Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä muita, jotka ei ole hyviä missään?
23.02.2016 |
En keksi mitään missä olisin hyvä. Mieheltänikin kysyin, sanoi hän vaan klassisen" olet hyvä äiti lapsellemme". Muuta ei keksinyt.
Kommentit (39)
En mäkään ole. Kaikista pahinta tässä on se, että mä olen kuvitellut olevani hyvä äiti ja onnistuneeni siinä, mutta nyt kun mulla on 3 teiniä, tajuan, että en ole onnistunut siinäkään.
En osaa mitään niin hyvin etteikö joku lähipiiristä tekisi sitä paremmin.
Se romahdutti mut täysin, kun ajattelin mennä kouluun hakemaan uutta ammattia ja kun tajusin etten voi tehdä sitäkään, koska joutuisin matikan, fysiikan yms. tunneille ja niissä olen äärimmäisen huono. Todennäköisesti en läpäisisi koskaan niitä kursseja enkä siis saisi papereita ulos koulusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en edes osaa tehdä ruokaa. Hengissä kyllä pysymme, mies tekee usein ruuan, mutta kukaan ei koskaan sano minun laittamasta ruuasta, että olipa hyvää. Ap
Minä! Olen hyvin keskivertoa tai sen alapuolella kaikessa. En harrasta mitään missä voisin kehittyä, en ole hyvä liikunnassa (harrastan liikuntaa mutta hyvin paljon mukavuusalueeni sisäpuolella enkä mitenkään nauti liikunnasta, mutta liikun koska ymmärrän sen tekevän hyvää), en käsitöissä, musiikissa tms., en ole erityisen tietoviisas enkä ole edes kauhean kiinnostunut mistään, mitä voisin kuvitella lähteväni itsessäni kehittämäänkään. Töissä olen ihan pätevä, mutta en millään tavalla kunnianhimoinen että edes huvittaisi pyrkiä etenemään. Olen hyvin mauton ja näkymätön hahmo enkä koe intohimoa mihinkään asiaan.
Joskus tämä on vaivannut enemmänkin, nyttemmin olen hyväksynyt sen osaksi itseäni ja oikeastaan ihan tyytyväinenkin. Mukavuusalueella on, no, mukavaa. Semmoinen itsensä haastaminen ja ylittäminen ei vaan ilmeisesti ole minun juttuni, saavatpa muut, intohimoisemmat loistaa enemmän kun on meitä tavallisia tallukoita perässähiihtäjänä. :)
Jos jotain pitää miettiä missä olen hyvä tai koen intohimoa, niin sängyssä! :D
Minä en edes sängyssä. Olen vaan sielläkin keskitien kulkija. Ainakaan suurempia kehuja ei koskaan ole tullut. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ainakaan te ette ole narsisteja.
Jotain hyvää sentään :)
Minä! En ole edes työelämässä. Kotiäitiys oli minulle suurin haave elämässä ja olin hassusti ihan varma, että hyvä äiti minusta sentään tulee. Mutta ei tullut sitäkään. Tänäkin aamuna taas hirveä rähinä kuudesluokkalaisen kanssa, että lopetti tietokonepelin ja pääsi kouluun edes kutakuinkin ajoissa. En osaa olla mikään auktoriteettikasvattaja, mutta en osaa olla myöskään rakentava keskustelija -kasvattaja. Joskus luin jonkun ohjeen, että "listaa missä olet hyvä" tms. ja silloin havahduin, kun en keksinyt mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen hyvä ystävä. En missään muussa ole keskivertoa parempi. Koulun todistuksissakin lähes kaikki numerot oli aina 8.
Harmi, kun ei ole yhtään ystävää...
Vierailija kirjoitti:
Mä olen hyvä ystävä. En missään muussa ole keskivertoa parempi. Koulun todistuksissakin lähes kaikki numerot oli aina 8.
Harmi, kun ei ole yhtään ystävää...
8,on hyvä numero. Mulla oli aina 5-7 vaikka luin ja päättäminen. Ja noihin numeroihin olin ihan tyytyväinen. Päästötodistuksen keskiarvo oli vähän yli 6,,enkä päässyt silloin jatko-opiskelemaan. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen hyvä ystävä. En missään muussa ole keskivertoa parempi. Koulun todistuksissakin lähes kaikki numerot oli aina 8.
Harmi, kun ei ole yhtään ystävää...
8,on hyvä numero. Mulla oli aina 5-7 vaikka luin ja päättäminen. Ja noihin numeroihin olin ihan tyytyväinen. Päästötodistuksen keskiarvo oli vähän yli 6,,enkä päässyt silloin jatko-opiskelemaan. Ap
Tuo kasin keskiarvo oli mulla lukiossa(kin) ja lukion jälkeen matka jatkui ammattikouluun, kun muualle en päässyt. Eli vähän ne jatko-opiskelut tökkäsi minullakin, kun kirjoituksetkin meni miten meni.
Mutta juu, kyllähän tuo 8 ihan hyvä on 6 verrattuna, mutta aika keskivertoahan se on. Ei huono, mutta ei erityisen hyväkään. Sellainen mä olen vähän jokaisella elämän osa-alueella... Aina löytyy joku, joka on parempi.
Täällä myös yks, joka ei hyvä missään. Jännä tää ketju, ku oon joskus miettiny että kaikki muut on hyviä aina jossain asiassa. En oo hyvä laittaan ruokaa, en oo hyvä sängyssä, oon kuullu etten oo hyvä lastenkasvatuksessa (auktoriteetti puuttuu), keskiverto oon töissä, en erityisen hyvä. Hyvä oon kyllä tekeen kaurapuuron ja pannarin ja suklaapiirakan. Onko nuo ny sitten ees mainitsemisen arvosia...varmaan tässä tilanteessa. Hyvä oon kyllä uimaan...tykkään kuntouida ja jaksan uida 1-3km.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä oon aina kelannu tätä, etten oo hyvä missään. Tätä ketjua lukiessani tajusin, että oon hyvä ottamaan suihin, kuulemma. Ei taida sillä elämässä pitkälle pötkiä.
Tajusin juuri, että oma äiti ajattelee jotakuinkin noin. :( Joskus itki ääneen meille lapsille kotona, ettei ole hyvä missään. Me lapset lyötiin juttu läskiksi, sanottiin just, että hienostihan sä siivoat ja keität puuroa tms. Hyi meitä. Kommentoi joskus, kun vein ekoja opinto-otteita näytille yliopistosta, että kyllä hänkin on joskus jostain kurssista kolmosen (3/3) saanut. Mutta työuran loppupäässä sai viimein sen vakipaikan, kivan työnkuvan ja arvostusta. Ja nyt, kun on jäämässä eläkkeelle ja alkanut elämään harrastuksilleen, näyttää itsetuntokin olevan paljon paremmassa kuosissa. Isä taas on monessa melko hyvä, mutta luulee, että "tarpeeksi lahjakkaana" jokin asia onnistuisi ilman pinnistelyä ja epätoivon hetkiä. En ole vain nähnyt kenellekään käyneen niin. Ei tajua, että se juopa oman arvostelukyvyn ja taitojen välillä suljetaan vain kovalla työllä. Itse näen, että kotiväellä se keskiertaisuus on ennenkaikkea ollut enemmän tai vähemmän tietoinen valinta. Vaikka on se tietysti temperamentistakin kiinni, miten nopeasti lannistuu, kun tekeminen takkuaa.
Mietin, että onkohan teilläkin harrastuksia, jotka jäivät kesken juuri siinä vaiheessa, kun edistyminen ei enää ollutkaan helppoa? Oletteko syyttäneet puuttuvaa lahjakkuutta? Vai tiedostatteko sen oman tarpeen pitää elämä tutuissa raameissa ja hyväksytte, että siitä seuraa tunne, ettei ole missään niin erityisen hyvä? Ettehän opeta lapsillenne, että ponnistelu kannattaa lopettaa heti, kun ensimmäiset vaikeudet ilmaantuvat minkä tahansa asian opettelussa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokaisellahan tässä ketjussa on ollut jotain, missä on tajunnut olevansa hyvä. Jos olette vaikka työelämässä, olette sen verran hyviä terveydellisestikin, että olette saaneet työpaikan ja onnistuneet pitämään sen!
Kotiäiti on ollut hyvä tulemaan raskaaksi ja saattamaan lapsi maailmaan. ja jos lasta ei ole huostaanotettu, niin...no, voihan siitäkin sanoa, että on hyvä. Joku sanoo osaavansa tehdä kotiruokaa, joku on hyvä sängyssä.
Mä olen ehkä hyvä ... valittamaan? Olen työkyvyttömyyseläkkeellä, lapseton ja köyhä. Jos jossain porukassa pelataan vaikka krokettia, olen huonoin. Mun ei tarttis olla mielestäni edes hyvä, mutta olisin kerran jossain muutakin kuin se huonoin. Ei mulla ole minkäänlaisia kykyjä, joita joku huolisi: ei työelämään, ei kukaan pyydä mua leipomaan tms., ei auttamaan missään. Ei tietenkään, koska olen kaikessa se huonoin : (
Ei kukaan voi olla kaikessa huono. Jokaisella on oma osaamisalueensa, se pitää vain löytää. Ja kuten joku jo mainitsi, ei pidä luovuttaa ensimmäiseen vastoinkäymiseen. Ehkä se on vain sinnikkyyden puutetta.
Vierailija kirjoitti:
... että se juopa oman arvostelukyvyn ja taitojen välillä suljetaan vain kovalla työllä. Itse näen, että kotiväellä se keskiertaisuus on ennenkaikkea ollut enemmän tai vähemmän tietoinen valinta. Vaikka on se tietysti temperamentistakin kiinni, miten nopeasti lannistuu, kun tekeminen takkuaa.
Mietin, että onkohan teilläkin harrastuksia, jotka jäivät kesken juuri siinä vaiheessa, kun edistyminen ei enää ollutkaan helppoa? Oletteko syyttäneet puuttuvaa lahjakkuutta? Vai tiedostatteko sen oman tarpeen pitää elämä tutuissa raameissa ja hyväksytte, että siitä seuraa tunne, ettei ole missään niin erityisen hyvä? Ettehän opeta lapsillenne, että ponnistelu kannattaa lopettaa heti, kun ensimmäiset vaikeudet ilmaantuvat minkä tahansa asian opettelussa?
Hyviä pointteja sulla. Omalla kohdallani kyse on ennen kaikkea juuri mukavuudenhalusta, kunnianhimottomuudesta ja vähään tyytymisestä, joka kaikki saattaa olla peräisin juurikin lapsuudenkodista (sanon "saattaa", koska en voi tietää olisinko sittenkään toisenlainen, vaikka minua oltaisiin patistettukin... Ja olisinhan vähintään nuorena aikuisena voinut opetella jo terästäytymään, en voi kasvatustani syyttää loputtomiin.). Koskaan en ole edes harrastanut mitään, joten ei ole ollut mitään missä luovuttaa. Ei kannustettu siihenkään, mun ei tarvinnut mennä oikeasti koskaan mukavuusrajani ulkopuolelle. Ei vaadittu mitään, äiti hoiti kaikki virka-asiat puolestani täysikäisyyteen asti, ei tarvinnut opetella ruoanlaittoa, siivoamista, ei tehdä läksyjä, lukea kokeisiin jos ei huvittanut... Ihme ja kumma olin tästä huolimatta tasainen kasin oppilas ja nyt aivan kyvykäs hoitamaan talouteni, ruoanlaiton yms. kodin asiat. Tajuan kyllä hieman katkerana, että jos minulta oltaisiin vaadittu jotain, olisin saattanut olla parempaakin materiaalia. Nyt on käytynä vain lukio ja opistotason koulutus, nekin keskinkertaisilla arvosanoilla. Melkoisen karhunpalveluksen äiti teki, vaikka ei ilkeyttään, halusi vaan passata ja totta kai nautiskelin etuuksistani...
Tässä olen kyllä tehnyt asiat aivan toisin kuin äitini, olen oppinut hänen virheistään. Kannustan lasta tosi paljon ja patistan tekemään asioita yli sen, missä hänestä itsestään tuntuisi, että riittää. Ja on ollut mukava huomata, miten hienoja elämyksiä hän saa niissä asioissa. Koskee ihan uusia harrastuksia, koulunkäyntiä, epämukavalta tuntuvia sosiaalisia tilanteita; kaikkia niitä, joissa itse olen piiloutunut lapsena lähinnä äidin selän taakse. Huomautan vielä, että tunnen lapseni tietysti niin hyvin, etten vaadi häneltä mitään kohtuuttomuuksia ja epäonnistuakin saa, kaikissa näissä, ja tekee hyvää huomata ettei sekään ole maailmanloppu. Itse kun en ole edes yrittänyt ikinä mitään, en onnistua enkä täten ole kauheasti epäonnistunutkaan.
Äitini on ollut muutoin aivan hyvä äiti, rakastava ja kiltti, joten en halua häntä asiasta syyllistää enkä sinänsä ole katkera. Omien parhaiden kykyjensä mukaan hän on toiminut ja lapsuuteni on ollut kuitenkin onnellinen.
nro 4
Kumpa osaisin sanoa teille jotain kannustavaa... kun en tunne teistä ketään henkilökohtaisesti. .
Se mitä ihminen ajattelee itsestään, ei aina ole totta.
Olen kärsinyt suurista arvottomuuden tunteista lähes koko elämäni. Olen aina tuntenut olevani muita huonompi, arvoton. Lapsuuteni oli vaikea. Isä vakavasti päihderiippuvainen ja väkivaltainen. Lisäksi olin koulukiusattu.(onneksi vain yhtenä vuonna)
On täytynyt tehdä töitä itsensä eteen, että olen alkanut tajuta olevani yhtä hyvä ja arvokas kuin muutkin. Eikä arvomme riipu kyvyistämme.
Lopettakaa ensinnäkin itsenne vertaaminen toisiin. Se oli ensimmäinen ja iso asia joka on auttanut minua eteenpäin.
Miettikää ennemmin, mitä hyvää teissä itsessänne on. Minkälaisia hyviä ominaisuuksia teillä on ihmisinä.
Ja ajatelkaa niin, että missä asioissa teillä on mahdollisuus tulla paremmiksi.
Siis paremmiksi mitä nyt itse olette. Ei paremmiksi, kuin joku toinen.
Esim. Voin sanoa, että osaan soittaa pianoa. No osaankin vähän, mutta en ole siinä hyvä VIELÄ. Mutta ei minun tarvitsekaan olla, koska se ei määritä arvoani ihmisenä mitä osaan ja mitä en osaa. Tai olenko jossain asiassa huonompi tai parempi kuin joku toinen.
Sitäpaitsi kun teen asioita, joista pidän. Esim. Harjoittelen pianonsoittoa niin sillä ei ole mitään merkitystä olenko hyvä siinä, koska nautin itse harjoittelusta!😊
Kiitos, 4, perusteellisesta vastauksesta, taas täällä oppii uutta! :) 14
Vierailija kirjoitti:
Minä! Olen hyvin keskivertoa tai sen alapuolella kaikessa. En harrasta mitään missä voisin kehittyä, en ole hyvä liikunnassa (harrastan liikuntaa mutta hyvin paljon mukavuusalueeni sisäpuolella enkä mitenkään nauti liikunnasta, mutta liikun koska ymmärrän sen tekevän hyvää), en käsitöissä, musiikissa tms., en ole erityisen tietoviisas enkä ole edes kauhean kiinnostunut mistään, mitä voisin kuvitella lähteväni itsessäni kehittämäänkään. Töissä olen ihan pätevä, mutta en millään tavalla kunnianhimoinen että edes huvittaisi pyrkiä etenemään. Olen hyvin mauton ja näkymätön hahmo enkä koe intohimoa mihinkään asiaan.
Joskus tämä on vaivannut enemmänkin, nyttemmin olen hyväksynyt sen osaksi itseäni ja oikeastaan ihan tyytyväinenkin. Mukavuusalueella on, no, mukavaa. Semmoinen itsensä haastaminen ja ylittäminen ei vaan ilmeisesti ole minun juttuni, saavatpa muut, intohimoisemmat loistaa enemmän kun on meitä tavallisia tallukoita perässähiihtäjänä. :)
Jos jotain pitää miettiä missä olen hyvä tai koen intohimoa, niin sängyssä! :D
Tämä oli alusta loppuun ihan kun mun kirjottama. :D
Täälä toinen. Ja tuo kysymys esitetään melko monessa työhaastattelussa. Olen oikeasti miettinyt pääni puhki ja ei, en ole erityisen hyvä missään asiassa. Mieheltä kun kysyin, niin tuli useampi vastaus, kuten hyvä ruuanlaittaja ja loppuja en enää muista.
Joo osaan tehdä hyvää perusruokaa, mutta en esim. osaa käyttää mausteita niin että maistamalla keksisin mitä maustetta ruoka vielä kaipaa ja olen huono keksimään ruokia omasta päästäni. Joten en ole hyvä ruuanlaittaja.