Kuljen joka arkipäivä bussilla ja seuraava ilmiö on jokapäiväinen
Bussi on täynnä ja osa ihmisistä joutuu seisomaan. Bussissa on nuoria ihmisiä, jotka istuvat reunapenkillä tekemättä elettäkään siirtyäkseen, niin että joku muu pääsisi istumaan. Joskus taas siinä viereuspenkillä on laukku, jota ei voi nostaa pois, ellei joku siitä mainitse. Ovatko nuoret kasvaneet siihen, että he ovat maailmannapa, joiden ei tarvitse muista välittää? Vai mistä tämä ilmiö johtuu? Jos näkee, että bussi on täynnä, niin luulisi olevan selvä ettei varata kahta penkkiä itselle. Eikä puhettakaan, että luovutettaisiin istumapaikka vanhemmalle ihmiselle. Meillä keski-ikäisillä on selvä juttu, että vanhempi ihminen päästetään istumaan.
Kommentit (49)
Tämän ajan ilmiö. Päivän teinit ja nuoret aikuiset ovat äärettömän itsekeskeisiä ja ulkonäkökeskeisiä, päällimmäisenä ajatuksena oma etu ja omat "oikeudet". Käytöstapoja ei osata ja kanssaihmisiä kunnioiteta. Sen näkee tällä palstallakin. Ihania poikkeuksia lukuunottamatta. En tiedä miksi jotkut ikätoverimme ovat kasvattaneet lapsensa näin kelvottoman huonosti.
Nimenomaan keski-ikäinen täti pitää pientä nyssykkäänsä viereisellä penkillä ja katsoo istumaan pyrkivää nuorta aikuista inhoten.
En ole ikinä tavannut yhtään keski-ikäistä joka tarjoaa paikkaansa yhtään kellekkään.
Ei meilläpäin Turussa vaan käyttäydytä noin huonosti! Kuljen tosi ruuhkaisilla busseilla ja aina on kaikki istumapaikat varatut, nuoriso kiipeää siihen eturenkaan päällekin. Vanhuksille annetaan paikka.
Kiinnittänyt huomiota aivan samaan ja syy on varmaan tuo, mitä nuori nainen aiemmin ilmoitti. Kun laukusta mainitsee, nyrpeäilmeinen nuori siirtyy ikkunan viereen, vaikka jäisi seuraavalla pysäkillä pois ja olisi helpompaa vain siirtyä kohti ovea, pois haisevan vanhuksen läheltä. Välillä tuntuu, että ovat raukat ihan päästään sekaisin siinä itsekeskeisyydessään ja tekevät itselleenkin asiat vaikeiksi.
Tota tekee vanhat ja nuoret. Varsinkin pitkän matkan bussissa tota näkee ja se on vitun ärsyttävää. Ihminen näkee ihan selkeesti, että bussi on tulossa täyteen, mutta pitää pitää sitä laukkua siinä viereisellä penkillä. Sit ollaan ku halko nieltynä, kun kysyy voiko istua. Ihmiset on niin saakelin itsekkäitä.
Miksihän mulla on ihan päinvastaisia kokemuksia tästä?
Viime aikojen huomiot käytäväpaikalla istuvista / laukulla paikan varaavista:
- Vanha mies, selvästi jotenkin höpsähtänyt.
- Toinen vanha mies, selvästi huonosti liikkuva, oli bussissa vaan pari pysäkinväliä.
- Keski-ikäinen nainen, käsilaukku tarvitsi oman istuimen ikkunan puolelta. Ei siirtynyt vanhuksen tullessa bussiin toisin kuin seuraava tapaus.
- Teinipoika, reppu oli käytäväpaikalla mutta siirsi sen pois oma-aloitteisesti kun joku mummo köpötti bussiin ja ei ollu muita vapaita paikkoja siinä etuosassa.
- n. 60v hienostonainen, ostoksia ei voinut mahduttaa syliin/jalkoihin.
- Keski-ikäinen nainen nro. 2, jälleen käsilaukku ikkunapaikalla.
- Teinityttö, istui käytäväpaikalle mutta siirtyi kun äiti halusi taaperonsa istumaan johonkin.
- Keski-ikäinen/vanhahko nainen x2. Olivat selkeästi samaa porukkaa, mutta istuivat peräkkäin käytäväpaikalle molemmat kun bussi oli vielä tässä vaiheessa aika tyhjä. Eivät siirtyneet bussin täyttyessä.
Joo, oon kyylä ja tutkin ihmisten käyttäytymistä bussissa työmatkoillani, koska mua risoo tuo tyhjien paikkojen varaaminen.
En yleensä oo ihan pahimmissa ruuhkabusseissa, mutta kuitenkin niin että yleensä vähintään pari tyyppiä jää seisomaan. Tämä tosin yleensä siksi, että keskiosa on tukossa lastenvaunuja ja takaosaan jää tyhjiä paikkoja.
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä tavannut yhtään keski-ikäistä joka tarjoaa paikkaansa yhtään kellekkään.
En minäkään! Tai vanhaa ihmistä myöskään, niillä mummoilla on aina se käsilaukku penkillä tai istuvat käytäväpaikalla. Ei nyt sillä että niiden mummojen pitäis oma paikkansa luovuttaa, mutta ei ole pakko viedä kahta.
Ja sitten valitetaan kun nuoret käyttäytyy huonosti eivätkä omista käytöstapoja. Toki on vittupääteinejä mutta yleensä ne on vaihdevuosista kärsiviä tanttoja jotka eniten tuolla ihmisten ilmoilla aiheuttaa harmia.
aboutme kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä tavannut yhtään keski-ikäistä joka tarjoaa paikkaansa yhtään kellekkään.
En minäkään! Tai vanhaa ihmistä myöskään, niillä mummoilla on aina se käsilaukku penkillä tai istuvat käytäväpaikalla. Ei nyt sillä että niiden mummojen pitäis oma paikkansa luovuttaa, mutta ei ole pakko viedä kahta.
Ja sitten valitetaan kun nuoret käyttäytyy huonosti eivätkä omista käytöstapoja. Toki on vittupääteinejä mutta yleensä ne on vaihdevuosista kärsiviä tanttoja jotka eniten tuolla ihmisten ilmoilla aiheuttaa harmia.
Miksi pitää ottaa vaivat mukaan keskusteluun? Ei miehistäkään sanota että eturauhasvaivaisia ukkoja... Ihankuin nainen määritellään hormonien mukaan eikä luonteen
Mä taidan liikkua ruuhka-aikojen ulkopuolella, kun en ole asiaan kiinnittänyt huomiota. Tai sitten tosiaan en vaan kiinnitä huomiota ja istun vaikka väkisin.
Huvitti, kun ysiluokkalaisen Wilmaan tuli köksän opelta viesti. Ilmoitus tutustumisretkestä ja eniten siinä painotettiin kuinka bussissa käyttäydytään. Kuinka nuoret herrat antavat tilaa tytöille ja vanhemmilleen yms. Juurikin sellaisella vanhemmalla suomella vielä kirjoitettuna. Aivan suloinen muistutus hyvistä käytöstavoista.
Käyttäjä1056 kirjoitti:
aboutme kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä tavannut yhtään keski-ikäistä joka tarjoaa paikkaansa yhtään kellekkään.
En minäkään! Tai vanhaa ihmistä myöskään, niillä mummoilla on aina se käsilaukku penkillä tai istuvat käytäväpaikalla. Ei nyt sillä että niiden mummojen pitäis oma paikkansa luovuttaa, mutta ei ole pakko viedä kahta.
Ja sitten valitetaan kun nuoret käyttäytyy huonosti eivätkä omista käytöstapoja. Toki on vittupääteinejä mutta yleensä ne on vaihdevuosista kärsiviä tanttoja jotka eniten tuolla ihmisten ilmoilla aiheuttaa harmia.
Miksi pitää ottaa vaivat mukaan keskusteluun? Ei miehistäkään sanota että eturauhasvaivaisia ukkoja... Ihankuin nainen määritellään hormonien mukaan eikä luonteen
Niin no, kun ne hormonit tuntuu usein tekevän naisista aika huonosti käyttäytyviä. Vai mistä se sitten johtuu että aiemmin ihan mukavat ihmiset muuttuu tietyssä iässä yhtäkkiä inhottaviksi? (viittaan tällä pariin sukulaiseeni..)
Tää kaikki on uniikkeja yksilöitä ja huipputärkeitä lumihiukkasia on hieno, suvaitsevainen aate, mutta ongelma on se ettei se elä kovin hyvin "tehdään yhdessä hyvää" meiningin kanssa. Kun suvaitaan kaikkea, mitään yhteisiä arvoja ei jää, koska jos joku ei tunnusta sitä arvoa, kaikkien pitää hänen valintaansa kunnioittaa. Kaiken suvaitseva yhteiskunta on repaleinen, eikä repaleisessa yhteiskunnassa kukaan ole yleismaallisesti kunnioituksen arvoinen. Pelkästään ihmisten kategoroiminen "vanhempiin" on ikärasismia joten et voi antaa paikkaasi vanhemmalle koska et voi ajatella hänestä rasistisesti että hän on vanhus. Et cetera...
Itse matkustan bussilla monesti viikossa ja monesti olen ihmetellyt ihmisten välinpitämättömyyttä. Tässä eräs päivä bussiin astui vanhempi naishenkilö ja bussissa oli kaikki istumapaikat "varattuina". Toisella puolella istui noin samaa ikäluokkaa oleva tyttö kuin minä (18v) joka istui ikkunapaikalla ja treenikassi oli viereisellä penkillä.
Kuulin kun tämä bussiin tullut rouva kysyi tytöltä voiko tähän istua. Mutta hän vain katseli ulos kuulokkeet korvilla. Itse luovutin ilman muuta hänelle paikkani.
Toinen tapahtuma sattui muutama viikko sitten kun bussiin tuli vanhempi rouva vetokärryn kanssa ja hän laittoi kärryn paikalle johon yleensä tulee ihmisiä vaunujen kanssa ja meni itse istumaan. Bussi teki jyrkän käännöksen ja naisen vetokärry meni pitkin ja poikin lattiaa ja tavarat sinkoilivat sinne tänne. Moni vain katsoi eikä tyytyneet auttamaan.
Itse menin ja keräsin hänen tavaransa ja hän jäi samalla pysäkillä kuin minä, joten autoin myös häntä kärryn nostamisessa bussista.
Kaikenlaista sitä aina näkeekin.
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä tavannut yhtään keski-ikäistä joka tarjoaa paikkaansa yhtään kellekkään.
Ei siis olla osuttu samaan bussiin.
Minä olen keski-ikäinen täti, joka aina istuu ikkunan viereen, jos molemmat paikat ovat vapaana, laukkua pidän sylissäni. Ja vanhoille ja muille paikkaa tarvitseville (esim. äiti lapsineen)
tarjoan paikkaa.
Ainoa kauhistelun aihe bussissa on läskit, jotka istuvat viereen, vaikka eivät siihen edes mahdu. Ne joutavat seisomaan, jotka eivät mahdu omalle puolelle istumaan.
Mä ite varaan sillä laukulla paikkaa mun kaverille joka on tulossa samaan dösään
Miksi laukusta pitäisi motkottaa? Minä sanon vain reippaasti, että Moi,istuisin tähän. Kyllä se laukku siitä siirtyy.
Tai jos ikkunapaikalle haluan, tulen istumaan tähän, en kysele onko vapaata.
Mikä ongelma tuossa nyt on? Jos tarvitsen paikkaa ja se on varattu laukulla, kysyn, että onko tässä paikka vapaana. Tähän mennessä laukku on aina vapautunut sillä kysymyksellä.
Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia, miksi mun siis pitäisi luovuttaa paikkani jollekkin toiselle???
Sitä paitsi ei kiinnosta istua jonkun haisevan vanhuksen vieres ni siks pidän laukkuu siinä.
N15