Katkaisin välit ystävääni
En jaksanut enää ihmistä, jonka kanssa ystävyys perustui vain hänen asioidensa ympärillä pyörimiseen. Tämä nainen on oikukas, kiukuttelee, dramatisoi kaikkea ja on kiinnostunut vain omasta navastaan. Noin vuosi sitten päätin testata, pysyykö hän ollenkaan kärryillä minun elämästäni, jos en kerro hänelle asioitani oma-aloitteisesti. Alkoi nimittäin käpy palaa.
Vuoden odottelin, että hän edes KERRAN kysyisi mitä kuuluu tai mitä olen tehnyt viime aikoina. No ei, jauhoi aina vain omasta elämästään ja siitä miten kaikki kohtelevat häntä väärin (miehet, työnantaja, perhe).
Tällä viikolla annoin sitten tulla täyslaidallisen. Sanoin tälle naiselle, että hän ei ole vuoteen kysynyt minun elämästäni mitään, eikä ollut kiinnostunut kuulumisistani. Ystävä kiukustui ja alkoi väittää vastaan. Kehotin häntä kertomaan edes pari asiaa, mitä minulle on tapahtunut vuodessa. Hän ei tiennyt mitään, tietenkään. Kerroin että yksipuolinen ystävyys saa nyt loppua ja hän varmaan osaa pyöriä oman napaansa ympärillä ilman minuakin.
Nyt tämä neiti yrittää soitella perään ja laittelee Facessa viestejä, että olen narsisti psykopaatti luonnevikainen ämmä. Oli laittanut myös dramaattisen päivityksen, miten hänen ystävänsä on pettänyt hänet. Minulla on kuitenkin parempi ystävänpäivä ilman tätä "ystävää" ja harmittaa vain, miksen poikkassut välejä jo aiemmin.
Kommentit (22)
Niin sitten sait olla ilkeä läheisellesi! Helpottiko?
Minulla oli samanlainen kaveri. Odotin kanssa vuoden ja poistin Facesta. Ala-asteelta alkaen oltiin oltu samassa kaveriporukassa niin alkoi parinkymmenen vuoden kokemuksen jälkeen vituttaa, kun oma perse oli aina se tärkein. Olkoon parempien kavereidensa kanssa.