Ammattikoulu ja lukio maksullisiksi!
Jokaisen tulee maksaa koulutuksestaan tai oltava ilman. Lahjakkaimmille 10%:lle valtion stipendit. On järjenvastaista tukea heikompaa ainesta verovaroin. Missä on yksilön vastuu itsestään?
Kommentit (35)
Hyvä. Voivatkin hyvällä omallatunnolla jäädä sitten makaamaan kotiin :)
Lukio maksaa mansikoita jo muutenkin. Valmistun nyt keväällä. Pelkkiin pitkä ruotsin kirjoihin on kulunut n. 200e Ei, isäni ei maksanut niitä. Menivät ihan omasta pussista.
Vierailija kirjoitti:

Maksoit silti, koska katsoit sen sen arvoiseksi. Samasta syystä lukion suorittamisesta on alettava periä lukuvuosimaksuja tai opintosuorituksiin perustuvia maksuja tai sekä että. Se maksaa, joka tarvitsee ja kokee siitä hyötyvänsä. Yhteiskunnan vapaamatkustajat on aika saada vastuuseen.
Sitten niitä vapaamatkustajia vasta olisikin, jos kouluttautuminen tehtäisiin käytännössä mahdottomaksi hyvin suurelle osalle kansaa.

Elämäntapatyötönkin tulee yhteiskunnalle halvemmaksi kuin opiskelija, jonka välilliset kustannukset ovat valtavat. Sitä paitsi työtön maksaa suoraan veroja enemmän kuin opiskelija. Työtön > opiskelija.
Ei monessa muussakaan teollisuusmaassa (UK, USA) ole ilmaisia oppilaitoksia. Ja silti niissä osaamistaso ja tieteen saavutukset ovat maailman huipputasoa, toisin kuin sosialisti-Suomessa.

Elämäntapatyötön on aina elämäntapatyötön. Opiskelija taas valmistuu ja työllistyy ennemmin tai myöhemmin ja maksaa siten veroja. Että jos miettisit asiaa vielä uudestaan, nyt on aika heikot eväät.

Juu, ihan varmasti tulee halvemmaksi. 40 vuotta työttömänä niin eihän siitä nyt paljoa kustannuksia tule.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lukio maksaa mansikoita jo muutenkin. Valmistun nyt keväällä. Pelkkiin pitkä ruotsin kirjoihin on kulunut n. 200e Ei, isäni ei maksanut niitä. Menivät ihan omasta pussista.
Maksoit silti, koska katsoit sen sen arvoiseksi. Samasta syystä lukion suorittamisesta on alettava periä lukuvuosimaksuja tai opintosuorituksiin perustuvia maksuja tai sekä että. Se maksaa, joka tarvitsee ja kokee siitä hyötyvänsä. Yhteiskunnan vapaamatkustajat on aika saada vastuuseen.
En koe hyötyväni suuresta osasta lukiossa tarjottavista aineista. Oli pakko ottaa joko lyhyt tai pitkä ruotsi, koska muutama % Suomen kansasta on ruotsinkielisiä. Anyway, en kannata ideaasi. Sohvaperunoita on jo muutenkin, niin miksi tehdä niitä lisää kaatamalla koulutuksen tasoon verrattuna ylihinnoitellut lukukausimaksut opiskeluhaluisen kansalaisen niskaan? Moni luokkatoverini on löytänyt innon opiskeluun juuri lukiossa. Jos he olisivat menneet suoraan työelämään, olisi nyt töissä kymmeniä alisuorittajia.
Terv. nro.3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten niitä vapaamatkustajia vasta olisikin, jos kouluttautuminen tehtäisiin käytännössä mahdottomaksi hyvin suurelle osalle kansaa.
Elämäntapatyötönkin tulee yhteiskunnalle halvemmaksi kuin opiskelija, jonka välilliset kustannukset ovat valtavat. Sitä paitsi työtön maksaa suoraan veroja enemmän kuin opiskelija. Työtön > opiskelija.
Elämäntapatyötön on aina elämäntapatyötön. Opiskelija taas valmistuu ja työllistyy ennemmin tai myöhemmin ja maksaa siten veroja. Että jos miettisit asiaa vielä uudestaan, nyt on aika heikot eväät.
Lukiosta ja ammattikoulusta työllistytään hyvin heikosti ja enimmäkseen matalapalkka-aloille, kun vertaa korkeakouluihin. Ne ovat siis pelkkä kuluerä valtiolle ja kunnille. Lukio varsinkin turha koulutus, jos ei kuulu ikäluokkansa lahjakkaimpaan ja motivoituneimpaan kärkeen, jolla tie auki jatkokoulutukseen. Loput päätyvät kaupan kassalle, johon pääsisi suoraan peruskoulustakin.
Myöhemmän tuottavuuden mukaan toisen asteen koulutuksesta tulisi siten maksaa eniten. Jos yliopiston lukuvuosimaksu on 10000, niin lukion ja ammattikoulun voisi olla tuplasti sen verran.
Minkälaisen hintalapun ajattelit lätkäistä 3 vuodeksi 15-19 v opiskelijoille? Ja köyhien työläisten lapset sitten kerjäläisiksi tai käymään töitä koulun ohessa, mistä johtuen saavat heikoimmat koulutulokset ja jämäopiskelupaikat? Rikkaiden perheiden lapset sitten jatkavat porskuttamistaan parhaisiin hommiin?
Niin, että mamuille kaikki ilmaiseksi, mutta tehdään opiskelijoille entistä paskemmat oltavat.
Vierailija kirjoitti:
Minkälaisen hintalapun ajattelit lätkäistä 3 vuodeksi 15-19 v opiskelijoille? Ja köyhien työläisten lapset sitten kerjäläisiksi tai käymään töitä koulun ohessa, mistä johtuen saavat heikoimmat koulutulokset ja jämäopiskelupaikat? Rikkaiden perheiden lapset sitten jatkavat porskuttamistaan parhaisiin hommiin?
Laskennallisen tuottavuuden ja työelämään sijoittumisen mukaan muutamista tuhansista kymmeniin tuhansiin. Joka tapauksessa summan tulee olla suurempi kuin amk:ssa ja yo:ssa.
Koulutuksen yksityistäminen johtaisi siihen, että koulutukseen pääsisivät ne, joilla on siihen varaa (vanhemmat kustantavat), ei ne, joilla siihen on lahjoja. Suuri osa lahjakkaista nuorista päätyisi rahan puutteen vuoksi lahjojensa näkökulmasta liian "helppoon" työhön ja valtava määrä potentiaalia valuisi hukkaan. Ei kai tämä voi olla yhteiskunnan etu? Koulutuksesta puhuminen kulueränä on ylipäätään naurettavaa. Totta kai on yksilöitä, joiden kohdalla koulutus menee hukkaan, mutta pääsääntöisesti korkeampi koulutus takaa korkeamman tulotason ja sitä myöten korkeamman verokertymän. Koulutus on tässä mielessä investointi eikä suinkaan rahanhukkaa. Tämän voi todeta ihan tilastojen avulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkälaisen hintalapun ajattelit lätkäistä 3 vuodeksi 15-19 v opiskelijoille? Ja köyhien työläisten lapset sitten kerjäläisiksi tai käymään töitä koulun ohessa, mistä johtuen saavat heikoimmat koulutulokset ja jämäopiskelupaikat? Rikkaiden perheiden lapset sitten jatkavat porskuttamistaan parhaisiin hommiin?
Laskennallisen tuottavuuden ja työelämään sijoittumisen mukaan muutamista tuhansista kymmeniin tuhansiin. Joka tapauksessa summan tulee olla suurempi kuin amk:ssa ja yo:ssa.
Tarkoitat että huonoiten työelämässä sijoittanut maksaisi valtiolle jälkikäteen isoimman summan?

Kyllä, kouluttautunut työtön on yhteiskunnalle kalliimpi kuin esim. 100k vuodessa tienaava. Ja 10k vuodessa tienaava on kalliimpi kuin 100k tienaava, koulutettu työtön kalliimpi kuin kouluttamaton työtön jne. Nämä ovat kiistattomia faktoja.
Vierailija kirjoitti:
Ei monessa muussakaan teollisuusmaassa (UK, USA) ole ilmaisia oppilaitoksia. Ja silti niissä osaamistaso ja tieteen saavutukset ovat maailman huipputasoa, toisin kuin sosialisti-Suomessa.
Taas täysin omasta päästä keksitty juttu. Joo USA:ssa on maksullisia oppilaitoksia, mutta on siellä myös älyttömän hyviä maksuttomiakin.

Ja kerroppas miten se vähävarainen maksaa kymppitonnien koulutusvelkansa 3-8 vuoden ajalta? Niin ei mitenkään. Koulutus menee joka tapauksessa yhteiskunnan maksettavaksi. Hänellä tuskin on motivaatiota tehdä siinä vaiheessa edes työtään, kun kaikki viedään kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei monessa muussakaan teollisuusmaassa (UK, USA) ole ilmaisia oppilaitoksia. Ja silti niissä osaamistaso ja tieteen saavutukset ovat maailman huipputasoa, toisin kuin sosialisti-Suomessa.
Taas täysin omasta päästä keksitty juttu. Joo USA:ssa on maksullisia oppilaitoksia, mutta on siellä myös älyttömän hyviä maksuttomiakin.
Kunnalliset high schoolit, community collegeista puhumattakaan ovat suunnattu lähinnä heikommalle väestölle. Valkoista keskiluokkaa tai Aasian eliittiä ei niissä opiskele.
Maksullisuus ja kannustimet lisäävät tutkitusti motivaatiota.