Ovatko tuntemanne "isättömät" naiset tällaisia?

On tutkimuksia ja ainakin osassa tutkimuksia riippuu millaista "isättömyys" on. Jos isä on kuollut, nainen suhtautuu varautuneesti miehiin. Jos isä on etäinen (jättänyt perheen, erotilanne, ym) on suhtautumistapana enemmän kuvailemasi käytös. Hyvä isyys on kriittistä naisen itsetunnolle ja suhtautumiselle miehiin.

Isäni kuoli kun olin pieni ja en ole koskaan seurustellut. Hyvää isähahmoa ei ole ollut ja tapailusuhteet ovat menneet mönkään koska olen niin varautunut miesten seurassa ja tunnun olevani oikea magneetti miehille, jotka haluavat kohdella huonosti. En luota miehiin ja seksielämänkin aloitin vasta hyvin vanhana. En omakohtaisesti tunne yhtään naista, joka olisi samassa tilanteessa joten en sen kummemmin ole huomannut ilmiötä oikeassa elämässä.

Höpö höpö :D Ehkä sun tuttavapiiri on vaan kummallinen 

Vierailija kirjoitti:

On tutkimuksia ja ainakin osassa tutkimuksia riippuu millaista "isättömyys" on. Jos isä on kuollut, nainen suhtautuu varautuneesti miehiin. Jos isä on etäinen (jättänyt perheen, erotilanne, ym) on suhtautumistapana enemmän kuvailemasi käytös. Hyvä isyys on kriittistä naisen itsetunnolle ja suhtautumiselle miehiin.

Isäni kuoli kun olin pieni ja en ole koskaan seurustellut. Hyvää isähahmoa ei ole ollut ja tapailusuhteet ovat menneet mönkään koska olen niin varautunut miesten seurassa ja tunnun olevani oikea magneetti miehille, jotka haluavat kohdella huonosti. En luota miehiin ja seksielämänkin aloitin vasta hyvin vanhana. En omakohtaisesti tunne yhtään naista, joka olisi samassa tilanteessa joten en sen kummemmin ole huomannut ilmiötä oikeassa elämässä.

Viittasin aloitusviestissä ehkä eniten tilanteeseen, joissa isä on vapaaehtoisesti jättänyt lapsen. Mielenkiintoista, että kuolema aiheuttaa tuollaista oirehdintaa, en tullut ajatelleeksi. Vaikka onhan se loogista.

Mikäköhän mahtaa olla tilanne poikien kohdalla? Tuskin vaikuttaa samalla tavalla?

Vierailija kirjoitti:

Höpö höpö :D Ehkä sun tuttavapiiri on vaan kummallinen 

Miten niin höpö höpö? Hylkäämiskokemusko ei mitenkään vaikuta lapsen kehitykseen, itsetuntoon ja käytökseen? On paljon etäisiä isejä ja hylkääjiä, kyllä se vaikuttaa lapseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tutkimuksia ja ainakin osassa tutkimuksia riippuu millaista "isättömyys" on. Jos isä on kuollut, nainen suhtautuu varautuneesti miehiin. Jos isä on etäinen (jättänyt perheen, erotilanne, ym) on suhtautumistapana enemmän kuvailemasi käytös. Hyvä isyys on kriittistä naisen itsetunnolle ja suhtautumiselle miehiin.

Isäni kuoli kun olin pieni ja en ole koskaan seurustellut. Hyvää isähahmoa ei ole ollut ja tapailusuhteet ovat menneet mönkään koska olen niin varautunut miesten seurassa ja tunnun olevani oikea magneetti miehille, jotka haluavat kohdella huonosti. En luota miehiin ja seksielämänkin aloitin vasta hyvin vanhana. En omakohtaisesti tunne yhtään naista, joka olisi samassa tilanteessa joten en sen kummemmin ole huomannut ilmiötä oikeassa elämässä.

Viittasin aloitusviestissä ehkä eniten tilanteeseen, joissa isä on vapaaehtoisesti jättänyt lapsen. Mielenkiintoista, että kuolema aiheuttaa tuollaista oirehdintaa, en tullut ajatelleeksi. Vaikka onhan se loogista.

Mikäköhän mahtaa olla tilanne poikien kohdalla? Tuskin vaikuttaa samalla tavalla?

Vaikuttaahan se. Tapahtuu ensimmäinen peruuttamaton hylkäämiskokemus. En minä käsittänyt miksi isä hävisi elämästäni silloin. Ja osassa ihmismieltä käsittelevissä kirjoissa (mm. Tunne lukkosi) luokitellaan hylkäämiskokemukseksi se, että toinen vanhemmista kuolee.

Varmasti poikiinkin vaikuttaa. Siihen en ole tutustunut, vain millainen merkitys isän roolilla on tyttärille.

Tunnen naisen jonka isä hylkäsi pienenä, tuli myöhemmin takaisin kuvioihin mutta käyttäytyy juuri mainitsemallasi tavalla. Aivan tajuttoman huomionkipeä miesten huomiosta.

Kaikkiin ihmisiin tämä ei tietenkään päde. Muistakaa, että on myös veljiä joilta voi saada sen miehen mallin jos isä puuttuu.

Itse olen melkolailla isättömänä kasvanut, mutten kyllä tunnista itseäni ap:n tekstistä. En sitten millään.

Mutta ap:n tuttavapiirissä on hämmästyttävän monta isätöntä naista, mielenkiinnosta kysyisin miten ja millaisissa olosuhteissa oot tuollaiseen tuttavapiiriin törmännyt?

Itse olen kasvanut ilman isää, ja olen juuri kuvailemasi stereotyyppi.

Seksin harrastamisen aloitin hyvin nuorena ja se oli todella holtitonta hyväksynnän ja huomion kerjäämistä aina aikuisuuteen saakka, kunnes tapasin nykyisen mieheni ja tajusin sairaan käyttäytymismallini.

En tiedä kuinka yleistä on,mutta itseni kyllä tunnistin :)

Kysynpä vaan miten EI voisi olla hakematta miesten huomiota jos isä ei ole ollut kuvioissa? Tällaisena kasvaneena tuntuu usein, että ei koskaan voi olla saamatta tarpeeksi huomiota ja jokainen kerta voi olla viimeinen. 

Paula "maailmantuska" Vesala

Huomattu on. Onhan tota tutkittukin, eli isättömät tai huonosta isäsuhteesta kärsivät tytöt ovat lutkamaisempia ja myös elämässä usein useammin vaikeuksissa. YH-äitien pojista taas tulee tussukoita, joiden on vaikea saada aikaan ihmissuhteita. 

m44 kirjoitti:

Huomattu on. Onhan tota tutkittukin, eli isättömät tai huonosta isäsuhteesta kärsivät tytöt ovat lutkamaisempia ja myös elämässä usein useammin vaikeuksissa. YH-äitien pojista taas tulee tussukoita, joiden on vaikea saada aikaan ihmissuhteita. 

Lietkö kasvanut sijaiskodissa vailla kunnollisia vanhempia kun viittaat seksielämään ja ihmisiin noin alatyylisellä tavalla. Kasvatettu ja fiksu aikuinen ei tuollaista kieltä käytä.

Tarvitaan hyviä isän malleja... Mutta moni nainen ei katso isän "hyvyyttä", vaan sitä, miltä hänen kanssaan tuntuu. Teoriassa huonot isämallit voivat päästä isiksi jopa paremmin, koska naiset eivät vain osaa arvioida kumppaniaan kokonaisuutena ja analyyttisesti.

Mun ydinkaveriporukassa on itseasiassa kaikilla tilanne, jossa isä ei ole ollut kuvioissa syystä tai toisesta.

Yksi kavereistani on ollut todella nuoresta asti melko huolimaton. Siis pokaillut joka viikonloppu parikin miestä ja seurustellut ainoastaan kerran hieman pidemmän aikaa. Panoja on takana rutkasti. 

Yksi taas on kamala takertuja. Haluaa tehdä ihan kaiken poikaystävänsä kanssa, eikä ole "tyttöjeniltaa" ilman miestä. Kontrolloi ja on mustasukkainen. Parisuhteensa on loppunut aina näihin mustasukkaisuus/kontrollointiongelmiin. 

Kolmas tämän porukan tytöistä roikkui monta vuotta parisuhteessa jossa mies laiminlöi kaveriani. Mies petti jatkuvasti, eli kaverini siivellä ja huijasi ties mihin. Kaverini on maailman suloisin ja kaunein tyttö, joka ihan oikeasti oli sitä mieltä ettei ansaitse parempaa miestä.

Neljäs kaverini on ikisinkku. Onhan niitä yhdenillan juttuja kertynyt hänellekin, mutta ei niin rutkasti kuin tuolle ensimmäiselle kaverille. Kun tämä ihastuu, niin säikähtää ja häätää miehet pois läheltään. Keksii tekosyitä miksi ei voikaan juuri silloin seurustella. Periaatteessa haluaisi seurustella, mutta pelkää liikaa että mies hylkää.

Minä taas, noh. Mielestäni olen aika normaali :D Muiden mielestä välttämättä en. 

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitus ei ole yleistää tai leimata ketään. Omaan laajan tuttavapiirin ja tunnen useita ilman isää kasvaneita tyttölapsia, nykyään naisia. Nämä naiset edustavat kaikki eri sosiaaliluokkia ja persoonatyyppejä, mutta kaikkia yhdistää erikoinen suhde miehiin. Deittailu ja jopa seksikin on aloitettu todella nuorena 12> ja sellainen miehen antama huomio ja sen epätoivoinen kerjääminen näyttää olevan kaikille liki pakkomielle. Nopealla laskutoimituksella omasta tuttavapiiristäni yhdeksän kymmenestä isättömästä naisesta noudattaa tätä kaavaa. Lisäksi vähättelevät miehiä ja suhtautuvat näihin lähinnä stereotypioiden kautta.

Oletteko huomanneet saman ilmiön? Onkohan aiheesta syvällisempääkin tutkimusdataa?

Kuulosti hyvältä tuohon vähättelyyn ja stereotypioihin asti.

Romanttisemmassa versiossa miesten mystiikka ja salaperäisyys kiehtoisi tätä isätöntä naista suuresti ja hän miettisi voisiko hän ikinä tavoittaa viehkeästi liikkuvan miesolennon kaatumatta rujosti naisturpansa päälle.

Kyllä tunnistan yhden tuttavani kuvauksestasi ap! Itsekin olen isätön aikuinen nainen, mutta en löydä yhtäläisyyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Tarvitaan hyviä isän malleja... Mutta moni nainen ei katso isän "hyvyyttä", vaan sitä, miltä hänen kanssaan tuntuu. Teoriassa huonot isämallit voivat päästä isiksi jopa paremmin, koska naiset eivät vain osaa arvioida kumppaniaan kokonaisuutena ja analyyttisesti.

Miesten tulee ottaa vastuu omasta käyttäytymisestään. Nyt yrität siirtää vastuun naisille miesten harjoittamasta epäeettisestä käyttäytymisestä. Ajattelusi perustuu sovinismiin.

Mulla on ollut kaksi ystävää, joiden isät jätti, kun olivat suht pieniä ja toisella heistä oli kyllä todella negatiivinen suhtautuminen kaikkiin miehiin - ystävyytemme oikeastaan hiipui  kun aloin seurustella eikä hän mielellään tavannut miestäni. Ei päästänyt miehiä lähelleen ja näki heissä huonoja välillä lähes sairaalloisesti.

Isäni häipyi kuvioista enemmän tai vähemmän pysyvästi, kun täytin 10. Harrastin seksiä ensimmäisen kerran 14-vuotiaana. En kyennyt luottamaan poikiin enkä myöhemmin miehiin, vaan käytin heidän kiintymystään juuri niin kauan kuin itseäni jaksoi kiinnostaa. Kiinnostuksen laimennuttua saatoin heivata tyypit elämästäni mitä tylyimmillä tavoilla. En kuitenkaan todellakaan koskaan kerjännyt miesten huomiota. Lähinnä sitä vain tuli ja nautinkin jollain sairaalla tavalla siitä, kuinka helposti miehiä pystyi pyörittämään homman kostautumatta koskaan itselleni. Yleensä minulla oli jo uusi mies katsottuna ennen kuin dumppasin edellisen. 15-vuotiaasta 23-vuotiaaksi sinkkuaikaa kertyi pari kuukautta. Erilaisia seurustelusuhteita tuohon mahtuu viitisentoista. Tiedostin myös vuosikausia isäsuhteeni olleen todella ongelmallinen, kun (valitettavasti) suurimmat kiksit sängyssä sain insestiroolileikeistä.

Lopulta ymmärsin pitää tauon ja tarkastella elämääni ja suhtautumistani miehiin. Tarjokkaita olisi tuolloinkin ollut kahden käden sormilla laskettava määrä. Pidin kuitenkin seitsemän kuukauden sinkkutauon ja tapasin lopulta miehen, johon opin luottamaan. Hän on kasvattanut minusta paljon järkevämmän ja tasapainoisemman ihmisen. Tuollaiset roolileikitkään eivät enää kiinnosta, vaan mieltymykset ovat muuttuneet hivenen "normaalimmiksi". En tiedä allekirjoitanko täysin ap:n kuvausta, mutta varmasti useita meistä nuorena "hylätyistä" yhdistää ongelmallinen suhde vastakkaiseen sukupuoleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarvitaan hyviä isän malleja... Mutta moni nainen ei katso isän "hyvyyttä", vaan sitä, miltä hänen kanssaan tuntuu. Teoriassa huonot isämallit voivat päästä isiksi jopa paremmin, koska naiset eivät vain osaa arvioida kumppaniaan kokonaisuutena ja analyyttisesti.

Miesten tulee ottaa vastuu omasta käyttäytymisestään. Nyt yrität siirtää vastuun naisille miesten harjoittamasta epäeettisestä käyttäytymisestä. Ajattelusi perustuu sovinismiin.

Kumppanin valinnassa ei kannata unohtaa järkeä. Se ei ole sovinismia.