Allekirjoitatko väitteen että onni löytyy itsestä eikä toisesta ihmisestä tai ympäristöstä?

Kuten tästä ketjusta näkee, keskustelijat eivät edes ole yksimielisiä siitä, mitä käytetyt käsitteet tarkoittavat.

Aloittajakin käyttää väärin sanaa 'onni'. Onni tarkoittaa tuuria, ja sehän ei tietenkään ole omista päätöksistä ja valinnoista riippuvaista. Henkilö voi vaikka joutua rattijuopon töytäisemäksi ja kuolla tai vammautua loppuelämäkseen. Oliko uhrilla siinä tapauksessa onni matkassa?

Jos taas aloittaja tarkoittaa onnellisuutta, ajatukset saavat ihan uuden suunnan. Mitä onnellisuus on? Yksilö voi päättää tilanteesta ja olosuhteista riippumatta olla esim. positiivisella asenteella. Esimerkiksi rattijuopon valintojen takia vammautunut ohikulkija (joka ennen onnettomuutta haaveili ja työskenteli ahkerasti ryhtyäkseen balettitanssijaksi) voi ottaa kaiken hyvän irti siitä, ettei tarvitse liikkua itse, vaan voi ajella kaikkialle sähköpyörätuolilla, mutta onko se onnellisuutta? Onko positiivinen asenne, joka on valinta, onnellisuuden synonyymi? Minusta näillä kahdella, vaikka ovatkin sukulaiskäsitteitä, on vivahde-ero.

Itsestä riippumattomat tekijät määrittävät paljolti sitä, kuinka todennäköisesti koemme onnellisuutta. Positiivinen asennoituminen taas on oma valinta, ja sillä voi maksimoida onnellisuuden kokemisen mahdollisuuden, mutta aina se ei riitä.

Allekirjoitan.

Allekirjoitan. Onhan se tälläkin palstalla huomattu miten ikävää jälkeä voi aiheuttaa, jos pakkomielteisesti etsii onnea vaikka pelkästään lapsesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Ja sydänsuruissakin on aina yksilön valinta aikooko käsitellä surun normaalilla kaavalla ja siirtyä eteenpäin ajatuksella, että tästä on opittu jotain ja jotain parempaa tulee tilalle VAI märehtiikö negatiivisesti asiaa jatkuvasti, ei yritä päästä eteenpäin ja lopulta katkeroituu.

Ei se ole valinta, jos ihmisellä ei ole sydänsurujen läpikäsittelemiskykyä. Jos hänen tunteensa on mitätöity lapsuudessa, niin ei sitä synny. Olet ilkeä ja ikävä ihminen luullessasi, että tuommoinen on vain valinta.

Saisiko linkin johonkin tieteelliseen artikkeliin, missä edes mainitaan "sydänsurujen läpikäsittelemiskyky"? Kuulostaa täysin keksityltä.

Lue kaikki psykologiasta, mitä tunteista on sanottu, se löytyy sieltä kyllä.

Arvaapa mitä? En lue, koska sitä ei siellä ole. Kun esität jonkin väitteen, on sinun vastuullasi todistaa se oikeaksi. Muuten se on keksitty.

Ei ole.

Kyllä ja ei. Onnea ei voi löytää vain muista, myös itsessä on oltava rauhaa ja harmoniaa mutta harva niihin pystyy ilman positiivista vuorovaikutusta muiden ihmisten kanssa. Ehkä joku erakkoluonne, muut ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Ja sydänsuruissakin on aina yksilön valinta aikooko käsitellä surun normaalilla kaavalla ja siirtyä eteenpäin ajatuksella, että tästä on opittu jotain ja jotain parempaa tulee tilalle VAI märehtiikö negatiivisesti asiaa jatkuvasti, ei yritä päästä eteenpäin ja lopulta katkeroituu.

Ei se ole valinta, jos ihmisellä ei ole sydänsurujen läpikäsittelemiskykyä. Jos hänen tunteensa on mitätöity lapsuudessa, niin ei sitä synny. Olet ilkeä ja ikävä ihminen luullessasi, että tuommoinen on vain valinta.

Saisiko linkin johonkin tieteelliseen artikkeliin, missä edes mainitaan "sydänsurujen läpikäsittelemiskyky"? Kuulostaa täysin keksityltä.

Lue kaikki psykologiasta, mitä tunteista on sanottu, se löytyy sieltä kyllä.

Arvaapa mitä? En lue, koska sitä ei siellä ole. Kun esität jonkin väitteen, on sinun vastuullasi todistaa se oikeaksi. Muuten se on keksitty.

Ei ole.

Näin sivusta huomautan että lukukykyisellä ihmisellä on myös moraalinen velvolliduus yrittää sivistää itseään.

Koen olevani vastuussa myös muiden onnesta. Velvoitettu välittää myös muiden hyvinvoinnista kuin omastani. Ja tämä säätelee käytöstäni.

Ihmisten aivokemia on erilaista mutta tavallaan tuo on totta.

Jos on vaikka rakastunut ja nauttii toisen ihmisen läheisyydestä hyvin paljon, ei se onni tavallaan tule siitä toisesta ihmisestä vaan ihan omista aivoista. Se toinen ihminen vain saa toisen ihmisen käyttämään oman onnellisuuskapasiteettinsa tehokkaalla tavalla. Onneahan voi tuntea myös unen aikana tai voidaan mallintaa joku virtuaaliympäristö, missä henkilö kuvittelee olevansa eri paikassa.

Toisaalta tuo on filosofista saivartelua mitä tulee nykymaailman käytännön elämään; vaikka ihmisellä pitää olla valmiina kapasiteetti tietyn onnen saavuttamiseen, sitä kapasiteettia ei kuitenkaan saa käyttöön paskojen ihmisten ja paskan ympäristön ympäröimänä. Vähän sama juttu kuin jos joku huippunero syntyy afrikkalaiseen savimajaan sisällissodassa olevan maan keskellä ja hänellä ainoa tulevaisuudenkuva on joutua lapsisotilaaksi ja kuolla nuorena aikuisena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Ja sydänsuruissakin on aina yksilön valinta aikooko käsitellä surun normaalilla kaavalla ja siirtyä eteenpäin ajatuksella, että tästä on opittu jotain ja jotain parempaa tulee tilalle VAI märehtiikö negatiivisesti asiaa jatkuvasti, ei yritä päästä eteenpäin ja lopulta katkeroituu.

Ei se ole valinta, jos ihmisellä ei ole sydänsurujen läpikäsittelemiskykyä. Jos hänen tunteensa on mitätöity lapsuudessa, niin ei sitä synny. Olet ilkeä ja ikävä ihminen luullessasi, että tuommoinen on vain valinta.

Itse kuvittelet olevasi mukava nimittelemällä toista ilkeäksi?

Tosiasia on, että lapsuudesta huolimatta aikuisella yksilöllä on aina mahdollisuus valita. Vaikka sinä jankuttaisit ja nillittäisit tästä totuudesta, se ei muuksi muutu. Ja sinun tuleva nillityksesikin ON valinta - teet tietoisen valinnan nimitellä, keksiä itsellesi ja toiminnallesi tekosyitä ja tuhlata aikaasi av:lla. Niin se vain menee.

Oma elämä helpottuu ihan mahdottomasti kun tajusi, että hei: minä olen vastuussa itsestäni, onnellisuudestani ja tunteistani. Ei kukaan muu.

Olet ilmeisesti vielä hyvin nuori ja naiivi kun et elämästä vielä mitään ymmärrä.

Jokaisella on vapaa tahto tehdä omassa elämässään ne valinnat mitä itse haluaa mutta kaikille ei anneta tarpeeksi paljon asioita valittavaksi vaan elämä vie.

Jos jonkun läheinen on kuolettavan sairas niin se vaikuttaa läheisen elämään eikä siinä auta se että päättää että minä olen itse vastuussa onnellisuudestani. Tai kun läheinen on pahasti päihdeongelmainen ja koko lähipiirin elämä on sen vuoksi yhtä kaaosta halusi tai ei niin ei siinä auta se että hei minä itse vain olen vastuussa tunteistani ja onnellisuudestani. Mitä p....kaa.

Sinä taidat olla kypsymätön

Niin se vaan on. Että jokainen vastaa omasta onnellisuudestaan. Vetää omat rajat ja valitsee miten suhtautuu.

Suruja tulee ja ne pitää surra

Ei jäädä siihen ikuisesti uhriksi

Iän myötä sitä oppii

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Ja sydänsuruissakin on aina yksilön valinta aikooko käsitellä surun normaalilla kaavalla ja siirtyä eteenpäin ajatuksella, että tästä on opittu jotain ja jotain parempaa tulee tilalle VAI märehtiikö negatiivisesti asiaa jatkuvasti, ei yritä päästä eteenpäin ja lopulta katkeroituu.

Tässä oli sanottu oleellisin. Vielä lisäisin, että elämäänsä ei kannata rakentaa miltään osin toisen ihmisen varaan. Ei henkisesti, fyysisesti eikä taloudellisesti. Tämä ei sulje pois aitoa toisesta välittämistä ja toisen rakastamista, mutta aina pitää olla plan B: mitä teen, jos puolisoa tai muita läheisiäni ei enää ole? Joko eron, kuoleman tai vaikkapa välirikon vuoksi. Aina kannattaa ymmärtää menetyksen mahdollisuus silloinkin kun kaikki on hyvin ja se, että vain eteenpäin katsomalla voi selvitä, jos jotakin ikävää tapahtuu. Aivan kauheistakin asioista. Menneisiin takertuminen ja katkeroituminen ei hyödytä. Joillakin se levy vasn jää päälle vuosikymmeniksi...