Antakaa koiranpennulle tarpeeksi ruokaa!!
Voi että mua pistää vihaksi nämä koiraihmiset, jotka jostakin syystä hommaavat itselleen koiranpennun, mutta eivät tajua tai osaa syöttää sitä tarpeeksi tai oikein!
Pentukoira on kasvavassa iässä, sen elimistö tarvitsee PALJON ravintoa ja rakennusaineita. Erityisen kriittistä ruokinta on isoilla roduilla: ravinnolliset puutteet näkyy luustossa ja lihaksissa kyllä sitten aikuisena. Jos koira ei ehdi nääntymään ennen aikuisikää...
Kommentit (52)
liinuska kirjoitti:
Eimeillä ole mitään elintarvikevaakaa koiran takia lähdetty hankkimaan. Ja pussin kyljessä on vaan se nappuloiden grammamäärä.
Ei kotiruokaa samalla tavalla annostella.kuinka monta desiä te muut annatte pennuille kerralla?
Kyllä siellä pussissa on tyyliin 60g = 1dl
Noh, en suosisi kumpaakaan ääripäätä. Pikkupentu saa kyllä syödä aika huoleti - kunhan se saa myös runsaasti monipuolista liikuntaa! Ruuan pitää olla laadukasta, siinä täytyy olla reilusti rasvaa ja proteiinia sekä tarvittavat vitamiinit. Jonkin verran raakaa lihaa ja luita päälle sekä sopiva määrä laadukkaita nameja koulutukseen, niin hyvä tulee.
Toki erityisesti isojen rotujen kasvussa on turvattava riittävä energian ja ravintoaineiden saanti, mutta toisaalta on äärimmäisen tärkeää, ettei vähän isompaa pentua syötetä liian paljon. Pennunpyöreys häviää kyllä monilta jalkavemmilta roduilta jo 4-5kk ikäisinä nopean kasvun myötä ja pennut voivat olla melko honkkeleita. Luisevia ei tietenkään saa olla, mutta kyllä tuossa vaiheessa saa jo kylkiluut tuntua. Samaan tapaan kuin kohisten kasvava kuusivuotias ihmislapsi on monesti aika kuikelo, vaikka syö kuin pieni hevonen.
Kyllä riskirodut on riskirotuja jo pentuina, ja esim. naapurustossa on näkynyt useita niin lihavia kultsun ja labbiksen pentuja, että eläinlääkärinkin on pitänyt puuttua pennun ylensyöttämiseen. Moni näiden riskirotujen kasvattaja vielä suosittelee rajoittamaan liikuntaa luustovikojen pelossa, joten lihominen voi käydä todella äkkiä. Todellisuushan on kuitenkin se, että kunhan pentu saa suunnilleen asianmukaista ruokaa ja pääsee liikkumaan omaehtoisesti, niin terve siitä pitäisi kasvaa. Luustosairaudet ovat tutkitusti todella suurelta osin geeneistä johtuvia, eli osaavalla jalostuksella on paljon isompi rooli kuin sillä, että saako 4kk ikäinen pentu kiivetä kolme vai kahdeksan rappua ja syökö se Royal Caninia vai Purinaa. Lähinnä äärimmäinen aliravitsemus voi aiheuttaa kasvuhäiriöitä, samoin reilu ylipaino (myös siitä syystä, että jo pentuna hankittuja läskejä on tosi vaikeaa karistaa myöhemminkään). Liikunnastakin ongelmia tuottavat ääripäät - pelkästään sileällä tasamaalla lyhyitä matkoja kytkettynä liikkuva pentu on taatusti kömpelö, kymppikilsan juoksulenkkejä tekevälle pennulle tulee todennäköisesti ainakin rasitusvammoja. Sen sijaan normaali metsässä hyppely ja toisten koirien leikki ei ole vaarallista, vaikka kuka kasvattaja sanoisi mitä.
Voi ristus!Jos meidän paimenkoiran pentua joka on uumaltaan hoikka ja pitkäjalkainen vertaa johonkin plösöön kulttispentuun niin onhan toi ihan kamalan näköinen.Nyt sitten minä ruokin liian vähän jonkun mielestä...*tyrsk*
Suurinosahan vissiin niillä marketti papanoilla koiriaan ruokkii? Ite annoin cotton pojalle pennusta lähtien eläinkaupan kalliita papanoita ja100g kananrintaa, kyllä soi kaiken aina innoissaan. On lihaksikas pikku koiraksi ja juoksee lenkeillä sekä pyörälenkeillä kovassakin vauhdissa vieressä 5km matkoja.
Ei Ei Ei näin!!
Suurille nopeasti kasvaville roduille EI saa antaa liikaa ruokaa, seuraukset näkyy sitten aikuisena. En tiedä pikkukoirien ruokailuista mitään, mutta suurikokoisten palveluskoirien ravinnosta kyllä. Eli hoikka, liiankin laiha pentu on varmasti paljon parempi vaihtoehto kuin pullukka pentu!
Oletteko muuten nähneet luonnossa lihavaa suden- tai ketunpentua?
Meillä koira on ollut aina kotiruoalla ja ei todellakaan ostettaisi sille mitään kikkelinjatke eläinlääkäri/lemmikkikauppa papanoita.Jaksaisikohan nuo papanakoirat juosta metsällä yhtämittaa 2-3 tuntia kun itse sienestän tai olen marjassa?No eipä taitaisi jos teille on hyvin että koira juoksee 5 km!!!typerää!
Meidän kotiruoka pöljäke jaksaa tuntitolkulla kirmata metsässä ja ei sitä eden puuduta.Se on koiran elämää se,ei mikään polkupyörän vierellä juokseminen asfaltilla!
Ne ei aikuisena kerjäämään kun ovat saaneet pentuna tarpeeksi apetta!
Koskee myös lapsia, nälässä pidetyt hotkivat ja syövät piilossa!
Vierailija kirjoitti:
Suurinosahan vissiin niillä marketti papanoilla koiriaan ruokkii? Ite annoin cotton pojalle pennusta lähtien eläinkaupan kalliita papanoita ja100g kananrintaa, kyllä soi kaiken aina innoissaan. On lihaksikas pikku koiraksi ja juoksee lenkeillä sekä pyörälenkeillä kovassakin vauhdissa vieressä 5km matkoja.
Ei ne "eläinkaupan kalliit papanat" ole silti aina tae laadukkaasta ruoasta. Esim royal canine on kallista eikä todellakaan ole sieltä laadukkaimmasta päästä
Vierailija kirjoitti:
Meillä koira on ollut aina kotiruoalla ja ei todellakaan ostettaisi sille mitään kikkelinjatke eläinlääkäri/lemmikkikauppa papanoita.Jaksaisikohan nuo papanakoirat juosta metsällä yhtämittaa 2-3 tuntia kun itse sienestän tai olen marjassa?No eipä taitaisi jos teille on hyvin että koira juoksee 5 km!!!typerää!
Meidän kotiruoka pöljäke jaksaa tuntitolkulla kirmata metsässä ja ei sitä eden puuduta.Se on koiran elämää se,ei mikään polkupyörän vierellä juokseminen asfaltilla!
Juntti tuli meuhkaamaan kun tietää syöttävänsä hiilaripaskaa lihansyöjä eläimelle, kaupan viljapapanoita ja fädäri ämmän perunankuori jämät, soimaako omatunto. Mun koira syö myös kuten kävi ilmi joka päivä raakaa lihaa myös ja kalliiden papanoiden hyöty näkyy sitten vähän vanhempana ja koiran hampaiden kunnossa. Varmasti jaksaa juosta vaikka 3h, mutta en käy marjassa, käyn pyöräilemässä ja metsässä/pururadalla juoksemassa 1h päivässä kovaa vauhtia, sen verran kovaa että sinä pyörtyisit 5 min jälkeen rasvoihisi.

Royal canine ei ole laadukasta ja on myös marketti sontaa. En niin edes sanonut. Laadukkaan ruuan tietää lukemalla paketin tekstit, tehvätä mikä on monelle ihmiselle ylivoimaista, jopa oman ruuan kohdalla.

No kerros nyt mitä se sun rottas syö?
Itse kasvatan työkoiraksi valtiolle, ja paljon tiukemmin vaativat että pentua EI saa lihottaa, vaan sen pitää olla hoikka!
Labbis ainakin saa eläinlääkärin mukaan olla niin hoikka että kylkiluut tuntuu, eikä mitään pennunpyöreyttä pienilläkkään pennuilla. Ja kotiruokaa saa olla korkeintaan 20% ravinnosta, pentunappulaa ( tarhan määräämää) loput.
Vierailija kirjoitti:
Mitä vittua täällä tapahtuu 😂
Perinteisesti koirat kuohuttaa akkojen tunteita!Tää on niiiiin hauskaa!!
Nälkiintynyt pentu = kylkiluut näkyy ja tuntuu liian selvästi. Pennulla (0-6 kk) pitääkin olla vararavintoa ja pennun pyöreyttä. Kyllä se sitten kasvaessa häviää.
Tosi moni pennunomistaja aliarvioi pennun tarvitseman ruokamäärän. Se on, tietty rodusta riippuen, joka tapauksessa ihan valtava.
Vierailija kirjoitti:
Meillä koira on ollut aina kotiruoalla ja ei todellakaan ostettaisi sille mitään kikkelinjatke eläinlääkäri/lemmikkikauppa papanoita.Jaksaisikohan nuo papanakoirat juosta metsällä yhtämittaa 2-3 tuntia kun itse sienestän tai olen marjassa?No eipä taitaisi jos teille on hyvin että koira juoksee 5 km!!!typerää!
Meidän kotiruoka pöljäke jaksaa tuntitolkulla kirmata metsässä ja ei sitä eden puuduta.Se on koiran elämää se,ei mikään polkupyörän vierellä juokseminen asfaltilla!
Meillä on koirat ruokittu aina papanoilla ja jauhelihalla. Hyvin jaksavat ajaa monta tuntia jänistä metsässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä koira on ollut aina kotiruoalla ja ei todellakaan ostettaisi sille mitään kikkelinjatke eläinlääkäri/lemmikkikauppa papanoita.Jaksaisikohan nuo papanakoirat juosta metsällä yhtämittaa 2-3 tuntia kun itse sienestän tai olen marjassa?No eipä taitaisi jos teille on hyvin että koira juoksee 5 km!!!typerää!
Meidän kotiruoka pöljäke jaksaa tuntitolkulla kirmata metsässä ja ei sitä eden puuduta.Se on koiran elämää se,ei mikään polkupyörän vierellä juokseminen asfaltilla!
Juntti tuli meuhkaamaan kun tietää syöttävänsä hiilaripaskaa lihansyöjä eläimelle, kaupan viljapapanoita ja fädäri ämmän perunankuori jämät, soimaako omatunto. Mun koira syö myös kuten kävi ilmi joka päivä raakaa lihaa myös ja kalliiden papanoiden hyöty näkyy sitten vähän vanhempana ja koiran hampaiden kunnossa. Varmasti jaksaa juosta vaikka 3h, mutta en käy marjassa, käyn pyöräilemässä ja metsässä/pururadalla juoksemassa 1h päivässä kovaa vauhtia, sen verran kovaa että sinä pyörtyisit 5 min jälkeen rasvoihisi.
hölöpölöpö...en ottanut kovinkaan paljon selvää mutta kyllä sut hullu koiraämmä tunnistaa ihan heti.et sori vaan.
Kiroa oikein paljon jos helpottaisi.Onko sun siskot kiusanneet sua tänään?
Meillä syödään vain sisäfilettä ja sitä koirakin saa joten se siitä..ollaan kato voitettu lotossa miljoonia joten siitä koirakin saa nauttia.
Ja olen kaunis ja hoikka ja hyvin menestynyt joten ei ole rasvaa.Käyn päivittäin juoksulenkillä koiran kanssa joten ei olla plösöjä.
Sulle tää voi olla liikaa kun olet työtön,masentunut ja taidat olla sukupuoliyhteydessä vain koiriesi kanssa.
Kiva tarina paljastit tosin jo oman kipeytesi ja piheytesi ekassa viestissä. Säälin koiraasi, omistaja voitti miljoonia ja koira joutuu elämään pedigreellä ja perunankuorilla. Olet varmasti hyvin hyvin kaunis niin sisältä kuin ulkoa :)
Meillä pääruokana laadukas nappula, lisäksi päivittäin vaihtelevasti lihaa, kalaa, kanaa, munia, ravintoöljyä, lihaisia luita, raejuustoa, kermaviiliä jne. En käsitä ihmisiä jotka syöttävät koiralleen omat ruokajämänsä (perunankuoret, ruskeat kastikkeet, kanan kypsennetyt roippeet jne) ja kuvittelevat koiran kasvavan niillä täysipainoiseksi, terveeksi yksilöksi.
Toinen ääripää on tietysti nämä pelkän Cesarin (tai muiden vastaavien liivatemössöjen) syöttäjät. Teollista teurasjätettä yhdistettynä veteen ja liivatteeseen. "Laadukasta"?
Tiedän yhden surullisen tarinan aiheesta eikä sillä ollut onnellista loppua. Koiranpentu oli suorastaan luurankomaisen laiha, kylkiluut näkyi paksun karvankin alta ihan selvästi. Ylhäältäpäin katsottuna se oli ohut kuin lanka, sillä ei näkynyt ollenkaan ns. keskivartaloa, koko kroppa oli yhtä ohut kuin selkäranka.
Siltä puuttui pennun leikkisyyskin kokonaan, se oli ihan flegmaattinen ja pennulle ns. liian rauhallinen. Ilmeisesti sillä ei ollut energiaa leikkiä muiden pentujen tavoin ja tutustua maailmaan? Oikealla ravinnolla ja ravintomäärällä, oikeassa perheessä, siitä koirasta olisi voinut tulla ihan mitä vaan.
Mitä tarkoittaa koiran ruokkiminen kotiruualla? Jos se tarkoittaa että koira saa makaronilaatikon jämät tai muuten ihmisten ruokien jämät, siirtykää pelkkään nappulaan. Koiraa ei ole tarkoitettu syömään esim mausteita, viljoja ja perunaa. Ihmisten ruuasta koira saa myös aivan liikaa suolaa. Ennemmin laadukasta nappulaa, siitä koira saa kaiken tarvitsemansa eikä koiran terveys rasitu. Ja ei siis mitään marketin halvinta, mikä ei ole lihaa nähnytkään vaan ravintosisällöltään laadukasta. Meillä pentua ruokittiin ensin nappuloilla penturuuan ohjeen mukaan. Jos näytti vielä nälkäiseltä, annettiin lisää. Kun nappuloita ei tarvinnut enää liottaa, alettiin pitää nappulat koko ajan kupissa. Mutta meidän koira osaa itse syödä sopivasti (ja liikkuu todella paljon), toisille koirille vapaa ruokailu ei sovi. Pentuna ei tarvi huolehtia että pentu lihoisi liikaa nappuloilla ja satunnaisilla nameilla, mutta jo vajaa vuoden ikäisen kohdalla kannattaa olla tarkkana. Ja ei ihmisten ruokaa koiralle! Poikkeuksena maustamattomat lihat ja riisi.