Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Oletteko katuneet lapsilukuanne?
04.03.2016 |
Puoleen tai toiseen? Onko jäänyt kaduttamaan, että ette vielä tehneet yhtä (tai useampaa)? Tai kaduttaako, että tuli hankittua liikaa?
"Kauhea kriisi" aiheesta itselläni. Haluaisin vielä kolmannen, mutta en tiedä uskallanko tehdä sitä. Jotenkin tää Suomen ja maailmankin tilanne pelottaa. Mietityttääkö kerään muuta lapsien teko nyt?
Sit tietenkin mietin, että kaduttaako jos en tee kolmatta. Tai kaduttaako jos teen. Äh, en yleensä ole näin paha jahkaaja.
Kommentit (21)
No itsellä on 4 lasta. Viimeistä mietin pitkään, mutta en ole katunut, että hänet tein. Jos en olisi tehnyt, en varmaan katuisi sitäkään, koska en tietäisi mitä paitsi olisin jäänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se toisen hankkimisen vaiva ois ehkä kuitenkin kannattanut kärsiä.
Olen 31 v, lapset 7 ja 5 v. Perhe on valmis. En ole koskaan haikaillut kolmatta ja nyt jos aloittaisin alusta, tuntuisi se paluulta lähtöruutuun. Kaksi on hyvä, yksi olisi liian vähän, kolme aivan liikaa.
Ei kaduta yhtään. Kolme lasta, 9v., 7v. ja 1,5v. Tietenkin juuri nyt on työlästä, kun on yksi ehtiväinen taapero sotkemassa pakkaa, mutta aivan ihana on! Mekin pohdittiin kolmatta eniten, mutta selvästi kuitenkin kuului meidän perheeseen! Juuri nyt en kaipaa neljättä, ikäkin tulee kohta vastaan...
Kolme tehty, ei kaduta. Neljättä mietin, mutta se vaikuttaisi jo niin paljon muuhun elämään että tuntuu paljon isommalta päätökseltä (asunnon ja auton koko, matkustelu tulevaisuudessa, oma kunto ja jaksaminen). Eipä kai sitä osaa kukasn muu sanoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kaksi lasta, ei kaduta ja kolmatta ei tule, koska ei omat voimavarat eikä talous anna myöten. Jos tulisi kolmas se saattaisi kaduttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä vähän ottaa päähän, että sitä kolmatta ei aikanaan yritetty. Nykyään on jo myöhäistä, mutta viisi vuotta sitten olis voinut. Ihan hyvä näinkin.
En kadu kolmatta, koska tapanani ei ole katua tietoisia päätöksiäni.
Elämä olisi kyllä ollut kahden kanssa varmasti laadukkaampaa. Olen myös pahoillani lastemme puolesta, koska jäävät hiukan liian vähälle huomiolle. Usein pystyn keskittymään vain arkeen ja tulipaljoen sammutukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on kolme lasta, viimeisin syntyi kun kaksi vanhinta olivat jo koulussa. Olin aina ajatellut, että kolme on sopiva, joten lukumäärä ei kaduta, mutta kaduttaa se, että ikäerosta tuli niin suuri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsekin mietin haluanko kolmannen. Varmaan en, kahdessakin on jo tarpeeksi hommaa. Ja raskaus ja synnytys on aika kamalaa. Eikä rahaakaan mitenkään liikaa ole.
Voihan se olla, että parin vuoden päästä sitä alkaa kaipaamaan lisää lapsia ja noiden kahden isomman kanssa helpottuu kun kasvavat. Tai sitten ei. On tässä aikaa odotella ja pohtia asiaa, itsellä ei ikäkään tule vielä vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No aika harvinaista ja erikoista on, jos joku katuu olemassa olevia lapsiaan. Eli eiköhän yleisempää ole katua sitä, mikä jäi tekemättä, kuin sitä mitä tuli tehtyä. Sama muuten pätee ihan kaikkeen, ei vain lapsilukuun.
Mulla on ollut heikkoina hetkinä katuminen lähellä, kun on ollut niin raskasta, mutta kyllä siltikin hyvät hetket voittavat ilman muuta huonot. Minulla on siis yksi lapsi edellisestä liitosta ja kaksi nykyisestä. Alunperin toivoin neljää lasta. Sitten tulikin ensimmäisen jälkeen melko nopeasti ero ja olin pitkään kaksin esikoiseni kanssa. Meillä oli tosi mukavaa elämää ihan kaksinkin, hyvät välit exään ja hyvä tukiverkko. Siltikin surin kun en saanut isoa perhettä ja vauvakuume vaivasi vähän väliä. 6 vuotta erosta tapasin nykyisen mieheni, menimme naimisiin ja halusimme ainakin 2 lasta.
No nyt minulla on sitten kolme lasta. 13v, 3v ja 1v. Kaikki ovat ihania ja rakkaita, mutta pakko myöntää että olen yllättynyt kuinka raskasta perhe-elämä on. Vaikka olin esikoiseni kanssa kaksin siitä asti kun hän täytti 1v, niin elämä oli paljon helpompaa. Minulla oli omaa aikaa ihan älyttömästi nykyiseen verrattuna, olihan lapsi joka toinen vkl ja välillä viikollakin isällään. Yksi lapsi myös sotki paikkoja ihan huomattavasti vähemmän kuin kaksi. Yksi lapsi on myös melko rauhallinen verrattuna siihen kun kaksi aloittaa keskenään reuhomisen ja tappelemisen jo siinä vaiheessa kun kuopus on vasta n 6kk.
Varsinkin viime aikoina on ollut ihan kauheaa. 3v kiusaa ihan kokoajan pikkuveljeä ja hirveä uhmaikä päällä. 1v on ihan kokoajan joko kolhimassa itseään, itkee isoveljen takia tai tekee jotain mitä ei saisi esim. kiipeää pöydälle tms. Huoh! Joo kyllähän tämä varmasti helpottaa jossain kohtaa, mutta on tosiaan aika paljon rankempaa mitä kuvittelin silloin kun minulla oli vain yksi lapsi ja haaveilin niistä muista lapsista. Ehkä 2 vuotta on sitten liian pieni ikäero. Voisi olla helpompaa jos olisi esim 3 vuotta tai vieläkin enemmän ikäeroa. Jotenkin sitä kuvitteli että pieni ikäero on hyvä, niin lapsilla on seuraa toisistaan. Yeah, right!
Vierailija kirjoitti:
En kadu kolmatta, koska tapanani ei ole katua tietoisia päätöksiäni.
Elämä olisi kyllä ollut kahden kanssa varmasti laadukkaampaa. Olen myös pahoillani lastemme puolesta, koska jäävät hiukan liian vähälle huomiolle. Usein pystyn keskittymään vain arkeen ja tulipaljoen sammutukseen.
Sama. Kolmas on kyllä ihana ja rakas, mutta aika usein mietin miten paljon helpompaa elämä olisi vain kahden lapsen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
No aika harvinaista ja erikoista on, jos joku katuu olemassa olevia lapsiaan. Eli eiköhän yleisempää ole katua sitä, mikä jäi tekemättä, kuin sitä mitä tuli tehtyä. Sama muuten pätee ihan kaikkeen, ei vain lapsilukuun.
Mulla on ollut heikkoina hetkinä katuminen lähellä, kun on ollut niin raskasta, mutta kyllä siltikin hyvät hetket voittavat ilman muuta huonot. Minulla on siis yksi lapsi edellisestä liitosta ja kaksi nykyisestä. Alunperin toivoin neljää lasta. Sitten tulikin ensimmäisen jälkeen melko nopeasti ero ja olin pitkään kaksin esikoiseni kanssa. Meillä oli tosi mukavaa elämää ihan kaksinkin, hyvät välit exään ja hyvä tukiverkko. Siltikin surin kun en saanut isoa perhettä ja vauvakuume vaivasi vähän väliä. 6 vuotta erosta tapasin nykyisen mieheni, menimme naimisiin ja halusimme ainakin 2 lasta.
No nyt minulla on sitten kolme lasta. 13v, 3v ja 1v. Kaikki ovat ihania ja rakkaita, mutta pakko myöntää että olen yllättynyt kuinka raskasta perhe-elämä on. Vaikka olin esikoiseni kanssa kaksin siitä asti kun hän täytti 1v, niin elämä oli paljon helpompaa. Minulla oli omaa aikaa ihan älyttömästi nykyiseen verrattuna, olihan lapsi joka toinen vkl ja välillä viikollakin isällään. Yksi lapsi myös sotki paikkoja ihan huomattavasti vähemmän kuin kaksi. Yksi lapsi on myös melko rauhallinen verrattuna siihen kun kaksi aloittaa keskenään reuhomisen ja tappelemisen jo siinä vaiheessa kun kuopus on vasta n 6kk.
Varsinkin viime aikoina on ollut ihan kauheaa. 3v kiusaa ihan kokoajan pikkuveljeä ja hirveä uhmaikä päällä. 1v on ihan kokoajan joko kolhimassa itseään, itkee isoveljen takia tai tekee jotain mitä ei saisi esim. kiipeää pöydälle tms. Huoh! Joo kyllähän tämä varmasti helpottaa jossain kohtaa, mutta on tosiaan aika paljon rankempaa mitä kuvittelin silloin kun minulla oli vain yksi lapsi ja haaveilin niistä muista lapsista. Ehkä 2 vuotta on sitten liian pieni ikäero. Voisi olla helpompaa jos olisi esim 3 vuotta tai vieläkin enemmän ikäeroa. Jotenkin sitä kuvitteli että pieni ikäero on hyvä, niin lapsilla on seuraa toisistaan. Yeah, right!
Tämä on pitkälti kiinni lasten keskinäisistä kemioista, ei niinkään ikäerosta. Meillä on kaksi lasta kahden vuoden välein, eivätkä koskaan oikeastaan tappele, mutta leikkivät aina yhdessä.
Itelläni on SEITSEMÄN lasta. Halusin molempia sukupuolia edes yhden, joten vasta 7 oli poika. Ei kaduta yksikään lapsistani, ainoastaan se ett elin nuoruuteni lasten parissa kun ekan sain 15-vuotiaana ja nyt tämän viimeisen 34v
2 lasta... tyttö ja poika. Tämä oli "toive" alunperinkin vaikka aluksi näytti siltä ettei saada yhtään lasta aikaiseksi. Mutta 2 raskautta ja synnytystä riitti minulle!
Nyt kun toinen on jo aikuinen ja toinen teini niin on vaan vahvistunut tunne että päätös oli oikea.
Pienet lapset ja pienet murheet ja isot lapset ja isot murheet vaikka meillä onkin mennyt ihan ok teinien kanssa.
Vaikka ollaan varakkaita niin 2 lapsen koulustus ei ole ihan halpaa vaikka on "ilmainen koulutus" periaatteessa mutta kyllä me maksamme kirjoja, puhelimen, vakuutuksen ja ruokaa ym aikuisellekin opiskelijalapselle. Ja pian nuorempi menee lukioon ja lisää kirjoja ja läppäri ym ym.
Alue: Aihe vapaa
Ei ole lapsia ollenkaan itselläni vielä, olen kovin nuori, vasta parikymppinen. Itse olen isosta perheestä ja sisarukset ovat parasta mitä minulla on. Kolme lasta ei romuta talouttasi ym .. Tulee kolmas jos on tullakseen? ;)