Muita joita ahdistaa lapsiperheen viikonloput?

Joku kirjoitti osuvasti ettei vanhemmat ole mikään ohjelmatoimisto. Pitää kuunnella itseään ja tehdä se minkä jaksaa, pingoittamatta. Muuten pimahtaa jossain vaiheessa, ikävin seurauksin. Lapsiakin on moneen lähtöön, mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle, joten vaikea antaa yleisohjeita.

Yksi sana: kasvatus.

ainakin monella tässä ketjussa tuntuu olevan lastenkasvatuksessa käytössä telkkarit ja padit. Ihmetyttää vähän, ei varmasti kasvaville pikkulapsille ole parasta mahdollista toimintaa tuijottaa ruutua tuntikaupalla päivittäin. Tätähän ei tietenkään ääneen saa sanoa koska se on arvostelua...

Vierailija kirjoitti:

ainakin monella tässä ketjussa tuntuu olevan lastenkasvatuksessa käytössä telkkarit ja padit. Ihmetyttää vähän, ei varmasti kasvaville pikkulapsille ole parasta mahdollista toimintaa tuijottaa ruutua tuntikaupalla päivittäin. Tätähän ei tietenkään ääneen saa sanoa koska se on arvostelua...

Juu ja ennenhän ei lainkaan tehty vastaavaa, vaan keksittiin kokoajan uutt virikettä ja oltiin lasten kanssa 24/7? 

Aika jännä, että tässä ketjussa taitaa olla vain pari lapsettoman kirjoittajan kommenttia ja ainakin toinen niistä oli rakentava ja kannustava. Miksi mammat sitten kirjoittavat niin ilkeästi sellaisiin ketjuihin, joissa pohditaan jotakin lapsivapaaseen tilaan tai lapsettomuuteen liittyvää asiaa? Miksei mammoilla ole varaa olla jalomielisiä muita kuin mammoja kohtaan? Ihmettelenpä vaan.

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä keksisin tähän viikonloppuahdistukseen?? Lapset ovat vielä pieniä, kohta 3 ja 5 ja heräävät siinä seitsemän maissa joka aamu. Melskaaminen alkaa heti ja minulla stressitaso nousee taivaisiin. Syömme, puemme - ja kello on 7:40 mitä hittoa sitten??? Itseä väsyttää niin että haikailen mielisairaalaan lepotauolle, lapset kitisevät ja natisevat ja riitelevät ja melskaavat niin, että naapurimme valittavat. 9 maissa menemme puistoon räntäsateeseen nököttämään yksin, koska näemmä muissa perheissä siemaillaan lattea kotona ja lapset istuvat postimerkkikokoelmiensa kanssa???

11 laahustamme sisään, syömme ja taistelemme nuoremman päiväunille. Vanhempi lapsi kinuaa saada katsoa padiltä lastenohjelmia ja me kuolemanväsynrinä sorrumme ja ahdistumme sitten siitä miten lapsi katsoo liikaa ruutua..

Iltapäivällä sama puistolusiminen kuin aamupäivällä ja sitten illallinen, kylvyt ja iltasadut. Kitinöiden riitojen ja huutojrn maustamina tietenkin..

Joku ehdottaa nyt, että kutsukaa vieraita, mutta emme joka viikonloppu jaksa järjestää. Lapset villiintyvät vieraista niin että minun aikani menee lasten perässä juoksuun ja vieraat menevät minulta ohi.

Meillä ei ole varaa viedä lapsia mihinkään rientoihin emmekä ihmispaljouteen halua.

Vertaistukea/ ymmärrystä keneltäkään?

ja kuka sanoi että pienellä ikäerolla lapsista tulee hyvät kaverit? Ja ha ja pah, sanon minä itse tein 4 vuoden ikäerolla ja hyvin menee vuosivuodelta paremmin veljeksillä nääs! Me taas käydään kylässä paljon, ja maksullisissa paikoissa kuten hoplop, leffassa jne ajetaan autolla mm angry birds puistoon! Käydään kirppiksillä jne jne..

Ap leiki lastesi kanssa, rakenna majaa ja pelatkaa helppoja lautapeljä, muovailkaa, askartelkaan! Miks aina sinne puistoon pitää raahautua?

Mitä mies/isä tekee??

Hei, onko kukaan täällä niissä facebookin hätäkahvit ryhmissä? Kannattaa tsekata! :-)

Ei ahdista yhtään, meidän lapset on opetettu käyttäytymään niin etteivät aiheuta ahdistusta vanhemmilleen. Meillä on hauskaa ja rauhallista. Tehkää lapsille säännöt selviksi.

Ja kun meillä oli taas niiiiin tyyyyylsääää miehen kanssa kun lapset oli viikonlopun pe-la isovanhemmillaan yö kylässä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei voi mitään mutta kuulostaa ihan kamalalta :( Olen itse siinä vaiheessa että pitäis päättää yritetäänkö lasta vai ei. Olen tosi kahden vaiheilla. Vaaka kallistuu enemmän ja enemmän siihen suuntaan että meille ei koskaan lasta tule. Voin kertoa miten itse vietin viikonlopun, ihan vaan vertailun vuoksi:

Perjantaina kävin salilla ja lähdin sitten alkuillasta kyläilemään kaverin luona. Tulin kotiin yöllä vasta kahden jälkeen. Aamulla nukuin melkein yhteentoista. Söin aamiaista, surffasin netissä ja iltapäivällä lähdin miehen ja koiran kanssa käymään asioilla ja sukulaisia tapaamaan. Tulimme kotiin iltasella viiden aikaan, söimme ja kokkasimme yhdessä vähän lisää ruokaa. Mies katseli leffaa ja itse surffailin netissä etsien muutamia sisustusjuttuja: olin väsynyt edellisillan valvomisesta. Nukkumaan mentiin kyllä vasta puolenyön jälkeen. Sunnuntaina heräiltiin joskus kymmenen aikaan, syötiin aamiaista ja lähdettiin yhdessä koiran kanssa pitkälle lenkille metsään. Iltapäivällä lähdimme ystävien luokse kylään, tulimme kotiin vasta lähempänä kahdeksaa. Aikatauluja ei ollut (mitä nyt oli sovittu kyläpaikkojen kanssa mihin aikaan suunnilleen tullaan paikalle), tehtiin mitä  huvitti ja missä järjestyksessä huvitti. Tänä viikonloppuna oli kylläkin poikkeuksellisen paljon "ohjelmaa" sosiaalisen elämän muodossa, ei me yleensä näin joka päivä nähdä tuttavia tai sukulaisia :) Mukava ja tosi hauska viikonloppu kaikenkaikkiaan, nauroin tosi paljon ja olin iloinen, nautin hyvästä seurasta! 

Tähän tyyliin minunkin viikonloppuni menevät. Välillä tietty ei halua olla seurallinen, mutta onneksi ei tarvitsekaan, kun ei ole ketään huollettavia. Pidän elämästäni  erittäin paljon näin, enkä keksi mitään syytä vaihtaa viikonloppujani lapsiperheen viikonloppuihin. Niissä ei tunnu olevan mikään asia paremmin, ja ellei vanhemmuus olisi jonkinlainen "juttu", harva edes miettisi tällaista vaihtoehtoa.

Vierailija kirjoitti:

Ei ahdista yhtään, meidän lapset on opetettu käyttäytymään niin etteivät aiheuta ahdistusta vanhemmilleen. Meillä on hauskaa ja rauhallista. Tehkää lapsille säännöt selviksi.

Näin aina sanovat ne, joilla on kohtuullisen helppotempperamenttisia lapsia. :)

Mä ymmärrän ap:ta, meillä samanikäiset lapset ja mustakin tuntuu joskus ihan samalta. Meidän perheen pelastus on kuitenkin olleet ihanat lapsiperheet ystävinä ja naapureina. Minäkään en jaksa kovin usein kutsua vieraita meille kotiin, mutta sovimme ystävien kanssa viikonloppuisin usein treffejä leikkipuistoon. Se toimii tosi hyvin! Lapset saa seuraa toisistaan ja leikkivät keskenään tosi hyvin. Äidit saa jutella ja avautua ja antaa toisilleen vertaistukea. Puistotreffejä voi varioida vaikka miten: kesällä uimarannalle, kotieläinpihaan, autolla naapuriasuinalueen puistoon, välillä piknikeväät mukaan, talviretki metsään, luistelemaan, pulkkamäkeen. Ilmaisia juttuja löytyy tosi paljon, jos vähän suunnittelee, ja pienet lapsethan ei mitään spektaakkeleja odotakaan. Yksin en varmaan jaksaisikaan hirveästi puistoissa lasten kanssa istuskella, mutta kun kaikilla on seuraa, on mukavampaa! 

Voi vitsi, onko muita ketä ahdistaa lapsiperheen arkipäivät kun töissä ikävöi lapsiaan ja on vain pelkkä ilta aikaa touhuta lasten kanssa jasiitäkin vain osa iltaa kun pitää tehdä kotityöt/ruoat/lapset ja aikuiset harrastaakin joinain iltoina?

Minä rakastan viikonloppuja kun on aikaa tehdä mitä halutaan, ei viikonlopusta kannata rakentaa suoritusviidakkoa. Meidän lapset on aika tyytyväisiä jos heidän kanssaan vaan on samassa tilassa tai yhdessä ulkona ja ei ole kiire niin kuin arkena.

Mun lapset on prikulleen ap:n lasten ikäisiä. Olen kouluttanut ne niin, että klo 7 herätessään katsovat itsekseen tv:tä. Äiti herää virkeänä. Kuulen silti uneen, jos jotain outoa tapahtuu. Ei koskaan lusita puistossa/ostoskeskuksissa. Ollaan käyty teatterissa, konserteissa, mennään isoon mäkeen jossa äiti pulkkailee, tehdään hiki päässä lumilinnoja, hiihdetään, luistellaan jne. Kaikkea uutta mistä minä pidän!

Sisällä tehdään paljon lukemista ja opiskellaan uusia juttuja. Pidetään vaikka lentopallotreenejä. Ja on meilläkin naapurit. En tosin nukuta nuorempaa ja lapset sammuvat kuin saunalyhdyt. Mun lapset osaavat kyllä käyttäytyä-olen tässä tiukka. Jos ei osata, niin sit ei mennä uudelleen. Kummasti se sujuu, kun toteuttaa uhkaukset. Mun vinkki on tehdä asioita, joista aikuinen tykkää.

ehkä ap:n ois syytä katsoa peiliin? Mistä olet oppinut että loskassä ja räntäsateessa pitää seistä puistossa?!? Mitä lapset siitä saavat? Ehkä ois kivempi tehdä joku retki jonnekin tai kehittää jotain tekemistä sisätiloissa. Ja jos taloudessa on kaksi aikuista, ehkä olisi hyvä testata se monen täällä mainostama "toinen nukkuu, toinen valvoo" -malli, jossa toinen aikuisista nukkuu toisena vkonloppuaamuna pidempään ja toinen sitten toisena.

Vanha ketju mutta täälläkin ahdistaa. Nämä viikonlopun tunnit tuntuu loputtomilta!

Lapset herää klo. 6. Ja sit sitä nahistelua, kiukuttelua, riehumista ja tylsyyden mankumista kestää enemmän tai vähemmän sinne iltakasiin saakka. Ja olen yh, eli hoidan kaiken yksin. Työviikon jälkeen haluaisi joskus levätä mutta ei...

Ja tänäänkin on jo käyty uimahallissa, pelattu lautapelejä, askarreltu, vielä olis leipomista illaksi. Silti siihen väliin jää tajuttomasti niitä tunteja kun ei saa lapsilta mitään rauhaa. PAITSI jos niiden antaa pelata tai katsoa tablettia. Omat leikit on niillä niin ja näin ja keskenään eivät leiki ilman tappelua :( Kyläillään joskus tai joku tulee meille, mutta nekään ei yleensä suju ilman että jompikumpi käyttäytyy huonosti, joten en jaksa enää sellaista järjestää edes.

Onkohan tämän ketjun ap. vielä palstalla?

Miten nykyisin menee?

Minäpä koitan muistella, millaisia meidän viikonloput oli, kun lapset olivat pieniä. Minä olin kotiäiti, joten ei ne viikonloput ihan niin kamalasti arjesta eronneet, lähinnä vain siinä, että perheen isäkin oli kotona. Meillä on kummallakin aika iso suku, siis monta sisarusta ja heillä lapsia, joten aika paljon oltiin heidän kanssaan tekemisissä viikonloppuisin. Kauempana asuvat tulivat mummolaan ja tavattiin heitä usein sitten siellä. Lapsilla oli seuraa serkuistaan, joita on yhteensä lähes 20 ja usein oli jotain juhlia; häitä, ristiäisiä, ylppäreitä ja tietysti synttäreitä.

Meillä lapset tykkäsivät olla mukana meidän vanhempien hommissa; lumitöitä, saunan lämmitystä, puutarhahommia (lapsilla oli omat pienet kasvimaat), ruuanlaittoa, leipomista, kaupassakäyntiä, autonpesua, rakennushommia. Leikkipuistossa käytiin ehkä kerran viikossa, omassa pihassa viihdyttiin. Lapset tykkäsivät hiihtää ja laskea mäkeä, paljon käytiin eväsretkillä. Kesällä pyöräiltiin ja käytiin uimassa. Lauantaisin saunottiin pitkän kaavan mukaan, paistettiin makkarat kiukaalla ja saunan jälkeen lapset saivat limpparia ja katsoa elokuvan. Keskenään leikkivät tosi paljon, välillä pelattiin jotain. Eihän lapsia tarvi koko ajan jotenkin viihdyttää tai keksiä erityisesti tekemistä, heillähän on ihan omat juttunsa ja menevät paljolti siinä "sivussa", siis ihan vaan ovat osa sitä perhettä, ei mitään "päätähtiä".

Ja kyllä meidänkin lapsilla oli uhmakaudet ja välillä eivät keksineet tekemistä. Silloin joko keksitiin jotain kivaa, vaikka askartelua tai muovailua, laitettiin ammeeseen kylpyvesi, rakennettiin maja tai sitten vain sanottiin, että no, jos ei mitään tekemistä keksi, niin sitten pitää vaan olla ja vaikka tuijottaa takkatulta tai lintulaudalla ruokailevia lintuja. Kyllä se pitkästyneisyys oli meni. Lapset on osa elämää, tärkeä osa, mutta ei koko elämä voi keskittyä heihin ja varsinkaan heidän viihdyttämiseen. 

No kyllä meidänkin lapset kitisisi jos joutuisivat viikonloppuna räntäsateeseen seisomaan :D Sitä saavat tehdä riittävästi päiväkodissakin, viikonloppuisin ovat ikionnellisia kun kukaan ei pakota pihalle pskaan säähän. Me käydään myös siellä uimahallissa, tai ihan vaan pizzalla/kahvilla/kaupassa/ostoskeskuksessa/isovanhemmilla kerran päivässä. Kahta kertaa päivässä ei lapset jaksaisi käydä missään ja joinain päivinä ei tehdä kirjaimellisesti yhtään mitään. Lapset ovat olleet paljon tyytyväisempiä kun ymmärsin että kiukustuvat liiasta tekemisestä. 

Meidän lapset saavat vkl iltaisin valvoa tunnin pidempään, niin myös nukkuvat sen tunnin myöhempään aamulla. Itse olen aamuvirkku ja hoidan mieluusti aamutoimet heti kun heräävät, mutta sen jälkeen haluavat pelata pleikkaria eikä silloin aikuisen seura voisi vähempää kiinnostaa, joten saan puuhastella pari tuntia omiani. Lounaan jälkeen saatetaan tehdä jotain yhdessä, ja illemmalla katsovat hieman vielä lastenohjelmia ennen kuin alkaa iltatoimet pitkän kaavan mukaan (menee joku 2 tuntia). Illalla aikuisetkin aikaisin nukkumaan niin ei univelka kiristä pinnaa.

Minua ei ahdista yhtään. Lapset ovat iltavirkkuja, eivätkä ole nukkuneet päikkäreitä enää kaksi vuotta täytettyään, joten aamulla nukutaan koko perhe kymmeneen. Teen vähän isomman aamupalan, tänään esimerkiksi pekonia, munakasta ja leipää, eilen amerikkalaisia pannareita.

Syödään ja lapset puuhailevat omiaan. Jos sataa, ei ulkoilla, vaan lapset leikkivät sisällä. Piirretään, askarrellaan, luetaan ääneen. Rakennetaan maja. Katsotaan lasten elokuva yhdessä. Välipalaa, illallinen. Iltapala. Käydään koko perhe saunassa, luetaan iltasatu ja lapset menevät iltakymmenen hujakoilla nukkumaan.

Me luemme vielä vähän tai katsomme telkusta jonkun sarjan ja menemmä 23 nukkumaan.

Jos on ollut hyvä ilma, ollaan käyty koko poppoo kävelyllä, leffassa tai museossa. Sunnuntaina on leppoinen päivä, ehtii touhuta jotain yhdessä.

I like.

Meillä on yksi 3-vuotias lapsi. Tänään hän heräsi puoli yhdeksän aikaan. Mies nousi ylös ja itse sain nukkua yhdeksään asti. Sitten syötiin aamupalaa ja juotiin kahvia ihan rauhassa kuunnellen musiikkia. Sen jälkeen laittelin pyykkiä koneeseen ja mies istuskeli lapsen huoneessa ”leikkimässä”. Tässä päivän aikana ollaan järjestelty kämppää ja lapsi leikkinyt leluillaan. Välillä lapsi mankuu meitä leikkimään, mutta yleensä pieni huomio riittää ja sitten leikkii jo ihan itsekseen. Rakenteli juuri pikkulegoja ihan hiljaa yksin pitkän tovin. Telkkaria ei olla vielä edes avattu. Lounaan (pakastimesta jämiä) jälkeen käytiin olkkarin sohville päivälevolle. Lapselle känny käteen ja siinä hän mieheni vieressä selasi valokuvia niin kauan että me molemmat aikuiset vähän torkahdettiin siinä. Nyt mietitään, että voisi lähteä jo ulos kävelylle, kun alkaa vähän päätä särkeä tämä sisätiloissa oleskelu.

Ja meidän lapsi on siis todella vilkas ja aktiivinen. Onneksi näitä muksuja on vain yksi. Monesti käydään kyllä viikonloppuisin museoissa ja ulkoilemassa, mutta ei aina tosiaan jaksa.

Toinen lapsi ei ole suunnitelmissa, koska kumpikaan meistä ei rehellisyyden nimissä jaksaisi kahta lasta yhdellä kertaa. Tsemppiä vain kaikille! Ei tämä nyt niin hirveää ole, kun vain oikein asennoituu.