En uskalla mennä edes töihin. Pelkään kaikkea- pelkään elämää

Kai se nyt on itsestään selvää, ettei ammattiauttaja eikä mikään "lääkitys" voi auttaa tällaiseen. Tuollaisia höpisee vain ihmiset jotka eivät tunne ollenkaan tätä ongelmaa.

Täällä vähän samanlaista. Pidän itteeni niin tyhmänä että koen ettei musta koskaan ole työelämään koska kuitenkaan en tajuaisi mistään mitään ja pelkään että tulisin kiusatuksi kun muut huomaisivat tämän. Enkä sitä paitsi edes tiedä mikä ala kiinnostaisi kun lähtökohtaisesti pidän itseäni niin huonona ja yksinkertaisena enkä myöskään osaisi ottaa mitään isoa vastuuta työstäni. Ja ylläri ylläri olen terapiassa.

Vierailija kirjoitti:

Mites te jotka ette käy töissä, saatteko jotain tukia? -ap

Työttömyystukea saan. Odottelen tässä vaan milloin tulee kenkää työkkäristä ja sitten siirryn toimeentulotuen pariin.

Minulla sama. Enkä kyllä uskalla hakea edes apua. En ikinä käy missään vaan olen vain yksin kotona ja katson telkkaria yms. Ystäviäkään ei oikeastaan ole, parisuhteesta puhumattakaan...

N23

Vierailija kirjoitti:

Onko tuo siis jotain sosiaalisten tilanteiden pelkoa vai mikä teillä on ap ja muut diagnoosina? Mahtaa olla raskasta, en osaa edes kuvitella...

Paniikkihäiriö, agorafobia ja skitsofrenia.

Perustakaa joku me jännittäjät ryhmä ja tehkää asioita omassa jännittävässä seurassanne :)

Vitsivitsi.... Tsemppiä kaikille jännittäjille, käykää lääkärissä, menkää terapiaan, altistakaa itseänne pikkuhiljaa. Muut eivät huomaa jännittämistänne ollenkaan siinä mittakaavassa kuin luulette. Ihmiset on kiinnostuneempia omista ongelmistaan kuin teistä.

Vierailija kirjoitti:

Minulla sama. Enkä kyllä uskalla hakea edes apua. En ikinä käy missään vaan olen vain yksin kotona ja katson telkkaria yms. Ystäviäkään ei oikeastaan ole, parisuhteesta puhumattakaan...

N23

Vaimoainesta. Vielä kun oisit vähän vanhempi ja täältä läheltä.

Parisuhdekin alkaa tässä menemään kun toisen on niin mahdotonta ymmärtää miksi en voi mennä töihin.. sehän tarkoittaa ettei hän ymmärrä sairauttani lainkaan :(

Vierailija kirjoitti:

Perustakaa joku me jännittäjät ryhmä ja tehkää asioita omassa jännittävässä seurassanne :)

Vitsivitsi.... Tsemppiä kaikille jännittäjille, käykää lääkärissä, menkää terapiaan, altistakaa itseänne pikkuhiljaa. Muut eivät huomaa jännittämistänne ollenkaan siinä mittakaavassa kuin luulette. Ihmiset on kiinnostuneempia omista ongelmistaan kuin teistä.

"Muut eivät huomaa jännittämistänne ollenkaan siinä mittakaavassa kuin luulette. Ihmiset on kiinnostuneempia omista ongelmistaan kuin teistä"

Tätä teoriaa eivät koulukokemukset ainakaan tukeneet. Muistuttelen itseäni kyllä asiasta "ketään ei kiinnosta" jne. mutta en voi olla ajattelematta, että aikuiset vain salaavat kritiikkinsä paremmin. Pelko on myös sillä tavalla irrationaalista, ettei se lähde vain ajattelemalla. Altistaminen minua pikkuisen auttaa - ulos lähteminen uutena päivänä on aina yhtä vaikeaa, mutta saman päivän muut jutut helpompia kunnes seuraava aamu...

Vierailija kirjoitti:

Mites te jotka ette käy töissä, saatteko jotain tukia? -ap

Kuntoutustukea. Enpä oo viiteen vuoteen juurikaan liikkunut kotoa. Kohta alkaa terapia kun viimein sinne pääsin. Saas nähdä miten tulee menemään ulos lähtö kerran viikossa. Pelottaa jo. Ois vaan pitäny kysyä nettiterapiaa yms. Propralkaan ei auta enkä kovempia saa. Lääkäri ehdotti et otan Ketipinoria jännitykseen mut se lihottaa ja kiva sitten istua umpiväsyneenä sohvalla kuola valuen.

Kohta taas töihin ja jännittää..hitto kun pitääkin olla tälläinen.

Tuttua itsellekin, kuntouttavan työtoiminnan kautta olen vähitelleen muka siirtymässä työelämää kohti mutta vaikka kuntouttavassa menee ihan hyvin niin oikea työpaikka on ihan eri asia ja sen mukana tuoma vastuu tuntuu ihan musertavalta. Eli todennäköisempää on että siirryn kuntouttavasta sairaslomalle tai väliaikaiselle eläkkeelle kuin työelämään elleivät vain anna minun jatkaa tässä, mieluummin osallistun omalla pienellä tavallani ja olen pikkuisen avuksi nykyisessä paikassani kuin istun vain kotona. 

Uutta hoitosuhdetta olisi tarkoitus aloittaa, aiemmin on lääkitykset ja terapiat jo kokeiltu mutta kuntoutussuunnitelman mukaisesti niitä pitää kartoittaa nyt uudelleen. 

Miten selviän työpäivästä? Onko vinkkejä? Ahdistaa!!!

T:31

Vierailija kirjoitti:

Miten selviän työpäivästä? Onko vinkkejä? Ahdistaa!!!

T:31

Ota loparit ja siirry sossupummiksi.

Samanlainen täällä. Ja hoito & lääkitys on jo.

Siis onko teillä tähän syynä koulukiusaaminen? Vaiko kotiolot, eikö teitä olla kotona tsempattu? Mistä tällainen voisi johtua? Luonteesta?

Itse olen luonteeltani ujo jännittäjätyyppi, mutta teeskentelen rohkeampaa kuin olen. Huomaan, että uudet kanssaihmiset suhtautuvat minuun rohkeana tyyppinä, kun vedän rooliani. Oikeasti olen aika erilainen. Mieluimmin olisin vain kotosalla, kotini on linnani.

Hassu juttu, mutta joudun työssäni olemaan monien vieraiden ihmisten kanssa ja saan siitä kovasti myös kicksejä. Saatan olla kainalot märkinä ja käyn hirveillä kierroksilla työpäivän jälkeen vielä useamman tunnin, koska koko päivän jännitys ei heti häivy. Olen ylipirteä ja höpötän hirveästi.

Näin täällä.

Ite pitäis hakea töitä ja pelkkä ajatuskin ahdistaa.. en voi elää näin. Mitä tällanen elämä on. Se joka ei oo kokenut ei voi ymmärtää, se on tullu todistettua niistä miljoonista kommenteista muka ystävien suusta. Tää voi olla monta kertaa pahempi kuin mikään fyysinen sairaus joka viellä mahdollisesti voidaan hoitaa jollakin keinolla. :(

Vierailija kirjoitti:

Siis onko teillä tähän syynä koulukiusaaminen? Vaiko kotiolot, eikö teitä olla kotona tsempattu? Mistä tällainen voisi johtua? Luonteesta?

Itse olen luonteeltani ujo jännittäjätyyppi, mutta teeskentelen rohkeampaa kuin olen. Huomaan, että uudet kanssaihmiset suhtautuvat minuun rohkeana tyyppinä, kun vedän rooliani. Oikeasti olen aika erilainen. Mieluimmin olisin vain kotosalla, kotini on linnani.

Hassu juttu, mutta joudun työssäni olemaan monien vieraiden ihmisten kanssa ja saan siitä kovasti myös kicksejä. Saatan olla kainalot märkinä ja käyn hirveillä kierroksilla työpäivän jälkeen vielä useamman tunnin, koska koko päivän jännitys ei heti häivy. Olen ylipirteä ja höpötän hirveästi.

Näin täällä.

Luonteesta johtuu. Itse en osaa tuolla lailla teeskennellä rohkeampaa.

Suosittelen Juhani Mattilan kirjaa Herkkyys ja sosiaaliset pelot. Tosi hyvä kirja, Mattila on psykiatri ja psykoterapeutti, kirjoittanut paljon ujoudesta ja jännittämisestä.

Tämä ihmiskammo on ainoa sairaus / häiriö, joka oikeasti estää töissä käymisen. Fyysisissä sairauksissa voi käyttää apuvälineitä, leikkaushoitoa, lääkkeitä jne., mutta tähän ei auta mikään. En siis sano, että fyysisesti sairaiden pitää väkisin käydä töissä, vaan asetin nämä kaksi rinnakkain vain, jotta käy ilmi, miten mahdoton sairaus tämä kammo on.

Onko tälle mitään virallista diagnoosia? Voiko tämän perusteella päästä työkyvyttömyyseläkkeelle? Onko yhtään esimerkkitapausta?

Vai ovatko kaikki äärimmäisen ihmiskammoiset pakotettu samaan tilanteeseen kuin jossa itse olen ollut vuosia? Pyörin yhteiskunnan tukien varassa aina selitellen epämääräisiä kaikille instansseille että saan elatuksen seuraaviksi kuukausiksi? En vain koskaan kehtaa kertoa kenellekään taholle oikeaa syytä. Häpeän kammoani niin paljon ja toisaalta pelkään, ettei tämän sairauden voimaa uskota, vaikka kertoisinkin.