Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut eivät salli toisille negatiivisia tunteita?
11.02.2016 |
Mutta itse saavat niitä kyllä näyttää.
Myöskään omia mielipiteitä ei saisi olla.
Kommentit (23)
Kyseessä on yleensä vamppyyri eli energiasieppari.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oisko tähän jotain konkreettista esimerkkiä? sanooko joku sulle "älä iloitse seurassani"? no ei, joillain ihmisillä on vaan huonompi kyky kohdata omia ja toisten tunteita. varmaan opittua.
Onhan näitä. Täälläkin on todella kiukkuisia kirjoittajia välillä haukkumassa äitejä, jotka kehtaavat valittaa väsymystään ("itse olette lapsia hankkineet, älkää valittako!"); naisia, jotka valittavat miestensä laiskuutta ("Itse olette ne valinneet/opettaneet laiskoiksi!");ihmisiä, jotka kehtaavat valittaa rahapulaa ("mä tulen toimeen satasen pienemmillä tuloilla, et sä mikään köyhä ole!") jnejne.
En tiedä, miksi jotkut ovat tuollaisia. Onko heillä itsellään niin raskasta arki, että vituttaa, kun muut eivät kestä sitä hammasta purren?
Vai onko kyse siitä, että he eivät ymmärrä, ettei valittaja odota mitään pikaratkaisua ongelmaansa, vaan empatiaa? Tai kenties haluaa vaan keskustella oman ongelmansa yleisyydestä ja kuulla kohtalonsisarten kertomuksia? Kun nuo tyypit sitten tarjoilevat neuvojaan, eivätkä ne kelpaa/sovellu, he turhautuvat ja käyvät aggressiivisiksi:
Yleensä ihmiset ovat ihan suht fiksuja, ja osaavat helpot ratkaisut miettiä aivan itsekin, ei siihen kaivata jotain palsta-besserwisseriä tarjoilemaan itsestäänselvyyksiä. Mutta empatiaa ja vertaiskokemuksia kaipaa oikeastaan jokainen.
Samojen ihmisten en yleensä koe suhtautuvan negatiivisesti toisten iloitsemiseen. Ennemminkin koen, että nämä "ei saa valittaa oli mikä oli" -tyypit ovat korostetun teennäisiä tsemittäjiä. Kaikki on aina niin hiton hyvin, vaikkei olisikaan. No, pääasia, ettei JUMALAUTA VALITETA!
Sen huomaa siitä (ettei saa iloita) kun toisen naama menee sen näköiseksi kuin olisi juuri haistanut hapankaalia..
A.p
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun on vaikea sallia kumppanilleni negatiivisia tunteita. Mielipiteitä saa kyllä tietenkin olla ja etenkin ilosta tulen itsekin iloiseksi. Toivoisin että oppisin sallimaan myös negatiiviset tunteet, ts olemaan hermostumatta niistä mutta vaikeaa on. Syynä reagoimiseeni on se, että isäni raivostui lapsuudessani usein aivan hirveästi ja siitä on jäänyt trauma, ts. pelko joka ilmenee ärtymyksenä/hermoiluna jos kumppani on pahalla päällä. Tiedän että on jo se, että tiedostan tilanteen on hyvä asia, mutta käytännön ratkaisuun on siitä vielä matkaa.
Mun äiti on just tuollainen minua kohaan. Ystäviään kohtaan ei kehtaa, koska eihän hänestä kukaan pitäis. Sitten kehtaa vielä selittää mulle, että on pidetty ihminen muiden seurassa, eikä voi käsittää, miksi mä suhtaudun niin negatiivisesti. No tietenkin siksi, koska HÄN suhtautuu MINUUN negatiivisesti ("älä nyt taas valita, ei siitä ja siitä mielipahasta pidä välittää" mmm-m, että tunteettomana robottinako pitäisi elää?)
Hänen "ystävänsä" eivät katselisi häntä hetkeäkään, jos hän käyttäytyisi heitä kohtaan samoin kuin silloin kun ei koe tarvetta esittää. No, eipä äiti paljon enää jaksa kuulemma ystäviään tavata. En ihmettele, mahtaa olla raskasta olla ja esittää hyväntuulista, kun ei todellakaan sellainen pohjimmiltaan ole.
Turha varmaan sanoakaan, ettei hän ole koskaan ollut ylpeä minun onnistumisistani eikä iloinen minun hyvästäni.
En tiedä miksi näin on, eikä (enää) kiinnostakaan tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyseisellä ihmisellä ei ole mitään traumoja ja oikeastaan tuo vaatimus olla näyttämättä negatiivisia tunteita, onkin aunoastaan minulle suunnattu.
Toisaalta, kun sitten koetan olla ystävällinen jne. olen teennäinen mielistelijä.
Eli, kun mikään ei kelpaa.
Sama ongelma on ollut jo aiemmin, josta kuvittelin jo päässeeni, sillä välimme ovat olleet jäissäkin.
Ehkä täytyy kutistaa taas yhteydenpito minimiin, mikä taas olisi huono asia muiden osapuolten kannalta.
Mutta, jos ihmisellä ei ole minkäänlaista halua tulla toimeen?
A.p
Niin ja kun olen oikeasti hyvällä tuulella, sekin ärsyttää häntä.
A.p
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli tuntuu (on aina tuntunut) että, jos en vastaa hänen kulloistaankin mieli-alaa, olen ärsyttävä.
Ja mieluiten minun täytyisi olla harmaa hiiri, jolla ei ole omaa tahtoa, mielipiteitä ja josta olisi mahdollisimman vähän vaivaa. Eli olisi kuin näkymätön seinäkukkanen, vaikka on paikalla.
Mutta ei kai kukaan tuollaiseen taivu ja miksi vain minun täytyisi, kun muut saavat olla omia itsejään?
A.p
Jotkut ihmiset tuntuvat ahdistuvan ihan mahdottomasta, jos puhuu jostakin asiasta negatiiviseen sävyyn. Ehkä se herättää heissä jotain torjuttuja tunteita tai jotain, en tiedä. Kuitenkin puhumalla pystyy purkamaan niin hyvää kuin pahaakin mieltä. Jotkut vain katsovat sen omaksi oikeudekseen eivätkä halua vastavuoroisesti kuunnella toisia. Jos ihminen voisi ja saisi purkaa sanallisesti pahaa oloaan, jäisi ehkä moni ammus ampumatta ja puukko pysyisi tupessaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eli tuntuu (on aina tuntunut) että, jos en vastaa hänen kulloistaankin mieli-alaa, olen ärsyttävä.
Ja mieluiten minun täytyisi olla harmaa hiiri, jolla ei ole omaa tahtoa, mielipiteitä ja josta olisi mahdollisimman vähän vaivaa. Eli olisi kuin näkymätön seinäkukkanen, vaikka on paikalla.
Mutta ei kai kukaan tuollaiseen taivu ja miksi vain minun täytyisi, kun muut saavat olla omia itsejään?A.p
Oikeutuksen tunnelukko varmasti hänellä.
Ja siitä olen eri mieltä, että hän ei olisi muillekin tuollainen. Tuolla tavalla kontrolloivat ihmiset ovat miltei aina liki kaikkia kohtaan samanlaisia; sitä ei välttämättä itse kykene havainnoimaan.
Mikä kumma on oikeutuksen tunnelukko?
Niin varmasti onkin, että on muillekkin.
A.p
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä kumma on oikeutuksen tunnelukko?
Niin varmasti onkin, että on muillekkin.A.p
http://www.tunnelukkosi.fi/tunnelukot/#Label11
Nuo tunnelukot ovat ihan käteviä itseymmärrykseen ja muiden ymmärtämiseen.
Vierailija kirjoitti:
Eli tuntuu (on aina tuntunut) että, jos en vastaa hänen kulloistaankin mieli-alaa, olen ärsyttävä.
Ja mieluiten minun täytyisi olla harmaa hiiri, jolla ei ole omaa tahtoa, mielipiteitä ja josta olisi mahdollisimman vähän vaivaa. Eli olisi kuin näkymätön seinäkukkanen, vaikka on paikalla.
Mutta ei kai kukaan tuollaiseen taivu ja miksi vain minun täytyisi, kun muut saavat olla omia itsejään?A.p
ap minulla on samanlainen työkaveri. Häntä ärsyttää mukamas kovaääninen puhelimeen (asiakas) puheluni vaikka tosiasiassa puhun hiljempaa kuin kollega vieressä josta hän pitää. Hänen aidosti kovaääninen puhelut ei haittaa (vaikka niistä on taas muut tuökaverit valittaneet) Samoin mielipiteeni on aina väärä, mutta viimeviikolla kollegan sama mielipide oli oikea.
Tein niin tai näin tämä yksi kolleega etsimällä etsii jotakin moitittavaa, ihan naurettavuteen asti, mutta ei puutu emämokiin jotka muut tekevät vaan kuittaa ne naureskelemalla tai olankohautuksella. Samoin vahtii minua esim työaikojani kun taas muiden en, vaikka olen ylitarkka työskentelystäni, työajoista (koska ahdistaa se tarkkailu).
Syy on se, että tämö kolleega halveksuu minua, koska harrastaa työpaikkakiusaamista. Hänellä on aina ollut se yksi "uhri" ja kun nousin häntä vastaan hänen epäoikeuden mukaisen käyhöksen takia, hän otti minut silmätikukseen. Kyllä, olen työterveyteen ottanut asiasta yhteyttä.
Ap, äitini on tuollainen mua kohtaan. En tiedä miksi. Hän vähättelee silloinkin, vaikka ongelmat olisivat tosi vakavia ja moittii tunteiden näyttämistä, jos sellaiseen erehdyn hänen nähden.
Myös jos olen innoissani jostain uudesta, hän muistaa kertoa kuinka vaikeaa se on (ilmeisesti juuri minulle on hänestä vaikeaa asiat, joihin muut pystyvät). Äiti kutsuu välillä käymään, en mene usein. En tiedä ymmärtääkö hän, miksi. Olen joskus koettanut asiasta puhua, mutta kaikki sellainen on hänestä turhasta valittamista, vanhojen muistelua jne, joten en jaksa enää yrittää puhua ja tulla torjutuksi. Käyn harvoin ja pidän jutut pinnallisina.
Luulen, että pohjalla on se, että jos hän kannustaisi minua ja edesauttaisi, että pääsisin kunnolla elämässä eteenpäin, hän joutuisi hyväksymään huonon suhteemme ja sen, että pärjäämisestäni hyvin pieni osa on hänen tukensa ansiota, kun se on läpi elämän ollut riittämätöntä. Alitajuisesti hän ehkä toivoo, että jäisin puolitaitoiseksi, lapsimaiseksi aikuiseksi, niin pysyisin hänen lähellään ja hänellä olisi mahdollisuus ikäänkuin korjata aikuisuudessa, että ei ollut aina kovin hyvä äiti kun olin lapsi. Todellisuudessahan tuo käytös vain etäännyttää minua entisestään.
Tuo tarkkailu on myös tuttua. Tuntuu kuin koko-ajan olisit suurennuslasin alla.
Todella ahdistavaa.
Ole siinä sitten rento.
A.p
Vierailija kirjoitti:
Sen huomaa siitä (ettei saa iloita) kun toisen naama menee sen näköiseksi kuin olisi juuri haistanut hapankaalia..
A.p
Mun yksi työkaveri on tuollainen. Jos hänen seurassaan iloitsee tai näyttää vitutuksen ulospäin, niin hänen reaktionsa on jotain kuin olisin äärettömän nolo ja junttimainen siinä hetkessä. Kun uskallan näyttää tunteeni, ajatella. Työkaveri itse on aina eleetön kuin seipään niellyt. Korkeintaan vahingonilosta saattaa naurahtaa.
Myöskään et saisi olla iloinen ja onnellinen omista saavutuksistasi kyseisen ihmisen seurassa.
A.p