Pettymys lapseen ja itsesyytökset...

Mitä tarkoittaa että teillä ei "naristu turhista"? Siis ei sallittu lapsen näyttää tunteitaan vai mitä tuo tarkoittaa?

Minusta on aika hienoa, että pystyt tuolla tavalla näiden vuosien jälkeen miettimään omaa kasvatustasi. Ehkä voisit nuo sanat sanoa hellästi pojallesi, että pelkäät että olet ollut liian ankara hänelle? Se voisi olla hänelle alku hyvään itsetuntoon, jos sellaisia ongelmia on.

Elämä voi olla hyvää ilman hienoja tutkintoja, tärkeintä lienee sinunkin mielestäsi että löytäisi alan joka tuntuu hyvältä itselle. 24-vuotias on vielä nuori koulutuksen näkökulmasta, ja varmasti ehtii vielä vaikka mitä kunhan paikkansa löytää. Ehkä' teillä vanhemmilla olisi nyt aika kertoa, että rakastatte ja tuette, että koette ehkä olleenne aikoinaan liian ankaria. Ne sanat voivat tarkoittaa lapselle vaikka mitä, sillä aikuinenkin lapsi yleensä halajaa omien vanhempiensa hyväksyntää ja rakkautta.

Ikävä kuulla, toivottavasti poikasi kuitenkin vielä löytää paikkansa elämässä. Voisitko avata tarkemmin tuota, millainen olit kasvattajana, jotta muut ehkä osaisivat välttää samat virheet?

Vierailija kirjoitti:

Mitä tarkoittaa että teillä ei "naristu turhista"? Siis ei sallittu lapsen näyttää tunteitaan vai mitä tuo tarkoittaa?

Tarkoitan, että lapset eivät saaneet turhista narista. Eli tiukka linja. Ei ruumillista kuritusta tietenkään, mutta varmaan latistavaa ilmapiiriä. 

ap

Valitsiko itse mennä lukioon? Moni on mennyt vanhempien painostamana lukioon ja saanut sen lakin huonoin arvosanoin. Kun jatko-opiskelupaikkaa ei irtoa, kusessa ollaan. Olisiko ammatillinen aikuiskoulutus hyvä vaihtoehto? Jos sitä kautta löytyisi mieluinen ja hyvä työ.

Vierailija kirjoitti:

Ikävä kuulla, toivottavasti poikasi kuitenkin vielä löytää paikkansa elämässä. Voisitko avata tarkemmin tuota, millainen olit kasvattajana, jotta muut ehkä osaisivat välttää samat virheet?

Vaikea kuvailla kokonaisuutena. 

Mutta esim. jos lähdettiin juhliin, niin oli tosi tärkeää olla ne vaatteet, jotka minä olin päättänyt. Lähdin tappelemaan yhdentekevistä asioista turhaan. Nyt maailmankulussa tuntuu täysin mielipuoliselta tuollaiset jutut, joiden takia on hammasta kiristetty, jopa itketty puolin ja toisin. 

Eli liikaa ankaruutta ja sellaista mentaliteettia: Tämä on näin, koska MINÄ sanon näin... 

Vierailija kirjoitti:

Minusta on aika hienoa, että pystyt tuolla tavalla näiden vuosien jälkeen miettimään omaa kasvatustasi. Ehkä voisit nuo sanat sanoa hellästi pojallesi, että pelkäät että olet ollut liian ankara hänelle? Se voisi olla hänelle alku hyvään itsetuntoon, jos sellaisia ongelmia on.

Elämä voi olla hyvää ilman hienoja tutkintoja, tärkeintä lienee sinunkin mielestäsi että löytäisi alan joka tuntuu hyvältä itselle. 24-vuotias on vielä nuori koulutuksen näkökulmasta, ja varmasti ehtii vielä vaikka mitä kunhan paikkansa löytää. Ehkä' teillä vanhemmilla olisi nyt aika kertoa, että rakastatte ja tuette, että koette ehkä olleenne aikoinaan liian ankaria. Ne sanat voivat tarkoittaa lapselle vaikka mitä, sillä aikuinenkin lapsi yleensä halajaa omien vanhempiensa hyväksyntää ja rakkautta.

Hienosti kirjoitat. 

Kiitos sinulle! 

Perhedynamiikkamme ei vain ole ehkä otollinen kovin sensuelleille purkauksille. Ne lähinnä kiusaannuttavat.

Mutta pienillä eleillä pikku hiljaa sanomaasi voi toteuttaa. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikävä kuulla, toivottavasti poikasi kuitenkin vielä löytää paikkansa elämässä. Voisitko avata tarkemmin tuota, millainen olit kasvattajana, jotta muut ehkä osaisivat välttää samat virheet?

Vaikea kuvailla kokonaisuutena. 

Mutta esim. jos lähdettiin juhliin, niin oli tosi tärkeää olla ne vaatteet, jotka minä olin päättänyt. Lähdin tappelemaan yhdentekevistä asioista turhaan. Nyt maailmankulussa tuntuu täysin mielipuoliselta tuollaiset jutut, joiden takia on hammasta kiristetty, jopa itketty puolin ja toisin. 

Eli liikaa ankaruutta ja sellaista mentaliteettia: Tämä on näin, koska MINÄ sanon näin... 

On niin monta keinoa tuhota lapsen itsetunto.

Siis missä tää 24-vuotias asuu, omillaan vai?

Vierailija kirjoitti:

Valitsiko itse mennä lukioon? Moni on mennyt vanhempien painostamana lukioon ja saanut sen lakin huonoin arvosanoin. Kun jatko-opiskelupaikkaa ei irtoa, kusessa ollaan. Olisiko ammatillinen aikuiskoulutus hyvä vaihtoehto? Jos sitä kautta löytyisi mieluinen ja hyvä työ.

Ihan itse halusi, ei painostettu. 

Ei koskaan edes tuonut muita vaihtoehtoja esiin, vaikka minä jopa vähän ohjailin sinne suuntaan. Näin jo yläasteaikana, että ei ole lukutyyppiä. Ei siksi, että olisi akateemisesti lahjaton, vaan persoonaltaan enemmän tekijä kuin lukija. 

Voihan olla, että lukeneisuutta on korostettu sukumme piiristä ja omaksunut tämän ajatusmallin siten jo äidinmaidosta. Itse arvostan käden työtä ja perinteisiä duunariammatteja paljon. Tämän olen hänelle ilmaissut monen monituista kertaa. 

Vierailija kirjoitti:

Siis missä tää 24-vuotias asuu, omillaan vai?

Ihan omillaan asuu vuokra-asunnossa ja tekee töitä. Ei mikään sossupummi siis. Ei suurempia päihdeongelmia, joskin vähän liikaa käsittääkseni kalja maistuu. 

Tämän päivän maailmassa vain pitää olla jokin koulutus, jos meinaa yhtään menestyä. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on aika hienoa, että pystyt tuolla tavalla näiden vuosien jälkeen miettimään omaa kasvatustasi. Ehkä voisit nuo sanat sanoa hellästi pojallesi, että pelkäät että olet ollut liian ankara hänelle? Se voisi olla hänelle alku hyvään itsetuntoon, jos sellaisia ongelmia on.

Elämä voi olla hyvää ilman hienoja tutkintoja, tärkeintä lienee sinunkin mielestäsi että löytäisi alan joka tuntuu hyvältä itselle. 24-vuotias on vielä nuori koulutuksen näkökulmasta, ja varmasti ehtii vielä vaikka mitä kunhan paikkansa löytää. Ehkä' teillä vanhemmilla olisi nyt aika kertoa, että rakastatte ja tuette, että koette ehkä olleenne aikoinaan liian ankaria. Ne sanat voivat tarkoittaa lapselle vaikka mitä, sillä aikuinenkin lapsi yleensä halajaa omien vanhempiensa hyväksyntää ja rakkautta.

Hienosti kirjoitat. 

Kiitos sinulle! 

Perhedynamiikkamme ei vain ole ehkä otollinen kovin sensuelleille purkauksille. Ne lähinnä kiusaannuttavat.

Mutta pienillä eleillä pikku hiljaa sanomaasi voi toteuttaa. 

ap

Lapsi on nyt 24. Pikkuhiljaa etenemällä ei aika riitä. Kissa pitää nostaa kokonaan pöydälle ja avata keskustelu, jossa sinä olet kuuntelijana.

Sinä kirjoitat olevasi pettynyt lapseesi. Nyt on aika kysyä mihin lapsesi on pettynyt. Jos hän vastaa, kuuntele ja vain kuuntele.

Sinä olet omalla ankaralla tavallasi katkaissut poikasi siivet. Ilman siipiä ei voi lentää ja niiden kasvattaminen uudestaan on hyvin vaikeaa.

Koulutus ei valitettavasti takaa mitään ainakaan tämän hetken Suomessa. Ihan vaan pakko mainita. Kuulostat melkein kuin äidiltäni ja minä taas pojaltasi, joskin olen itse nainen. Ja 24 myös. Minulle ehkä tärkeintä on ollut että pidän yhteyttä äitiini minimissä. Vaikka kuinka hän on huolissaan ja miettii "menestymisiäni" niin häneltä tulleena se vain tuntuu paineelta olla jotain. Korjaan nyt itse sen minkä hän sotki; menestyn tai en. Kunhan jotenkuten pärjään ja pysyn terveenä omin voimin. Hän ei voi enää tehdä mitään paitsi ehkä jatkaa sitä samaa rataa kun olin vielä kotona.