mistä unelmoida saattaa (en nyt tarkoita että asuisimme kartanossa ja että elisin todellista luksuselämää, mutta mies on matkalippuni yläluokkaan ja melko huolettomaan elämään kuitenkin.) eikä minun tarvtise huolehtia raha-asioista. Voin ostaa mitä haluan ja elää stressittömästi. Olen yhdessä hyvän miehen kanssa. Kaikki edellä mainittu tuntuu hyvältä, koska tulen perheestä jossa raha oli tiukalla ja jossa isäni kohteli äitiäni kovin toisella tavalla kuin oma kumppanini kohtelee minua.

En kuitenkaan voi aidosti sanoa rakastavani kumppaniani. Välitän hänestä, arvostan häntä ja hän on hyvä ystäväni. Turvallinen, ihana, lempeä. Suunnitelmamme on parin vuoden sisään hankkia lapsi. Tiedän, että lapsi viimeistään sitoisi ja sinetöisi elämäni hyvin vahvasti. Nuoruuteni jäisi kirjaimellisesti kovin lyhyeksi ja monet suunnitelmat ja seikkailut jäisi kokematta.

Toisaalta järki sanoo, että tavallaanhan olen ajautunut lottovoitto -tyyppiseen tilanteeseen. Elämä on huoletonta ja hyvää, voin harrastaa ja kehittää itseäni ja olen melko stressitön ja elämä on turvattua. Suurta intohimoa ja rakkautta ei ole, mutta muita positiivisia puolia, etuja ja hyötyjä senkin edestä. Asioita, joista moni vain haaveilee ja unelmoi.

Menenkö naimisiin ja takaan kivan ja turvallisen elämän itselleni ja lapsilleni? Kaikkea ei voi saada, joten minä sitten uhraisin sen ns. elämäni rakkauden. Ja jos joku nyt kommentoi että hyväksikäytän miestäni, meille oli jo suhteen alussa hyvin selvää että minkälaista elämää ja "järjestelyä" molemmat etsii. Avioehtoomme kirjataan minun aloitteestani kohta, että omaisuutta ei jaeta tasan vaan tietyin ehdoin ja vasta yhteiset lapset muuttaa sopimusta siten että eronkin tullesa hyötyisin konkreettisesti rahallisesti. Sillä en halua miehelle, saatikka miehen aikuisille lapsille mielikuvaa että olen pelkkä kullankaivaja ja hyväksikäyttäjä.

Katso Uuno Turhapuro -leffoja. Uuno meni naimisiin rahasta ja kuinkas sitten kävikään.

Kaunis satu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikäs vika miehen vanhassa perheessä on? Lapset jo aikuisia? Mietin vain mahdollisia "sudenkuoppia".

Äitini toimi suunnilleen noin ja katkeroitui kun isästä paljastui ikäviä puolia. Rakkaus olisi saattanut ne kestää, koska ei isä mikään rikollinen ollut, vain vajaa ihminen. Mutta koska rakkautta ei ollut äiti otti eron ja pitkään paasasi siitä, miten isä ei ollut kuten piti.

Äitiä alkoi myös ahdistaa se, että tavallaan kaikki sananvalta asioihin on sillä rikkaammalla. Kun siis ei ollekaan samaa mieltä.

Mies erosi jo vuosia sitten ja yhteiselo entisen vaimon kanssa vaan päättyi erimielisyyksiin. Mies teki virheitä, mutta tiedostaa ne itsekin ja on avoin entisen suhteen yksityiskohdista. 

Ja mitä ensimmäinen kommentoija sanoikin, ei ne suhteet ikuisesti kestä. Meidän suhde on toisaalta kovin tasapainoinen, koska (ainakaan minun puoleltani) ei ole niin vahvoja tunteita että ne saisi käyttäytymään irrationaalisesti, olemaan esimerkiksi tosi omistushaluinen. Meillä on yhdessä kivaa ja voimme tehdä ja kokea tosi hienoa asioita yhdessä. -ap

Ylläripylläri... nuo "virheet" kuulostavat vähän siltä, että mies ei ehkä ole aina noin ihana kuin silloin kun pitää miellyttää. Hänessä voi olla jokin toinenkin puoli, jota et ole vielä nähnyt, TAI sitten voi olla, että ei olekaan, mutta osa meistä sulkee silmänsä joiltain asioilta uskoen, että ne paranevat, katoavat tai muuttuvat myöhemmin. Ja sitten niin ei käykään. Pyydän sinua harkitsemaan onko miehessä sellaisia puolia, joiden voit pohtia tulevan kynnyskysymyksiksi myöhemmin.

En toki halua maalata piruja seinille, että takuulla tulee olemaan tai on, mutta kannattaa katsoa ennemmin kuin katua!

2

Millä turvaat oman elämäsi? Jos mies päättääkin 20v jälkeen nostaa kytkintä, niin mitä sinulle jää? En ole varma millaisia avioehtosopimuksia Suomessa voi tehdä (menin itse USA:ssa naimisiin), mutta ainakin USA:ssa on yleisiä ns. vuosipohjaiset avioehdot jotka on omiaan juuri tuohon tilanteeseen. Esim. 5 vuotta naimisissa = 3 miljoonaa erossa, 7 vuotta naimisissa = 5 miljoonaa erossa, 10 vuotta naimisissa = 8 miljoonaa + alimony. Sillä turvataan se, että nainen ei jää tyhjän päälle, kun ei ole ehtinyt kouluttautua ja luoda uraansa ollessaan kotirouvana miehen halusta. Minusta hyvin järkeenkäypää. 

Kunhan talous on turvattu tai muita suunnitelmia, niin anna mennä vaan. Parisuhde voi olla hyvä ilman leiskuvaa rakkauttakin.

Vierailija kirjoitti:

Kunnioitus, lempeys ja toisen huomioiminen ovat rakkautta. Intohimon puutteesta en olisi huolissani, koska se ehtii hiipua ja syttyä pitkissä suhteissa monta kertaa.

Tämä on sinänsä totta, mutta suhteen vaikeina aikoina kannattelevat ne syyt, miksi aluksi mentiin yhteen ja usein se on juuri se tunne, mihin toisessa rakastui. Sen kaivaminen esille auttaa. Jos sitä ei ole niin minkäs voimalla sitä sitten jaksaa, jos toinen tuntuu sillä hetkellä ihan väärältä ja on kuitenkin lapsia, ettei voi erota, ainakaan tuntematta olevansa syyllisyyttä tai olevansa itsekäs.

Jos tuo on ap:n ainoa vaihtoehto, niin sitten sanoisin, että ok, mutta jos hän osaisi ajatella parisuhteen olevan muutakin mutta hyvää, niin miettisin.

Et jätä vaan loisit sydämesi kyllyydestä!

Sanoisin että sinulla on parempi mies kuin naisilla keskimäärin. Se onko mahdollista löytää vielä parempi riippuu siitä mitä sinulla on tarjota. Kaunis ja nuori ei sitä unelmamiestä vielä vakuuta samalla tavalla kuin tätä nykyistä.

Voit ottaa riskin ja yrittää etsiä unelmamiehen tai sitten pitää nykyisen hyvän miehen. Kokeneempana neuvoisin pysymään nykyisessä suhteessa. Intohimo katoaa ajan myötä, mutta ihmiseen myös kiintyy ajan myötä. Mies kohtelee sinua hyvin, arvostat häntä ja viihdytte yhdessä. Aika on siis puolellanne.

Mies on minua reilusti vanhempi, siis yli 20 vuotta. Pidän miestäni kuitenkin ihan viehättävänä fyysisestikin, en siis ole menossa naimisiin ihmisen kanssa joka olisi mielestäni vastenmielinen.

En tiedä miten mies suhtautuisi jos sanoisin haluavani eron koska löysin jonkun toisen. Tiedän miehen tavallaan jollain tasolla pelkäään sitä, olenhan nuori ja nätti. En kuitenkaan aio pettää tai ole ikinä pettänyt tai edes halua pettää. Jos löytäisin jonkun toisen, en epäile että mies alkaisi todella hankalaksi, mutta kokisin tilanteen itse vaikeaksi koska sellaisessa tilanteessa en mitenkään kehtaisi omia mitään miehen ansaitsemaa omaisuutta tuntematta oloani todella, todella syylliseksi. 

Myönnän että ajattelen tavallaan että olen miehen kanssa ja jos rakastuisin hullusti, olisin valmis jättämään kaiken ja luopumaan kaikesta. Mutta koska en tiedä käykö niin, turvallinen elo nykyisen miehen kanssa on ikäänkuin vakuutus. Ja jos me ehtisimme jo hankkia lapsia, se tietenkin muuttaisi asioita ja sitoisi minut mieheen eri tavalla kuin yhteinen sukunimi ja sormus. Ja toisaalta tiedän, että harva mies haluaisi naista joka on ollut huomattavasti vanhemman miehen kanssa naimisissa, koska gold digger vibat olisi niin vahvat. Vaikka kyseessä on siis vain järkiliitto ja avoimuudelle perustuva sellainen. Opiskelen yliopistossa ja valmistuttuani haluan ehdottomasti luoda omaa uraa, huolimatta siitä että mies olisi ok sen kanssa että olisin täysipäiväinen kotiäiti.  -ap