Miksi lääkärit yrittävät tuputtaa kaikille mielialalääkkeitä?

Vierailija kirjoitti:

Nämä lääkevastaiset ihmiset pitäisi siivota hoitojonosta kokonaan pois kuluttamasta lääkäreiden aikaa ja vaivaa. Piikittäkööt vaikka mitä huuhaauutetta itseensä, mutta pois julkisilta.

Sama homma, jos olet psykoosissa, koska olet jättänyt lääkkeet syömästä, niin ei kun ulos ja kadulle. Ei riitä sympatiaa yhtään.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän lääkkeiden määräämisen siinä tapauksessa, jos ihminen on esim. psykoottinen, maaninen tai muuten vaaraksi muille ihmisille (tai itselleen). Sitä en ymmärrä, kun henkilö menee lääkäriin ja viiden minuutin jutustelun jälkeen henkilö lähtee lääkäristä resepti kourassa.

Joku tolkku tuossa touhussa pitäisi olla. Kenellä on vastuu, jos henkilö päätyy tekemään itsemurhan aloitettuaan lääkityksen? Eikö sitä lääkityksen tehoa pitäisi jotenkin tarkkailla, muullakin tavalla kuin antamalla uusi lääkäriaika kuukauden päähän?

Kukaan ei pakota niitä lääkkeitä kurkustasi alas.

Millä resursseilla näitä tyyppejä seurataan? Eikö sinulla ole aavistustakaan, missä jamassa terveydenhoito nykyään on?

Vierailija kirjoitti:

gg kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lääkkeitä määrätään koska tutkimukset ovat osoittaneet hyötyjen olevan suurempia kuin haittojen. Sivuvaikutuksia voi olla ihan kaikilla lääkkeillä, ei pelkästään mielialalääkkeillä.

Kohonnut itsemurhariski liittyy lääkityksen aloitukseen. Ei kaikki lääkkeitä syövät halua itseään tappaa.

Monella masentuneella lääkkeet auttavat selviämään arjesta ja ovat tehokas osa hoitoa.

En ymmärrä, miksi lääkkeitä demonisoidaan niin kovasti. Olen itse lähipiirissäni nähnyt, kuinka lääkkeet ovat oikeasti auttaneet ihmistä jaksamaan ja selviämään eteenpäin.

Se, että itsellä lääkkeet eivät toimineet, ei tarkoita että näin olisi kaikkien kohdalla. On vaarallista yleistää, että lääkkeistä olisi vain haittaa.

Mielialalääkkeissä on enemmän sivuvaikutuksia ja vähemmän hyötyjä kuin huumeissa. Miksi tälläiset myrkyt pääsevät seulasta läpi markkinoille turvallisina?

Koska nämä muokatut lääkkeet ovat huumeita ja ne näkyvät eri testeissä. Ne luokitellaan valitettavasti lääkkeiksi.

Lääkkeen ja huumeen ero on resepti. Lääkärin kanssa potilas on siinä asemassa että saa sitä mitä jumalasta seuraava suostuu kirjoittamaan. Terveuskeskuksen vaihtuvat keikkalääkärit vituttaa eniten. Nuoria tohtoreita jotka tekee keikkaa rahan takia. Mielialalääkkeitä kirjoittavat mielummin kuin sellaista mikä on ollut käytössä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän lääkkeiden määräämisen siinä tapauksessa, jos ihminen on esim. psykoottinen, maaninen tai muuten vaaraksi muille ihmisille (tai itselleen). Sitä en ymmärrä, kun henkilö menee lääkäriin ja viiden minuutin jutustelun jälkeen henkilö lähtee lääkäristä resepti kourassa.

Joku tolkku tuossa touhussa pitäisi olla. Kenellä on vastuu, jos henkilö päätyy tekemään itsemurhan aloitettuaan lääkityksen? Eikö sitä lääkityksen tehoa pitäisi jotenkin tarkkailla, muullakin tavalla kuin antamalla uusi lääkäriaika kuukauden päähän?

Kukaan ei pakota niitä lääkkeitä kurkustasi alas.

Millä resursseilla näitä tyyppejä seurataan? Eikö sinulla ole aavistustakaan, missä jamassa terveydenhoito nykyään on?

Lääkäreitä on enemmän kuin koskaan ja lääkärille pääsy huonompaa kuin ennen. Erikoinen yhtälö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän lääkkeiden määräämisen siinä tapauksessa, jos ihminen on esim. psykoottinen, maaninen tai muuten vaaraksi muille ihmisille (tai itselleen). Sitä en ymmärrä, kun henkilö menee lääkäriin ja viiden minuutin jutustelun jälkeen henkilö lähtee lääkäristä resepti kourassa.

Joku tolkku tuossa touhussa pitäisi olla. Kenellä on vastuu, jos henkilö päätyy tekemään itsemurhan aloitettuaan lääkityksen? Eikö sitä lääkityksen tehoa pitäisi jotenkin tarkkailla, muullakin tavalla kuin antamalla uusi lääkäriaika kuukauden päähän?

Kukaan ei pakota niitä lääkkeitä kurkustasi alas.

Millä resursseilla näitä tyyppejä seurataan? Eikö sinulla ole aavistustakaan, missä jamassa terveydenhoito nykyään on?

Lääkäreitä on enemmän kuin koskaan ja lääkärille pääsy huonompaa kuin ennen. Erikoinen yhtälö.

Jatkakaa Kokoomuksen äänestämistä.

Ongelma on siinä että kaikentasoiset ongelmat käsitellään samalla liukuhihnaperiaatteella. Kun nuori aikuinen menee lääkäriin psyyken ongelmien kanssa pitäisi tehdä kunnon arviointi heti eikä 10 vuoden päästä kun syrjäytymiskierre on jo päässyt hyvään vauhtiin. Olen ihan varma siitä että tällä lailla säästettäisiin rutkasti yhteiskunnan resursseja.

Vierailija kirjoitti:

Ongelma on siinä että kaikentasoiset ongelmat käsitellään samalla liukuhihnaperiaatteella. Kun nuori aikuinen menee lääkäriin psyyken ongelmien kanssa pitäisi tehdä kunnon arviointi heti eikä 10 vuoden päästä kun syrjäytymiskierre on jo päässyt hyvään vauhtiin. Olen ihan varma siitä että tällä lailla säästettäisiin rutkasti yhteiskunnan resursseja.

Joidenkin diagnoosien selvittäminen vie monta vuotta. Skitsofrenia puhkeaa usein vasta aikuisiällä.

Vierailija kirjoitti:

Ongelma on siinä että kaikentasoiset ongelmat käsitellään samalla liukuhihnaperiaatteella. Kun nuori aikuinen menee lääkäriin psyyken ongelmien kanssa pitäisi tehdä kunnon arviointi heti eikä 10 vuoden päästä kun syrjäytymiskierre on jo päässyt hyvään vauhtiin. Olen ihan varma siitä että tällä lailla säästettäisiin rutkasti yhteiskunnan resursseja.

Esimerkki elävästä elämästä: nuorehko ihminen on burnoutin partaalla, menee lääkäriin, saa mielialalääkkeet ja ajan sosiaalityöntekijälle. Koska ei tuo lääkärin mielestä kai vakavalta vaikuta tai ei ole resursseja, vaikka potilas itse tietää että kyllä on vakavaa ja tarvitsisi terapiaa. Sosiaalityöntekijän kanssa jutustelu on yhtä tyhjän kanssa eikä lääkkeetkään auta, mutta henkilö ajattelee että ei kai nämä mun ongelmat mitään olekaan kun oikeaa apua ei anneta. Seuraavan burnoutin kohdalla henkilö menee jo lääkäriin sillä asenteella että nyt terapiaa tänne ja heti, en pärjää!!! Lääkärissä kolmen vartin vastaanottoajasta kuluu vain puoli tuntia kun lääkäri kirjoittaa SSRI-reseptin ja potilas tulee vastaaonotolta pöllämystyneenä että mitä juuri tapahtui. Tämänkin jälkeen lääkäriä kiinnostaa vain lääkkeen annostus, ei mikään muu. Lääke ei auta, potilas luovuttaa ja katoaa takavasemmalle ja työelämä alkaa mennä päin persettä tosissaan. Kolmannella kerralla kun potilas menee lääkäriin, melko lailla työelämästä syrjäytyneenä ja 15 vuotta ensimmäisen romahduksen jälkeen, hän saa terapiaa. Kalliilla hankittu työikäisen ihmisen koulutus on mennyt lähes täysin hukkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän lääkkeiden määräämisen siinä tapauksessa, jos ihminen on esim. psykoottinen, maaninen tai muuten vaaraksi muille ihmisille (tai itselleen). Sitä en ymmärrä, kun henkilö menee lääkäriin ja viiden minuutin jutustelun jälkeen henkilö lähtee lääkäristä resepti kourassa.

Joku tolkku tuossa touhussa pitäisi olla. Kenellä on vastuu, jos henkilö päätyy tekemään itsemurhan aloitettuaan lääkityksen? Eikö sitä lääkityksen tehoa pitäisi jotenkin tarkkailla, muullakin tavalla kuin antamalla uusi lääkäriaika kuukauden päähän?

Kukaan ei pakota niitä lääkkeitä kurkustasi alas.

Millä resursseilla näitä tyyppejä seurataan? Eikö sinulla ole aavistustakaan, missä jamassa terveydenhoito nykyään on?

Joillekin "lääkkeet" eli myrkyt kyllä pakotetaan kurkusta alas. Potilas ei todellakaan voi itse päättää. Suurin osa lopettaisi näiden myrkkyjen syönnin jos saisivat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelma on siinä että kaikentasoiset ongelmat käsitellään samalla liukuhihnaperiaatteella. Kun nuori aikuinen menee lääkäriin psyyken ongelmien kanssa pitäisi tehdä kunnon arviointi heti eikä 10 vuoden päästä kun syrjäytymiskierre on jo päässyt hyvään vauhtiin. Olen ihan varma siitä että tällä lailla säästettäisiin rutkasti yhteiskunnan resursseja.

Esimerkki elävästä elämästä: nuorehko ihminen on burnoutin partaalla, menee lääkäriin, saa mielialalääkkeet ja ajan sosiaalityöntekijälle. Koska ei tuo lääkärin mielestä kai vakavalta vaikuta tai ei ole resursseja, vaikka potilas itse tietää että kyllä on vakavaa ja tarvitsisi terapiaa. Sosiaalityöntekijän kanssa jutustelu on yhtä tyhjän kanssa eikä lääkkeetkään auta, mutta henkilö ajattelee että ei kai nämä mun ongelmat mitään olekaan kun oikeaa apua ei anneta. Seuraavan burnoutin kohdalla henkilö menee jo lääkäriin sillä asenteella että nyt terapiaa tänne ja heti, en pärjää!!! Lääkärissä kolmen vartin vastaanottoajasta kuluu vain puoli tuntia kun lääkäri kirjoittaa SSRI-reseptin ja potilas tulee vastaaonotolta pöllämystyneenä että mitä juuri tapahtui. Tämänkin jälkeen lääkäriä kiinnostaa vain lääkkeen annostus, ei mikään muu. Lääke ei auta, potilas luovuttaa ja katoaa takavasemmalle ja työelämä alkaa mennä päin persettä tosissaan. Kolmannella kerralla kun potilas menee lääkäriin, melko lailla työelämästä syrjäytyneenä ja 15 vuotta ensimmäisen romahduksen jälkeen, hän saa terapiaa. Kalliilla hankittu työikäisen ihmisen koulutus on mennyt lähes täysin hukkaan.

Eli kukaan ei huomaa burn outia. Kuulostaa keksityltä. Jos on niin epätoivoinen, voi mennä myös yksityiselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän lääkkeiden määräämisen siinä tapauksessa, jos ihminen on esim. psykoottinen, maaninen tai muuten vaaraksi muille ihmisille (tai itselleen). Sitä en ymmärrä, kun henkilö menee lääkäriin ja viiden minuutin jutustelun jälkeen henkilö lähtee lääkäristä resepti kourassa.

Joku tolkku tuossa touhussa pitäisi olla. Kenellä on vastuu, jos henkilö päätyy tekemään itsemurhan aloitettuaan lääkityksen? Eikö sitä lääkityksen tehoa pitäisi jotenkin tarkkailla, muullakin tavalla kuin antamalla uusi lääkäriaika kuukauden päähän?

Kukaan ei pakota niitä lääkkeitä kurkustasi alas.

Millä resursseilla näitä tyyppejä seurataan? Eikö sinulla ole aavistustakaan, missä jamassa terveydenhoito nykyään on?

Joillekin "lääkkeet" eli myrkyt kyllä pakotetaan kurkusta alas. Potilas ei todellakaan voi itse päättää. Suurin osa lopettaisi näiden myrkkyjen syönnin jos saisivat.

Kerro miten se tapahtuu? Jossain Turun kidutusgeratrisella kyllä, mutta muuten?

Nimim. yhtään lääkettä ei ole tungettu kurkusta alas

Minä olen kokeillut kahta eri mielialalääkettä. Väsymyksen takia niitä määrättiin.

Ensimmäinen teki minusta nälkäisen ja entistäkin väsyneemmän. Paino nousi lyhyessä ajassa kun liikkuminen väheni lähes nollaan ja koko ajan oli hirveä nälkä. Se oli masentavaa.

Toinen lääke ei vaikuttanut väsymyksen määrään, mutta teki minut täysin välinpitämättömäksi. Millään ei ollut mitään väliä.

Töiden keventäminen oli lopulta se mikä auttoi. Nyt olen osittaisella työkyvyttömyyseläkkeellä ms-taudin aiheuttaman uupumuksen takia.

Lopeta juominen ja hampun poltto niin paranet.

No mitä sinä siellä ramppaat? Ryhdistäydy ja jätä ne lääkäriajat oikeasti sairaille.

j

Vierailija kirjoitti:

Lääkkeitä määrätään koska tutkimukset ovat osoittaneet hyötyjen olevan suurempia kuin haittojen. Sivuvaikutuksia voi olla ihan kaikilla lääkkeillä, ei pelkästään mielialalääkkeillä.

Kohonnut itsemurhariski liittyy lääkityksen aloitukseen. Ei kaikki lääkkeitä syövät halua itseään tappaa.

Monella masentuneella lääkkeet auttavat selviämään arjesta ja ovat tehokas osa hoitoa.

En ymmärrä, miksi lääkkeitä demonisoidaan niin kovasti. Olen itse lähipiirissäni nähnyt, kuinka lääkkeet ovat oikeasti auttaneet ihmistä jaksamaan ja selviämään eteenpäin.

Se, että itsellä lääkkeet eivät toimineet, ei tarkoita että näin olisi kaikkien kohdalla. On vaarallista yleistää, että lääkkeistä olisi vain haittaa.

Voi kulta, tässä maailmassa ei ole tehty ainoaakaan objektiivista tutkimusta, josta ilmenisi mistä masennus johtuu (serotoniini pelkkä hypoteesi) tai miten sitä hoidetaan. Mielialalääkkeiden placebovaikutus sen sijaan on selvää. Haittavaikutuksia niillä on niin perkeleesti ja nyt ne lampaimmatkin lääkärit alkavat pikkuhiljaa heräämään siihen, että olikohan tää nyt sittenkään niin hyvä juttu..

Minua taas harmittaa periaatteellinen lääkevastaisuus. Minä olen sivusta seurannut läheisiä ja tuttavia, jotka ovat silminnähden voineet paremmin masennuslääkityksen saatuaan, ja sitten jostain syystä ovat lopettaneet lääkityksensä. Jotkut sanovat, ettei lääkkeistä ollut apua. Outoa, koska minä läheisenä huomasin, että niistä oli heille hyvinkin suurta apua. He olivat energisempiä ja myönteisempiä (=vähemmän rasittavia) kun söivät lääkkeitä. Ehkä he halusivat vain uskotella itselleen, että lääkkeistä ei ollut apua, tai sitten heillä on joku tarve osoittaa olevansa terveitä, ja ajatella, etteivät he tarvitse mitään kemikaaleja.

Vierailija kirjoitti:

Koska lääkitys on ensinnäkin yhteiskunnalle se halvin hoitomuoto ja toisekseen huomattavalle osalle potilaista riittävä. Vaikka lääkitystä pidetään usein maallikkojen toimesta suoraan saatanasta seuraavana, on se vaan kiistämätön fakta että suuressa mittakaavassa hyödyt ylittävät haitat. Julkisella puolella usein lääkitys on myös melkeinpä ainoa mitä on tarjota. Terapia on kallista ja sinne jonot päätä huimaavat eikä lääkäri oikein muutakaan voi.

Mitä toivoisit siis lääkärin tekevän, jos oireiden lievittäminen lääkkeillä ei kelpaa ja keskusteluapuun on kestämättömät jonot?

Suomessa lääkitystä annetaan aika löyhästi kun terapiaan on niin pitkät jonot. Joissakin Euroopan maissa  ei mielialalääkkeitä määrätä, ellei potilaalla ole samanaikaisesti edes harvaa seurantaa psykiatrilla tai psykologilla. Valittevasti jos masennus johtuu jostain selkeästä syystä kuten työttömyys, syrjäytyminen, henkinen trauma, - ei ongelman syy häviä lääkkeiden avulla. Eli se masennuksen syy pitäisi käsitella samaan aikaan kun saa lääkkeistä tilapäista apua. Välillä unohdetaan että perus elämänhallinnassa tsemppaaminen voi auttaa paljonkin masennuspotilasta, jotta sellaista negatiivista kierrettä ei synny.

Jos lähistöllä on joku masennusta sairastava, muista tarjota apuasi jos hän on väsynyt, niin että laskut ja vuokrat tulee maksetuksi ajallaan ja että hän huolehtii itsensä ja kotinsa perushygieniasta.

Mulla päinvastainen kokemus. Olen käynyt varmaan 5 kertaa eri lääkäreillä ja sitä ennen pari kertaa terveydenhoitajalla ja itsekin pitänyt mahdollisena että mulla paniikkihäiriö kamalan stressin lisäksi (mitä ehdottanut sekä lääkäri että th). JA SILTI KERTAAKAAN EI OLE EHDOTETTU LÄÄKITYSTÄ.  

En tiedä onko perää, mutta jostain olen kuullut, että masennuslääkkeet muuttaisivat aivokemiaa pysyvästi? Ainakin se +50 kiloa läskiä, mikä tutulle niiden seurauksena tuli, lihoi vuodessa viiskytkiloisesta yhdeksäänkymppiin, on jo yksistään omiaan aihettamaan itseinhoa ja masennusta. 

Vierailija kirjoitti:

Kävin lääkärillä ahdistuksen ja paniikkioireiden takia ja lääkkeeksi yritettiin tuputtaa taas mielialalääkkeitä. Tämä on jo ainakin kolmas kerta, kun niitä on yritetty minulle määrätä elämäni aikana. En kärsi masennuksesta, eikä ole muitakaan mielialahäiriöitä paniikkihäiriön lisäksi. Kaiken lisäksi 17-vuotiaana nuoruuden typeryksissäni suostuin kerran mielialalääkkeitä syömään, joista tuli hirveät seuraamukset. Monille minun ystäville ja tutuille on myös yritetty niitä jostain syystä tyrkyttää. Mistä tämä johtuu? Voisiko joku lääkäri tai joku joka tietää asiasta jotain kertoa, että miksi ihmisille määrätään noin hanakasti lääkkeitä, joista helposti tulee vakavia sivuseurauksia? (Huom. julkinen terveydenhuolto kyseessä)

Paniikkihäiriön lääkehoito on usein luonteeltaan "estolääkitystä". Lääkehoitona käytetään nykyisin serotoniiniaineenvaihduntaan vaikuttavia lääkkeitä (SSRI-lääkkeet). Ne ovat tehokkaita paniikkikohtausten ja välttämiskäyttäytymisen hoidossa.