Allekirjoitatko väitteen että onni löytyy itsestä eikä toisesta ihmisestä tai ympäristöstä?

Kyllä ja en. Eli lähiympäristö voi vaikuttaa siihen, ettei ihminen esim. itsenäisty ja ala ottaa vastuuta omasta elämästään ja onnellisuudestaan. Toisaalta taas ajattelen, että jos siihen kykenee, niin aika paljon on kiinni siitä, että menee ja tekee sitten ne valinnat, mitä omaan onneen vaaditaan, eikä mieti muita. Kunhan ei loukkaa muiden oikeuksia.

Minä en näe sydänsuruja ja onnen löytämistä itsestä toisilleen vaihtoehtoisina, toisiaan edellyttävinä tai toisiinsa edes mitenkään liittyvinä asioina.

Päinvastoin.Mitä enemmän elämä pyörii oman navan ympärillä sitä onnettomampi on.Mut joo-kakspiippuinen juttu.Riippuvainen ei myöskään sais olla kenestäkään tai ehdollistaa oman onnensa.

Kyllä. Ja sydänsuruissakin on aina yksilön valinta aikooko käsitellä surun normaalilla kaavalla ja siirtyä eteenpäin ajatuksella, että tästä on opittu jotain ja jotain parempaa tulee tilalle VAI märehtiikö negatiivisesti asiaa jatkuvasti, ei yritä päästä eteenpäin ja lopulta katkeroituu.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Ja sydänsuruissakin on aina yksilön valinta aikooko käsitellä surun normaalilla kaavalla ja siirtyä eteenpäin ajatuksella, että tästä on opittu jotain ja jotain parempaa tulee tilalle VAI märehtiikö negatiivisesti asiaa jatkuvasti, ei yritä päästä eteenpäin ja lopulta katkeroituu.

Ei se ole valinta, jos ihmisellä ei ole sydänsurujen läpikäsittelemiskykyä. Jos hänen tunteensa on mitätöity lapsuudessa, niin ei sitä synny. Olet ilkeä ja ikävä ihminen luullessasi, että tuommoinen on vain valinta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Ja sydänsuruissakin on aina yksilön valinta aikooko käsitellä surun normaalilla kaavalla ja siirtyä eteenpäin ajatuksella, että tästä on opittu jotain ja jotain parempaa tulee tilalle VAI märehtiikö negatiivisesti asiaa jatkuvasti, ei yritä päästä eteenpäin ja lopulta katkeroituu.

Ei se ole valinta, jos ihmisellä ei ole sydänsurujen läpikäsittelemiskykyä. Jos hänen tunteensa on mitätöity lapsuudessa, niin ei sitä synny. Olet ilkeä ja ikävä ihminen luullessasi, että tuommoinen on vain valinta.

Itse kuvittelet olevasi mukava nimittelemällä toista ilkeäksi?

Tosiasia on, että lapsuudesta huolimatta aikuisella yksilöllä on aina mahdollisuus valita. Vaikka sinä jankuttaisit ja nillittäisit tästä totuudesta, se ei muuksi muutu. Ja sinun tuleva nillityksesikin ON valinta - teet tietoisen valinnan nimitellä, keksiä itsellesi ja toiminnallesi tekosyitä ja tuhlata aikaasi av:lla. Niin se vain menee.

Oma elämä helpottuu ihan mahdottomasti kun tajusi, että hei: minä olen vastuussa itsestäni, onnellisuudestani ja tunteistani. Ei kukaan muu.

mä luulen että tuokin riippuu ihan ihmisestä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Ja sydänsuruissakin on aina yksilön valinta aikooko käsitellä surun normaalilla kaavalla ja siirtyä eteenpäin ajatuksella, että tästä on opittu jotain ja jotain parempaa tulee tilalle VAI märehtiikö negatiivisesti asiaa jatkuvasti, ei yritä päästä eteenpäin ja lopulta katkeroituu.

Ei se ole valinta, jos ihmisellä ei ole sydänsurujen läpikäsittelemiskykyä. Jos hänen tunteensa on mitätöity lapsuudessa, niin ei sitä synny. Olet ilkeä ja ikävä ihminen luullessasi, että tuommoinen on vain valinta.

Saisiko linkin johonkin tieteelliseen artikkeliin, missä edes mainitaan "sydänsurujen läpikäsittelemiskyky"? Kuulostaa täysin keksityltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Ja sydänsuruissakin on aina yksilön valinta aikooko käsitellä surun normaalilla kaavalla ja siirtyä eteenpäin ajatuksella, että tästä on opittu jotain ja jotain parempaa tulee tilalle VAI märehtiikö negatiivisesti asiaa jatkuvasti, ei yritä päästä eteenpäin ja lopulta katkeroituu.

Ei se ole valinta, jos ihmisellä ei ole sydänsurujen läpikäsittelemiskykyä. Jos hänen tunteensa on mitätöity lapsuudessa, niin ei sitä synny. Olet ilkeä ja ikävä ihminen luullessasi, että tuommoinen on vain valinta.

Itse kuvittelet olevasi mukava nimittelemällä toista ilkeäksi?

Tosiasia on, että lapsuudesta huolimatta aikuisella yksilöllä on aina mahdollisuus valita. Vaikka sinä jankuttaisit ja nillittäisit tästä totuudesta, se ei muuksi muutu. Ja sinun tuleva nillityksesikin ON valinta - teet tietoisen valinnan nimitellä, keksiä itsellesi ja toiminnallesi tekosyitä ja tuhlata aikaasi av:lla. Niin se vain menee.

Oma elämä helpottuu ihan mahdottomasti kun tajusi, että hei: minä olen vastuussa itsestäni, onnellisuudestani ja tunteistani. Ei kukaan muu.

Olet ilmeisesti vielä hyvin nuori ja naiivi kun et elämästä vielä mitään ymmärrä.

Jokaisella on vapaa tahto tehdä omassa elämässään ne valinnat mitä itse haluaa mutta kaikille ei anneta tarpeeksi paljon asioita valittavaksi vaan elämä vie.

Jos jonkun läheinen on kuolettavan sairas niin se vaikuttaa läheisen elämään eikä siinä auta se että päättää että minä olen itse vastuussa onnellisuudestani. Tai kun läheinen on pahasti päihdeongelmainen ja koko lähipiirin elämä on sen vuoksi yhtä kaaosta halusi tai ei niin ei siinä auta se että hei minä itse vain olen vastuussa tunteistani ja onnellisuudestani. Mitä p....kaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Ja sydänsuruissakin on aina yksilön valinta aikooko käsitellä surun normaalilla kaavalla ja siirtyä eteenpäin ajatuksella, että tästä on opittu jotain ja jotain parempaa tulee tilalle VAI märehtiikö negatiivisesti asiaa jatkuvasti, ei yritä päästä eteenpäin ja lopulta katkeroituu.

Ei se ole valinta, jos ihmisellä ei ole sydänsurujen läpikäsittelemiskykyä. Jos hänen tunteensa on mitätöity lapsuudessa, niin ei sitä synny. Olet ilkeä ja ikävä ihminen luullessasi, että tuommoinen on vain valinta.

Itse kuvittelet olevasi mukava nimittelemällä toista ilkeäksi?

Tosiasia on, että lapsuudesta huolimatta aikuisella yksilöllä on aina mahdollisuus valita. Vaikka sinä jankuttaisit ja nillittäisit tästä totuudesta, se ei muuksi muutu. Ja sinun tuleva nillityksesikin ON valinta - teet tietoisen valinnan nimitellä, keksiä itsellesi ja toiminnallesi tekosyitä ja tuhlata aikaasi av:lla. Niin se vain menee.

Oma elämä helpottuu ihan mahdottomasti kun tajusi, että hei: minä olen vastuussa itsestäni, onnellisuudestani ja tunteistani. Ei kukaan muu.

Niin mutta entä jos lähtee hakemaan apua, eikä saa sitä? Mites sitten? Koska jos on lapsena kohdeltu kaltoin niin tarttee apua. Luuletko sä, että joka iikka saa apua? Että terapeutit osaavat aina auttaa jokaista? Olet pikkuisen naivi noin kuvitellessasi.

Aikuisella ihmisellä on aina vastuu omasta onnellisuudestaan. Toki ympäristö ja muut ihmiset vaikuttavat siihen paljonkin. Hienoa on kuitenkin se, että aikuinen, omasta elämästään vastuun kantava ihminen voi valita haluaako elää sillätavalla, siinä ympäristössä, juuri niiden ihmisten kanssa. MIkäli vastaus johonkin on ei, täytyy harkita mitä sille asialle tekee. Aikuinen voi tehdä valintoja, voi muuttaa, erota, aloittaa uuden suhteen, kieltäytyä päästämästä tiettyjä (läheisiäkin) ihmisiä liian lähelle...mitä se sitten onkaan minkä tarvitsee muuttua, jotta saa itse ne onnen avaimet käteen. Tässä prosessissa ei ole kyse itsekkyydestä, on kyse vastuunkantamisesta, onnellisuudesta ja onnellisena on helpompaa myös levittää onnea ja hyvää ympärilleen. Siksi oma onni on varsin tärkeä asia. 

Onnettomaan lapsuuteen jumahtaminen on myös aikuiselta valinta. Onnetonta lapsuutta ei kukaan valitse, sen sijaan voi valita hoitaa sen aiheuttamat traumat ja opetella uudet toimintatavat niin, ettei trauma ole häiritsevä tekijä arjessa ja ihmissuhteissa. Tässä auttavat eri tavalla suunnatut terapiat. Mikäli siis jumiutuu uhrin rooliin ja syyttää aikuisenakin kaikesta onnetonta lapsuutta, mutta ei tee sille mitään, minun ymmärrykseni loppuu. Se kuulostaa samalta kuin sanoisi, että olen ollut lapsena onneton, haluan edelleen olla onneton. Surullista. Sitä se on. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Ja sydänsuruissakin on aina yksilön valinta aikooko käsitellä surun normaalilla kaavalla ja siirtyä eteenpäin ajatuksella, että tästä on opittu jotain ja jotain parempaa tulee tilalle VAI märehtiikö negatiivisesti asiaa jatkuvasti, ei yritä päästä eteenpäin ja lopulta katkeroituu.

Ei se ole valinta, jos ihmisellä ei ole sydänsurujen läpikäsittelemiskykyä. Jos hänen tunteensa on mitätöity lapsuudessa, niin ei sitä synny. Olet ilkeä ja ikävä ihminen luullessasi, että tuommoinen on vain valinta.

Saisiko linkin johonkin tieteelliseen artikkeliin, missä edes mainitaan "sydänsurujen läpikäsittelemiskyky"? Kuulostaa täysin keksityltä.

Lue kaikki psykologiasta, mitä tunteista on sanottu, se löytyy sieltä kyllä.

Tavallaan joo mutta kyllä onnellisuuteen vaikuttaa se, miten muut kohtelee (jos itse kohtelee hyvin) ja ympäristö jonkun verran.

niisku kirjoitti:

Aikuisella ihmisellä on aina vastuu omasta onnellisuudestaan. Toki ympäristö ja muut ihmiset vaikuttavat siihen paljonkin. Hienoa on kuitenkin se, että aikuinen, omasta elämästään vastuun kantava ihminen voi valita haluaako elää sillätavalla, siinä ympäristössä, juuri niiden ihmisten kanssa. MIkäli vastaus johonkin on ei, täytyy harkita mitä sille asialle tekee. Aikuinen voi tehdä valintoja, voi muuttaa, erota, aloittaa uuden suhteen, kieltäytyä päästämästä tiettyjä (läheisiäkin) ihmisiä liian lähelle...mitä se sitten onkaan minkä tarvitsee muuttua, jotta saa itse ne onnen avaimet käteen. Tässä prosessissa ei ole kyse itsekkyydestä, on kyse vastuunkantamisesta, onnellisuudesta ja onnellisena on helpompaa myös levittää onnea ja hyvää ympärilleen. Siksi oma onni on varsin tärkeä asia. 

Onnettomaan lapsuuteen jumahtaminen on myös aikuiselta valinta. Onnetonta lapsuutta ei kukaan valitse, sen sijaan voi valita hoitaa sen aiheuttamat traumat ja opetella uudet toimintatavat niin, ettei trauma ole häiritsevä tekijä arjessa ja ihmissuhteissa. Tässä auttavat eri tavalla suunnatut terapiat. Mikäli siis jumiutuu uhrin rooliin ja syyttää aikuisenakin kaikesta onnetonta lapsuutta, mutta ei tee sille mitään, minun ymmärrykseni loppuu. Se kuulostaa samalta kuin sanoisi, että olen ollut lapsena onneton, haluan edelleen olla onneton. Surullista. Sitä se on. 

Sinäkin olet typerä ja naiivi jos kuvittelet, että tarjolla olevat terapiat auttaisivat kaikkia. Olen hakenut koko elämäni apua sitä saamatta, ennen kuin pikkuhiljaa nyt. Olisin ehdottomasti halunnut parantua aiemmin ja jättää kaikki paskat ajatukset itsestäni taakseni jo ajat sitten, mutta en ole saanut apua siihen. Tiedän, että osa ei koskaan löydä apua, koska sitä ei ole kaikkiin traumaisuuksiin vain tarjolla. Mitä vaikeampi tilanne, sen hankalampi saada apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Ja sydänsuruissakin on aina yksilön valinta aikooko käsitellä surun normaalilla kaavalla ja siirtyä eteenpäin ajatuksella, että tästä on opittu jotain ja jotain parempaa tulee tilalle VAI märehtiikö negatiivisesti asiaa jatkuvasti, ei yritä päästä eteenpäin ja lopulta katkeroituu.

Ei se ole valinta, jos ihmisellä ei ole sydänsurujen läpikäsittelemiskykyä. Jos hänen tunteensa on mitätöity lapsuudessa, niin ei sitä synny. Olet ilkeä ja ikävä ihminen luullessasi, että tuommoinen on vain valinta.

Saisiko linkin johonkin tieteelliseen artikkeliin, missä edes mainitaan "sydänsurujen läpikäsittelemiskyky"? Kuulostaa täysin keksityltä.

Lue kaikki psykologiasta, mitä tunteista on sanottu, se löytyy sieltä kyllä.

Arvaapa mitä? En lue, koska sitä ei siellä ole. Kun esität jonkin väitteen, on sinun vastuullasi todistaa se oikeaksi. Muuten se on keksitty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Ja sydänsuruissakin on aina yksilön valinta aikooko käsitellä surun normaalilla kaavalla ja siirtyä eteenpäin ajatuksella, että tästä on opittu jotain ja jotain parempaa tulee tilalle VAI märehtiikö negatiivisesti asiaa jatkuvasti, ei yritä päästä eteenpäin ja lopulta katkeroituu.

Ei se ole valinta, jos ihmisellä ei ole sydänsurujen läpikäsittelemiskykyä. Jos hänen tunteensa on mitätöity lapsuudessa, niin ei sitä synny. Olet ilkeä ja ikävä ihminen luullessasi, että tuommoinen on vain valinta.

Saisiko linkin johonkin tieteelliseen artikkeliin, missä edes mainitaan "sydänsurujen läpikäsittelemiskyky"? Kuulostaa täysin keksityltä.

Lue kaikki psykologiasta, mitä tunteista on sanottu, se löytyy sieltä kyllä.

Arvaapa mitä? En lue, koska sitä ei siellä ole. Kun esität jonkin väitteen, on sinun vastuullasi todistaa se oikeaksi. Muuten se on keksitty.

Kyllä se on, koska sydänsurujen läpikäyminen ei ole mikään termi josta puhuin vaan tunne-elämää ja se syntyy lapsuudessa tai jää jäihin. Lue vain kaikki psykologiasta tunne-elämään liittyen, niin asia selviää sulle, mikäli et ymmärrä, mitä tunne-elämä, jolla sydänsurut läpikäydään, on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Ja sydänsuruissakin on aina yksilön valinta aikooko käsitellä surun normaalilla kaavalla ja siirtyä eteenpäin ajatuksella, että tästä on opittu jotain ja jotain parempaa tulee tilalle VAI märehtiikö negatiivisesti asiaa jatkuvasti, ei yritä päästä eteenpäin ja lopulta katkeroituu.

Ei se ole valinta, jos ihmisellä ei ole sydänsurujen läpikäsittelemiskykyä. Jos hänen tunteensa on mitätöity lapsuudessa, niin ei sitä synny. Olet ilkeä ja ikävä ihminen luullessasi, että tuommoinen on vain valinta.

Saisiko linkin johonkin tieteelliseen artikkeliin, missä edes mainitaan "sydänsurujen läpikäsittelemiskyky"? Kuulostaa täysin keksityltä.

Lue kaikki psykologiasta, mitä tunteista on sanottu, se löytyy sieltä kyllä.

Arvaapa mitä? En lue, koska sitä ei siellä ole. Kun esität jonkin väitteen, on sinun vastuullasi todistaa se oikeaksi. Muuten se on keksitty.

Kyllä se on, koska sydänsurujen läpikäyminen ei ole mikään termi josta puhuin vaan tunne-elämää ja se syntyy lapsuudessa tai jää jäihin. Lue vain kaikki psykologiasta tunne-elämään liittyen, niin asia selviää sulle, mikäli et ymmärrä, mitä tunne-elämä, jolla sydänsurut läpikäydään, on.

Ja sekin toivottavasti selviää sulle, että osalla ihmisistä se on vaurioitunut, eli eivät voi tuosta noin vain "päättää" käsitellä sydänsurujaan yksin, eikä aina hyvänkään terapeutin kanssa onnistu, koska ne eivät ole mitään jumalia terapeutit ja olen satavarma siitä, että ihmisten kärsimät tunne-elämän ongelmat ovat käytännössä aina edellä niiden hoidoksi kehitettyjä metodeja. Ikävä kyllä.

Niin, no itse olen poistanut ympäristöstäni ihmisiä jotka ovat olleet onneni edessä. Myös oman alkoholiongelmaisen äitini, muuten en olisi koskaan ollut ehjä. Eli kyllä, jokainen on oman onnensa seppä.

Eli osalla on sellaisia tunne-elämän ongelmia, joita ei terapia kykene auttamaan ratkaisemaan, moni saa toki apua tunnetuista metodeista. Ongelmana on myös tarjonta, eli vaikka narsismiterapiaakin on olemassa sen tarjonta on ihan lapsenkengissään ja narsistivanhemman lapsi ei saa välttämättä tavallisesta terapiasta apua.

17

Kyllä ja ei. Onni tosiaan syntyy oman pään sisällä. Pääasiassa sen perustyytyväisyyttä, luottamusta tulevaan sekä uskoa omiin kykyihinsä selviytyä menetyksistä, pettymyksistä, suruista ja vastoinkäymisistä. Onni on myöskin itsensä armahtamista. Uskallusta ja halua antaa itselleen aikaa surra, olla huonolla tuulella jne. 

On aivan totta, että joillekin ei ole koskaan kehittynyt noita ominaisuuksia. Menneisyyttään ei voi muuttaa, tulevaisuuttaan voi. Terapia voi auttaa, mutta silloinkin varsinaisen työn tekee henkilö itse. Terapeutti eikä kukaan muukaan voi tehdä sitä toisen puolesta.