En ole kertonut terapeutille 1,5v aikana

Onko tämä opintoihisi kuuluva terapia?

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä opintoihisi kuuluva terapia?

On

Vierailija kirjoitti:

Älä huoli, ei ole vallan epätavallista, ja hyvä terapeutti "ymmärtää" kyllä. Jos jatkat terapiaa, tulee se aika jolloin uskallat avata asiaa, ja sitten tietysti hyvä terapeutti auttaa sinua pohtimaan MIKSI olet toiminut näin ja MITEN muuten tämä toimintatapa näyttäytyy elämässäsi. -psykiatri

Miten niin ei ole epätavallista? Varmaan tiedät persoonallisuushäiriöisten salailutaipumuksen?

Vierailija kirjoitti:

No,mutta!On sangen positiivista,ettet halua velloa syvissä vesissä,vaan keskityt ratkaisukeskeisesti nykyhetkeen.Ja muuta positiivisen psykologian hevonhumppaa!Älä haaskaa enempää omaa ja terapeuttisi aikaa.Lopeta terapia,kun et kerran ole tosissasi.

Eikö juuri ollutkin syvissä lapsuuden vesissä? Nykyhetken pinnalliset small talk aiheet ei vielä ole olleet ajankohtaista. Menee suoraan ytimeen ja sieluun. Parempi tuollainen terapeutti, jonka kanssa asiakas uskaltaa taantua eikä piilottele aikuisen naamion ja tittelien takana.

T.kaksi vuotta terapiassa työstään puhunut joka ei pääse syvemmälle

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vielähän ehdit kertoa. Voitte päästä ihan eri tasolle keskusteluissanne.

Olisin terapeuttina aika nolona... Kun en olisi aiemmin saanut tietää ja lisäksi asiakkaan mahdollinen "arvioiva" asenne "analysoin teoreettisesti terapiaa"...

Ajatteletko, että terapeutti vaivaantuisi jonkun vastavalmistuneen analyyseista? Älä huolehdi. Ei vaivaannu.

Sen sijaan hän paremmin osaisi ohjata sinua olemaan pakenematta omien asioittesi käsittelyä siihen, että analysoit tilannetta.

Minäkin ajattelin seuraavalla lääkärikerralla olla kertomatta mihin sattuu, onko kuumetta tai yskittääkö. Saan varmaankin silti parhaan mahdollisen avun, sen vuoksihan lääkäriin menen. Eh.....

Ei "salailutaipumus" (jos tämä nyt on sitä?) ole persoonallisuushäiriöisten yksinoikeus lapsihyvä. Haastaisin pikemminkin täällä puskastahuutelijoita miettimään a) mitä on avoimuus ja rehellisyys? b) missä ajassa sen absoluuttinen saavuttaminen suhteessa toiseen ihmiseen (tai edes itseensä) on mahdollista?

Terapiassa on sääntö (ei poikkeus) että informaatio tulee tippottain (muu on mahdotonta). Tietenkin olisi ollut "normaalimpaa" että ap olisi kertonut opiskammattiin liittyvät perusasiat alussa, mutta terapiassa merkitystä on pelkästään sillä MIKSI ja MITEN (ym). -psykiatri

Jos terapia kuuluu opintoihin varmasti terapeutti tietää koulutustaustasi eikä edes noteeraa asiaa mitenkään. Sehän on iso asia vain sinulle ap. Asia on muille täysin merkityksetön kunnes teet siitä merkityksellisen.

Vierailija kirjoitti:

Ei "salailutaipumus" (jos tämä nyt on sitä?) ole persoonallisuushäiriöisten yksinoikeus lapsihyvä. Haastaisin pikemminkin täällä puskastahuutelijoita miettimään a) mitä on avoimuus ja rehellisyys? b) missä ajassa sen absoluuttinen saavuttaminen suhteessa toiseen ihmiseen (tai edes itseensä) on mahdollista?

Terapiassa on sääntö (ei poikkeus) että informaatio tulee tippottain (muu on mahdotonta). Tietenkin olisi ollut "normaalimpaa" että ap olisi kertonut opiskammattiin liittyvät perusasiat alussa, mutta terapiassa merkitystä on pelkästään sillä MIKSI ja MITEN (ym). -psykiatri

Mitä nyt olen terapiasta jonkin verran lukenut, häpeä on yksi täysin aliarvioitu osa-alue. Sitä ei ilmeisesti vieläkään huomioida riittävästi ja asiakkaan kokemaa häpeää ei terapeutti kykene ottamaan esille terapian onnistumisen kannalta. Joskus terapian epäonnistuminen tai asiakkaan halu päättää terapia liittyy häpeään kun tuntuu ettei terapeutille voi luottamuksellisesti kertoa asioitaan.

En näkisi siis asioista kertomatta jättämistä automaattisesti rehellisyyden mittarina vaan siihen voi liittyä ihan muitakin seikkoja.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin ajattelin seuraavalla lääkärikerralla olla kertomatta mihin sattuu, onko kuumetta tai yskittääkö. Saan varmaankin silti parhaan mahdollisen avun, sen vuoksihan lääkäriin menen. Eh.....

No jos sydämeen pistää ja se on akuutein vaiva, alatko kuvailla peräpukamiasi?

Unohdin sanoa, että minulla on lapsi. Tuli esiin kun peruin ajan lapsen sairastumisen takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin ajattelin seuraavalla lääkärikerralla olla kertomatta mihin sattuu, onko kuumetta tai yskittääkö. Saan varmaankin silti parhaan mahdollisen avun, sen vuoksihan lääkäriin menen. Eh.....

No jos sydämeen pistää ja se on akuutein vaiva, alatko kuvailla peräpukamiasi?

Kuvailen peräpukamani, mutta jätän sydämen pistot kertomatta. Hyvähän se on pukamista päästä eroon ja jospa se lekuri ajoissa huomaisi lähestyvän infarktinkin. Mitä sitä tyhjään sydänkivusta kertomaan, sehän on vaan kipua mutta pelaa kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Unohdin sanoa, että minulla on lapsi. Tuli esiin kun peruin ajan lapsen sairastumisen takia.

oletko ap???

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei "salailutaipumus" (jos tämä nyt on sitä?) ole persoonallisuushäiriöisten yksinoikeus lapsihyvä. Haastaisin pikemminkin täällä puskastahuutelijoita miettimään a) mitä on avoimuus ja rehellisyys? b) missä ajassa sen absoluuttinen saavuttaminen suhteessa toiseen ihmiseen (tai edes itseensä) on mahdollista?

Terapiassa on sääntö (ei poikkeus) että informaatio tulee tippottain (muu on mahdotonta). Tietenkin olisi ollut "normaalimpaa" että ap olisi kertonut opiskammattiin liittyvät perusasiat alussa, mutta terapiassa merkitystä on pelkästään sillä MIKSI ja MITEN (ym). -psykiatri

Mitä nyt olen terapiasta jonkin verran lukenut, häpeä on yksi täysin aliarvioitu osa-alue. Sitä ei ilmeisesti vieläkään huomioida riittävästi ja asiakkaan kokemaa häpeää ei terapeutti kykene ottamaan esille terapian onnistumisen kannalta. Joskus terapian epäonnistuminen tai asiakkaan halu päättää terapia liittyy häpeään kun tuntuu ettei terapeutille voi luottamuksellisesti kertoa asioitaan.

En näkisi siis asioista kertomatta jättämistä automaattisesti rehellisyyden mittarina vaan siihen voi liittyä ihan muitakin seikkoja.

Olen salannut joitakin faktoja ja on viime viikkoina tuntunut, että mieluummin lopettaisin kuin kertoisin! Hävettää niin! Kohta 2v terapiaa takana, olisi hyvä hetki paeta....kadota...hävettää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin ajattelin seuraavalla lääkärikerralla olla kertomatta mihin sattuu, onko kuumetta tai yskittääkö. Saan varmaankin silti parhaan mahdollisen avun, sen vuoksihan lääkäriin menen. Eh.....

No jos sydämeen pistää ja se on akuutein vaiva, alatko kuvailla peräpukamiasi?

Kuvailen peräpukamani, mutta jätän sydämen pistot kertomatta. Hyvähän se on pukamista päästä eroon ja jospa se lekuri ajoissa huomaisi lähestyvän infarktinkin. Mitä sitä tyhjään sydänkivusta kertomaan, sehän on vaan kipua mutta pelaa kuitenkin.

Eiköhän alle 10-v traumat ole akuutimpia kipuja kuin aikuisuuden alan valinnat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei "salailutaipumus" (jos tämä nyt on sitä?) ole persoonallisuushäiriöisten yksinoikeus lapsihyvä. Haastaisin pikemminkin täällä puskastahuutelijoita miettimään a) mitä on avoimuus ja rehellisyys? b) missä ajassa sen absoluuttinen saavuttaminen suhteessa toiseen ihmiseen (tai edes itseensä) on mahdollista?

Terapiassa on sääntö (ei poikkeus) että informaatio tulee tippottain (muu on mahdotonta). Tietenkin olisi ollut "normaalimpaa" että ap olisi kertonut opiskammattiin liittyvät perusasiat alussa, mutta terapiassa merkitystä on pelkästään sillä MIKSI ja MITEN (ym). -psykiatri

Mitä nyt olen terapiasta jonkin verran lukenut, häpeä on yksi täysin aliarvioitu osa-alue. Sitä ei ilmeisesti vieläkään huomioida riittävästi ja asiakkaan kokemaa häpeää ei terapeutti kykene ottamaan esille terapian onnistumisen kannalta. Joskus terapian epäonnistuminen tai asiakkaan halu päättää terapia liittyy häpeään kun tuntuu ettei terapeutille voi luottamuksellisesti kertoa asioitaan.

En näkisi siis asioista kertomatta jättämistä automaattisesti rehellisyyden mittarina vaan siihen voi liittyä ihan muitakin seikkoja.

Olen salannut joitakin faktoja ja on viime viikkoina tuntunut, että mieluummin lopettaisin kuin kertoisin! Hävettää niin! Kohta 2v terapiaa takana, olisi hyvä hetki paeta....kadota...hävettää

There there, muillakin on peräpukamia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei "salailutaipumus" (jos tämä nyt on sitä?) ole persoonallisuushäiriöisten yksinoikeus lapsihyvä. Haastaisin pikemminkin täällä puskastahuutelijoita miettimään a) mitä on avoimuus ja rehellisyys? b) missä ajassa sen absoluuttinen saavuttaminen suhteessa toiseen ihmiseen (tai edes itseensä) on mahdollista?

Terapiassa on sääntö (ei poikkeus) että informaatio tulee tippottain (muu on mahdotonta). Tietenkin olisi ollut "normaalimpaa" että ap olisi kertonut opiskammattiin liittyvät perusasiat alussa, mutta terapiassa merkitystä on pelkästään sillä MIKSI ja MITEN (ym). -psykiatri

Mitä nyt olen terapiasta jonkin verran lukenut, häpeä on yksi täysin aliarvioitu osa-alue. Sitä ei ilmeisesti vieläkään huomioida riittävästi ja asiakkaan kokemaa häpeää ei terapeutti kykene ottamaan esille terapian onnistumisen kannalta. Joskus terapian epäonnistuminen tai asiakkaan halu päättää terapia liittyy häpeään kun tuntuu ettei terapeutille voi luottamuksellisesti kertoa asioitaan.

En näkisi siis asioista kertomatta jättämistä automaattisesti rehellisyyden mittarina vaan siihen voi liittyä ihan muitakin seikkoja.

Olen salannut joitakin faktoja ja on viime viikkoina tuntunut, että mieluummin lopettaisin kuin kertoisin! Hävettää niin! Kohta 2v terapiaa takana, olisi hyvä hetki paeta....kadota...hävettää

There there, muillakin on peräpukamia.

Minun terapeuttini ei ole kiinnostunut sairauksistani. Säästän lääkärille.

Vierailija kirjoitti:

Että olen opiskellut sairaanhoitajaksi ja suuntauduin psykiatriseen hoitotyöhön.

En ole kertonut psykologian opinnoistani ja siitä, että teoreettisesti osaan analysoida psykoterapiaa (tein kandin aiheesta).

Luulenpa, ettei terapeutti edes silmäänsä räpäytä. Teoreettinen analysointi sh:n tutkinnon tai lopputyön pohjalta on kyllä itsensä yliarvioimista. Hieman enemmän vaatii kyllä terapian, erityisesti oman terapian, analysointi. T. psykologi

Psy kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että olen opiskellut sairaanhoitajaksi ja suuntauduin psykiatriseen hoitotyöhön.

En ole kertonut psykologian opinnoistani ja siitä, että teoreettisesti osaan analysoida psykoterapiaa (tein kandin aiheesta).

Luulenpa, ettei terapeutti edes silmäänsä räpäytä. Teoreettinen analysointi sh:n tutkinnon tai lopputyön pohjalta on kyllä itsensä yliarvioimista. Hieman enemmän vaatii kyllä terapian, erityisesti oman terapian, analysointi. T. psykologi

Usein alalla kuitenkin on nokkimisjärjestys ja luulisi, että asiakkaan oleminen samalla alalla on merkityksellistä (ei ehkä positiivisesti 'vaikuttavaa' ). tai ainakin merkitsee jotain enemmän kuin asiakkaan paljastuminen rekkakuskiksi, opettajaksi tai biologiksi.

Höpö höpö, lähihoitaja luki iltalukiossa yhden kurssin psykologiaa