Miksi Suomessa vaaditaan omaa aikaa lapsista,

Ap:lla ei taida olla lapsia. Eikä vissiin miestäkään. No tuota sukulaisista omaa aikaa juttua en oikein edes ymmärtänyt. Itse en ainakaan niin tiiviisti vietä aikaa sukulaisteni kanssa, että heistä tarvitsisin omaa aikaa.

Olen ollut nyt 3 ja puoli vuotta kotiäitinä ja riemusta kiljuen menen töihin, koska silloin saan omaa aikaa paljon enemmän. Teen vasta sijaisuuksia, lapset menevät hoitoon vasta puolen vuoden päästä. Olen kyllä todella paljon myös nauttinut kotiäitinä olemisesta, mutta kyllä tämä on myös välillä tosi raskasta. Varsinkin nyt viimeaikoina kun 3-vuotiaalla on paha uhmaikä päällä ja kiusaa ihan jatkuvasti 1-vuotiasta. 1-vuotias taas on todella vahdittava tapaus, ihan kokoajan tekee jotain mitä ei saisi, kiipeää joka paikkaan ja kokoajan kolhii itseänsä johonkin. Eli ei mitään leppoisaa kotona makoilua todellakaan. 

Oma aikani on sitä, että sitten kun lapset nukahtavat klo 20-21, niin tunnin tai pari nautin hiljaisuudesta, luen kirjaa tai katson telkkaria, jutellaan miehen kanssa tms. Ja kyllä, se on todella tärkeää minulle. Välillä tuntuu, että vain sen ansiosta pääkoppa kestää kotona olemista ja lapsia.

Joskus sillon tällöin muutaman kerran vuodessa mulla on kavereiden kanssa jotain tyttöjen iltoja. Ja kyllä, nekin ovat todella tärkeitä minulle. Ensinnäkin on ihanaa nähdä kavereita (joskus ilman lapsiakin) ja onhan se nyt ihan todella hauskaa välillä tälläytyä ja pukeutua ja lähteä pitämään hauskaa. Vaikka rakastankin kovasti miestäni, niin hän ei ole kuitenkaan tyttökaverini eli ei ole sama asia viettää miehen kanssa iltaa kuin kavereiden.

Itsestäni saan omaa aikaa lukemalla kirjoja. On ihanaa uppoutua kokonaan jonkun toisen elämään ja maailmaan. Nämä kaikki omat aikani tekevät minusta paremman äidin, puolison ja ihmisen. Eli suosittelen lämpimästi kaikille muillekin kokeilemaan vähän omaa aikaa. Varsinkin ap:lle.

Nykypäivänä eletään sellaisen informaatiotulvan keskellä, että voidaksesi käsitellä lukemasi, kuulemasi ja näkemäsi asiat, tarvitset siihen aikaa. Lisäksi pitäisi välillä olla ajattelematta juuri mitään, ts rentoutua. Jos ajatuksesi keskeytetään parin minuutin välein milloin mistäkin syystä, et pysty näitä tekemään. Oma aika on siis käytännössä sitä, että et ole koko ajan valmiina olemaan jonkun toisen käytettävissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tarvitsen paljon omaa aikaa. Vasta sitten voin hyvin ja jaksan muita ihmisiä. Se liittyy introvertiiuteen.

Olen voimakkaasti erimieltä. Itsekeskeisyys ei liity introverttiyteen. Väsyn minäkin sosiaalisissa tilanteissa, mutta perhe on oma lukunsa. Olen pesunkestävä introvertti, mutta lataudun kyllä kun saan olla yksin perheeni kanssa.

Kusipäisyys ja omien mielihalujen edellelaittaminen ei ole introverttiyttä.

Jaa-a, minä olen hyvin introvertti eikä minulla ole epäilystäkään siitä, että tulisin hulluksi, jos joutuisin olemaan monta tuntia omien lasteni kanssa. Koko ajan heidän käytettävänään, koko ajan huomioimaan jota kuta toistakin. Siksi minulla ei ole lapsia, koska tarvitsisin heistä niin paljon omaa aikaa (varmasti enemmän kuin muut tähän ketjuun vastanneet), ettei se voisi olla heille enää hyväksi. Joten introverttius voi hyvinkin olla syy.

Miten niin Suomessa vaaditaan? Ihan kuin muualla maailmassa naiset olisivat äitiyden myötä pelkästään äitejä eikä heillä olisi sen ulkopuolella mitään elämää, uraa, ystäviä, harrastuksia? Vertaa ap vaikka ranskalaisten asenteeseen, siellä nainen on edelleen ensisijaisesti yksilö ja vasta toissijaisesti äiti.

Suomessa äidit hoitavat lapsia tosi pitkään kotona moniin muihin maihin verrattuna. Toisaalta etelä-Euroopassa ja ns kehitysmaissa koko suku osallistuu perhe-elämään aivan toisella tavalla. Suomessa on asenne että itse lapsen teit ja itse hoidat. Siis useimmiten juuri äidin pitäisi pärjätä ihan yksin ja itse, vailla edes aikuista juttuseuraa. Ei ole ihmislajin normaali toimintatapa tämä, siitä syntyy oman ajan tarve.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa äidit hoitavat lapsia tosi pitkään kotona moniin muihin maihin verrattuna. Toisaalta etelä-Euroopassa ja ns kehitysmaissa koko suku osallistuu perhe-elämään aivan toisella tavalla. Suomessa on asenne että itse lapsen teit ja itse hoidat. Siis useimmiten juuri äidin pitäisi pärjätä ihan yksin ja itse, vailla edes aikuista juttuseuraa. Ei ole ihmislajin normaali toimintatapa tämä, siitä syntyy oman ajan tarve.

Totta turiset.

Vierailija kirjoitti:

Naiset haluaa nykyisin niin usein eron, saa lapset kätevästi pois joka toinen viikko ja saa omaa aikaa rälläämiseen yms.

Siis eikö mielestäsi puolet lastenhoitovastuusta kuulu isälle? Mies parka joutuu hoitamaan omia lapsiaan joka toinen viikko, kun äiti rällää... kyllä se niin kuuluisi mennä, että lapset ovat isällään enintään joka toinen viikonloppu, että mies pääsee syrjäytymään ja  alkoholisoitumaan rauhassa.

Eikö ydinperheessäkin lastenhoito ja kotityöt tulisi kahden työssäkäyvän aikuisen taloudessa jakaa 50/50? Miksi eroperheessä vastaava jako on vastuunpakoilua äidiltä?

Ensin toivotaan hartaasti perheenlisäystä.

Sitten saadaan kotiin niitä lapsia ja  hoetaan: saisipa edes joskus nukkua kunnolla tai käydä rauhassa vessassa.

Lapset kasvaa, äiskä/iskä pääsee jo vessaan ja päiväunetkin onnistuu , no silloin aletaan hokea : sitten kun nuo lapset muuttaa kotoa niin sitten minä kyllä..

Voin vastata kysymykseen sitten, kun aloittaja perustelee, miksi juuri Suomessa ei pitäisi vaatia omaa aikaa lapsista, ihan niin kuin muussakin maissa.

Vierailija kirjoitti:

Ensin toivotaan hartaasti perheenlisäystä.

Sitten saadaan kotiin niitä lapsia ja  hoetaan: saisipa edes joskus nukkua kunnolla tai käydä rauhassa vessassa.

Lapset kasvaa, äiskä/iskä pääsee jo vessaan ja päiväunetkin onnistuu , no silloin aletaan hokea : sitten kun nuo lapset muuttaa kotoa niin sitten minä kyllä..

Niin, ja opiskelemaan oikein hingutaan ja sitten valitetaan, kun on rankkaa. Puhumattakaan työelämästä: työpaikka pitää väkisin saada, ja sitten inistään, kun ei jaksa ja esimies hiillostaa ja kyynel kyynel kyynel. Kun siellä on vähän aikaa oltu, aletaan odottaa eläkevuosia. Ei perkele.

Henkisesti voi olla raskasta kun on vastuussa pienen hengestä. Ja aluksi et saa muuta palautetta kuin jos joku on huonosti (vaikka olet tehnyt kaikkesi, nukuttanut, syöttänyt, putsannut kakat, pitänyt sylissä). Sitten lapsi oppii liikkumaan ja tekee kaikkea mahdollista mistä voi kaatua ja tippua. Ne hetket kun kaikki menee hyvin, pitäisi sitten käyttää siivoamiseen tai muuhun hoidettavaan asiaan. Vessaan pääsee harvoin yksin, puhumattakaan että ehtisi meikata ilman että puolet meikeistä on yritetty varastaa ja laittaa suuhun. Miten niin joku äiti muka tarvitsisi joskus omaa aikaa?

Ja jos joku ihmettelee mikä ongelma on mennä vessaan taaperon kanssa niin voin kertoa: wc paperirulla yritetään kähveltää ja levitellä papereita joka puolelle, saippuaa yritetään syödä, laatikoita yritetään avata ja jos se onnistuu niin tavarat laitetaan suuhun, pesukoneen nappuloita painellaan ja ruvetaan itsenäisesti tyhjentämään/täyttämään konetta jos vain mahdollista. Kaikki suuhun laitetut tavarat heitetään lopuksi lattialle tai muualle niille kuulumattomille paikoille. Lisäksi kun menet pesemään käsiäsi on taapero napannut pönttöharjan ja työntänyt sen joka paikkaan, myös omaan suuhunsa. Pönttöön on sen sijaan työnnetty vain kädet ja pari tavaraa.

Tämä kaikki siis vain minuutissa tai kahdessa. Sitten aloitetaan lapsen pesu tai jonkun asian siivoaminen riippuen tilanteesta.

Vierailija kirjoitti:

Ja jos joku ihmettelee mikä ongelma on mennä vessaan taaperon kanssa niin voin kertoa: wc paperirulla yritetään kähveltää ja levitellä papereita joka puolelle, saippuaa yritetään syödä, laatikoita yritetään avata ja jos se onnistuu niin tavarat laitetaan suuhun, pesukoneen nappuloita painellaan ja ruvetaan itsenäisesti tyhjentämään/täyttämään konetta jos vain mahdollista. Kaikki suuhun laitetut tavarat heitetään lopuksi lattialle tai muualle niille kuulumattomille paikoille. Lisäksi kun menet pesemään käsiäsi on taapero napannut pönttöharjan ja työntänyt sen joka paikkaan, myös omaan suuhunsa. Pönttöön on sen sijaan työnnetty vain kädet ja pari tavaraa.

Tämä kaikki siis vain minuutissa tai kahdessa. Sitten aloitetaan lapsen pesu tai jonkun asian siivoaminen riippuen tilanteesta.

Juuri tuollaista se on täälläkin. Ja illalla, vaikka puoliso on kotona, toinen vaatii päästä kylppäriin mukaan. Jos ei pääse, alkaa armoton huuto ja itku. Ovea potkitaan, roikutaan kahvassa. Mies saa monta kertaa hakea pojan pois ovelta roikkumasta sillä aikaa kun yritän tehdä tarpeeni rauhassa.

Nyt onneksi helpottaa kun tyyppi on innostunut pottailusta. Kiltisti tulee potalle istumaan kun teen tarpeeni. Nautin näistä rauhallisista vessahetkistä niin kauan kuin tätä jatkuu!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tarvitsen paljon omaa aikaa. Vasta sitten voin hyvin ja jaksan muita ihmisiä. Se liittyy introvertiiuteen.

Oma iaka lapsista tarkoittaa useimmiten aikaa omien aikuisten kavereiden kanssa hurvittelemassa, omissa harrastuksissa, reissuilla ja menoissa.

Kun äidillä ja isällä menee lujaa ja elävät elämänsa parhainta aikaa, se voikin olla lapselle kaikkein yksinäisintä, pelokkainta ja surkeinta iakaa vailla tukea ja rakkautta!

Miksi näin paljon alapeukkuja näin itsestäänselvälle asialle? Elämmekö sellaisessa yhteiskunnassa?

Tässäkin asiassa on niin turha sättiä toisiaan. Suurin osa äitiystävistäni on niitä, jotka eivät suuresti tunne tarvetta olla erossa lapsistaan tai koko perheestään. Tai se oman ajan tarve tyydyttyy, kun pääsee kerran viikossa jumppaan ja paristi lenkille. Silloinkin ystävien kanssa, ei yksin. Itse olen viettänyt suurimman osan äitiydestäni tuntien itseni paskaksi, että miksi minulla on niin valtavan suuri tarve tälle "omalle ajalle". Olen hävennyt sitä enkä todellakaan ole kehdannut sanoa siitä kenellekkään. Kiitos Facebookin ;) olen tälle taudilleni ihan hiljattain löytänyt nimen: introverttius. Jos en saa sitä aikaani päivittäin ja tarpeeksi pitkää pätkää, voin todella huonosti. Olen itse valinnut kotiäitiyden, haluan ja tykkään olla lasteni kanssa kotona, mutta jaksan vain jos saan olla säännöllisesti yksin. Nytkin on olosuhteiden pakosta mennyt 2kk, että sitä omaa aikaa ei ole ollut kuin kerran viikossa ja olen todella lopussa... Onneksi minulla on mies, joka on huomannut/tajunnut että olen huomattavasti helpompi kumppani, kun hän antaa sen pari tuntisen päivässä minulle!