Lue keskustelun säännöt.
Kirjoita tähän ketjuun puolisostasi kauniisti
20.02.2016 |
Minä aloitan:
Yhteistä taivalta on takana pian kymmenen vuotta. Enimmäkseen yhteiselomme on arkista luottamusta, kumppanuutta, läheisyyttä ja perheen pyörittämistä yhdessä. Juuri sitä, mitä kaipasin kaikista eniten silloin, kun olin vielä yksin. Kotia, turvaa, rakkautta, seksiäkin.
Rakkaus mieheni kanssa ei ollut hullaantumista ensi silmäyksellä. Se syttyi hiljalleen, ei vienyt jalkoja alta eikä synnyttänyt ilotulituksia. Mieheni sai minut nauramaan ensi hetkistä saakka ihan eri tavalla, kuin kukaan aiemmista seurustelukumppaneistani. Toisen seurassa olemisen ilo sekä intohimoinen seksielämä saivat meidät jatkamaan yhdessä, ja tässä me olemme edelleen.
Olemme valinneet toisemme. Se ei ollut kohtaloa. Olen varma, ettei mieheni ole minulle "Se Oikea", enkä minä miehelleni. Mutta me olemme päättäneet olla toistemme kanssa, kunnioittaa toisiamme, tukea toistemme valintoja, yrittää kaikkemme. Emme sinnittele väkisin yhdessä ja kaipaile jotain muuta: olemme sopineet, että jos joskus rakkaus loppuu niin sitten se loppuu. Jos yhteinen elämämme tulee joskus päätökseensä, niin olkoon.
Puolisoni on ensimmäinen ihminen maailmassa, joka todella haluaa olla minun kanssani. Kyllähän me riitelemme joskus, ja väsyneenä tuntuu ettei mies koskaan tee "yhtään mitään" (mikä ei ole totta!). Mies saattaa mököttää, ja se ärsyttää. Kuitenkin, kaiken tämän taustalla luotan siihen että tässä me olemme, kaksi tasavertaista. Mies hyväksyy toisinaan vaikean luonteeni ja ymmärtää minua; hän ei hermostu tai ahdistu herkästi.
Kumpikaan ei manipuloi tai pelaile. Se oli suurin ero suhteemme alussa aikaisempiin suhteisiini. Mieheni oli rehellinen. Me kokeilimme olla yhdessä, ja katsoimme, mihin se meni. Minun ei tarvitse koskaan arpoa sitä, mitä hän tarkoittaa sanallisilla tai sanattomilla viesteillään. Hän puhuu aina suoraan, niin hyvässä kuin pahassa, mutta ei koskaan tahallisesti pahaa tarkoittaen, ilkeyttään. Olen oppinut häneltä paljon. Asiat ovat usein yksinkertaisempia, kuin miltä ne näyttävät.
Kiitos kumppanilleni näistä vuosista ja kaikista niistä, jotka ovat tulossa ♥
Kommentit (37)
käymme yhdessä ain... kirjoitti:
Kymmenen vuoden kuluttua: Vitun haiseva ylipainoinen irstaileva juoppo pottunokka..... . .
Ikävä kuulla, että olet kokenut tuollaista parisuhteessa. Toivottavasti asiat ovat nyt paremmin.
Ap:lla ei kuitenkaan ole tarkoitusta jatkaa onnetonta suhdetta ikävän ihmisen kanssa, jos joskus itseni siitä tilanteesta löydän. Mieluummin olen yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ruokalan tuoli
Räystään katkennut pää
Silmät tyhjyyttä vuotaa
Kuuletko enää?
Jos mulla olisi sydän, kaipaisin sinua
Revin sen irti kun tiedän, se ei tarvitse minua
Jos mulla olisi sydän, huutaisin sinua
Jos mulla olisi sydän, kuolisin tähän
Olisi mukava sanoa tuo apn aloitus omasta vaimosta tai meidän yli 10v liitosta. Mutta mutta...
Kauniita sanoja, molemmat ollaan katkeroituneita ja toisen naamaan kyllästyneitä. Silti jatketaan yhdessä. Eräänlainen rakkaustarina.
Menin naimisiin nuoruuden rakkauteni kanssa. Tapaamisestamme on pian 20 vuotta. Se on mielessäni, kuin eilinen päivä. Hullaannuin hänen silmistään, hymystään, huumorintajustaan ja siitä, että hänen kanssaan pystymme puhua mistä vain.
Ensimmäiset avioliittovuodet olivat vaikeimpia, mutta emme luovuttaneet. Olemme kasvaneet yhdessä ihmisinä, hioneet toisiamme. Kestäneet yhdessä vaikeuksia, surua ja jakaneet onnen ja ilon. Olemme luvanneet toisillemme työskennellä rakkautemme eteen ja sen, ettei rakkautemme lopu koskaan vaan se kasvaa. Ja näin on käynytkin.
Olen kiitollinen, että olet seisonut rinnallani kaikissa vaikeuksissa, pidät huolta perheestämme, olet rehellinen ja luotettava. Rakastan sinua juuri sellaisena, kuin olet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tästä taisi tulla virallisesti AV:n lyhyin puolisoihin tai parisuhteisiin liittyvä ketju.
No, en ihmettele, että tulee lyhyt, kun ensimmäinen vastaus on tuota tasoa. Oli täällä joskus pitkähkö ketju samasta aiheesta ja sinnekin etsiytyi ainakin yksi katkeroitunut mies, joka haukkui kaikki vastaukset ja varsinkin niiden kirjoittajat.
Itse olen naimisissa teinirakkauteni kanssa. Yhdessä olemme asuneet 30 vuotta ja toivon mukaan olemme vasta puolivälissä. Vaikeita aikoja on ollut ja ainakin itse olen pari kertaa miettinyt eroa, mutta nyt elämä on mukavaa. Lasten kotoa muutto on vaan lähentänyt meitä. Minulla on hyvä mies vaikkei hän ole täydellinen eikä pyhimys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieheni on hyvää seuraa, kun haluaa keskustella uutisista tai päivänpolitiikasta, huumorintajuakin löytyy. Lasten kasvatukseen on ainakin motivaatiota.
Oliko hyvä?
Olen löytänyt niin hyvän kumppanin, ettei tosikaan. Ainakin minulle juuri täydellisen. Muutkin ihmiset tosin tuntuvat aina pitävän hänestä, en ole ikinä kuullut kenenkään sanovan mitään huonoa. Ainoastaan kerran eräs yksinäinen ja katkera mies haukkui nynnyksi. Mieheni ei ikinä puhu ilkeän sävyyn muista ihmisistä, yrittää aina ymmärtää ja hyvin siinä onnistuukin. On rehellinen, ei ikinä valehtele. Ei juo ollenkaan, ei kiroile, ei ole aggressiivinen, ylimielinen tai vähättele. Ei halvenna naisia, on aina kohdellut hyvin. Ei ymmärrä miehiä, jotka kohtelevat naisia esineinä, katsovat pornoa jne. Tekee paljon kotitöitä, on lasten kanssa. Rakastaa ja arvostaa lapsia, myös toisten. Lisäksi vielä oikeasti hyvin älykäs (+kirjaviisas) ja komea. Ymmärtää hyvin elämää, ihmisiä ja kaikkea muutakin maailmassa. Arvot kohdillaan. Olen onnekas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa kirjoittaa noin pitkästi, mutta mieheni on kaikkeni. Nuoruudenrakkaus josta tuli myöhemmin aviomies ja isä. Ollut minulle kuin unelma, yhtä ainoaa pahaa sanaa tai katsetta en ole osakseni saanut. Hän pitää rooliaan miehenä ja isänä tärkeänä, ja se näkyy. Kaikessa tukee ja on kaikessa läsnä.
Rakastamme toisiamme syvästi. Nauramme paljon.
On mieheni ansiota että olen saanut elää hyvää elämää. Hän on älykäs, lempeä ja vahvaluonteinen.
Hän jaksaa aina olla optimistinen. Ei puhu ihmisistä pahaa. Vaikka jotkut olisikin olleet häntä kohtaan tympeitä, hän anteeksi antaa heille käytöksensä. Monta kertaa ajattelen, että jos kaikki ihmiset olisivat noin sopusieluisia luonteeltaan, ei täällä maailmassa olisi sotia ja kärsimystä ollenkaan: laitettaisiin toinen ihminen materian ja turhien kiistojen edelle. Katselin joskus elokuvan Gandhista, niin tuli ihan puolisoni mieleen hänen tavastaan ajatella :)
Ohis, mutta niin pakko suositella ko. leffaa! Löytyy myös Netflixistä :) http://www.imdb.com/title/tt0083987/
Mukavaa vkl jatkoa kaikille :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tapasimme ensimmäisen kerran jo alakouluikäisinä yhteisellä leirillä. 14-vuotiaina suudeltiin salaa, mutta se ei johtanut seurusteluun. Varpaissa asti kihelmöi yhä ajatellessani sitä päivää. Ihastus jäi taka-alalle, koska liikuimme eri porukoissa. Mutta 18-vuotiaina tapasimme jälleen.... arkailevat rakkaudentunnustukset soperrettiin pari vuotta myöhemmin alttarilla sydän pamppaillen. Olemme kasvaneet yhdessä kaikissa elämänvaiheissa, tunnemme toisemme läpikotaisin taustoista ja lapsuusmaisemista alkaen. Liitossa on ollut vuoristorataa, mutta aina olen voinut luottaa suhteen jatkuvuuteen ja tuntuu, kuin mukana olisi johdatusta ensihetkestä alkaen. Mieheni osoittaa arvostusta päivittäin, kehuu ja kiittää minua arjen keskellä mm. hyvästä ruuasta tai ulkonäöstä tai yhteisistä hetkistä, kannustaa minua tavoitteissani ja on paras ystäväni. Hän on aika raskasmielinen: harkitseva, rauhallinen ja luotettava. Hän osaa toimia, kun muut panikoivat. Todella onnellinen ja ylpeä olen siitä, että hän on rikkonut sukupolvien mittaisen vaikenemisen ketjun. Sopivan hetken tullen hän on puhuva ja pussaava mies, eikä hän puhu p*skaa, vaan sanoo vaikeillakin hetkillä juuri ne oikeat, harvat sanat. Kun elämä on kepeää, hän hulluttelee ja hassuttelee niin että pakahdun ilosta. En malta odottaa, mitä tulevaisuus meille tuo. Rakastan sinua.
Aww, kyynel silmäkulmassa luen tätä ketjua. Kiitos! - ap
Nää on aivan ihania! Hyvän mielen ketju! :)
Vierailija kirjoitti:
No, en ihmettele, että tulee lyhyt, kun ensimmäinen vastaus on tuota tasoa. Oli täällä joskus pitkähkö ketju samasta aiheesta ja sinnekin etsiytyi ainakin yksi katkeroitunut mies, joka haukkui kaikki vastaukset ja varsinkin niiden kirjoittajat.
Itse olen naimisissa teinirakkauteni kanssa. Yhdessä olemme asuneet 30 vuotta ja toivon mukaan olemme vasta puolivälissä. Vaikeita aikoja on ollut ja ainakin itse olen pari kertaa miettinyt eroa, mutta nyt elämä on mukavaa. Lasten kotoa muutto on vaan lähentänyt meitä. Minulla on hyvä mies vaikkei hän ole täydellinen eikä pyhimys.
Tuli tuosta mieleen tämä hesarin juttu http://www.hs.fi/tiede/a1439260623557
Vääjäämättä virtaa
vettä niinkuin aikaa
ja vaikka en sen suuntaa
vielä tunnekaan,
minä seison vierelläsi
ja maailma jos loppuu,
se alkaa uudestaan.
10 vuotta naimisissa.
Olen varmaan ihan hiton kyyninen tai jotain, kun ei vierähdä tippa linssiin enkä edes jaksanut lukea näitä, kun niin pitkiä tekstejä.
Ihan kiva mies mullakin on. Ainakin silloin, kun on hiljaa :D
Kymmenen vuoden kuluttua: Vitun haiseva ylipainoinen irstaileva juoppo pottunokka..... . .