Miksi sterilisaatioon on niin tiukat kriteerit?
Lain mukaan sterilisaatioon voidaan ryhtyä henkilön omasta pyynnöstä, kun
- henkilö on synnyttänyt kolme lasta tai hänellä on yksin tai aviopuolisonsa kanssa yhteensä kolme alaikäistä lasta
- hän on täyttänyt 30 vuotta
- raskaus vaarantaisi hänen henkensä tai terveytensä
- hänen mahdollisuutensa ehkäistä raskaus muulla tavoin ovat epätavallisen huonot
- on syytä otaksua, että hänen jälkeläisillään olisi tai heille kehittyisi vaikea sairaus tai ruumiinvika
- hänen sairautensa tai muu siihen verrattava syy vakavasti rajoittaa hänen kykyään hoitaa lapsia.
Kahdessa ensimmäisessä perusteessa riittää suorittavan lääkärin päätös, kohdissa 3 ja 4 edellytetään kahden lääkärin päätöstä ja kohdissa 5 ja 6 tarvitaan Valviran lupa.
Miksei syyksi riitä, että olen 27, enkä TODELLAKAAN IKINÄ MISSÄÄN TILANTEESSA halua lapsia? Miksei se ole tarpeeksi painava syy, että ehkäisyn pettäessä päätyisin todennäköisemmin itsemurhaan kuin synnytykseen? Aina heitetään se perustelu, että "mitä jos kadut myöhemmin?". No eikös se silloin ole oma ongelmani? Paljon mielummin katuisin sterilisaatiota kuin lasta.
Kommentit (39)
Vierailija kirjoitti:
Sterilisaatio kallis? Mä maksoin poliklinikkamaksun Essuresta. Voihan toi tietty jollekin olla liikaa..
Arvaapa, kuinka kalliiksi se tuli veronmaksajille?
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi olla 18v kuten muissakin aikuisuutta vaativissa asioissa.
Ei missään tapauksessa. Kun osa niistä 3-kymppisenä sterilisaation tehneistäkin tulee katumapäälle ja ihan saman kumppanin kanssa 2-3 vuoden kuluttua halutaankin lapsi. Silloin ei sterilisaation purkuleikkaukseen pääse julkiselle puolelle, ja lapsettomuusklinikassa annetuista hoidoistakaan kela ei korvaa mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sterilisaatio kallis? Mä maksoin poliklinikkamaksun Essuresta. Voihan toi tietty jollekin olla liikaa..
Arvaapa, kuinka kalliiksi se tuli veronmaksajille?
Vähemmän kuin sun elintasokremppasi, joiden hoidon minä joudun veronmaksajana kustantamaan. Ja ehdottomasti vähemmän kuin kirjastopalvelut, koulusi, joukkoliikenne, what ever you use.
Hormonikierukka on varmempi kuin sterilisaatio.
Varmaan sekin, että sitku ne parikymppiset teinit on angsteissaan tehny sterilisaation, niin aletaan kolmekymppisinä vinkumaan, että on harhaanjohdettu ja annettu väärää tietoa, ja joudutaan juoksemaan terapiassa koko loppuikä kun ei omia lapsia saa. Ja vaaditaan tietysti korvauksia yhteiskunnalta ja käräjöimään heti ku lompakko antaa myöden.
Tämä toimintamalli ei palvele ketään.
Voihan tietysti itse steriloida itsensä, sitä ei voi yhteiskunta estää. Miespuolinen kaveri on antanut lyödä kasseille pesismailalla niin monta kertaa, ettei lapsia enää voi saada. Ja eikö pari vuotta sitten käytetty deittiraiskauksissa jotain hevosten kipulääkettä, joka aiheutti lapsettomuuden uhreilleen? Sitä vaan sitten hommaamaan laittomasta kaupasta.
Sitten voi tietysti hommata anoreksian, niin kuukautiset loppuu.
Keinoja löytyy, jos haluaa niitä oikeesti löytää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sterilisaatio kallis? Mä maksoin poliklinikkamaksun Essuresta. Voihan toi tietty jollekin olla liikaa..
Arvaapa, kuinka kalliiksi se tuli veronmaksajille?
Vähemmän kuin sun elintasokremppasi, joiden hoidon minä joudun veronmaksajana kustantamaan. Ja ehdottomasti vähemmän kuin kirjastopalvelut, koulusi, joukkoliikenne, what ever you use.
Olisko pointti kuitenkin ollut se,että sterilisaatio on kallis,riippumatta siitä kuka sen maksaa.Siksikään ei varmaan tehdä ihan heppoisin perustein kenelle tahansa.
Minusta tuo "voi tulla katumapäälle" on huono perustelu.Elämässä ylipäätään tehdään valintoja,joita saattaa katua myöhemmin.Kyllä sen tietää aikaisemmin kuin 30-vuotiaana haluaako lapsia.Ikäraja voisi olla vaikka 25v.
Koska naisen velvollisuus on synnyttää mahdollisimman monta uutta ihmistä maailmaan. Ihmiset nimittäin ovat kuolemassa sukupuuttoon, koska kaikki muuta lajit maailmassa vievät ihmisten elintilan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
3 vuotta syöt vielä pillereitä, ompa ihan vitun vaikeeta.
Itse asiassa joillekin hormonaalinen ehkäisy voi olla "ihan vitun vaikeata".Mä jouduin luopumaan e-pillereistä veritulppariskin takia.Minipillereiden kanssa vuosin kuin Niagaran putous monta viikkoa putkeen.Nyt on hormonikierukka,jonka kanssa on helvetellinen PMS ja kuukautiskivut tuntuvat siltä kuin joku repisi kohtua kappaleiksi.Mieluusti menisin sterilaatioon vaikka saman tien,jos ikä sallisi.
Mä olisin jo aikoja sitten ilmoittanut miehelle, että käyttää kondomia. Kaikkeen säkin alistut seksin takia. Onkohan tuo steri edes sun oma idea, miksei ukkos tee vasektomiaa ellei se halua lapsia? Meillä teki mies vasektomian ja elämä on helppoa. Operaatio oli hänelle helppo!
Miksi pirussa sitä koko ajan perustellaan sillä, että "sitä saattaa katua"? Saattaahan sitä katua aika montaa asiaa elämässään, mutta onko se syy lainsäädännön puuttua asioihin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
3 vuotta syöt vielä pillereitä, ompa ihan vitun vaikeeta.
Itse asiassa joillekin hormonaalinen ehkäisy voi olla "ihan vitun vaikeata".Mä jouduin luopumaan e-pillereistä veritulppariskin takia.Minipillereiden kanssa vuosin kuin Niagaran putous monta viikkoa putkeen.Nyt on hormonikierukka,jonka kanssa on helvetellinen PMS ja kuukautiskivut tuntuvat siltä kuin joku repisi kohtua kappaleiksi.Mieluusti menisin sterilaatioon vaikka saman tien,jos ikä sallisi.
Mä olisin jo aikoja sitten ilmoittanut miehelle, että käyttää kondomia. Kaikkeen säkin alistut seksin takia. Onkohan tuo steri edes sun oma idea, miksei ukkos tee vasektomiaa ellei se halua lapsia? Meillä teki mies vasektomian ja elämä on helppoa. Operaatio oli hänelle helppo!
Ihan itse suhtaudun vainoharhaisesti ehkäisyyn(minä sen vahingon seuraukset joutuisin kestämään),tietysti tuo miehen vasektomia on yksi ratkaisu.Siihen ei taida olla älyttömiä vaatimuksia? Miten vasektomian saa hankittua,mennäänkö ensin ihan terveyskeskuslääkärin puheille?
Erityisesti tuo, että pitää olla 3 ELÄVÄÄ lasta, on älytön ja loukkaava sääntö. Se paljastaa, että suomalaisen lain taustalla ovat väestöpoliittiset syyt, eivät naisen ja yksilön oikeuksia korostavat.
En tajua sitä, että esim. 17-vuotias on tarpeeksi kypsä päättämään että haluaa pitää lapsen, mutta 27-vuotias ei ole tarpeeksi kypsä päättämään ettei -vieläkään- halua lasta.
Olen nähnyt monen 35-55-v miehen katuvan sterilisaatiota. Aina sama kuvio: "en halua enää ikinä lapsia, en ihan varmasti, vaikka menettäisin koko perheeni onnettomuudessa ja vaimolle ei käy ihan mikään ehkäisy", vasektomia, ero, uusi puoliso, "haluankin lapsen". Tämä kaikki voi tapahtua jopa 1-1,5 v aikana. Minusta, näiden tuuliviirien vuoksi, miesten kohdalla voisi sterilisaation ikärajan nostaa 40-50 vuoteen. Nainen sen sijaan tod näk jo 40-vuotiaana tietää, haluaako lapsia.
Ps. Essure on hyvä, puoli vuotta sitten mulle 40 v tehtiin
Tyhmä kysyy, että onko vasektomiaan samat kriteerit? Jotenkin en löydä selkeeää vastausta, en näköjään osaa kuukkeloida...
Vierailija kirjoitti:
Tyhmä kysyy, että onko vasektomiaan samat kriteerit? Jotenkin en löydä selkeeää vastausta, en näköjään osaa kuukkeloida...
Samat on kriteerit.
Vierailija kirjoitti:
Olen nähnyt monen 35-55-v miehen katuvan sterilisaatiota. Aina sama kuvio: "en halua enää ikinä lapsia, en ihan varmasti, vaikka menettäisin koko perheeni onnettomuudessa ja vaimolle ei käy ihan mikään ehkäisy", vasektomia, ero, uusi puoliso, "haluankin lapsen". Tämä kaikki voi tapahtua jopa 1-1,5 v aikana. Minusta, näiden tuuliviirien vuoksi, miesten kohdalla voisi sterilisaation ikärajan nostaa 40-50 vuoteen. Nainen sen sijaan tod näk jo 40-vuotiaana tietää, haluaako lapsia.
Ps. Essure on hyvä, puoli vuotta sitten mulle 40 v tehtiin
Niin että jos on koko ikänsä tiennyt ettei halua lapsia,pitäisi jaksaa ehkäisypelleilyä 40-vuotiaaksi? :O
Ei sellaista asiaa elämässä olekaan,etteikö joku katuisi väärää valintaa.Ei sillä perusteella,että "joku voi tulla katumapäälle" pitäisi rangaista koko kansaa pitämällä sterilaation ikäraja korkealla. 25-v. olisi hyvä raja.
Älkää nyt ainakaan Essurea ottako kun sterilisaation valitsette! Sillä on todella pahojen sivuvaikutusten riski ja monet naiset Suomessakin joutuu menemään poistoleikkaukseen. Etsikää netistä halusanoilla Essure Problems.
Vierailija kirjoitti:
Erityisesti tuo, että pitää olla 3 ELÄVÄÄ lasta, on älytön ja loukkaava sääntö. Se paljastaa, että suomalaisen lain taustalla ovat väestöpoliittiset syyt, eivät naisen ja yksilön oikeuksia korostavat.
Jumankauta! En ollut edes tajunnut, että tuokin on kriteereissä! Helkkarin törkeää meininkiä oikeasti. Ihan kuin se ei olisi yksilölle tarpeeksi tuskallista, jos on joutunut kärsimään useamman abortin, keskenmenon, tai jopa synnyttämään kuolleen lapsen. Näitäkö ei sitten edes lasketa tähän? -Alkuperäinen Ap
Kyllä Suomi on täynnä kotia odottavia lapsia mutta kun ne ei kelpaa kun hyi jonkun wtn lapsi jo häiriintynyt pilalla. Kaikki haluaa vain vauvan.
Abortti on oikea ratkaisu ei adoptioon antaminen. Raskaus ja synnytys ja niistä toipuminen ei ole mitään pikkujuttuja eikä se että on hylätty adoptiolapsi.