Jatkuvasti sellainen olo etten ole kunnossa, sairas olo.
Kaikki kokeet kunnossa, mutta silti jatkuvasti sairas olo. Kukaan ei usko. Olen niin väsynyt etten jaksa enää hakea apua.
Kommentit (29)
Tutullani tilanne tämä: Pyörrytti, tärisytti, jalat eivät kantaneet, muisti ei pelannut, palelsi, puhe takelteli. Hoidettiin vuosia paniikkihäiriönä, kunnes diagnoosiksi paljastui etenevä neurologinen pikkuaivojen rappeumasairaus.
Toisella tutullani tilanne tämä: Todettiin oireiden ja kokeiden perusteella kilpirauhasen vajaatoiminta, jota lääkittiin vuosikaudet tyroksiinilla. Oireet eivät kuitenkaan helpottaneet. Lääkärit väittivät luulosairaaksi ja määräsivät vain lisää ja lisää tyroksiinia. Lopulta aivolisäkkeestä löydettiin kasvain, joka tosin oli ehtinyt jo tehdä niin paljon tuhoa, että käytännössä koko hormonitoiminta oli ehtinyt sammua.
Eli vaatikaa ihmiset hoitoa itsellenne!
Hei, te ootte ihmisiä! Voi olla ihan normaalia myös. Joskus voi paremmin, toisinaan huonommin.
Onko teillä elämässä muuten paljon stressiä tms?
Ehkä kroppanne kaipaa vaan lepoa. Minulla ainakin herkkä kroppa ja muutenkin reagoin voimakkaasti niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Mutta en mä sairas ole. Joskus vaan kaipaan enempi akkujen latausta ja rauhoittumista. Sit taas jaksaa.
p.s ja älkää nyt hyvänen aika ainakaan googlettako mitään oireita. se on loputon suo. sitä kutsutaan myös luulisairaudeksi.
Kannattaa tietysti lääkärissä käydä ja verikokeissa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli sairas olo ja lämmönvaihteluja, aloin nukkua päiväunia, osoittautui syöväksi. Lääkäreiden mielestä ei ollut kuin psyykkistä vikaa, kun oireitani olin käynyt kertomassa. Kuten ketjustakin huomaat, syitä voi olla tosi monia. Mitähän sulta vielä voisi tutkia, jos olet kokeissa käynyt? Siis verikokeissa? Pitäiskö sun mennä jollekin yksityiselle lääkärille, joka voisi ehdottaa vielä jotain tutkimusta?
Haluaisitko kertoa, mikä syöpä sinulla todettiin ja kuinka pääsit tutkimuksiin.
Minulla oli kohdunkaulansyöpä, adenokarsinooma. Lääkärin mielestä olin siis ahdistuneisuushäiriöinen ja lievästi masentunut, mutta kun intin niin laittoi minulle tyroksiinin kokeiluun kun arvot olivat juuri ja juuri viitteissä, sekä laittoi varmuuden vuoksi lähetteen papa-kokeeseen, vaikka edellisestä oli vain puoli vuotta. Papasta siis solumuutokset todettiin.
Oi mulla ihan samanlaista. Tosin hb vaan 109, mut kaikkia muitaki oireita ja joskus pitäs viel töihinki mennä:(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli sairas olo ja lämmönvaihteluja, aloin nukkua päiväunia, osoittautui syöväksi. Lääkäreiden mielestä ei ollut kuin psyykkistä vikaa, kun oireitani olin käynyt kertomassa. Kuten ketjustakin huomaat, syitä voi olla tosi monia. Mitähän sulta vielä voisi tutkia, jos olet kokeissa käynyt? Siis verikokeissa? Pitäiskö sun mennä jollekin yksityiselle lääkärille, joka voisi ehdottaa vielä jotain tutkimusta?
Haluaisitko kertoa, mikä syöpä sinulla todettiin ja kuinka pääsit tutkimuksiin.
Minulla oli kohdunkaulansyöpä, adenokarsinooma. Lääkärin mielestä olin siis ahdistuneisuushäiriöinen ja lievästi masentunut, mutta kun intin niin laittoi minulle tyroksiinin kokeiluun kun arvot olivat juuri ja juuri viitteissä, sekä laittoi varmuuden vuoksi lähetteen papa-kokeeseen, vaikka edellisestä oli vain puoli vuotta. Papasta siis solumuutokset todettiin.
Oliko papa 6kk aiemmin normaali? Miten voi syöpä tulla puolessa vuodessa?

Eli hoitoa joutuu toisinaan vaatimaan. Onneksi jaksoit olla sitkeä.
Vierailija kirjoitti:
Haluaisitko kertoa, mikä syöpä sinulla todettiin ja kuinka pääsit tutkimuksiin.
Minulla oli kohdunkaulansyöpä, adenokarsinooma. Lääkärin mielestä olin siis ahdistuneisuushäiriöinen ja lievästi masentunut, mutta kun intin niin laittoi minulle tyroksiinin kokeiluun kun arvot olivat juuri ja juuri viitteissä, sekä laittoi varmuuden vuoksi lähetteen papa-kokeeseen, vaikka edellisestä oli vain puoli vuotta. Papasta siis solumuutokset todettiin.
Tätä tapahtuu, että julkisen puolen yleislääkärit laittavat mielellään kaikenlaiset vaivat psyyken piikkiin, jos on olemassa mitään merkkiä siitä, että ihminen on ollut/on ahdistunut. Vissiin eivät tajua kuinka yleistä ahdistuneisuus on väestötasolla (vaikka hehän niitä cipralexeja kirjoittavat), tai kuvittelevat ahdistuneisuuden suojaavan somaattisilta sairauksilta. Luottamus yleislääkäreihin on tämän vuoksi omalla kohdallani karissut rajusti. Itse on otettava asioista selvää ja oltava riittävän sitkeä hakemaan vaivaan selvyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Hampaat ok. Säännöllisesti käyn tarkastuksessa. Väsyttää, lihaksia särkee, päätä särkee, huippaa/epätodellinen olo kohtauksittakn, rytmihäiriöitä, nivelet jäykät/kroppa tuntuu tönköltä, vatsavaivoja, pahoinvointia, tikkuilua sormissa, silmänaluset tummat, roskan tunne silmissä, korvia kutisee, ajatus ei kulje, muisti olematon, vuoroin kylmä/vuoroin kuuma, jne jne jne.
Ap
Mulle tuli tästä mieleen Sjögrenin syndrooma, osittain oireet täsmäävät
http://www.reumaliitto.fi/reuma-aapinen/reumataudit/sjogrenin_oireyhtym…
Ei nuo kilpirauhasarvot ole missään nimessä ok. TSH:n pitäisi olla max. 2.5 ja t4v viitteen yläkolmanneksessa. Mun vajaatoimintaoireet oli melko lailla samat kuin sun mainitsemat.