Saako kristitty seurustella ei-kristityn kanssa?

Tottakai! Jumala ohjaa oikean luokse:) jos on kovin erilaiset arvot, se voi olla haaste. Mutta toisaalta voi olla osa isompaa suunnitelmaa, ehkä voi jutella puolison kanssa ja saadan tämän pohtimaan asiaa:)

Kaa, kaa!

Suomessa on uskonnonvapaus, fundeeraa siltä pohjalta.

moni kristitty on puolisonaan tapakristitty, joten ainakin kristittyjen ja ateistien suhteet voisivat onnistua ongelmitta.

Ihan vapaasti ja voisin seurustella.

Mieheni kuuluu kirkkoon, on ns. tapakristitty, mutta ei usko Jumalaan ja elää aivan jumalatonta elämää muutenkin. Minä en kuulu kirkkoon, mutta olen (kristin)uskossani vahva. Kumpi lienee Herralle mieleen.

Jopa herätysliikkeiden edustajat saavat, mutta etsivät kyllä puolisoa sisäpiiristä viimeiseen saakka. Ikisinkkumiehen kannattaisi periaatteessa ryhtyä tosiuskovaiseksi, kun uskovaisissa on naisenemmistö.

Vierailija kirjoitti:

Mieheni kuuluu kirkkoon, on ns. tapakristitty, mutta ei usko Jumalaan ja elää aivan jumalatonta elämää muutenkin. Minä en kuulu kirkkoon, mutta olen (kristin)uskossani vahva. Kumpi lienee Herralle mieleen.

Kristittynä en lähtisi sitä edes arvailemaan, eikä sen miettiminen oikeastaan kuulu minulle.

Kristityn täytyy vaan muistaa aina aamulla ensimmäisenä herätessä ja viimeisenä nukkumaanmennessä sanoa ei-kristitylle, että sinä muuten joudut helvettiin. Koska sehän täytyy olla mielessä, huoli toisen iäisyydestä.

Saa mutta en suosittele.

Vierailija kirjoitti:

Koska sehän täytyy olla mielessä, huoli toisen iäisyydestä.

Missähän niin mahdetaan sanoa? Onko kristityllä pakko olla huoli omasta iäisyydestäänkään?

Vastaan tähän toisesta näkökulmasta, vaikka kysymystä ei ole esitetty minulle. Mieheni on ev. lut. kristitty Pohjanmaalta, entinen seurakuntanuori ja kokee uskon edelleen omakseen. Minä olen eronnut kirkosta ja olen päätynyt ateismin kautta jonkinlaiseksi uuspakanaksi.

Suhteemme toimii, koska hyväksymme toisemme sellaisenaan, emmekä yritä käännyttää toisiamme. Käymme sen sijaan oikein antoisia keskusteluja hengellisyydestä ja koen oppineeni häneltä paljon.

Sen voin sanoa, että suhteemme ei toimisi, jos mies pitäisi minua kauhean vääräuskoisena ja ajattelisi minun joutuvan helvettiin. Kokisin sen tuomitsemisena, vaikka se miten kuuluisikin uskonnon oppeihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska sehän täytyy olla mielessä, huoli toisen iäisyydestä.

Missähän niin mahdetaan sanoa? Onko kristityllä pakko olla huoli omasta iäisyydestäänkään?

Iankaikkisesta elämästähän/kadotuksesta koko kristinuskossa on kyse eli on se melko oleellinen asia. Mutta kantakoon kukin huolta omasta vaelluksestaan ja luottakoon muut Jumalan haltuun. Mikä ei tarkoita etteikö rukoilla saisi ja tilanteen mukaan puhua jos otollinen (ja toista kunnioittava) aika on.

Kyllä saa. Toinen juttu on sitten se, että voi olla haastavaa, jos arvot eroavat kovin paljon. Ainakin molempien on hyväksyttävä toisen vakaumus eikä luottaa siihen, että toinenkin kyllä jossain vaiheessa kääntyy.

Kannattaa myös miettiä sitä, miten lapset kasvatetaan. Hyväksyykö kumpikin sen, että toinen opettaa lapselle eri tavalla kuin itse uskoo.

Vierailija kirjoitti:

Kristityn täytyy vaan muistaa aina aamulla ensimmäisenä herätessä ja viimeisenä nukkumaanmennessä sanoa ei-kristitylle, että sinä muuten joudut helvettiin. Koska sehän täytyy olla mielessä, huoli toisen iäisyydestä.

Ja sinun mielestäsi Jeesus käski uskovien muistuttaa ei-uskovia näiden helvettiin joutumisesta ja sillä tavoin tuomitsemalla saada ihmisiä luokseen? Vai ilosanomalla ja rakkaudella?

Olen tapakristitty ja mieheni on ateisti, kirkosta eronnut. Lapset on kastettu ev.lut. kirkkoon minun toiveeni mukaisesti. Lähipiiriin kuuluu myös erääseen lahkoon kuuluvia. Kaikki tullaan toimeen keskenään, koska kukaan ei ole aatteessan liian innokas eikä julista omaa uskoaan tai uskonnottomuuttaan suureen ääneen. Kotona me ei keskustella uskonnosta.