Lue keskustelun säännöt.
cipralex lapselle
25.02.2016 |
Keskivaikeaan masennukseen... Onkohan näistä apua?
Kommentit (79)
Useimmat tähän kommentoineet eivät näköjään ymmärrä, miten valtavan sairas kymmenvuotiaskin voi psyykkisesti olla. Niin psyykkisellä kuin somaattisellakin puolella on tilanteita, joissa rankatkin, ehkä jopa pysyvät, sivuvaikutukset ovat parempi kuin itse tauti. Jos AP:n lapselle on moista lääkettä määrätty ja apua on saatu jo aiemminkin lukuisilta tahoilta, niin antakaa sitä lääkettä. Lapsi mahdollisesti kärsii lääkkeestä, mutta ihan sataprosenttisen varmasti lapsi kärsii tilanteessa, jossa tuollaisen lääkkeen määräämistä suunnitellaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Selvitetty pitkään jo, sinä aikana ahdistus vaan kasvanut.
Jännä juttu, että täällä on paljon neuvojia, jotka tietävät enemmän kuin ne psykologit, perheneuvolan ihmiset, kuraattorit ja psykiatri joiden kanssa asiaa on selvitetty ja terapiaa käyty.
Joitakin syitä on olemassa, eikä niitä voida varsinaisesti poistaa, sietää vain. Enempää en kerro.
He kaikki elävät siitä, että lapsesi on ja pysyy sairaana. Heistä yksikään ei ota vastuuta lapsesi tervehtymisestä. Heidän neuvonsa voivat olla hyviä tai huonoja. Kuolemien suhteen heidän neuvonsa on oltava huonoja, koska niin moni kuolee hoitovirheisiin. Lääkkeiden suhteen heidän neuvonsa on oltava huonoja, koska niin moni niillä sairastuu. Tiedätkö yhtään ihmistä, joka olisi masennuslääkkeillä parantunut? Parantuminen tarkoittaa sitä, että ei syö lääkkeitä. Sairas syö lääkkeitä.
Vierailija kirjoitti:
Useimmat tähän kommentoineet eivät näköjään ymmärrä, miten valtavan sairas kymmenvuotiaskin voi psyykkisesti olla. Niin psyykkisellä kuin somaattisellakin puolella on tilanteita, joissa rankatkin, ehkä jopa pysyvät, sivuvaikutukset ovat parempi kuin itse tauti. Jos AP:n lapselle on moista lääkettä määrätty ja apua on saatu jo aiemminkin lukuisilta tahoilta, niin antakaa sitä lääkettä. Lapsi mahdollisesti kärsii lääkkeestä, mutta ihan sataprosenttisen varmasti lapsi kärsii tilanteessa, jossa tuollaisen lääkkeen määräämistä suunnitellaan.
Alkusyy on kuitenkin niissä vanhemmissa, jotka eivät osaa lastaan kasvattaa tai koulussa.
Kovasti on lääkevastaisuutta täällä, kyllä ap teki ihan oikein kun kokeili lääkettä ja ilmeisesti siitä on apuakin. Sanon tämän edelleen pitkällä kokemuksella lastenpsykiatriassa.
En lukenut kuin ekan sivun kommentit ja herranjestas niitä! Turha tulla jeesustelemaan, jos itsellä ei ole kokemusta masentuneesta lapsesta. Todellakin lääkärit tietävät, mitä tekevät, ainakin minun tyttäreni kohdalla. Meillä kans tyttö oli vuosia masentunut, oli terapiaa ym ym, jopa osastohoitoa kokeiltiin. Vasta kun lääkkeet otettiin käyttöön, alkoi elämä voittaa. Ihme syyllistämistä ja pelottelua täällä. Lääkkeet on sitä varten, että niistä on apua. Ilman niitä meillä eim ehlä olisi tätä nykyään 18-vuotiasta iloista ja elämännälkäistä nuorta naista, jolla on tulevaisuuden suunnitelmat ja kaikki edessään. Ja yhä syö lääkkeitä, ehkä koko loppuikänsä, mutta entäs sitten jos ne kerran auttavat!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos nämä eivät ole provoja, niin olen myös järkyttynyt! Eikö 10 vuotiaalla voi olla jo oireita murkkuiästäkin?! Vetäytyminen ja sulkeutuminen saattavat olla ihan vain luonteenpiirteitä. Taisin myös juuri lukea eilen, että älykkäät ihmiset kaipaavat vähemmän kavereita ja sosiaalisia kontakteja kuin tavikset. Onko lapsen älykkyys tutkittu?
Onko lapsi paljon yksin koulun jälkeen? Pelaako paljon itsekseen? Onko isä kuvioissa? 10 vuotis tarvitsee vielä aikuisen läsnäoloa. Tunnen yhden äidin, joka on jankuttanut jo vuosia, ettei hänen pojallaan ole kavereita (tietenkin pojan kuullen). Äiti ei kuitenkaan itse viitsi tehdä mitään tai viettää aikaansa kahdestaan poikansa kanssa. Kuinka pojalle voi kehittyä terve itsetunto ja luottamus omiin sosiaalisiin taitoihin, jos edes oma äiti ei viitsi jutella hänen kanssaan? Kahvilassa istuminen ja oman puhelimen räplääminen ei ole samaa kuin aito kiinnostus ja läsnäolo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perheessä on muitakin lapsia, eikä murrosikä tai esimurkkuikä ole vieraita käsitteitä. Isä ei ole perheessä, mukana, ja lapsi on välillä yksin iltapäiviä. Illat vietetään yhdessä. Kavereita on, ja nyt lapsi taas haluaa olla niiden kanssa.
Kiitos niille, jolta on tullut tukea.
Ap
Annos on aika korkea kymmenvuotiaalle lapselle. Cipramilissa tuon annoksen ymmärtäisin, Cipralexissa en. Mutta, pääasia että lapsi on mielestänne apua lääkkeestä saanut. Itse en SSRI-LÄÄKETTÄ tuon ikäiselle määräisi , muitakin lääkevaihtoehtoja on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voiko arkea jotenkin muuttaa?
Näen lääkkeet ihan viimeisenä vaihtoehtona lapsille.
Eikö ole todella mitään muuta vaihtoehtoa kun lääkkeet?
Arkea on muutettu, kotona ja koulussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olin ihan sekaisin syödessäni masennuslääkkeitä, ja lopettaminenkin sotki pääni yli puoleksi vuodeksi. En missään nimessä antaisi nitä lapselle. Kyllä joku muu keino varmasti löytyy enkä usko että olette kaikkea kokeilleet. Mistä masennus johtuu?
SSRI lääkkeestä johon Cipralex kuuluu, ei mene sekaisin, se ei vaikuta keskushermostoon, vaan serotoniinin takaisinottajiin. Sä olet ollut sekaisin ilmeisesti muutenkin, tai sitten olet käyttänyt muitakin lääkkeitä.
Mutta yleensä masennuslääkkeitä SSRI välittäjäaineisiin vaikuttavaa lääkettä ei anneta alle 18 vuotiaille.
Ihmiset on erilaisia. Toisille auttaa ja toisille ei.. hienoa, että
tälle lapselle tuntuu edes tämä lääke toimivan ! Tsemppiä kovasti sinne teille !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En IKINÄ antaisi lapselle masennuslääkkeitä. Haittavaikutuksia on vaikka kuinka, ja ne jatkuvat lääkkeen lopettamisenkin jälkeen pahimmillaan vielä vuosia. En voi uskoa että tällaista tapahtuu, että pienelle lapselle määrätään aikuisille ihmisille tarkoitettua ssri-lääkettä.10-vuotiaalle? Apua! Nämä lääkkeet voivat toisissa ihmisissä vaikuttaa todella karmaisevalla tavalla, persoonallisuus muuttuu, tunteet katoavat kokonaan. En voi uskoa että joku ihminen uskoo vain perinteisiä menetelmiä. EN kuuntelisi psykiatreja jotka määräävät aivokemiaan vaikuttavia aineita, vaan etsisin itse keinoja parantaa masennus pehmeillä tavoilla. En itse sitä paitsi edes usko diagnoosiin masennus, taustalla on aina jotain muuta, esim kilpirauhasongelmia tms . Mutta tavalliset lääkärit eivät osaa etsiä syitä, vaan lääkitsevät vaan oireet. Ei se auta, pahentaa vaan.
ilmeisesti kyllä kaipasit todella kovasti jotain lääkettä itsellesi. Miten olisi morfiini?
Hei ihan oikeasti te lääkkeisiin sokeasti luottavat. Lukekaa ihan oikeasti aiheesta lisää ja ajatelkaa utse. Nyt valmistuvat psykologit ja lääkörit ovat torpanneet noi lääkkeet ja muutos on onneksi tulossa. Mutta että antaa jotain tuollasta lapselle??!! Oikeesti ihan kamalaksi mennyt tämä maailma. Raha pyörittää tässäkin ja pienen lapsen kustannuksella.
Vierailija kirjoitti:
Hei ihan oikeasti te lääkkeisiin sokeasti luottavat. Lukekaa ihan oikeasti aiheesta lisää ja ajatelkaa utse. Nyt valmistuvat psykologit ja lääkörit ovat torpanneet noi lääkkeet ja muutos on onneksi tulossa. Mutta että antaa jotain tuollasta lapselle??!! Oikeesti ihan kamalaksi mennyt tämä maailma. Raha pyörittää tässäkin ja pienen lapsen kustannuksella.
Vanhemmat ovat yhtä vastuuttomia. Halutaan lapsi pois silmistä, yhteiskunnan "hoitoon", ottamatta itse mitää vastuuta päätöksistä. Toisaalta, jos kerran pillereihin uskoo, voi uskon varassa parantua siinä missä Jeesuksen (plaseboa, jota SSRI:stä on yli puolet). Harmi vain ne sivuvaikutukset...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei ihan oikeasti te lääkkeisiin sokeasti luottavat. Lukekaa ihan oikeasti aiheesta lisää ja ajatelkaa utse. Nyt valmistuvat psykologit ja lääkörit ovat torpanneet noi lääkkeet ja muutos on onneksi tulossa. Mutta että antaa jotain tuollasta lapselle??!! Oikeesti ihan kamalaksi mennyt tämä maailma. Raha pyörittää tässäkin ja pienen lapsen kustannuksella.
Vanhemmat ovat yhtä vastuuttomia. Halutaan lapsi pois silmistä, yhteiskunnan "hoitoon", ottamatta itse mitää vastuuta päätöksistä. Toisaalta, jos kerran pillereihin uskoo, voi uskon varassa parantua siinä missä Jeesuksen (plaseboa, jota SSRI:stä on yli puolet). Harmi vain ne sivuvaikutukset...
Aivan, sivuvaikutukset jotka pahimmassa tapauksessa johtavat siihen, ettei se lapsi ikinä elä normaalia elämää. Eri asia jos näistä ei vaan tiedettäisi mitään, mutta nyt kun tiedetään ja on tutkittu niin on vaan niin äärettömän tyhmää niitä syödä ja kamalaa antaa niitä lapselle.
Sama se stressitutkimus.. kun luette niitä tutkimuksia niin käyttäkää silloinkin aivojanne. Viitteet aivojen muutoksista on saatu tilanteista, joissa perus suomalainen lapsi ei vietä aikaansa.
Lähde: http://akukopakkala.fi/piilotettu-kansansairaus-ssri-riippuvuus/
Olen 27-vuotias nainen ja olen syönyt mielialalääkettä (Citalopram) 18-vuotiaasta asti.
Aloitin syksyllä 2005 opinnot vieraalla paikkakunnalla, eikä minulla ollut uudella paikkakunnalla juurikaan sosiaalista tukea. Lääkäri määräsi masennuslääkityksen. Hän kertoi, että lääke on tehokas myös ahdistuneisuuteen, se on hyvin siedetty, eikä siihen voinut jäädä riippuvaiseksi; sen pystyisi lopettamaan, milloin haluaa. Sivuvaikutuksista minua ei varoitettu.
Alun sivuvaikutukset tulivat yllättäen. Tuskaisuus ja pelot lisääntyivät, en kyennyt nukkumaan, olin motorisesti levoton ja minulle tuli itsemurha-ajatuksia. Onneksi aloitusoireet menivät ohi muutamassa viikossa ja oloni helpottui pahimmasta
Lähes kymmenen vuoden käytön jälkeen päätin nyt lopettaa lääkityksen. Menin uusimaan reseptiä ennestään tuntemattomalle lääkärille, ja hän kysyi, olinko harkinnut lääkityksen lopettamista. Olin voinut useita vuosia varsin hyvin, ja elämäntilanteeni oli vakaa. Olin valmistunut yliopistosta, selvinnyt työelämässä ja suunnittelimme mieheni kanssa naimisiin menoa ja perheen perustamista. Lopetin lääkettä lääkärin ohjetta hitaammin 5mg:n välein alun perin 40 milligrammasta. En kokenut oireita, joten viimeiset pudotukset tein muutaman viikon välein. Minua ei varoitettu vieroitusoireista, enkä osannut odottaa erityisiä ongelmia.
Lääkkeen lopettaminen aiheutti jo samana päivänä annoksen unohtamisista tuttuja oireita; sähköiskutuntemuksia päässä, vatsavaivoja ja rytmihäiriöitä. Viikon päästä aloin kokea yllättäen voimakasta kutinaa ihon alla ja kosketusyliherkkyyttä. Ajoittain iho tuntui jopa palaneelta. Jalkoihini tuli lihasnykinää ja kramppeja. Koin myös univaikeuksia, tuskaisuutta, liikkumispakkoa ja voimakkaita itsemurha-ajatuksia. Olin täysin ymmälläni. Lääkkeen pakkausselosteessa kuvattiin lääkkeen ”lopetusoireita”, joista suuri osa täsmäsi omiini. Sain internetistä tietää, että monilla muilla oli ollut samanlaisia oireita pian lääkkeen lopetuksen jälkeen.
Muutaman viikon päästä oireeni alkoivat pahentua, johtaen lopulta psykiatriseen sairaalahoitoon. Olin niin tuskainen, että pelkäsin todella tekeväni itsemurhan. Minulla oli kiduttava tarve päästä ”ulos nahoistani”, eikä liikkuminen helpottanut oloani. Minulla alkoi olla myös masennuksen oireita.
Olen keskustellut aiheesta nyt viiden psykiatrin ja yhden yleislääkärin kanssa. Yleislääkäri tunnisti fyysiset oireet ”lopetusoireiksi”. Hän oli hoitanut potilaita, jotka olivat käyttäneet lääkettä 1-2 vuotta ja oireet olivat jatkuneet pisimmillään kaksi kuukautta. Oireideni jatkuessa lääkäri kuitenkin hämmentyi, ja kertoi, etteivät ”lopetusoireet” voineet jatkua kuukausia ja että kyseessä oli varmaankin jokin muu sairaus. Psykiatrit päättelivät, että kyseessä on alkuperäisen sairauden uusiminen lääkkeen ”suojaavan” vaikutuksen loputtua. Lähtökohtana oli, että lääkitys pitää nostaa takaisin hoitotasolle. Minun ja läheisteni kuvausta tilanteesta ei haluttu uskoa. Viidestä psykiatrista vain yksi oli halukas edes aidosti kuulemaan näkemyksemme.
Oireeni ovat nyt jatkuneet yli 6 kuukautta aaltomaisesti vaihdellen. Fyysisten oireiden lisäksi kärsin ajoittaisesta ahdistuneisuudesta ja minulla on myös vaikean masennuksen oireita. Olen edelleen työkyvytön. Minulle lääkkeen vaikutuksista on ollut paljon enemmän haittaa kuin oireista, joihin se alun perin määrättiin. Lääkkeen käytöstä seurannut riippuvuus ja vieroitusoireet romahduttivat toimintakykyni ja haaveeni. Uskon kuitenkin toipuvani ajan kanssa.”
Meidän pojalla toimii 5mg annostuksella. Ennen lääkitystä ahdistus aiheutti suurta haittaa arjelle ja haittasi (esti)paljon normaalia elämää. Nyt poika nauttii elämästä ja käy keskustelemassa psykologin kanssa, vuoden verran on tarkoitus syödä lääkettä.
No jos siitä on selvästi apua ja lapsi voi paremmin, niin ratkaisu lienee ollut oikea. Toivottavasti lapsella on tosiaan hyvä terapiakontakti ja olette 110% hänen toipumisen tukena, varmasti nuo kaikki yhdessä lääkehoidon kanssa auttavatkin. Voimia!