Lue keskustelun säännöt.
Voiko kummiudesta kieltäytyä?
12.02.2016 |
Pidän lapsista yleensä, mutta mielestäni en ole kovin hyvä kummitäti sellaisille, jotka asuvat kaukana. En halua lähetellä lahjoja jouluisin ja synttäreinä, kun en oikeasti edes tunne koko lasta. Tämän hetkinen kokemukseni kummiudesta on melko nuiva. Minulla on pari kummilasta, jotka kylään tullessaan pistävät koko kämpän maan tasalle vanhempien puuttumatta asiaan mitenkään. Ei tulisi mieleenkään ottaa näitä mussukoita kontolleni edes tunniksi saatika sitten yökylään tai pidemmälle visiitille. Jos olisin kehdannut, olisin vanhemmat ja heidän kasvatustyylinsä tuntien kieltäytynyt kunniasta alun perinkin. Mutta miten kummiudesta voi kieltäytyä?
Kommentit (33)
Tiedän yhden pariskunnan, joka kieltäytyi vedoten oman parisuhteensa tilaan. Kokivat, etteivät voi ottaa yhteistä kummilasta kun eivät edes tiedä ovatko tulevaisuudessa yhdessä. Mielestäni hyvä ja perusteltu syy.
Itse epäilin, ettei ystäväni mies olisi suostunut lapsemme kummiksi, mutta pyysin kuitenkin molempia, koska asia oli minulle oikeasti tärkeä ja mies on hieno mies. Suostui yllätyksekseni mielellään ja on tällä hetkellä ainut kummeista jota 1v 3 kk tyttäreni ei vierasta. Olisin ymmärtänyt kummiudesta kieltäytymisen hyvin, mutta olen tosi iloinen, että hän ei kieltäytynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa kieltäytyä, ihan turhaa hommaa koko kummius.Nykypäivän ihmiset eivät jaksa ja halua sitoutua vuosiksi mihinkään ja ystävyyssuhteet katkeavat, muutetaan ym.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa kieltäytyä, ihan turhaa hommaa koko kummius.Nykypäivän ihmiset eivät jaksa ja halua sitoutua vuosiksi mihinkään ja ystävyyssuhteet katkeavat, muutetaan ym.
No jopas on itsekäs asenne.
Kyllä vain monet haluaa sitoutua, mutta hyvä vain, että sä et sitoudu, jos susta ei tunnu hyvältä sitoutua.
Vältytään paljolta mielipahalta. Lasten mielipahalta ennenkaikkea.
Ei siitä luottamustehtävästä ole oikeastaan soveliasta kieltäytyä. Nykyään kaikista on tullut vaan niin itsekkäitä, että tekevät just niin kuin huvittaa. Tällöin on tietty parempi kertoa, jos olisi aikomus olla niin itsekäs kummi, ettei lasta aikoisi tavata.
Mä olen "kummi" ja sanoin, että tapaan tyypin mielellään sit ku se pääsee ylioppilaaksi, en ennen.
Ne tiesi ihan hyvin, etten mä voi sietää pikkulapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä aikoinaan vanhempani vielä erottuaankin huolehtivat kumminvelvollisuuksistaan epäilyttävän tunnollisesti verrattuna siihen miten piittaamattomia suhtautuivat rooliinsa vanhempina. Siinä sai kummityttö kahdet lahjat vuodesta toiseen huomattavia rippi-ylppäri-kihlajais-hää-ynnämuitakissanristiäisjuttuja myöten. Omalla lapsella ei sitten niin väliä mutta ulkopuolisille niiden piti esittää. Eikä ollut kys. Kummilapsella muutenkaan rahasta puutetta.
Että hiukan jäi outo maku näistä jutuista tuonkin takia
Minulla on 4 kummilasta joista 1 asuu toisella puolella suomea, häntä muistan syntymäpäivän ja joulun lisäksi satunnaisilla korteilla ym koska näemme vain pari krt vuodessa.
Näiden 3 samassa kaupungissa asuvien kanssa tapaan säännöllisesti. Kahtien vanhempien kanssa olemme lähemmät ystävät kuin tämän kolmannen kanssa. Aikoinaan yllätyin kun 5v sitten pyysivät kummiksi, koska näimme vain muutamia kertoja vuodessa silloin. Heillä on melko suppea ystäväpiiri niin varmaan siksi valikoiduin kummiksi.
Nykyään tunnen jopa ahdistusta tämän lapsen kummeudesta. Äitinsä yrittää saada lasta meille yökylään ja vl-kylään vihjailemalla asiasta, mutta lapsi itse ei vaikuta edes haluavan. Itsekään en mielellään ottaisi, koska aika menee yleensä tappeluun tämän kanssa. Olen aina ollut vähän eri mieltä kasvatusasioissa heidän kanssaan ja lapsi onkin melkoisen hankala tapaus nykyään. Ei ilkeä mutta todella huomion kipeä ja kaikki pitäisi tapahtua hänen ehdoillaan ja huomio olla 100% hänessä. Muutoin homma menee kätinäksi, itkuksi ja raivoamiseksi.
No, en ole 5v palvelijaksi alkanut niin varmaan tajuaa itsekin että täällä ei sama peli vetele. Lapsella on kuitenkin molemmat vanhemmat ja isovanhemmat ja heillä myös hoidossa silloin tällöin.
Tunnen siis huonoa omaa tuntoa siitä että en mitenkään nauti ajasta tämän yhden lapsen kanssa ja lähinnä tapaan heitä velvollisuudentunteesta :( Ainut yhdistävä tekijä hänen vanhempien kanssa on enää tämä kummilapsi. Kertaakaan emme ole äitinsä kanssa nähneet lapsen syntymän jälkeen ilman lasta.
Muiden kanssa ystävyyssuhteemme ei ole muuttunut, lähinnä rikastunut kummiuden jälkeen. Nämä muutkaan lapset eivät ole ilman vanhempia olleet täällä hoidossa, ovat toki nuorempiakin. Heidän voisin kuitenkin jo nyt ottaa hoitoon jos tarvetta ilmenisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tottakai voi ja pitääkin kieltäytyä, jos ei kummiksi halua. Itsekin olen kieltäynyt kummiudesta.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka reagoisitte, jos pyytäisitte jotain ihmistä kummiksi ja hän kieltäytyisi?
Vältän tuollaisen tilanteen pyytämällä kummiksi vain sellaista henkilöä, yleensä lähisukua, jonka tiedän varmasti suostuvan ja pyyntöä kummiksi jopa odottavan.
Ei ole minusta sellainen asia, että pyydellään ketä tahansa satunnaista tuttua, koska onhan siitä hiukan epämukavaa kieltäytyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi kieltäytyä. Itse olen kysyttäessä sanonut useampaan otteeseen, kohteliaasti : "Kiitos luottamuksesta, valitettavasti en ole käytettävissä".
Tirsk. Voi vastata kirjeelläkin: Kiitän mielenkiinnostanne tarjota minulle tätä luottamustehtävää, valitettavasti en juuri nyt voi ottaa sitä vastaan. Älkää epäröikö myöhemmin tarjota minulle vastaavia toimia, mikäli niitä jatkossa ilmenee.
Kyllä minutkin vaan pakotettiin kummiksi, uskokaa tai älkää. Puhelimessa pyysivät, sanoin että kiitos mutta en halua, asun sen verran kauempana ja muutenkin perustelin. Asian piti olla ok. Jonkun ajan päästä tuli puhelu että voi kun he eivät enää keksineet kuule ketään muuta, ja lapsi tarvitsee kuudennen kummin ja he ovat laittaneet jo minun nimeni papereihin. Vitutti.
En päässyt edes ristiäisiin (meillä todella on välimatkaa) ja erosin heti tämän tapauksen jälkeen kirkosta, ettei voisi sattua uusiksi. Nyt on vaan huono omatunto kolme kertaa vuodessa, kun aina unohdan nimipäivät, en keksi lahjoja jouluna ja harvoin pääsen synttäreillekään osallistumaan. Ei hekään meillä vastavuoroisesti vieraile.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minutkin vaan pakotettiin kummiksi, uskokaa tai älkää. Puhelimessa pyysivät, sanoin että kiitos mutta en halua, asun sen verran kauempana ja muutenkin perustelin. Asian piti olla ok. Jonkun ajan päästä tuli puhelu että voi kun he eivät enää keksineet kuule ketään muuta, ja lapsi tarvitsee kuudennen kummin ja he ovat laittaneet jo minun nimeni papereihin. Vitutti.
En päässyt edes ristiäisiin (meillä todella on välimatkaa) ja erosin heti tämän tapauksen jälkeen kirkosta, ettei voisi sattua uusiksi. Nyt on vaan huono omatunto kolme kertaa vuodessa, kun aina unohdan nimipäivät, en keksi lahjoja jouluna ja harvoin pääsen synttäreillekään osallistumaan. Ei hekään meillä vastavuoroisesti vieraile.
Nyt tämä tyttö on "jo" viisivuotias, lasken vuosia rippijuhliin, jolloin huono omatunto päättyy...
:,D Tää oli ihan paras! Voi sua raasua :/