Lue keskustelun säännöt.
Introvertit äidit ja muu normaaliuden itsediagnosointi
04.03.2016 |
Luin juuri Hesarista juttua äidistä, joka huomasi tarvitsevansa välillä omaa aikaa, tai hän väsyi ja ahdistui, ja hän netissä diagnosoi itsensä introvertiksi äidiksi, jolla on lupa ottaa joskus omaa aikaa.
Toinen juttu muutamia viikkoja sitten kertoi kirjailija Anja Kaurasesta, joka kertoi, ettei jaksanut monen päivän kirjailijakiertuetta yhteen menoon, vaan koki tarvetta välillä rauhoittua ihan yksikseen. Hän diagnosoi itsensä erityisherkäksi, jolla on oikeus välillä vetäytyä rauhoittumaan.
Molemmat kokemukset ovat minusta tuttuja joka ikiselle pienten lasten äidille, ja jokaiselle vaativaa työtä tekevälle. Ihmisen jaksamisella on aina rajansa, ja ihan jokaisella meistä on oikeus väsyä, kohdata rajansa, ja joskus jopa ottaa jonkinlainen pohjakosketuskin. Jos rajojen ottamiseen vaaditaan joku (itseannettu) diagnoosi, se antaa ymmärtää, että edelleen jokaisen muun äidin täytyy jaksaa ärähtämättä viisivuotiaan loputon kysely, tai työntekijän jaksaa tauoton kymmenen päivän kiertue. Ja vain noilla erityisillä on oikeus rajoihinsa.
Minä en ole erityisen herkkä, enkä erityisen introvertti. Mutta minä en jaksa enkä pysty kaikkeen, ja voin myöntää oman rajallisuuteni ilman yhtään diagnoosia. Ja toivoisin, että sitten kun minä olen isoäiti, kukaan ei enää ylläpidä äitimyyttiä, ettei äiti koskaan väsyisi lapsiinsa, ellei tällä ole jotain selittävää diagnoosia.
Kommentit (11)
Niin, mutta pointtini onkin, että kyseiset naiset ottavat asioita, joihin jokainen väsyy joskus, (moni äiti uupuu ihan todella, kuten itsekin aikoinani), ja perustelevat oman väsymisensä jollakin erityisellä piirteellään. Hedelmällisempää olisi minusta ajatella, että kaikki tarvitsevat tukea ja apua raskaissa elämänvaiheissa, ja kaikilla on oikeus asettaa rajoja työyhteyksissä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Introvertti ei ole diagnoosi vaan luonteenpiirre, samoin kuin erityisherkkyys, mutta muuten joo, samaa mieltä. Tekee hallaa ihan oikeasti erityisherkille persoonille tämä jatkuva julkinen itse "diagnosointi" ja avautuminen. Rupeaa ihmisiä ärsyttämään, varsinkin kun nämä "oireet" on yleensä aina ihan normaalien ihmisten elämään kuuluvia asioita. Sitten kun joku on oikeasti erityisherkkä, niin kaikkien suhtautuminen on kulmien nostelua ja hymähtelyä, koska kaikki ajattelee että taas joku yrittää erottautua ja olla "erikoinen". Siksi en nykyään puhu missään lapseni erityisherkkyydestä, käytän kiertoilmaisuja ja vältän viimeiseen asti asian esille tuomista, vaikka lapseni on täysin oppikirjaesimerkki erityisherkästä lapsesta.
Jotkut oikein hakemalla hakevat diagnooseja ja kummallisuuksia itselleen.Voisiko elämä enää enempää ittensä ympärillä pyöriä.
No hyvähän se vaan on että ihminen tunnistaa omat rajansa eikä polta itseään loppuun! Eipähän tarvii yhteiskunnan maksella burnout lomia ja työkyvyttömyys korvauksia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No lue se Snellmannin kirja, ehkä se vähän avaa sitä erityisherkkyyttä. Se, että ymmärtää itsestään, on voimavara.
Kyllä jokaisella on oikeus määritellä (ei "diagnosoida") itsensä introvertiksi tai ekstrovertiksi. Ihan yhtä hyvin ekstrovertti voi perustella asioita luonteenpiirteellään ja toteuttaa elämäänsä nojaten siihen; esimerkiksi ekstrovertti vanhempi voi introverttia enemmän pitää kiinni oikeudestaan käydä yhä lentopalloporukkansa kanssa pelireissuilla, kun introverttia ei semmoinen ole alunperinkään luultavasti kiinnostanut.
On se sikäli perusteltua tuoda introverttiys esiin, että on hyväksytympää sanoa "Voi harmi en pääse sukujuhliin, koska meillä on silloin pelireissu" kuin "Voi harmi kun en pääse sukujuhliin, kun olen kotona kuuntelemassa kellon tikitystä ja luen kirjaa". Jälkimmäisestä ihmiset yleensä kai ajattelee, että on aika vittumainen kun ei ees oo mitään estettä, ei vaan halua osallistua. Ja ensimmäisestä, että sillä on niin sosiaalinen ja kiireinen elämä kun on niin kiva ja suosittu, toivottavasti se ehtii ensi kerralla. Yleisesti ottaen introverteilla ei ole aina sosiaalisesti hyväksyttyä oikeutta omille jutuilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jotkut oikein hakemalla hakevat diagnooseja ja kummallisuuksia itselleen.Voisiko elämä enää enempää ittensä ympärillä pyöriä.
Voi. Miettimällä jatkuvasti ulkonäköään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Diagnoosia pukkaa joka päivä uutta... oikein kulta-aika erinäisille psyyken vatvojille.
Nytkin oli Hesarissa, että nirsoilu ei olekaan nirsoilua, vaan erityisherkkää makuaistimuksen tunnetilaa. Huoh!
Ensinnäkään nyt ei ollut kysymys mistään diagnooseista vaan temperamenteistä....ne eivät ole sairauksia joita tarvitsee diagnosoida...