Lue keskustelun säännöt.
Mun äiti sanoo että synnytyksen ei kuulu sattua
23.02.2016 |
ja mä alan olla niin kyllästynyt tähän. Olen kohta menossa synnyttämään kolmatta lastani ja tuli puheeksi aikaisemmin hänen kanssaan kuinka edellisissä synnytyksissäni epiduraali vaikutti vain hetkellisesti ja välissä oli kipuja. Normaalia mielestäni. Äitini hokee nyt kokoajan että "sinun pitää vaatia itsellesi kunnon lääkkeet, synnytyksen ei kuulu sattua". Hän myöskään ei usko minua kun sanon että epiduraali voi hidastaa aukeamista ja jo ihan vauvan vuoksi sitä ei voi antaa jatkuvalla syötöllä. Aina tulee näitä tarinoita että "kun minä synnytin sinua ja veljeäsi niin minä sain kunnon lääkkeet ja yhtään ei sattunut". Ei ota kuuleviin korviinsa että synnytyksiä on erilaisia ja aika kultaa muistot ja lääketiede muuttuu yms.
Mitä mieltä mammat on? Kuuluuko synnytyksen sattua? Oletko sitä mieltä että jos jossain kohdin lääkityksestä huolimatta on kipuja niin joku on tehnyt virheen?
Kommentit (24)
Sehän on valintakysymys, pyytääkö lääkkeitä vai ei. Ja tuurista kiinni sitten että ehtiikö saada tai toimiiko ne. En usko että on mahdollista lääkitä niin ettei missään vaiheessa satu ollenkaan. Mun synnytykset on olleet luomuja ja sattuneet ihan perkeleesti, mutta se oli ihan oma valinta. Aika luonnollista että sattuu kun ajattelet mitä siellä tapahtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska on ollut niin että ei muka sattunut? Kun minä synnyin 41 vuotta sitten, äitini kärsi hirveistä kivuista liki vuorokauden ja sitten minut otettiin imukupilla pihalle, Kätilöopistolla.
Sitten 21 vuotta sitten minä synnytin samassa paikassa eskoiseni, ja epiduraalin sai kun oli kohdunsuu auki 3cm mutta sitten lisää sitä ei saanut kun oli kohdunsuu jo 7cm auki, eli siihen lopun pahimpaan kohtaan ei saanut kuin ilokaasua, josta ei kipuun ole mitään hyötyä.
Kun ajattelee ihan sitä, mitä synnytys tekee - pusertaa ihmisestä ulos nelikiloisen isopäisen vesimelonin - niin kyllä, synnytyksen kuuluu sattua.
Vierailija kirjoitti:
Sehän on valintakysymys, pyytääkö lääkkeitä vai ei. Ja tuurista kiinni sitten että ehtiikö saada tai toimiiko ne. En usko että on mahdollista lääkitä niin ettei missään vaiheessa satu ollenkaan. Mun synnytykset on olleet luomuja ja sattuneet ihan perkeleesti, mutta se oli ihan oma valinta. Aika luonnollista että sattuu kun ajattelet mitä siellä tapahtuu.
No ei se kyllä useinkaan ole valintakysymys. Kun haluaa esim.epiduraalin niin usein joutuu olemaan siltikin pitkiä aikoja kipujen kanssa koska sitä lääkitystäkään ei voi määräänsä enempää antaa.
No minun mielestäni synnyttäjille pitäisi antaa niin paljon hyvää kivunlievitystä kuin on lääketieteellisesti mahdollista (siis jos he haluavat). Eli siinä mielessä olen tietyllä tavalla äitisi kanssa samaa mieltä. MUTTA mielestäni ongelmasi on enemmän siinä, että äitisi ei kuuntele sinua tai kunnioita mielipidettäsi. Sinuna en enää keskustelisi asiasta hänen kanssaan ja antaisin tuollaisten kommenttien mennä toisesta korvasta sisään jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä sen pitää sattua, sanotaanhan niin Raamatussakin:
"Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun pitää synnyttämän lapsia; mutta mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva".
Kyllä sen kuuluu sattua kun se kerta sattuu. Siis ihan luonnonmukaisesti. Ei kai luonto valehtele?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Synnytyksen kuuluu sattua. Vaikka olis kaikki maailman kivunlievityskeinot käytössä. Se sattuu aina jossain vaiheessa. Äidilläs taitaa olla joku trauma omista synnytyksistä.
Vierailija kirjoitti:
Koska on ollut niin että ei muka sattunut? Kun minä synnyin 41 vuotta sitten, äitini kärsi hirveistä kivuista liki vuorokauden ja sitten minut otettiin imukupilla pihalle, Kätilöopistolla.
Sitten 21 vuotta sitten minä synnytin samassa paikassa eskoiseni, ja epiduraalin sai kun oli kohdunsuu auki 3cm mutta sitten lisää sitä ei saanut kun oli kohdunsuu jo 7cm auki, eli siihen lopun pahimpaan kohtaan ei saanut kuin ilokaasua, josta ei kipuun ole mitään hyötyä.
Ollaankohan tuolloin oltu hövelimpiä suon epiduraalin kanssa. Itse nimittäin synnytin neljännen lapseni juuri pari viikkoa sitten ja lähes rukoilin epiduraalia kun olin viisi senttiä auki (pelkona oli myös se, että jään ilman kipulääkkeitä kuten kolmessa edellisessä synnytyksessä koska niitä ei yksinkertaisesti ole ehditty antaa). Ei annettu koska synnytys olisi kätilön mukaan saattanut pysähtyä. Olin siis koko ajan oksitipassa koska synnytys käynnistettiin ja supistukset sen mukaisia. Noh, varttia myöhemmin olin sitten täysin auki ja ponnistusvaihe alkoi. Juuri ja juuri synnytyslääkäri kerkesi tuikkaamaan kohdunkaulanpuudutteen mutta verrattuna aikaisempiin synnytyksiin niin ei tuosta pahemmin iloa ollut. Ärsytti muutenkin kätilön asenne. Kun kerran kolme edellistä synnytystäkin on mennyt ilman kipulääkkeitä niin kait sitten neljäskin. Joo, menee juu kun ei muutakaan voi.
Ja kyllä, jokainen synnytys (ja varsinkin ponnistusvaiheet) ovat sattuneet niin helvetisti. Viimeisestä minulla on vain harvoja muistikuvia (ponnistusvaiheesta) koska kivut olivat ihan tajuttomat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sen pitää sattua, sanotaanhan niin Raamatussakin:
"Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun pitää synnyttämän lapsia; mutta mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva".
Tämä on kirous joka langetettiin kun Eeva oli ollut tottelematon Jumalan käskylle olla syömättä hyvän ja pahan tiedon -puusta. Siis KIROUS! Rasittavia nämä Raamatulla päähän lyöjät!
Ei synnytys millään voi olla kivuton, vaikka millaiset tropit saisi, pitäähän sitä ensin olla tuntikausia kotona avautumisvaiheessa ennen kuin pääsee siihen vaiheeseen, että on sairaalassa ja niitä puudutteita on mahdollista saada. Mä kyllä suosittelen, että valmistautuu synnytykseen sillä tavalla, että opettelee lääkkeettömiä kivunlievityskeinoja (rentoutuminen, liike, mölinä), koska a) kestää tosiaan aika kauan, että niitä puudutteita voi saada, b) aina niitä ei saa (avautuminen onkin jo niin pitkällä sairaalaan tullessa, ettei epiduraalia voi enää antaa), c) kivunlievitys ei toimikaan tai d) loppujen lopuksi tuntuu, ettei sitä tarvitsekaan. Epiduraalin kanssa ei oikeastaan voi liikkua, ja liike ja pystyasento auttavat vauvaa laskeutumaan ja nopeuttavat siten synnytystä. Toisaalta kovat kivut voivat myös hidastaa synnytystä, joten on kivunlievityksetkin hyvä asia. Rentoutumisella ja liikkeellä pääsee kuitenkin pitkälle. Suosittelen ensisynnyttäjille enemmän näiden kuin lääkkeellisten kivunlievitysten pohtimista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei synnytys millään voi olla kivuton, vaikka millaiset tropit saisi, pitäähän sitä ensin olla tuntikausia kotona avautumisvaiheessa ennen kuin pääsee siihen vaiheeseen, että on sairaalassa ja niitä puudutteita on mahdollista saada. Mä kyllä suosittelen, että valmistautuu synnytykseen sillä tavalla, että opettelee lääkkeettömiä kivunlievityskeinoja (rentoutuminen, liike, mölinä), koska a) kestää tosiaan aika kauan, että niitä puudutteita voi saada, b) aina niitä ei saa (avautuminen onkin jo niin pitkällä sairaalaan tullessa, ettei epiduraalia voi enää antaa), c) kivunlievitys ei toimikaan tai d) loppujen lopuksi tuntuu, ettei sitä tarvitsekaan. Epiduraalin kanssa ei oikeastaan voi liikkua, ja liike ja pystyasento auttavat vauvaa laskeutumaan ja nopeuttavat siten synnytystä. Toisaalta kovat kivut voivat myös hidastaa synnytystä, joten on kivunlievityksetkin hyvä asia. Rentoutumisella ja liikkeellä pääsee kuitenkin pitkälle. Suosittelen ensisynnyttäjille enemmän näiden kuin lääkkeellisten kivunlievitysten pohtimista.
Minä taas suosittelen toimimaan just oman voinnin mukaan. Lääkkeellisessä kivunlievityksessä ei ole mitään pahaa, sitä ei tarvitse ottaa jos ei halua, mutta jos haluaa, niin se on täysin ok.
Se on kyllä hyvä pointti, että kannattaa varautua siihen, että lääkkeellistä kivunlievitystä ei välttämättä saa syystä tai toisesta (mikä on mielestäni todella kurjaa, mutta näinhän se on).
Ja minä ainakin viimeksi pompottelin jumppapallon päällä epiduraalin saatuani koko loppuavautumisen ajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei synnytys millään voi olla kivuton, vaikka millaiset tropit saisi, pitäähän sitä ensin olla tuntikausia kotona avautumisvaiheessa ennen kuin pääsee siihen vaiheeseen, että on sairaalassa ja niitä puudutteita on mahdollista saada. Mä kyllä suosittelen, että valmistautuu synnytykseen sillä tavalla, että opettelee lääkkeettömiä kivunlievityskeinoja (rentoutuminen, liike, mölinä), koska a) kestää tosiaan aika kauan, että niitä puudutteita voi saada, b) aina niitä ei saa (avautuminen onkin jo niin pitkällä sairaalaan tullessa, ettei epiduraalia voi enää antaa), c) kivunlievitys ei toimikaan tai d) loppujen lopuksi tuntuu, ettei sitä tarvitsekaan. Epiduraalin kanssa ei oikeastaan voi liikkua, ja liike ja pystyasento auttavat vauvaa laskeutumaan ja nopeuttavat siten synnytystä. Toisaalta kovat kivut voivat myös hidastaa synnytystä, joten on kivunlievityksetkin hyvä asia. Rentoutumisella ja liikkeellä pääsee kuitenkin pitkälle. Suosittelen ensisynnyttäjille enemmän näiden kuin lääkkeellisten kivunlievitysten pohtimista.
Minä taas suosittelen toimimaan just oman voinnin mukaan. Lääkkeellisessä kivunlievityksessä ei ole mitään pahaa, sitä ei tarvitse ottaa jos ei halua, mutta jos haluaa, niin se on täysin ok.
Se on kyllä hyvä pointti, että kannattaa varautua siihen, että lääkkeellistä kivunlievitystä ei välttämättä saa syystä tai toisesta (mikä on mielestäni todella kurjaa, mutta näinhän se on).
Ja minä ainakin viimeksi pompottelin jumppapallon päällä epiduraalin saatuani koko loppuavautumisen ajan.
Niinhän mä just sanoin! Mä suosittelin niiden lääkkeettömien kivunlievitysten pohtimista, siis niiden opettelua ja niihin valmistautumista. Kotona sitä epiduraalia ei kuitenkaan saa, ja kotona pitää olla kuitenkin tuntikaupalla ennen epiduraalin saamista, varsinkin ensisynnyttäjän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Totta kai sen kuuluu sattua, koska erittyvä adrenaliini auttaa synnyttäjää. Kivulla on siinä tilanteessa ihan tarkoitus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei synnytys millään voi olla kivuton, vaikka millaiset tropit saisi, pitäähän sitä ensin olla tuntikausia kotona avautumisvaiheessa ennen kuin pääsee siihen vaiheeseen, että on sairaalassa ja niitä puudutteita on mahdollista saada. Mä kyllä suosittelen, että valmistautuu synnytykseen sillä tavalla, että opettelee lääkkeettömiä kivunlievityskeinoja (rentoutuminen, liike, mölinä), koska a) kestää tosiaan aika kauan, että niitä puudutteita voi saada, b) aina niitä ei saa (avautuminen onkin jo niin pitkällä sairaalaan tullessa, ettei epiduraalia voi enää antaa), c) kivunlievitys ei toimikaan tai d) loppujen lopuksi tuntuu, ettei sitä tarvitsekaan. Epiduraalin kanssa ei oikeastaan voi liikkua, ja liike ja pystyasento auttavat vauvaa laskeutumaan ja nopeuttavat siten synnytystä. Toisaalta kovat kivut voivat myös hidastaa synnytystä, joten on kivunlievityksetkin hyvä asia. Rentoutumisella ja liikkeellä pääsee kuitenkin pitkälle. Suosittelen ensisynnyttäjille enemmän näiden kuin lääkkeellisten kivunlievitysten pohtimista.
Minä taas suosittelen toimimaan just oman voinnin mukaan. Lääkkeellisessä kivunlievityksessä ei ole mitään pahaa, sitä ei tarvitse ottaa jos ei halua, mutta jos haluaa, niin se on täysin ok.
Se on kyllä hyvä pointti, että kannattaa varautua siihen, että lääkkeellistä kivunlievitystä ei välttämättä saa syystä tai toisesta (mikä on mielestäni todella kurjaa, mutta näinhän se on).
Ja minä ainakin viimeksi pompottelin jumppapallon päällä epiduraalin saatuani koko loppuavautumisen ajan.
Niinhän mä just sanoin! Mä suosittelin niiden lääkkeettömien kivunlievitysten pohtimista, siis niiden opettelua ja niihin valmistautumista. Kotona sitä epiduraalia ei kuitenkaan saa, ja kotona pitää olla kuitenkin tuntikaupalla ennen epiduraalin saamista, varsinkin ensisynnyttäjän.
OK! Mä vaan olen ikävä kyllä kuullut useammasta tilanteesta, joissa synnyttäjä kokee, että hänen ei kuulu saada/pyytää lääkkeellistä kivunlievitystä, vaikka oikeastaan haluaisi sitä, ja nämä ovat päättyneet traumaattisesti. Siksi haluan kannustaa synnyttäjiä suhtautumaan niin, että ei ole mikään tavoite sinänsä synnyttää lääkkeettömästi.
Synnytys on aina kivuliasta. Joillakin enemmän jollakin vähmmän. Joskus puudutus vain ei tehoa. Ei ole kysymys ammattitaidottomuudessa vaan näin käy joskus. Mutta kyllä he puuduttavat niin paljon kuin se on mahdollista. Eihän sitä tietysti voi puuduttaa loputtomiin jos se ei tehoakkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei synnytys millään voi olla kivuton, vaikka millaiset tropit saisi, pitäähän sitä ensin olla tuntikausia kotona avautumisvaiheessa ennen kuin pääsee siihen vaiheeseen, että on sairaalassa ja niitä puudutteita on mahdollista saada. Mä kyllä suosittelen, että valmistautuu synnytykseen sillä tavalla, että opettelee lääkkeettömiä kivunlievityskeinoja (rentoutuminen, liike, mölinä), koska a) kestää tosiaan aika kauan, että niitä puudutteita voi saada, b) aina niitä ei saa (avautuminen onkin jo niin pitkällä sairaalaan tullessa, ettei epiduraalia voi enää antaa), c) kivunlievitys ei toimikaan tai d) loppujen lopuksi tuntuu, ettei sitä tarvitsekaan. Epiduraalin kanssa ei oikeastaan voi liikkua, ja liike ja pystyasento auttavat vauvaa laskeutumaan ja nopeuttavat siten synnytystä. Toisaalta kovat kivut voivat myös hidastaa synnytystä, joten on kivunlievityksetkin hyvä asia. Rentoutumisella ja liikkeellä pääsee kuitenkin pitkälle. Suosittelen ensisynnyttäjille enemmän näiden kuin lääkkeellisten kivunlievitysten pohtimista.
Minä taas suosittelen toimimaan just oman voinnin mukaan. Lääkkeellisessä kivunlievityksessä ei ole mitään pahaa, sitä ei tarvitse ottaa jos ei halua, mutta jos haluaa, niin se on täysin ok.
Se on kyllä hyvä pointti, että kannattaa varautua siihen, että lääkkeellistä kivunlievitystä ei välttämättä saa syystä tai toisesta (mikä on mielestäni todella kurjaa, mutta näinhän se on).
Ja minä ainakin viimeksi pompottelin jumppapallon päällä epiduraalin saatuani koko loppuavautumisen ajan.
Niinhän mä just sanoin! Mä suosittelin niiden lääkkeettömien kivunlievitysten pohtimista, siis niiden opettelua ja niihin valmistautumista. Kotona sitä epiduraalia ei kuitenkaan saa, ja kotona pitää olla kuitenkin tuntikaupalla ennen epiduraalin saamista, varsinkin ensisynnyttäjän.
OK! Mä vaan olen ikävä kyllä kuullut useammasta tilanteesta, joissa synnyttäjä kokee, että hänen ei kuulu saada/pyytää lääkkeellistä kivunlievitystä, vaikka oikeastaan haluaisi sitä, ja nämä ovat päättyneet traumaattisesti. Siksi haluan kannustaa synnyttäjiä suhtautumaan niin, että ei ole mikään tavoite sinänsä synnyttää lääkkeettömästi.
Ei olekaan. Mutta kirjoitin tuon viestini siksi, että monet ajattelevat, että joo, mä otan sitten kaikki tropit kipuun, eivätkä tule ajatelleeksi sitä, että sen synnytyskivun kanssa pitää olla aika kauan ennen kuin sairaalaan pääsee, eikä niitä puudutuksia toisaalta voi aina saada. Puudutukseen ei tarvitse valmistautua etukäteen, mutta jos rentoutumista ja muita lääkkeettömiä keinoja ei opettele etukäteen, saattaa synnytyksen ollessa käynnissä olla liia myöhäistä.
Mun täytyy sanoa, että mun synnytykset ei melkeinpä sattuneet yhtään, mutta olihan se epämiellyttävää. Mulla oli epiduraali molemmissa. Ensimmäisessä se toimi kuin unelma, ja vaikka avautumisvaihe kesti 17 tuntia niin mikäs siinä oli ollessa, kun saatoin jopa torkkua välillä, kun ei sattunut. Ponnistusvaiheessa sattui jonkinverran, mutta silleen mitä nyt voi olettaakin kun synnyttää ekaa kertaa ja ponnistaa vauvaa ulos. Venyy se uloinkin kudos. Yhden tikin sain.
Mutta eihän tämä ole mikään guaranteed-juttu. Todellakaan. Olin vain todella onnekas. Toki vaadin epiduraalin ja pidätin ponnistamista mahdollisimman myöhään, että kudokset ehtii mukaan eivätkä veny ja repeä ennen kuin olen varmasti kunnolla auki jne.
Toisella kerralla epiduraali auttoi, mutta silti sattui tai lähinnä tuntui enemmän epämiellyttävälle. Avautuminen kesti vain 4 tuntia.
En jaksanut välittää siitä pitkittääkö epiduraali avautumisvaihetta, tiesin, että sitä on käytetty satojatuhansia ellei miljoonia kertoja maailmalla joten perusterveenä miksi se olisi iheuttanut tapauksessani mitään riskejä millekään. En halunnut kipuja ja sain lähes kivottoman synnytksen.
Vierailija kirjoitti:
Mun täytyy sanoa, että mun synnytykset ei melkeinpä sattuneet yhtään, mutta olihan se epämiellyttävää. Mulla oli epiduraali molemmissa. Ensimmäisessä se toimi kuin unelma, ja vaikka avautumisvaihe kesti 17 tuntia niin mikäs siinä oli ollessa, kun saatoin jopa torkkua välillä, kun ei sattunut. Ponnistusvaiheessa sattui jonkinverran, mutta silleen mitä nyt voi olettaakin kun synnyttää ekaa kertaa ja ponnistaa vauvaa ulos. Venyy se uloinkin kudos. Yhden tikin sain.
Mutta eihän tämä ole mikään guaranteed-juttu. Todellakaan. Olin vain todella onnekas. Toki vaadin epiduraalin ja pidätin ponnistamista mahdollisimman myöhään, että kudokset ehtii mukaan eivätkä veny ja repeä ennen kuin olen varmasti kunnolla auki jne.
Toisella kerralla epiduraali auttoi, mutta silti sattui tai lähinnä tuntui enemmän epämiellyttävälle. Avautuminen kesti vain 4 tuntia.
En jaksanut välittää siitä pitkittääkö epiduraali avautumisvaihetta, tiesin, että sitä on käytetty satojatuhansia ellei miljoonia kertoja maailmalla joten perusterveenä miksi se olisi iheuttanut tapauksessani mitään riskejä millekään. En halunnut kipuja ja sain lähes kivottoman synnytksen.
Niin ja molemmat synnytykset jouduttiin käynnistämään, eli en joutunut olemaan kotona kipujen kanssa yhtään. Sain jotain kipulääkkeitä ennen synnytyssaliin menoa, mutta mun kivut ei olleet kovin kamalia vielä siinä vaiheessa. Salissa sitten vaadin ekana epiduraalia. Sitä ei toki heti voitu antaa vaan piti olla tarpeeksi auki ja koittivathan he sönköttää jotain lievemmistä kivunhoitomuodoista, mutta ammuin ne sönkötykset alas vaan. Ja anestesialääkäriäkin piti odottaa; siksi juuri vaadin epiduraalia heti, ettei sitten ole liian myöhäistä.
Minusta synnytyksen ei pitäisi sattua, mutta valitettavasti se sattuu!