Miten nopeasti eron jälkeen alkoi kiinnostaa uusi suhde?

No, erottiin 6 vuoden suhteen jälkeen (oli helpotus). Vietin villiä sinkkunuoruutta noin vuoden verran, en edes etsinyt mitään uutta parisuhdetta, vaan juhlin kavereiden kanssa ja keskityin omaan elämään ja työhön. Sitten siinä vuoden päästä tapasin nykyisen mieheni, johon ihastuin tulisesti ja halusin parisuhteen. En missään vaiheessa hakemalla hakenut mitään uutta parisuhdetta, se vaan sattui kohdalle.

Avioliitosta ei ole kokemusta, mutta avoliiton jälkeen ei tainnut mennä kuin viikko tai 2 ja oli jo hyvät fiilikset vastakkaista sukupuolta kohtaan. Mutta lyhyen (2kk) kaukosuhteen eron jälkeen meni useampi vuosi kun tuntui hyvältä antaa rakkaudelle mahdollisuus.

Eli ainakin mun kohdalla ei ole ollut mitään tiettyä aikataulua.

Pitkän ja vaikean suhteen jälkeen tuntuu ettei ehkä koskaan. Pettymyskin on niin suuri ettei kestäisi enää koskaan kokea toista. Onneksi yksinkin voi elää rikasta elämää.

Joidenkin erojen jälkeen mennyt kuukausia mutta vuosien avioliiton jälkeen alkoi kiinnostaa heti. Aika nopeasti päädyinkin suhteeseen, vaikken sitä mitenkään etsinytkään. Sopiva vaan käveli vastaan ja se oli menoa.

Erosin avopuolisosta 9kk sitten ja nyt on alkanut tuntua että toisaalta haluaisin uuden suhteen. Toisaalta taas olen tottunut elämään yksin ja tuntuu ihanalta että voi mennä ja tehdä mitä haluaa... Ei vaan ole sopivaa miestä vielä löytynyt jonka kanssa haluaisin vakavempaa.

Aika usein se uusi suhde alkaa kiinnostaa jo ennen eroa... Minun kohdallani viimeksi tarkalleen ottaen siinä taisi mennä pääsiäisestä kesäloman alkuun. Onneksi siitä on jo yli 10v ja olen tuon uuden suhteen miehen kanssa avioliitossa.

Olimme naimisissa sen 20 vuotta ja eron  jälkeen olin kolme vuotta yksin..sitten se vain alkoi ihan itsestään kiinnostaa, että onko sitä elämää kodin ulkopuolellakin. Nyt on sitten vakavampi seurustelu meneillään ja erosta viisi vuotta..

Olin naimisissa 10v ja 2vk päästä olin treffeillä. Toisen suhteen jälkeen meni 1 päivä.

Päivä :D

3v mennyt eikä kiinnosta vieläkään uusi. Tuskin koskaan.

Puolisen vuotta olen ollut yksin ja nyt olen tapaillut miestä, jonka olen aiemmin tuntenut. Lupsakkaa yhdessä olemista jutellen, ei muuta.

Muodollisesti avioliitossa - muut kiinnostaa hekumallisesti. Mies ei pane, mutta todennäköisesti muualla kyllä.

Ja se nätt,i seksistä kiinnostunut, korkeasti koulutettu vaimo.

Oho, aika lyhyitä aikoja monilla. Itse olen eronnut reilu vuosi sitten 12 vuoden suhteesta. Jonkinlainen suhde kyllä kiinnostaisi, mutta todella varovasti pitäisi lähteä liikkeelle. Ei sillä, etten olisi päässyt exästä yli, mutta jotenkin tuntuisi kovin vaivalloiselta vakava seurustelu nyt kun on lapsiakin. Ja kyllähän minä vähän pelkään satuttavani itseni näissä jutuissa.

Olen vasta eroamassa avioliitosta mutta kyllä itse jo haaveilen uudesta parisuhteesta. Olen valmis elämään itseksenikin eikä ole mikään pakottava tarve vaihtaa uuteen, tätä suhdetta on vaan kipuiltu jo muutama vuosi, viimeinen vuosi on ollut kamala. Siitä huolimatta että nykyistä tulen rakastamaan aina, ei vaan ole meidän käsissä aina miten asiat menee. Haaveilen tasapainoisesta, hyvästä ja seesteisestä suhteesta ja jos sellaista ei löydy niin huonompi ei kelpaa. Olen antanut ylipäätään haaveille sijaa vasta kun lopullinen eropäätös tehtiin hiljattain, mutta tämä ero nyt hoidetaan kunnialla läpi ennen kun edes ajattelen tai katson ketään muuta päin. Se aika varmaan riippuu siitä onko ero tullut yllättäen vai onko sitä työstetty jo suhteen aikana, me ollaan ihan miehenkin kanssa keskusteltu ja käyty läpi näitä asioita myös yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Oho, aika lyhyitä aikoja monilla. Itse olen eronnut reilu vuosi sitten 12 vuoden suhteesta. Jonkinlainen suhde kyllä kiinnostaisi, mutta todella varovasti pitäisi lähteä liikkeelle. Ei sillä, etten olisi päässyt exästä yli, mutta jotenkin tuntuisi kovin vaivalloiselta vakava seurustelu nyt kun on lapsiakin. Ja kyllähän minä vähän pelkään satuttavani itseni näissä jutuissa.

Eihän se tarkoita etteikö olisi varovainen ja ottaisi ajan kanssa, vaikka suhde alkaisikin pian eron jälkeen. Itse sanoin heti miehelle, etten halua mitään vakavaa ainakaan alkuun ja edetään rauhassa. Yhteen muuttoon menikin vuosia, mutten kadu yhtään että rupesin pian eron jälkeen katselemaan uusia mahdollisuuksia.

Reilu kolme vuotta mennyt, eikä vieläkään kiinnosta. Mulla on mukava fuckbuddy ja se riittää.

Joopajoo1 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oho, aika lyhyitä aikoja monilla. Itse olen eronnut reilu vuosi sitten 12 vuoden suhteesta. Jonkinlainen suhde kyllä kiinnostaisi, mutta todella varovasti pitäisi lähteä liikkeelle. Ei sillä, etten olisi päässyt exästä yli, mutta jotenkin tuntuisi kovin vaivalloiselta vakava seurustelu nyt kun on lapsiakin. Ja kyllähän minä vähän pelkään satuttavani itseni näissä jutuissa.

Eihän se tarkoita etteikö olisi varovainen ja ottaisi ajan kanssa, vaikka suhde alkaisikin pian eron jälkeen. Itse sanoin heti miehelle, etten halua mitään vakavaa ainakaan alkuun ja edetään rauhassa. Yhteen muuttoon menikin vuosia, mutten kadu yhtään että rupesin pian eron jälkeen katselemaan uusia mahdollisuuksia.

Juu, niin tietysti. Ja toiset ovat erohetkellä henkisessä prosessissakin paljon pidemmällä kuin toiset. Lähinnä tarkoitin sitä, että minun piti ensin eron jälkeen saada asiat järjesteltyä niin käytännössä kuin päänikin sisällä uuteen elämäntilanteeseen. Uusi elämä uudessa asunnossa, uusi tilanne lasten kanssa, hoitojärjestelyt, aikataulut ja rutiinit, millaisiksi esimerkiksi välit exän sukulaisiin ja kavereihin muotoutuvat eron jälkeen, lomat, juhlat jne. Kaikenlaisia asioita piti ensin sulatella, vaikka suhde sinänsä on loppuun käsitelty. Ja paljon olen miettinyt myös lasten reagointia mahdolliseen uuteen suhteeseen ja yrittänyt heidän kanssaan keskustella, miten he esim näkevät eronneiden kavereidensa uudet kumppanit ja vaihtuneet elämäntilanteet.

Alkoi kiinnostaa hieman jo ennen eroa. Erosta meni alle kuukausi, niin aloin seurustella nykyiseni kanssa. En kadu mitään, tämä tahti sopi meille hyvin enkä koe menettäneeni mitään, vaikken "villiä sinkkuelämää" viettänytkään. Seurustelu sopii minulle niin hyvin. Avio- tai avoliitossa en ole ollut.

2,5 v. meni, muuta ero olikin ihan hirveä, ex aggressiivinen yms.

4 vuoden suhteen loputtua kaipasin laastarisuhdetta melko pian, kuukauden sisällä etilleen muuttamisesta. Pari baarihoitoa ja yhdet oikeat treffit olikin heti ensimmäisten 3 kk aikana. Oikeaa parisuhdetta en etsinyt, halusin vain leikkiä.

Tapasin kuitenkin kiinnostavan miehen hyvin pian eron jälkeen. Siinä samassa rytinässä, kun biletin ja treffailin muitakin. Mies oli juuri oikeanlainen minulle, mutta yritin jarrutella suhteen etenemistä, koska en ollut valmis. Halusin vain olla yksin, etsiä itseäni ja muuta tavallista, ikääkin vasta 25 vuotta. Sittenpä tiiviin tapailun seurauksena kuitenkin aloimme seurustella 5kk eroni jälkeen, vaikka rehellisesti sanottuna en ollut silloinkaan valmis.

Tässä sitä ollaan pari vuotta myöhemmin, onnellisesti yhdessä. Edelleen etsin itseäni, mutta rinnallani on juuri minulle sopiva henkilö tukemassa tätä. En tiedä olisinko vieläkään valmis uuteen suhteeseen, jos en olisi silloin heittäytynyt epävarmuudesta huolimatta. Näköjään joskus kannattaa antaa mahdollisuus vaikka hieman epäröisikin. Tai sitten tulevaisuus osoittaa tämän olleen virhe, mutta se on sen ajan murhe.