Hei sinä, joka olit teininä "vaikea"!
Sinä, joka kiukuttelit paljon, kuulit vanhemmiltasi että sinulla on vaikea murrosikä, ja lähdit ehkä jo nuorena pois kotoa. Mitä ajattelet teini-itsestäsi tänä päivänä?
Olitko oikeasti vaikea, vai reagoitko vain kotona olevaan epäkohtaan?
Ajatteletko, että vanhempasi ylireagoivat?
Vai olitko oikeasti häiriintynyt?
Kommentit (39)
Kapinoin jyrkkää, joustamatonta ja sallimatonta kasvatustyyliä vastaan. Jos hiukankin vastustin, hakattiin. Lähdin mahdollisimman pian pois kotoa ja sen jälkeen kaikki on sujunut vallan mainiosti.
Olin omapäinen.
Ja olen omapäinen.
Se voi ympäristölle olla vähän nahkeeta...
- nahkee ämm
Huono käytökseni johtui kauheista vanhemmista, jotka eivät hyväksyneet oikeastaan mitään. Ehkä olisin voinut jättää kapinoinnin vähemmälle.
Lopulta olen kuitenkin tyytyväinen, että en ole vanhempieni kanssa missään tekemisissä.
Reagoin vain perhe-elämässämme ja kasvastuksessamme oleviin epäkohtiin. Vanhemmillani oli vanhemmuus hukassa, eivät osanneet kasvattaa tai rakastaa. Minua oli kohdeltu lapsesta asti kaltoin monin tavoin, nuorena sitten yritin pitää puoliani enkä suostunut alistumaan enää huonoon kohteluun. Näin olin sitten äitini mielestä "vaikea ja hankala ihminen". Edelleenkin näin kolmekymppisenä välit vanhempiin huonot. Varmaan aika tyypillinen tarina. "Huonokäytöksisillä" ja "vaikeilla" nuorilla on usein vanhemmat, joilla ongelmia piisaa. Vika ei siis useimmiten ole oireilevissa lapsissa ja nuorissa itsessään, vaan heitä syyllistävissä vanhemmissa, jotka eivät ole kyenneet toimimaan oikein vanhempina.
Ja oikeastaan, olen kyllä ollut silti hyvin käyttäytyvä teininäkin
- ohista kaikki
- 3 nahkee ämm
Hävettää että miten sitä on voinu olla niin kauhea ja miten porukat on jaksanu...
Vierailija kirjoitti:
Sinä, joka kiukuttelit paljon, kuulit vanhemmiltasi että sinulla on vaikea murrosikä, ja lähdit ehkä jo nuorena pois kotoa. Mitä ajattelet teini-itsestäsi tänä päivänä?
Olitko oikeasti vaikea, vai reagoitko vain kotona olevaan epäkohtaan?
Ajatteletko, että vanhempasi ylireagoivat?
Vai olitko oikeasti häiriintynyt?
"Oikeasti häiriintyneitä" taitaa olla hyvin harvassa. Sellaisilla ihmisillä on myöskin varmuudella jokin diagnoosi. Oireilevat nuori ei ole yhtä kuin "häiriintynyt" siinä mielessä, mitä sinä todennäköisesti tarkoitat.
Mietin vain sitä, että onko oikeasti olemassa vaikeita teinejä, onko vain vaikeita vanhempia?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Olin ihan tavallinen, mulla vaan sattui olemaan sisarukset sellaista "äidin pikku enkeli" -mallia.
Määrittele tavallinen? Joit, tupakoit, lintsasit hypit vanhempien silmille, varastit, et totellut kotiintuloaikoja...äidin pikku enkelit kävi koulunsa, eivät juoneet, jne... eli olivat normaaleja?
Itse siarastuin masennukseen ja siihen ei osattu reagoida vanhempien puolelta oikein. Jonka takia sitten karkailin, en totellut yms. Toki yhö nykyäänkin kamala auktoriteettiongelma, lienee sekin vaikeuttanut. Ja jo lapsena olin näsäviisas ja haastava.Nyt hyvät välit kyllä, ei siinä mitään, oli pahan vaihe.
Vierailija kirjoitti:
Mietin vain sitä, että onko oikeasti olemassa vaikeita teinejä, onko vain vaikeita vanhempia?
Ap
Itse luulen, että hyvin harvassa. Tyypillisempää on, että vanhemmat ovat laiminlyöneet kasvatusvastuunsa jo pikkulapsiajasta alkaen. Tai eivät muuten ole osanneet olla vanhempia: lapsi on hylätty emotionaalisesti tms. Monilla vanhemmilla on myös mielenterveysongelmia, liiallista päihteidenkäyttöä tai parisuhdeongelmia jotka vaikuttavat lapsen elämään huonolla tavalla. Lapsille tai itselle ei myöskään osata hakea apua tarpeeksi aikaisessa vaiheessa, jolloin ongelmat kasaantuvat. Monelle on vaikeaa myöntää tehneensä väärin, mielummin salaillaan ja vähätellään perheen ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin ihan tavallinen, mulla vaan sattui olemaan sisarukset sellaista "äidin pikku enkeli" -mallia.
Määrittele tavallinen? Joit, tupakoit, lintsasit hypit vanhempien silmille, varastit, et totellut kotiintuloaikoja...äidin pikku enkelit kävi koulunsa, eivät juoneet, jne... eli olivat normaaleja?
Kuvaamasi toiminta on jo hyvin vakavan pahoinvoinnin oireilua. Ei kukaan nuori huvikseen tai ilkeyttään sellaista ala tekemään. On todennäköisesti joutunut kokemaan jotakin traumaattista, mihin itse ei ole voinut vaikuttaa. Vanhempien tehtävä on suojella nuoria traumaattisilta kokemuksilta ja hakea apua välittömästi, jos on aihetta epäillä lapsen joutuneen kaltoinkohdelluksi. Lapsen syyllistäminen ja haukkuminen ei auta asiaa yhtään, päinvastoin.
Nuorilla on yleisiä myös mielialahäiriöt. Juurihan oli juttua että enemmän kuin joka kolmas tytöistä sairastaa masennusta tai ahdistusta. Ne näkyy monesti kapinana ja oikullisuutena. Masennuksista puolet aiheuttaa perimä eli suvussa on taipumus ja puolet ympäristö, esim. kiusaaminen, yksinäisyys, perheen ongelmat. Ylikilttiys voi olla myös ongelma ja kertoa vanhempien liian suuresta auktoriteetista, ettei nuori saa päättää asioistaan itse vaan vanhemmat sanelee liikaa.
Olin ihan seko, osin hormonien takia (nykyisinkin kärsin karmeista pms-oireista). Lisäksi olin masentunut. Kotona touhu oli tosi kieroutunutta, ulospäin piti aina esittää täydellistä kiiltokuvaperhettä, käyttäytyä kauniisti ja pukeutua sievästi, ja viis siitä miltä sisällä tuntui. Kenenkään tunteille ei ollut tilaa lainkaan. Tästä kumpusi sitten kunnon kapina. Eli vikaa oli sekä itsessä että kotioloissa.
Reagoin perheeni epäkohtiin. Kysymys ei ollut ihan mistään pikkuasioista, vaan suurista ongelmista. Teininä luulin, että olin itse viallinen.
Uskon nykyään että jos lapsen tarpeisiin, sekä ns. yleisiin normaaleihin tarpeisiin (kaikkien ihmisten tarpeisiin) ja lapsen henkilökohtaisiin, esimerkiksi temparamentin aiheuttamiin tarpeisiin vastataan oikealla tavalla, lapsi tulee pärjäämään hyvin. Tämä ei tietenkään ole aina mitään helppoa.
Mikä määritellään hankaluudeksi? Nuorilla on erilaisia persoonia niin kuin aikuisillakin. Jotkut sopeutuu kaikkeen ja sekään ei ole aina hyvästä. Kehitys on sitä että jotkut huomaa epäkohdat eikä tyydy ja vaikene. Jotkut kapinoi enemmän. Vaikutusvaltaiset ihmiset on usein olleet kapinoivia ja hankalia oppilaita.
Minulla on ihanat ja hyvät vanhemmat. Silti 13-16 v olin kauhea. Join paljon, karkailin kotoa ja riitelyn vanhempieni ja muidenkin kanssa. Minulla syy taisi oikeasti olla hormonimyrskyt. Muistan miten päässä vaan suhisi kun kiukustuin niin. Samaa vihaa en ole tuntenut yli kymmeneen vuoteen. Sääliksi käy vanhempiani, onneksi ollaan hyvissä väleissä taas. Rauhotuin lukion toisella luokalla muistaakseni.
Reagoin huonoon ja väkivaltaiseen lapsuuteen, ymmärtämättömään äitiin, kehnoon sosioekonomiseen asemaan, kaltoinkohteluun ja kaikkeen muuhunkin, mikä elämässäni oli vialla. Päästyäni pois kotoa, muutuin aivan toiseksi ihmiseksi - omaksi itsekseni.
Vierailija kirjoitti:
Reagoin perheeni epäkohtiin. Kysymys ei ollut ihan mistään pikkuasioista, vaan suurista ongelmista. Teininä luulin, että olin itse viallinen.
Uskon nykyään että jos lapsen tarpeisiin, sekä ns. yleisiin normaaleihin tarpeisiin (kaikkien ihmisten tarpeisiin) ja lapsen henkilökohtaisiin, esimerkiksi temparamentin aiheuttamiin tarpeisiin vastataan oikealla tavalla, lapsi tulee pärjäämään hyvin. Tämä ei tietenkään ole aina mitään helppoa.
ja sitten tulet huomaamaan ettet voikkaan vaikuttaa kaikkeen. pieni lapsi on vanhempiensa kanssa ja vanhempien vaikutus on suuri mutta sitten hän menee kouluun ja viettää suurimman osan ajasta muiden kanssa. millainen luonne, kaverisuhteet, itsetunto, geenit, muiden suhtautuminen... hänelle voi tulla ongelmia. vaikeissa olosuhteissa kasvavat pärjää monesti ihan hyvin ja suomessa jossa asiat on tosi hyvin ja vanhemmat valistuneita ja neuvola palvelut hyviä on nuorilla paljon ongelmia. suomalainen tautiperimä on helppous synkkyyteen
Olin ihan tavallinen, mulla vaan sattui olemaan sisarukset sellaista "äidin pikku enkeli" -mallia.